Ulkomaanlehtikolumni

Politiikan kutsumattomat vieraat

: Ulkomaanlehtikatsaus

Jertta Blomstedt | 30.12.2009

Horisonttiini on ilmestynyt kaksi uutta herraa. Toinen on 79-vuotias Ranskan akatemian jäsen, filosofi Michel Serres ja toinen häntä noin 20 vuotta nuorempi sosiologi ja politiikan tutkija Emmanuel Todd.

Tutustuin molempiin Le Monde -sanomalehden välityksellä. Tuttavuus on sikäli helppo, että he eivät aavistakaan olemassaoloani, joten ei tarvitse teeskennellä viisaampaa kuin on.

Serresillä on melkein yhtä mielenkiintoiset kasvot kuin kuvanveistäjä Louise Bourgeoisilla 90-vuotiaana, syvään uurretut ja elävät. Michel Serres on ollut myös Stanfordin yliopiston professori ja tuottelias kirjoittaja.

Le Monde haastatteli häntä Kööpenhaminan ilmastokokouksen epäonnistumisen jälkeen. Serresillä oli runollinen selitys kokouksen epäonnistumiselle, suoraan Ruususen tarinasta: kokoukseen oli unohdettu kutsua Maa-niminen planeetta.

Serresin mukaan Kööpenhaminan kokous oli geopolitiikalle samaa kuin Münchenin kokous vuonna 1938 oli politiikalle: pelkurimainen ja vesitetty kompromissi. Mutta siihen yhtäläisyydet loppuvat.

Ranskan akatemian jäsen on sitä mieltä, että kokoukseen osallistuivat ensinnäkin väärät henkilöt ja väärällä tavalla. 192 poliittisen elämän korkeinta edustajaa juhlavan pöydän ääressä ei ole todellinen neuvottelutilanne vaan rituaali.

Se mikä Kööpenhaminassa viimeistään paljastui oli perinteisen politiikan rajat. Politiikan tehtävä on hoitaa inhimillisiä ristiriitoja, mutta Kööpenhaminassa ei ollut kyse ihmisten välisistä ristiriidoista vaan ilmaston lämpenemisestä, napajäätikköjen sulamisesta, merien pinnan nousemisesta ja lajien katoamisesta. Kaikki nämä kysymykset ylittävät politiikan perinteiset rajat.

Le Monden kysymykseen oliko Kööpenhaminan epäonnistuminen jo etukäteen selvää, Michel Serres vastasi, että hyvin todennäköistä se oli koska kokouksesta puuttui olennainen osanottaja, joka muodostuu ilmasta, tulesta, vedestä ja elollisista olennoista. Tätä poissaolevaa, joka ei vielä koskaan ole ollut edustettuna yhdessäkään parlamentissa, Michel Serres kutsuu nimellä Biogée, nimeen sisältyy sekä elämä että maapallo, ehkä Linkolan elonkehä voisi jossain määrin vastata Serrein luomaa uudissanaa. Biogée on Serrein mukaan maa, josta me kaikki olemme kotoisin. Suuri kysymys kuuluu: kuka edustaa tätä maata, kuka on sen suurlähettiläs, mitä kieltä he puhuvat?

Serres on sitä mieltä, että nykyiset poliittiset instituutiot eivät riitä, mitään ei voi enää tehdä ottamatta huomioon tätä kolmatta, jolla ei vielä ole kieltä eikä edustusta.

Serres olisi toivonut, että Kööpenhaminan kokoussalissa olisi ollut nähtävissä Goyan piirustus Kaksintaistelu kepeillä, siinä kaksi miestä taistelee kepakoilla, kumpi voittaa? Mutta Goya on piirtänyt miehensä taistelemaan lentohiekalle, eli kummallakaan ei ole mahdollisuutta voittaa. Mitä enemmän he taistelevat, sitä syvemmälle hiekkaan he vajoavat. Poliitikkojen strategiat ja valtioiden diplomaattiset koukerot tapahtuvat nekin lentohiekalla ajattelee Serres.

Kaikki puhuvat nykyään muutoksesta, kaiken muutoksesta. Mutta yhdestä muutoksesta Serrein mukaan ei puhuta. Poliittiset instituutiot, jotka on luotu aivan erilaisissa oloissa, valtiolliset instituutiot on luotu miljardille ihmiselle vaikka ihmisiä on nykyään yli kuusi miljardia, ne on luotu maalaisille vaikka lähes kaikki asuvat kaupungeissa, ihmisille jotka kuolivat 30-vuotiaina vaikka kohta eletään satavuotiaiksi.

Serresin mukaan Kööpenhaminan kokouksesta puuttui myös tiede. Nuo 192 ihmistä eivät koskaan olisi kokoontuneet Kööpenhaminaan mikäli tiedemiehet eivät olisi tuottaneet heille tarvittavaa tietoa. On siis kaksi ryhmää, ne jotka tietävät, mutta joita ei ole valittu, ja ne jotka on valittu, mutta jotka eivät tiedä. Serresin mukaan sekä poliitikkojen että tiedemiesten profiili on pantava uusiksi.

Toinen uusi tuttavuus on nimeltään Emmanuel Todd, sosiologi ja valtiotieteilijä. Hän puuttui Ranskassa käytävään keskusteluun kansallisesta identiteetistä. Sitä on käyty varsin ylevissä merkeissä, mutta Toddin mukaan Ranskan presidentti on ajamassa politiikkaa, jossa kansanryhmät vihaisivat toisiaan. Tällä vihan politiikalla peitettäisiin se, että presidentti on täysin kyvytön ja voimaton talouspolitiikassa. Mutta Toddin haastattelun mielenkiintoisin osuus käsitteli sitä miten Toddin mielestä ranskalainen oikeisto on alkanut saada samoja piirteitä kuin toista maailmansotaa edeltänyt oikeisto. Monilla nykyisillä ja uudelta vaikuttavilla menettelytavoilla on juurensa historiassa. Toddin mukaan se, että valtio niin selkeästi asettuu palvelemaan pääomaa, muistuttaa fasismia. Samoin anti-intellektuaalisuus, koulutusjärjestelmän vastaisuus, opettajien määrän vähentäminen, kaikki nämä piirteet löytyvät fasismin historiasta.

Le Monden haastattelijat kysyvät eikö Ranskan nykyjärjestelmän vertaaminen fasismiin ole sentään hiukan liioiteltua? Todd vasta, että hän ei väitä, että kyse olisi täsmälleen samasta asiasta. Suuria eroja on paljon. Mutta oikeiston nousussa on piirteitä, jotka muistuttavat historiallisen äärioikeiston nousua valtaan Euroopassa.

Jertta Blomstedt / Ykkösaamun ulkomaanlehtikolumni 30.12.2009 / YLE Radio 1

Lähteet:
Le Monde 27 -28.12.2009 (Emmanuel Todd)
Le Monde 22.12.2009 (Michel Serres)