Ulkomaanlehtikolumni

Kenen laariin korruptioskandaalin jälkeiset äänet satavat?

: Ulkomaanlehtikatsaus

Jertta Blomstedt | 23.9.2009

Jonkun aikaa ajattelin, että Novan poliittisille liikemiesyrittäjille pitäisi antaa mitali: heidän öykkäröintinsä paljasti suomalaisen poliittiseen eliitin korruption tahraamat kädet ja kasvot. Mutta ehkä on sinisilmäistä kuvitella, että skandaalin jälkeen Suomi on rehellisempi ja avoimempi maa.

Seuraukset voivat olla aivan toisenlaiset ja ikävämmät kuin kättelyssä voisi kuvitella. Poliittisen uskottavuuden mureneminen ei ole kansanhuvi, jota on hauska seurata aitiopaikoilta, koska itse aitio sortuu nopeasti alta.

Timo Soini on jo käynyt noukkimassa vaalirahakohun jälkeisiä ääniä. Ja Soinin mukavan miehen kaavun alla on sitten puhtaita rasisteja ja varmaan tulee lisää kaikenlaisia onnenonkijoita.

Populismi on pitkään ollut suosittua. On puhuttu jopa populismin vuosisadasta. Eivät ainoastaan populistiset poliitikot ja puolueet ole suosittuja vaan hallitsevien puolueiden agendat ovat yhä populistisempia ja vanhat puolueet yrittävät saavuttaa suosiota populistisilla keinoilla.

Avoimen demokratian sivustoilla www.0pendemocracy.net bulgarialainen politiikan tutkija Ivan Krastev kysyi jo kolme vuotta sitten miksi kukaan ei tunnu olevan peloissaan populismin noususta. Ihmiset ovat hieman pahoillaan, häpeissään mutta eivät huolestuneita.

He suhtautuvat siihen vähän niin kuin prostituutioon, se on väistämätöntä, alhaista, kunniatonta, mutta voihan se olla hauskaakin.

Kolme vuotta sitten artikkeli ei koskettanut kovin läheisesti Suomea, mutta kun korruption läsnäolo on nyt avoimesti nähtävissä, tilanne on toinen. Krastev nimittäin ajattelee, että korruption vastainen politiikka ei useimmiten tuota vaalimenestystä niille poliittisille puolueille, jotka ajavat rakenteellisia uudistuksia korruption kitkemiseksi vaan populistisille poliitikoille, jotka onnistuvat luomaan itsestään rehellisen ja uudenlaisen poliitikon mielikuvan.

Trendi on vallitseva Euroopassa, mutta sen kotiseutu on Keski-Euroopassa. Siis niissä maissa, joissa toinen maailmansota loppui vasta vuonna 1989, kun Berliinin muuri revittiin auki ja Neuvostoliitto sortui.

Krastevin mukaan populistisen politiikan resepti on seuraava:

Aito suuttumus
Pidäkkeetön eliitteihin kohdistuva viha
Politiikan epämääräisyys
Taloudellinen tasa-arvoajattelu
Kulttuurikonservatiivisuus
Kohtuullinen määrä euroskeptisyyttä ja antikapitalismia
Julkinen kansallisuushenkisyys
Salainen muukalaisvihamielisyys
Korruption vastainen retoriikka

Näistä aineista syntyy poliittinen Molotovin cocktail joka räjähtää vaaleissa, kirjoitta Krastev.

Britanniassa viime EU-vaaleissa brittiläinen äärioikeistolainen puolue BNP sai miljoona ääntä, suurimman vaalivoiton kuin mikään äärioikeistolainen puolue koskaan Britanniassa. BNP ei tosin salaa muukalaisvihamielisyyttään, mutta valtavirran poliitikot eivät halua nähdä sen avointa rasistisuutta, sitä hyssytellään, vaikka puolue on avoin vain valkoihoisille jäsenille, vaikka se uskoo yksilön luonteeseen ja käyttäytymiseen vaikuttaviin biologisiin rodullisiin eroihin rotujen välillä, ja vaikka puolueen mielestä tarvitaan ?kemoterapiaa islamin syöpään?.

Mutta Ivan Krastev oli kirjoittanut artikkelinsa kolme vuotta aikaisemmin, häntä huolestuttivat Puolan ja Bulgarian populistien voitot vaaleissa ja se seikka, että tämä ei tuntunut pelottavan tai raivostuttavan liberaaleja. Krastev etsi syitä siihen, että populistiseen politiikkaan suhtauduttiin välinpitämättömästi ja esitti seuraavan listan mahdollisuuksia:

1. Liberaalit ovat menettäneet kykynsä suuttua.
2. Demokratiaa ja populismia on vaikea erottaa toisistaan
3. Nykyisessä mediailmastossa populismia vastaan on vaikea taistella
4. Populisteihin suhtaudutaan piittaamattomasti, koska populismi nähdään vain strategiana markkinoilla - se on viulupolitiikkaa, jossa viulusta pidetään kiinni vasemmalla kädellä, mutta soitetaan oikealla.

Kun politiikkaa hallitsevat väärennetyt vasemmistolaiset, väärennetyt oikeistolaiset ja väärennetyt vihreät, niin populistit ovat uusimpia ja parhaiten kaupaksi käyviä väärennöksiä.

Krastevin kuvaus koskee pääosin sitä Keski-Eurooppaa, joka meillä mielletään itäiseksi Euroopaksi, mutta ei ole kovin vaikeata sijoittaa muutettavat muuttaen perussuomalaisia - ja suomalaisia yleensä samaan kuvioon.

Jossain vaiheessa vaalirahoituksen vääristymien selvittyä Suomessakin alkaa ainakin jonkinlainen keskustelu poliittisesta korruptiosta. Jos Krastev on oikeassa korruption vastainen politiikka saattaa johtaa siihen, että populismille pedataan vaalimenestystä.

Julkisessa keskustelussa populismi määritellään useimmiten kahdella eri tavalla: sillä tarkoitetaan tunneperäistä, yksinkertaista ja manipuloivaa politiikkaa, jonka tarkoitus on vedota ihmisten vaistomaisiin tunteisiin tai opportunistista politiikkaa, jolla ostetaan ihmisten suosio. Krastev huomauttaa, että tunteisiin vetoaminen ei tietenkään ole kiellettyä. Sen sijaan tulisi ymmärtää, että populismi ei ole sen enempää vetoamista vaistoihin kuin opportunistista kannatuksen ostopolitiikkaa. Populismi on pikemminkin maailmankatsomus, jossa yhteiskunta jakautuu kahteen vastakkaiseen ryhmään: ?puhtaaseen kansaan? ja ?korruptoituneeseen eliittiin? - ja korruption vastainen politiikka on tämän maailmankatsomuksen ruumiillistuma.

Bulgariassa tehtyjen tutkimusten mukaan ihmisten kokemus maansa korruptoituneisuudesta ei heijastanut heidän henkilökohtaisia kokemuksiaan, niillä ei ollut väliä, mutta poliittisella korruptiolla oli suuri merkitys. Osoittautui myös, että mitä enemmän hallitukset asettivat korruption vastaisen taistelun etusijalle, sitä useammin ihmiset epäilivät, että juuri nämä hallitukset olivat korruptoituneita. Ihmiset alkoivat uskoa että korruptiota on kaikkialla ja että erityisesti jokainen vallanhaltija oli korruptoitunut. Krastevin mukaan hallitukset, jotka puhuvat läpinäkyvyydestä synnyttävät yhä enemmän epäluuloa suuressa yleisössä, joka päättää äänestää ei ?läpinäkyvien instituutioiden? puolesta vaan ? rehellisen poliitikon? puolesta.
Voimme vain arvailla ketkä Suomessa onnistuvat luomaan ?rehellisen? mielikuvan? Ja kuinka pitkällä jo olemme Bulgarian ja Puolan viitoittamalla tiellä populismiin.

Jertta Blomstedt / Ykkösaamun Ulkomaanlehtikolumni 23.9.2009 / YLE Radio 1

Lähteet:
Ivan Krastev: The New Europe: respectable populism, clockwork liberalism, 21.3.06 www.opendemocracy.net
New Statesman, Fight the far right, 17.9.09