Ulkomaanlehtikolumni

Äly raskauttavana asianhaarana

: Ulkomaanlehtikatsaus

Jertta Blomstedt | 24.6.2009

Herrat Kari Haakana ja Jarmo Papinniemi keskustelivat radiossa viikon mediatapahtumista. Muistaakseni Haakana huomautti, että ajankohtaisen sieppausrikoksen tekijän demonisointi lehdistössä on alkanut. Rikoksesta syytettyä ja sen tunnustanutta kuvattiin älykkääksi.

Huomio on kiinnostava, sillä älykkyys ei todellakaan aina ole median mielestä hyve. Eikä tämä koske vain Suomea.

Ranskassa on noin vuoden verran ilmestynyt aikakausjulkaisu nimeltä
XXI vingtetun eli 21. Se on suurikokoinen, runsaasti kuvitettu parisataasivuinen möhkäle. Kirjakaupassa Avenue Mathurin-Moreaulla myyjä kehui sen maasta taivaaseen kun hän hetkeä aikaisemmin oli suhtautunut hyvin torjuvasti aikeisiini ostaa kuuluisan näytelmäkirjailijan Yasmina Rezan raportti presidentti Nicolas Sarkozyn vaalikampanjasta. Ostin siis Vingt et unin. Tai itse asiassa useampiakin numeroita. Myyjä kuiskasi maksaessani, että lehden päätoimittaja on kirjailija de Saint-Exupéryn lapsenlapsi.

Lehden talvinumero käsitteli Ranskaa. Yksi kymmenen sivun pituinen juttu kertoi oikeudenkäynnistä, jota kaikki Ranskan lehdet jauhoivat keväällä viikkotolkulla. On tietenkin tavattoman typerää ja sinisilmäistä luulla, että tietää jostakin tapahtumasta jotain, kun on lukenut kahmalokaupalla erilaisia päivälehtiä. Mutta niin vain luulin.

Lyhyesti kerrottuna keväällä oikeudessa oli syytettynä Toulousen yliopiston lainopillisen tiedekunnan julkisoikeuden professori Jacques Viguier vaimonsa murhasta. Vaimo katosi 27 helmikuuta vuonna 2000 eikä hänestä sen jälkeen tiedetä mitään.

XXI:ssä julkaistu Rémi Lainéen kirjoittama reportaasi La dame de pique de Toulouse eli Toulousen patarouva poikkesi järkyttävällä tavalla päivälehtien julkaisemasta itseään toistavasta mössöstä. Se valaisi yhtä aikaa rikostapauksen ja siitä kirjoittaneet. Turha sanoa, että valaistus oli hyvin kolkko myös jälkimmäisille.

Lainéen mukaan rikostutkijat pitivät julkisoikeuden professoria ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan varajohtajaa liian kylmänä ja älykkäänä, niinpä hän joutui oikeuteen. On aivan ilmeistä, että tutkijoiden lisäksi myös enemmistö toimittajista koki yliopistomiehen liian etäiseksi ja älykkääksi.

Lainéen kuvaus ei paljon muuta kuvaa: syytetyssä aviomiehessä on runsaasti ikäviä ominaisuuksia. Mutta Lainé löysi myös ihmisiä, jotka tunsivat hyvin syytetyn pimeätkin puolet, mutta eivät silti uskoneet hänen syyllisyyteensä.

Päivälehdet vetoavat jatkuvasti kiireeseen, joka johtaa siihen, että uutisiin ei ehditä paneutua kunnolla. Tämä ranskalainen uutinen on yhdeksän vuotta vanha ja silti lehdet julkaisivat koko viime kevään mustavalkoista piintynyttä kliseetä Toulousen draamasta. Päivälehdet ovat nykyään paniikissa tulevaisuutensa suhteen, niiden kannattaisi ottaa todesta amerikkalaisen Clay Shinkyn tokaisu: "Yhteiskunta ei tarvitse sanomalehtiä, se tarvitsee journalismia." Vaikka itse toivoisinkin voivani lukea journalismini sanomalehdestä tai kuulevani sen radiosta tai näkeväni sen televisiosta, ei väline ilman sisältöä sentään oikein riitä. Ja niitähän nykyään on tyrkyllä.

Se mitä Rémi Lainé on tehnyt XXI -lehdessä ei ole mitenkään kovin erikoista. Hän on käyttänyt paljon aikaa haastatteluihin ja kuulustelupöytäkirjoihin perehtymiseen. Hän on tavannut kaikki asianosaiset. Tiedoistaan hän rakentaa kuvan onnettomasta avioliitosta, merkillisistä elämänratkaisuista, ontuvasta arjesta. Vaimon kadotessa puolisot elivät kumpikin omaa elämäänsä saman katon alla. Tytär oli 11-vuotias ja kaksospojat 5-vuotiaita. Avioerosta oli puhuttu, mutta toistuvasti uskoton aviomies kieltäytyi siitä.

Vaimollakin oli rakastaja ja hän vietti öitä poissa kotoa siitä ennakolta ilmoittamatta. Katoamista edeltäneen yön vaimo oli viettänyt tarot-istunnossa rakastajansa kanssa. Rakastaja oli tuonut vaimon kotiin aamuyöstä, puoliso sanoi kuulleensa vaimon kotiintulon.

Aviomiehen isä tuli hakemaan lapset sunnuntaiaamuna ulos ja myöhemmin
aviomies meni hakemaan lapset elokuviin. Kun isä ja lapset palasivat kotiin, äiti ei ollut kotona.

Puoliso ja rakastaja ovat toistensa vastakohtia eikä ole vaikea nähdä, että sekä rikostutkijat että toimittajat ovat tulleet paremmin toimeen kaupallisella alalla toimivan puheliaan rakastajan kanssa.

Syytetyn isä on kertonut XXI:n toimittajalle tutkimuksia johtaneen poliisin sanoneen hänelle seuraavasti: "Poikanne on syyllinen, mutta asiassa on lieventäviä seikkoja: hänen vaimonsa oli huora." Isä sanoi vastustaneensa, hänen mielestään pojan vaimo oli hyvä ihminen. Mutta poliisi oli jatkanut: "Jos poikanne tunnustaa hänet tuomitaan viideksi vuodeksi vankeuteen ja hän pääsee vapaaksi kahden vuoden päästä. Jos hän ei tunnusta, hän saa 15 vuoden tuomion, tyttärestä tulee prostituoitu ja pojista huumeidenkäyttäjiä."

Isä oli sanonut, että ei hän voi ehdottaa viattomana pitämälleen pojalleen tunnustamista. Komisario oli isän mukaan sanonut: "Oma vikanne jos kerran suhtaudutte noin ... poikanne on hyvin älykäs, mutta niin olen minäkin ja lopuksi minä voitan."

Toukokuussa Jean Viguier sai vapauttavan tuomion ja monet päivälehdet olivat raivoissaan. Päätöksestä valitettiin heti, joten oikeudenkäynnit eivät lopu tähän.

Totuutta ei tiedä tällä hetkellä ilmeisesti kukaan muu kuin Toulousen yliopiston julkisoikeuden professori Jean Viguer, mutta varmaa on, että julkinen sana ei pidä hänestä ja olisi mielellään tuominnut hänet sillä perusteella, että hän on älykäs, monimutkainen, ristiriitainen ja ikävähkö ihminen. Ranskan lehdistö on osoittanut, että ei ainoastaan politiikkaa tehdä mielikuvien perusteella vaan myös oikeutta pitäisi käydä vaikutelmien pohjalta. Ja monissa tapauksissa älykkyys on vaikutelma joka kannattaa jättää antamatta.

Jertta Blomstedt / Ykkösaamun ulkomaanlehtikolumni 24.6.2009 /YLE Radio 1

Lähde: XXI ? vingtetun, N:o 5, hiver 2009