Joka toinen perjantai klo 13.00 - 13.45
Yhteiskunnallisia keskusteluja vaihtuvista aiheista. Ohjelman toimittaa Tuulikki Hakkarainen. Keskustelijoina kirjailijat Jukka Virtanen ja Aino Suhola sekä projektipäällikkö Assi Liikanen.
Tilaa Välikysymyksiä podcast-vastaanottimeesi. Mitä podcasting on?
Suru on sitä työtä, joka auttaa meitä hyväksymään menetykset. Puhutaan surutyöstä. Suru on pakko surra. Monesti me jäämme kuitenkin suremaan yksin. Suru on niin vaikea asia, että se voi karkottaa läheisetkin.
Vaimonsa menettänyt ja surunsa kanssa yksin jäänyt filosofian professori Timo Airaksinen puhui lehtihaastattelussa jokin aikaa sitten siitä, että kulttuuristamme puuttuvat yleiset välineet menetyksen läpikäymiseen.
Airaksinen oli huomannut monen muun tavoin, ettei monikaan jaksa kuunnella kärsivän ihmisen tarinoita. Eikö meillä ole aikaa vai ahdistaako toisen kärsimys liikaa? Vai pelottaako, että itselle voi käydä samoin?
Suru on privatisoitu jokaisen yksityisasiaksi. Kaikkien olisi kuitenkin syytä miettiä, miten suhtautuu läheisen vakavaan sairastumiseen tai suruun. Suru vie voimat ja siksi sureva tarvitsee lähimmäisten apua. Surevaa ei saa jättää yksin. Hänestä on huolehdittava.....
Keskustelemassa projektipäällikkö Assi Liikanen sekä kirjailijat Aino Suhola ja Jukka Virtanen. Keskustelua johdattelee Tuulikki Hakkarainen.
Mitään väheksymättä tai liikaa kunnioittamatta. (Avautuu blogisivulle.)
"Aatosta jaloa ja alhaista mieltä." (Avautuu blogisivulle.)
Pitkän uran varrelta jännittäviä tapahtumia ja haastateltavia. (Avautuu blogisivulle.)
Suoraa puhetta kulttuurieroista ja ihmisten samanlaisuudesta. (Avautuu blogisivulle.)
Vieraslistalla politiikan, kulttuurin ja tieteen kärkinimet. (Avautuu blogisivulle.)
Etusivu > Yhteiskunta > Välikysymyksiä
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Lauantain toivotut levyt: 13.03.2010 18.10
Knalli ja sateenvarjo: Tapaus psykiatri
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 60, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat