Ulkomaanlehtikolumni

Myöhästyneitä ja kadonneita uutisia.
- Missä uutiset tulevaisuudessa tehdään ja julkaistaan?

: Ulkomaanlehtikatsaus

Jertta Blomstedt | 12.8.2009

STT eli Suomen tietotoimisto on tehnyt koko suomalaiselle toimittajakunnalle suuren palveluksen. Selvityksessä jonka tuloksia julkaistiin elokuun helteisenä viikonloppuna, se oli tehnyt sen, mitä kokoomus ei julkisesti ole halunnut tehdä: kysynyt elinkeinoelämän yrityksiltä ja järjestöiltä mitä puolueita ne ovat tukeneet ja kuinka paljon. Vastauksista selviää jäännöksettä, että korruptioon viittaava käytäntö on Suomessa maan tapa, ja että eliitti ei sitä tunnista.

Poliitikkoja on toistaiseksi grillattu kuin lenkkimakkaroita vartaassa vaalirahoistaan, mutta toimittajat ovat saaneet olla suhteellisen rauhassa kysymykseltä: miten on mahdollista että tämä kaikki on pysynyt pimennossa näin pitkään?

Joku on jo sanonut sen ääneen, että jos Arto Merisalon ruokkimat verkostoitujat olisivat olleet poliitikkoja toimittajien sijaan, he roikkuisivat vieläkin lööpeissä.

Toimittajat ovat kuitenkin saaneet synninpäästön Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajalta - entiseltä kollegaltaan. Suomen Kuvalehden Tuomo Lappalainen ja Jari Lindholm ovat oikeassa, kun he kritisoivat toimittajien hyssyttelevää kohtelua.

Kun vaalirahaskandaalia seuraa journalismin näkökulmasta kysymys on uutiseen liittyvästä problematiikasta. Osa uutisaiheista jää syystä tai toisesta aina katveeseen? Mitkä ovat ns. sensuroituja uutisia eli uutisia, joita ei nosteta etusivuille, ykkösuutisiksi tai lööppeihin? On melko varmaa, että iltapäivälehdet eivät ala mässäillä YLEn uutisella siitä, että osa ydinvoimayrityksistä on myös osallistunut vaalirahoitukseen. Helsingin Sanomat julkaisi sen siististi, mutta ei näkyvästi.

Kun merkittävä uutinen ei nouse näkyväksi, se on road kill amerikkalaisten ammattislangilla ja kolmannella kotimaisella, uutinen siis litistyy kuin supikoira moottoritiehen katumaasturin alla.

Road kill amerikkalaiseen tapaan oli senaattori Dick Durbanin turhautunut huomio, että pankit ovat yhä, aiheuttamastaan talouskriisistä huolimatta Washingtonin vaikutusvaltaisin lobbausryhmä. Durban tuli sanoneeksi vielä, että hänen mielestään pankit omistavat Yhdysvaltojen kansanedustuslaitoksen. Luulisi että sitaatti olisi julkaisukelpoinen.

Sen löysi verkossa kirjoittava Washington Postin entinen poliittinen toimittaja Ryan Grim ja hän julkaisi sen blogissaan. Kului kuusi viikkoa ja New York Timesin kolumnisti julkaisi sen kolumnissaan. Tämän jälkeen verkossa ilmestyvän Huffington Postin Arianna Huffington tajusi näkemyksen arvon ja keräsi karmivia esimerkkejä siitä miten pankkiireja kohdellaan yhä kuin kuninkaallisia Washingtonissa. Aihe on jatkuvasti kuuma. New Statesman puolestaan kirjoittaa että "the fat cat bankers are back" eli pankkiirit lipovat jälleen kermaa viiksistään.

Sanomalehtien kohtalosta New York Review of Booksissa kirjoittava Michael Massing kertoi tapauksen ja yleisti seuraavasti: "Pääosin talouskriisin käsittely (amerikkalaisissa) päivälehdissä on ollut satunnaista, vesitettyä, määritelmiin verhottua. Useimmat valtavirran toimittajat haastattelevat liikemiehiä ja heidän palkattuja puhemiehiään ja tasapainottavat talousuutisia heidän latteuksillaan ja väistöillään."

Massing esittelee artikkelissaan kaksi kirjaa, 20 seuraamisen arvoista poliittista blogia ja kaksi netissä ilmestynyttä kiinnostavaa artikkelia. Kyse on siis siitä miten uutisten käy Yhdysvalloissa. Massingin mukaan verkossa on jo useita journalistisesti erittäin kiinnostavia blogeja, jotka eivät ainoastaan kommentoi pätevästi Yhdysvaltojen poliittisia ilmiöitä vaan julkaisevat uutisia ja tekevät tutkivaa journalismia.

Amerikkalaiset päivälehdet ovat irtisanoneet tuhansittain journalismin ammattilaisia ja käynnissä on raju muutos, jonka lopputulos ei vielä ole näkyvissä. Vaikutusvaltaisen ja tuoreen raportin mukaan:

"Valta on siirtymässä yksittäisille toimittajille ja asteittain pois journalistisilta instituutioilta... Hakukoneiden, sähköpostin, blogien, sosiaalisen median yms. välityksellä kuluttajat ovat siirtymässä kohti yksilöllisiä kirjoittajia ja yksilöllisiä ääniä ja etääntymässä institutionaalisista brändeistä. Toimittajat jotka ovat lähteneet isoista mediataloista saavat rahoitusta omien sivustojensa kehittämiseen."

Tietenkin Massing mainitsee artikkelissaan verkon heikot puolet uutisvälityksessä: verkossa julkaistaan ja kommentoidaan ilmaiseksi perinteisiltä medioilta lainattua tavaraa eli tässä mielessä verkko on kuin loinen joka hiljalleen näivettää isäntänsä. Verkossa julkaistaan paljon sellaista, jonka lukemiseen ei kannattaisi käyttää edes klikkaamiseen kuluvaa aikaa. Verkosta on vaikea löytää asiallista ja hyvää sisältöä. Ja verkko on täynnä huhuja, juoruja ja suoranaisia valheita.

Mutta Massing on myös sitä mieltä, että verkossa on syntymässä myös uusia journalistisesti vankkoja käytäntöjä. Hän arvioi, että verkossa toimii jo uusi hybridien rotu eli sekä journalistisen koulutuksen ja kokemukseen omaavat että verkonkäytön hallitsevat toimittajat. Ezra Klein, yksi näistä hybrideistä on todennut, että nykyjournalismissa selittäminen on tärkeämpää kuin kommentointi.

Mutta selittämistäkin tärkeämpää on tapahtumien taustojen tutkiminen ja faktojen löytäminen, siitä onnittelut STT:lle. YLEn uutinen on vaiettu.

Lähde: Michael Massing, New York Review of Books, August 13, 2009 www.nybooks.com/articles/22960

Jertta Blomstedt / Ykkösaamun ulkomaanlehtikolumni 12.8.2009 / YLE Radio 1