Etusivu Kulttuuri Musiikki Tiede Yhteiskunta Teatteri Ateljee Dokumentit Uskonto Kolumnit Keskustelu Blogit Kuuntele

Välikysymyksiä

Joka toinen perjantai klo 13.00 - 13.45

Yhteiskunnallisia keskusteluja vaihtuvista aiheista. Ohjelman toimittaa Tuulikki Hakkarainen. Keskustelijoina kirjailijat Jukka Virtanen ja Aino Suhola sekä projektipäällikkö Assi Liikanen.
Tilaa Välikysymyksiä podcast-vastaanottimeesi. Mitä podcasting on?

Uskallammeko epäonnistua?

: Välikysymyksiä

Perjantaina 27.4.2007 klo 13.00 - 13.45

Kaikki janoavat nykyään menestystä. Epäonnistuminen on puolestaan tabu. Menestymisen saloista on kirjoitettu metrikaupalla oppaita. Epäonnistujille ohjeita on tuskin lainkaan - siitäkin huolimatta, että epäonnistumiset varjostavat itse kunkin elämää ja aiheuttavat ahdistusta ja masennusta.

Työelämän muutokset ovat sysänneet jo keskiluokankin alaspäin menevään sosiaaliseen hissiin. Ihmiset ovat havahtumassa siihen, etteivät he olekaan niin hyviä ihmisiä ja työntekijöitä kuin he ovat kuvitelleet.

Tietotekniikka-alan eli ns it-kuplan puhkeaminen 90-luvun lopulla romutti monen nuoren odotukset. Miten tyhjän päälle, taloudellisen turvan ja työpaikkansa menettäneet nuoret ovat selviytyneet?

Entä miten vanhat työntekijät selviävät epäonnistumisen tunteesta ja sopeutumisen vaateesta muuttuvien arvojen työmaailmassa?

Asiasta keskustelevat projektipäällikkö Assi Liikanen sekä kirjailijat Aino Suhola ja Jukka Virtanen. Keskustelua johdattelee Tuulikki Hakkarainen.


 

Etusivu > Yhteiskunta > Välikysymyksiä

Ohjelmat A-Ö | Taajuudet
Yhteystiedot ja palaute

Ylen Klassinen
Jazzradio
Nuntii Latini

RSS

Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.

Pikku Ykkönen on lasten ikioma ohjelma

Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle

Venytystä uteliaille korville

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...

Podcasting

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.

Twitterissä

on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!

YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 60, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat

yle.fi