Ulkomaanlehtikolumni

Sairaanhoidon uusi olomuoto:

: Ulkomaanlehtikatsaus

Jertta Blomstedt | 18.11.2009

Hoito on mitattua ja hinnoiteltua tavaraa, potilaat liukuhihnalla ja heidän valintansa vähittäiskauppaa

Närhen Harria eivät ehkä kaikki tunne, mutta hän on kirjailija ja se Ykkösaamun kolumnisti, joka kysyy norsultaan elämän tarkoitusta, ja raahaa sitten norsun studioon vastaamaan. Näin tapahtui viikko sitten. Pari iltaa myöhemmin kuistiltamme kuului raskasta askellusta ja keittiön ikkunaan koputettiin. Samanaikaisuudessaan äänet hämmensivät, koska kuistilta keittiön ikkunoihin on matkaa. Oven avaus paljasti ällistyttävän ilmestyksen. Kohmeinen norsu pyysi päästä sisään.

Sen asia oli yksinkertainen. Se halusi kertoa, että uhkailemalla sirkukseen joutumisella ja pähkinäpussilla lahjomisella, se oli saatu puhumaan muusta kuin siitä, mikä sen sydäntä lähinnä kuitenkin oli. "Tavallinen tapaus ihmistenkin kohdalla", se nyyhkäisi. Studiossa se oli paljastanut älyllisen sivistyneisyytensä, sehän sentään on oppiarvoltaan tohtori. Mutta muiden tohtorien tapaan koulutus ei ollut jäädyttänyt sen tunneajattelua ja kykyä eläytyä muihin. "On ihmeellistä, että humanististenkin tieteiden tohtorit ovat usein täysin alamittaisia", se lisäsi. Sen suuruutta katsellessani pohdin ajatteliko se yksinkertaisesti kokoeroa.

Närhen Harri ei katso hyvällä silmällä norsunsa pinttynyttä tapaa lukea New York Review of Books -lehteä, mutta norsulle se on tärkeä. Se oli vaeltanut pitkän matkan kiinnittääkseen huomioni lehdessä ilmestyneeseen Jerome Groopmanin artikkeliin Diagnosis: What Doctors Are Missing. Norsu lähti juotuaan unohtuneen sadevesitynnyrin tyhjäksi, ohuen jään se särki kepeästi.

Ei aikaa diagnoosille

Jerome Groopman on Harwardin yliopiston lääketieteen professori ja osallistuu lääketieteelliseen tutkimukseen bostonilaisessa sairaalassa. Hän on kirjoittanut kirjan lääkäreiden ajattelutottumuksista. New York Review of Booksin artikkeli sisälsi kahden lääketieteellisen kirjan esittelyn, jotka eri tavoin käsittelivät diagnoosin tekemistä. Groopman oli osallistunut konferenssiin, joka käsitteli samaa aihetta ja keskustellut asiasta sekä opiskelijoiden että lääkärien kanssa. Konferenssin aihe ei siis ollut lääketieteen voitot vaan lääketieteen epäonnistumiset. Groopmanin mukaan noin 10 - 15 % tapauksista lääkäri ei pysty tekemään diagnoosia ja se koituu potilaan kärsimykseksi tai kuolemaksi.

Lääkärit työskentelevät usein riittämättömän informaation varassa, koska potilaat kertovat oireistaan hyvin puutteellisesti, kertomukset ovat katkelmallisia, ne sisältävät suuria aukkoja, unohduksia ja muistin vääriä korjauksia. Vaikka kokeet, kuvat ja testit kertovat paljon, nekään eivät välttämättä paljasta tautia ja sen syytä.

Groopman on lääketieteen asiantuntija, joka on hyvin huolissaan lääkäreille asetetuista tehokkuusvaatimuksista, jotka ilmenevät ennen kaikkea ajan puutteena. Hänen käsityksensä mukaan lääkäreillä on jatkuva paine kohdata yhä enemmän potilaita yhä lyhyemmässä ajassa. Kuitenkin Groopman on sitä mieltä, että kiireessä lääkäri ei kykene ajattelemaan selkeästi.

Tieteen kaupalliset tilaukset

Groopmanin mukaan tämä johtaa siihen, että lääkärit luottavat yhä enemmän kliinisiin ohjeisiin, jotka kulkevat nimellä käypä suositus. Ne ovat asiantuntijoiden muodostamien työryhmien laatimia yleisiä ohjeita eri sairauksien hoitoon. Kaikki lääkäreiksi opiskelevat tuntevat jo tutkittuun tietoon perustuvan hoidon. Tutkittuun tietoon perustuva hoito on Groopmanin mielestä liike, joka pyrkii saamaan lääketieteellisen hoidon terveelle tieteelliselle pohjalle, ja pohjan perustavat useimmiten kliiniset kokeet. Sinänsä suuntaus on tervetullut, mutta Groopmanin mukaan kliinisten kokeiden tulokset ovat usein rajoitettuja. Kokeisiin poimitaan potilaita siten, että heillä on vain yksi sairaus. Kokeisiin ei hyväksytä potilaita, joilla on monia sairauksia tai jotka saavat lääkitystä, joka voi vaarantaa kokeen tulosten puhtauden. Liian nuoret ja liian vanhat potilaat hylätään, koska tutkijoiden asettamat kriteerit ovat tiukkoja. Lisäksi lääketeollisuus ja lääketieteellisten kojeiden valmistajat vaikuttavat tutkimusten tuloksiin.

Kuitenkin vastaanotoillaan lääkärit tapaavat juuri näitä kliinisistä tutkimuksista hylättyjä potilaita. Heidän kohdallaan lääkäreiden pitäisi kyetä yhdistämään käytännön tieto lääketieteellisten kokeiden tuottamaan tilastolliseen tietoon ja lisäämään siihen vielä oma henkilökohtainen kokemuksensa.

Potilaan on korvannut tietokone

Groopmanin alustusta seurasi vilkas keskustelu. Nuorten lääkärien kokemus oli, että he viettävät yhä enemmän aikaa tietokoneen kanssa ja yhä vähemmän näkevät potilasta tai puhuvat hänen kanssaan. Monet kertoivat että ns. potilaskierto on korvattu tietokoneen ympärillä tapahtuvalla palaverilla, koska jokaisen potilaan tiedot löytyivät koneelta.

Toiset harjoittelevat lääkärit puhuivat työvuoroista, joiden perimmäisen tarkoituksen jokainen hyväksyi ja ymmärsi. Sen seurauksena potilaita siirrettiin vuorolta toiselle siten, että nuori lääkäri ei ehkä koskaan saanut tietää mitä potilaalle tapahtui tai olennaista tietoa jäi kokonaan välittämättä.

Kokeneet lääkärit valittivat, että humaanista lääketieteestä puhutaan, mutta vain juhlapuheissa. Käytännössä sillä ei ole merkitystä. Groopmanin läheinen ystävä kertoi vaimonsa sairaalakokemuksista. Viikko syöpäklinikalla eikä yhtä ainoata aitoa keskustelua lääkärin kanssa. Kaikki kontaktit hoitohenkilökunnan kanssa olivat etäisiä ja persoonattomia. Vanha tuttava oli Meilahden syöpäklinikalla vuodeosastolla, viimeisin kertomus on, että lääkäri perui kaksi sovittua tapaamista. Normaalia on, että lääkärit vaihtuvat jatkuvasti.

Kaikki mitataan rahassa

Groopmanin puoliso on sisätautilääkäri suuressa sairaalassa, jonka lääkäreiden yhteinen kokemus on, että lääkärin jokaiseen minuuttiin on kiinnitetty hintalappu. Kyseessä on ilmeisesti yksityinen sairaala, sillä jokaisen lääkärin tuottavuus arvioitiin rahassa. Julkisen sairaalan lääkäreitä voidaan tietenkin arvioida myös rahassa eli kuinka paljon määrätty hoito maksaa yhteiskunnalle.

Totta kai Groopman epäilee omia havaintojaan, ehkä hän vain kaunistelee menneisyyttä. Ahneita ja potilaista piittaamattomia lääkäreitä löytyy kaunokirjallisuudesta sen verran, että todellisuudessakin heitä on ollut. Mutta aivan varma hän on siitä, että vasta nykyaika on muovannut lääketieteen alaksi, jota harjoitetaan ikään kuin tehtaassa, jonka vuorotyöläisiä lääkärit ja hoitajat ovat ahertaessaan sairaiden liukuhihnalla. Vastuussa ovat uudet, usein kaupallisen koulutuksen saaneet henkilöt, jotka uskovat, että hoito voidaan nähdä tavarana, sen sisältö yhtälön osina, kokonaisuus on mitattavissa ja hinnoiteltavissa, ja kaikki potilaan valinnat ovat vähittäiskauppaa. Uusi aika on hyväksynyt tieteen mutta hylännyt sielun.

Jalo vatsa

Epäilen, että kirjailija Harri Närhen norsu halusi kiinnittää huomioni artikkeliin lähinnä patologian professori Gonzalez-Crussin teoksesta löytyneen tiedonjyvän takia. Satoja vuosia ennen kuin ihmisen sielu sijoitettiin aivoihin, vatsa oli ihmisen jaloin osa, sisäelinten kuningas, yläluokka, jonka alhaisoa muut ruumiinosat ovat. Norsun viiltävä viesti kirjailijalle on siis: "Ruoki, älä kysele."

Lähde: Jerome Groopman, Diagnosis: What Doctors Are Missing, New York Review of Books, Nov. 5, 2009

Jertta Blomstedt / Ykkösaamun Ulkomaanlehtikolumni 18.11.2009 / YLE Radio 1