Etusivu Kulttuuri Musiikki Tiede Yhteiskunta Teatteri Ateljee Dokumentit Uskonto Kolumnit Keskustelu Blogit Kuuntele

Etusivu > Yhteiskunta > Ulkomaanlehtikatsaus



Ulkomaanlehtikolumni

Ulkomaanlehtikolumneja kuullaan Radio 1:n Ykkösaamussa.
(Uutiset)
Lisää kolumneja ja puheenvuoroja.

Mies jota kukaan ei kuuntele ennen kuin on liian myöhäistä

: Ulkomaanlehtikatsaus

Jertta Blomstedt | 2.12.2009

Nykyisen finanssikriisin ennakolta nähnyt taloustieteilijä väittää, että uusi kupla odottaa puhkeamistaan.

Istanbulissa syntynyt juutalais-iranilainen taloustieteilijä Nouriel Roubini kulki ennen viime syksynä toteutunutta finanssikriisiä nimellä Tohtori Tuomio, koska hän ennusti tulevat tapahtumat jo pari vuotta aikaisemmin. Tänään hän on viisaan ja tietäjän maineessa, sillä on kiistatonta, että hän varoitti ajoissa ja useasti. Nyt hän on kertonut yhdessä arvostetuimmista talouslehdistä miten seuraava kupla on jo puhallettu.

Kuitenkin kaikkein kiinnostavinta minusta on hänen suhtautumisensa sijoittamiseen. Hänen mielestään sijoittaminen yksittäisiin osakkeisiin on hukkaan heitettyä aikaa. Itse hän pitää suurimman osan rahoistaan pankissa perustellen, että on parempi saada pientä korkoa kuin menettää puolet pääomastaan.

Meikäläinen ei totisesti ole sijoitusneuvojen tarpeessa, on vaan niin ikävää lukea ja kuulla tosiasioista piittaamatonta sijoitushälyä pankeista, joiden perustehtävä on jotain muuta kuin erilaisten "rahoitustuotteiden" kehittäminen. Lama vaimensi kohun hetkeksi, mutta nyt melutaso on taas noussut. Roubini pitää investoinneistaan parhaimpana sijoittamista omaan koulutukseensa, ja sekin oli aikaa eikä rahaa.

Noin kuukausi sitten Roubini julkisti mm. Financial Timesissä www.ft.com (Nov. 1, 2009 "Mother of All Carry Trades") näkemyksensä, että uusi taloudellinen kupla on tekeillä. Satuin lukemaan ennustuksesta OpenDemocracy.net -sivustoilta. Peter Johnson kirjoitti siellä aiheesta. Roubinin mukaan uusi keinottelukupla on syntymässä. Osakkeiden, öljyn ja tavaroiden hinnat ovat nousseet voimakkaasti; liian aikaisin, liian paljon ja liian nopeasti kuin mitä makrotaloudellinen todellisuus edellyttäisi. Samaan aikaan dollarin arvo on laskenut ja amerikkalaisten joukkovelkakirjojen tuotto on pysynyt alhaisena ja vakaana. Tästä asetelmasta seuranneen keinottelun mahdollisuudet voi lukea taloustieteilijöille uskottavalla kielellä mm. FT:ssä.

Roubinin mukaan tämän kuplan puhkeaminen on ennen pitkää väistämätöntä ja se johtaa vielä suurempaan romahdukseen kuin viime syksyn kriisi. Tilannetta pahentaa se, että suurimmat instituutiot ovat kykenemättömiä maksamaan takaisin lainoja, jotka kannattelevat markkinoiden toimintaa. Tämä puolestaan johtaa mittavaan instituutioiden luhistumiseen.

Osakkeiden hintojen nousu perustuu hallitusten ja keskuspankkien harjoittamaan helpon rahan ja alhaisten korkojen politiikkaan, mutta todella vaarallista on laaja spekulointi Yhdysvaltojen dollaria vastaan. Hyvin karkeasti kuvattuna sijoittajat lainaava dollareita ostaakseen erittäin riskialttiita osakkeita. Voitot ovat olleet valtavia. Roubinin mukaan sijoittajat vaikuttavat nyt neroilta, vaikka he vain liukuvat kuplan pinnalla. Hankalaa on tietysti se, että elvytys ja spekulointi näyttävät olevan saman asian kaksi eri puolta.

Sekä Roubini että Johnson ovat siis sitä mieltä, että uusi kupla on olemassa ja että sen puhkeaminen on väistämätöntä, perustelut löytyvät sekä Financial Timesista että Open Democracyn sivuilta. Roubinin mielestä seuraava romahdus saa vuoden 2008 tapahtumat vaikuttamaan pieniltä.

Peter Johnson väittää, että esimerkiksi Englannin keskuspankki ja Britannian valtionvarainministeriö eivät tiedä mitä ne tekevät. Ne pyrkivät alhaisilla koroilla ja nousevilla osakkeiden hinnoilla luomaan vaurautta, joka purkautuu kotimaisena kysyntänä. Mutta jos tämä malli ei toimikaan, kysyy Johnson. Ja Englannin pankki on myöntänyt, että nykyisissä epätavallisissa oloissa perinteisistä kansantaloudellisista malleista on vain rajoitetusti hyötyä ja empiiriset todisteet ovat vielä vähäisempiä. Nouriel Roubini uskoo kaikessa lyhykäisyydessään siihen, että valtavat määrät julkista rahaa työnnetään tällä hetkellä hirvittävään keinottelukuplaan sen sijaan, että ne sijoitettaisiin hitaampaan ja paljon vaikeampaan liiketoimintaan eli tuotanto- ja palvelutalouden uudelleenrakentamiseen.

Johnson on myös sitä mieltä, että ainakaan Britanniassa poliitikot eivät lainkaan valmista kansalaisia uuden kuplan puhkeamiseen. Miten rahoitusjärjestelmän instituutiot kestävät uudet romahdukset, miten tärkeät laitokset pelastetaan? Millä ja miten? Johnsonin mukaan ainakaan Britanniassa ei ole siihen rahaa eikä kansalaisten yhteistä tahtoa.

Johnsonin mukaan keskuspankkien ja valtionvarainministeriöiden on pikaisesti annettava ymmärtää, että rahapolitiikan kiristäminen voi tapahtua millä hetkellä hyvänsä niin, että keinottelun houkuttelevuus vähenee. Ja silloin me elvytystä kannattavat tietysti suutumme. Ikään kuin globaalin maailman keskeinen piirre olisi, että hyvä on aina paha, koska keinottelijat ovat ikuisesti keskuudessamme.

Toiseksi hänen mielestään pitäisi nopeasti julkisesti analysoida ja paljastaa kaupallisten rahoituslaitosten pääomavirrat, jotka nykyään pysyvät pimennossa. Keinottelu tarvitsee sisäpiiriläisiä ja manipuloijia. Johnsonin mukaan kansalaisten tulee tietää keitä he ovat ja mitä he tekevät. Ainostaan silloin räikeintä käytöstä voidaan hillitä.

Ja kolmanneksi pankeissa on erotettava pankkien hyödylliset ja välttämättömät toiminnat kaikesta muusta mitä ne tekevät. Rahoitusalan infrastruktuuria ei voi altistaa keinottelulle, jonka epäonnistuessa valtioita tarvitaan maksajiksi.

Lähteet: www.opendemocracy/openeconomy/peter-johnson/is-next-crash-just-around-corner

www.ft.com Nouriel Roubini, Nov.1, 2009
www.tnr.com Julia Ioffe, Prophet Motive, 3.6.09

Jertta Blomstedt / Ykkösaamun Ulkomaanlehtikolumni 2.12.2009 / YLE Radio 1


 

Ulkomaanlehtikatsaus 

Rahasta, rahasta
Jertta Blomstedt | 17.2.2010

Rahan muurit
Jertta Blomstedt | 3.2.2010

Yrityksiä onnellisuuteen
Jertta Blomstedt 20.1.2010

Politiikan kutsumattomat vieraat
Jertta Blomstedt | 30.12.2009

Positive thinking
Jertta Blomstedt | 16.12.09

Mies jota kukaan ei kuuntele ennen kuin on liian myöhäistä
Jertta Blomstedt | 2.12.2009

Sairaanhoidon uusi olomuoto:
Jertta Blomstedt | 18.11.2009

Sosiaaliset suhteet lääkkeenä ja myrkkynä
Jertta Blomstedt | 3.11.2009

Afrikka, seuraava Afganistan
Jertta Blomstedt | 21.10.2009

Elävät ja kuolleet haaskaeläinten hampaissa
Jertta Blomstedt | 7.10.2009

Kenen laariin korruptioskandaalin jälkeiset äänet satavat?
Jertta Blomstedt | 23.9.2009

Saastuttaja maksaa
Jertta Blomstedt | 9.9.2009

Julkisuus ja intiimi
Jertta Blomstedt | 25.8.2009

Myöhästyneitä ja kadonneita uutisia.
- Missä uutiset tulevaisuudessa tehdään ja julkaistaan?

Jertta Blomstedt | 12.8.2009

Haastava heinäkuu - Rakkausvideon kadonnutta merkitystä etsimässä
Jertta Blomstedt | 15.7.2009

Äly raskauttavana asianhaarana
Jertta Blomstedt | 24.6.2009

Hyvästi homo economicus
Jertta Blomstedt | 29.4.2009

Koulutettujen ihmisten työt katoavat Kiinaan ja Intiaan
Jertta Blomstedt | 22.4.2008

Keltainen kala eli ymmärretyksi tulemisen vaikeus
Jertta Blomstedt | 18.2.2009

Aika raivostua
Jertta Blomstedt | 4.2.2009

Talouskriisi ja taloustoimittajat
Jertta Blomstedt | 7.1.2009

Miten arvostella vähemmän mutta paremmin?
Jertta Blomstedt | 3.12.3008

Jäätyneet skandaalit
Jertta Blomstedt | 26.11.2008

Mad Men
Jertta Blomstedt | 19.11.2008

Uusi potilas teho-osastolla
Jertta Blomstedt | 12.11.2008

Neuvoja uudelle presidentille: Modernin julkisuuskuvan lisäksi tarvitaan modernia politiikkaa
Jertta Blomstedt | 5.11.2008

Finanssikriisin syyllisiä jahdataan
Jertta Blomstedt | 29.10.2008

Sairaala sairaalana, pankki ilman johdannaispapereita ja Suomi sellaisenaan
Jertta Blomstedt | 1.10.2008

Mafia: maailman varjotalous
Jertta Blomstedt | 3.9.2008

Jättiläiskäärmeistä, Medipediasta, vankilaa muistuttavista hoivakodeista, ystävyydestä ja yksin jääneistä lemmikeistä
Jertta Blomstedt | 27.8.2008

Median bisnesmalli
Jertta Blomstedt | 16.7.2008

Öljyshokista emme ole vielä nähneet yhtään mitään
Jertta Blomstedt | 9.7.2008

Onko Zimbabwe keppi, jolla hakataan Afrikkaa?
Jertta Blomstedt | 2.7.2008

Kritiikkiä voi ottaa vastaan huonosti tai vielä huonommin
Jertta Blomstedt | 21.5.2008

Mikä on totuus ja tarvitaanko sitä?
Jertta Blomstedt | 14.5.2008

Köyhät teillä on aina keskuudessanne
Jertta Blomstedt | 7.5.2008

Ranska afrikkalaisilta varastetun rahan turvasatamana
Afrikkalaisen öljyrahan ja korruption pitkät juuret

Jertta Blomstedt | 23.4.2008

Siirtolaiset
Jertta Blomstedt | 26.3.2008

Oma tila ja parisuhde
Jertta Blomstedt | 19.3.2008

Eurooppa vastaan superrikkaat
Jertta Blomstedt | 12.3.2008

Sarkofobia kansantautina
Jertta Blomstedt | 20.2.2008

Lyhyt matka Blogistaniassa
Jertta Blomstedt | 13.2.2008

Virtuaalisen ystävät ja viholliset
Jertta Blomstedt | 5.2.2008

Me olemme kaikki nähneet sen aikaisemminkin
Jertta Blomstedt | 19.12.2007

Toiset uskovat vuoden kirjoihin, toiset kysyvät: "Onko Tsehov tullut luetuksi?"
Jertta Blomstedt | 12.12.2007

 

Ohjelmat A-Ö | Taajuudet
Yhteystiedot ja palaute

Ylen Klassinen
Jazzradio
Nuntii Latini

RSS

Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.

Pikku Ykkönen on lasten ikioma ohjelma

Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle

Venytystä uteliaille korville

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...

Podcasting

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.

Twitterissä

on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!

YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat

yle.fi