Etusivu > Yhteiskunta > Ulkomaanlehtikatsaus
Ulkomaanlehtikolumneja kuullaan Radio 1:n Ykkösaamussa.
(Uutiset)
Lisää kolumneja ja puheenvuoroja.
Mitä aikaa on tämä, jolloin kriittinen ajattelu on kiellettyä, mutta toisaalta ihmisten julkinen nöyryyttäminen ja jatkuva arvostelu on hyväksyttyä viihdettä. Totisesti me elämme synkkää aikaa.
Näin ei tietenkään saa ajatella. Suuret inhimilliset ja taloudelliset menetykset ovat vain luonnollista sykliä, jähmettyneet rakenteet murtuvat ja kaikki muuttuu koko ajan paremmaksi, myönteisyys on valttia, mutta toisten tuomitseminen on sallittua. Sehän on hauskaa. Ensi lauantaina kansa yhdistyy mollaamaan naisia, jotka juhlivat itsenäisyyspäivää tasavallan linnassa.
Sohvalla istuminen ja muiden ulkomuodon ja pukeutumisen arvostelu on julkista kansanhuvia, jonka media innokkaasti ja irvokkaasti ensin alustaa ja sitten osallistuu siihen. Linnan kuningattaret on valittu moneen kertaan, mutta heihin ei presidentti jostain syystä kuulu.
Kuinka viatonta ensi viikonlopun viihde on? Peanuts, jos se rajoittuisi vain ensi lauantaihin. Mutta pysyvä toisten ihmisten tuomitseminen on ympärivuotinen ilmiö, se on osa kansanluonnetta, josta kaikki kärsivät.
Nuori tyttärentytär osti itselleen korvakorut. Mahtavat tekotimantit, jotka tuskin edes olivat muovia. Pieni sisar lainasi niitä, ja unohti ne meille. Korujen perään kysyttäessä ehdin jo tuiskahtaa, että olisin suonut pölynimurin ne nielleen. Olin jo sanomassa jotain siihen suuntaan, että aito on aina aito. Veitöminit! Ajattelenko todellakin, että nuorella tytöllä pitäisi olla aidot veritimantit Kongosta tai Etelä-Afrikasta. Timantit joiden takia on sodittu ja jotka ovat vieneet monilta afrikkalaisten lasten sukupolvilta isät, takaamatta heille muruakaan siitä hyvinvoinnista, joka on koitunut kaivosfirmojen omistajille. En kai sentään.
Arvostella toki saa, jos pystyy näkemyksensä perustelemaan. Asioiden arvioiminen on välttämätöntä, mutta kaiken ja kaikkien välitön ja jatkuva tuomitseminen ei ole terveellistä kenellekään.
Ranskalainen Psychologies magazine teki kaiken tuomitsemisesta laajan paketin marraskuun numeroonsa. Psykologioita on ranskalainen lehtikonsepti, joka ilmestyy kymmenessä maassa, joista hämmästyttäviä ovat Romania, Etelä-Afrikka ja Meksiko. Lehden perusaineistoa ovat yleistajuiset inhimilliset ongelmat, voii ehkä sanoa että hyvin toimeentulevan keskiluokan ongelmat, sillä ainakin ranskalaisessa versiossa mainokset ja monet muotiin ja kosmetiikkaan liittyvät artikkelit on selvästi suunnattu tietylle markkinasegmentille. Kannessa on useimmiten kaunis nuori nainen, mutta mieskin käy, ja lapsia on kokeiltu.
Lopettaa kaiken arvosteleminen oli siis marraskuun numeron teema. Teemalla on Ranskassa erityinen vastakaiku, sillä maan kulttuuriin kuuluu hyvä keskustelutaito, kriittinen ajattelu on siellä arvostettu elämäntaito. Oman välittömän mielipiteensä ilmaiseminen mistä sattuu on muuttunut automaattiseksi. Kaikkea arvostellaan: elokuvaa mainoksen perusteella, kirjaa lukematta (hyvä - huono), pukua ikkunassa ( kaunis - hirveä!), mutta myös työkavereita, toisten lasten vanhempia ja naapureita. Psykologioita -lehti on sitä mieltä, että kun toisten tuomitsemisesta on tullut toistuva luonteenpiirre, sen vaarallisin ominaisuus on, että se myrkyttää arvostelijan oman elämän.
Ranskalainen ei ole ranskalainen, jos hän kieltää kritiikin. Kriittisyys on elämän ehto ja se on myönteistä silloin, kun se auttaa ihmistä arvioimaan maailmaa ympärillään ja rakentamaan omaa identiteettiään. Myrkyllistä kritiikki on, kun se sortuu panetteluksi ja sallii liian helposti arvostelijalle katteettoman ylemmyydentunnon.
Pitäisi siis oppia arvostelemaan ja tuomitsemaan vähemmän, mutta paremmin. Oheislukemistoksi Psykologiat tarjoaa sekä Kantia että Nietzscheä, niin Käytännöllisen järjen kritiikkiä, Arvostelukyvyn kritiikkiä kuin Näin puhui Zarathustraa.
Elämää tietenkin helpottaa jos voi määritellä oman pienen universuminsa: Erkki on egoisti, Tiina tiukkapipo, Saara sietämätön ja Malla mukava. Mutta kaikilla on kokemuksia siitä, että tietyissä tilanteissa itsekäs käyttäytyy anteliaasti; sietämätön ystävällisesti ja ymmärtäväisesti; mukava muuttuu kylmäksi ja kääntää selkänsä. Kaikissa persoonallisuuksissa on erilaisia piirteitä, usein jopa vastakohtaisia piirteitä.
Psykologiat -lehti korostaa, että kyky kriittiseen ajatteluun on välttämättömyys yhteiskunnassa, mutta omien tuomioidensa vangiksi ei kannata jäädä. Lehti käyttää samassa artikkelissa sumeilematta lähteenä sekä Immanuel Kantia, että itämaisia filosofioita.
Itämainen filosofia kehottaa tutkimaan niitä tunteita, jotka saavat meidät arvostelemaan. Tämä viha, tämä tuska, tämä ikävyys, tämä ärtymys, jonka koen omakseni, ei ole muuta kuin energiaa, joka virtaa lävitseni. Sitä vastaan on turha taistella, sitä on turha kieltää, sen voi nimetä ja asettaa paikalleen. Helppo tietenkin sanoa, mutta vaikea käytännössä toteuttaa. Mutta yrittää kannattaa, kannustaa lehti.
Ennakkoluulot ovat usein erehdysten ja epäoikeudenmukaisuuksien takana. Kantin mukaan tuomitseminen on myös velvollisuus. On välttämätöntä tunnistaa että rikos on pahasta. Yhteiskunnan tehtävä on rangaista, mutta myös huolehtia siitä, että rangaistuksen kärsineillä on mahdollisuus korvata tekonsa ja muuttua.
Koska toisten tuomitseminen ja arvioiminen on tapa ymmärtää muita ihmisiä ja asioita, sitä ei voi kokonaan kieltää. Mutta Kantin tapaan pitäisi pysyä nöyränä ja muistaa kuinka rajallista ja rajoittunutta kaikki tietomme on.
Kun juhlat linnassa nyt yhdellä tasolla asettuvat kaikkien teletodellisuusohjelmien jatkumoksi, muistutetaan itseämme Psykologiat -lehden avustuksella, että elämme yhteiskunnassa, jossa vaaditaan yhä enemmän ?respectiä?, vaikka arjessa jylläävät ennakkoluulot ja syrjintä, asiat on tuomittu jo ennen kuin ne tunnetaan, ja yhä useampi unohtaa ajatella omilla aivoillaan. Jos siis puku ensi tuntumalta näyttää kaamealta, mietitään hetki. Jos se ei sittenkään vielä osoita täydellistä tyylitajua tai loistavaa huumorintajua, mahdollisuutena on esittää, ensin omaa pukeutumista vilkaistuaan, täydellinen perusteltu mielipide. Sillä hyvin perusteltu mielipide on aina ilon aihe, vaikka se olisi vääräkin. Ja se on parempi kuin vetelä toleranssi: no, menetteleehän tuo. Hyvää itsenäisen ajattelun päivää, viikkoa, kuukautta ja vuotta!
Jertta Blomstedt / Ykkösaamun ulkomaanlehtikolumni 3.12.3008 / YLE Radio 1
- - - -
Lähde: Dossier: Arrêter De Tout Juger, Psychologies, Novembre 2008
Rahasta, rahasta
Jertta Blomstedt | 17.2.2010
Rahan muurit
Jertta Blomstedt | 3.2.2010
Yrityksiä onnellisuuteen
Jertta Blomstedt 20.1.2010
Politiikan kutsumattomat vieraat
Jertta Blomstedt | 30.12.2009
Positive thinking
Jertta Blomstedt | 16.12.09
Mies jota kukaan ei kuuntele ennen kuin on liian myöhäistä
Jertta Blomstedt | 2.12.2009
Sairaanhoidon uusi olomuoto:
Jertta Blomstedt | 18.11.2009
Sosiaaliset suhteet lääkkeenä ja myrkkynä
Jertta Blomstedt | 3.11.2009
Afrikka, seuraava Afganistan
Jertta Blomstedt | 21.10.2009
Elävät ja kuolleet haaskaeläinten hampaissa
Jertta Blomstedt | 7.10.2009
Kenen laariin korruptioskandaalin jälkeiset äänet satavat?
Jertta Blomstedt | 23.9.2009
Saastuttaja maksaa
Jertta Blomstedt | 9.9.2009
Julkisuus ja intiimi
Jertta Blomstedt | 25.8.2009
Myöhästyneitä ja kadonneita uutisia.
- Missä uutiset tulevaisuudessa tehdään ja julkaistaan?
Jertta Blomstedt | 12.8.2009
Haastava heinäkuu - Rakkausvideon kadonnutta merkitystä etsimässä
Jertta Blomstedt | 15.7.2009
Äly raskauttavana asianhaarana
Jertta Blomstedt | 24.6.2009
Hyvästi homo economicus
Jertta Blomstedt | 29.4.2009
Koulutettujen ihmisten työt katoavat Kiinaan ja Intiaan
Jertta Blomstedt | 22.4.2008
Keltainen kala eli ymmärretyksi tulemisen vaikeus
Jertta Blomstedt | 18.2.2009
Aika raivostua
Jertta Blomstedt | 4.2.2009
Talouskriisi ja taloustoimittajat
Jertta Blomstedt | 7.1.2009
Miten arvostella vähemmän mutta paremmin?
Jertta Blomstedt | 3.12.3008
Jäätyneet skandaalit
Jertta Blomstedt | 26.11.2008
Mad Men
Jertta Blomstedt | 19.11.2008
Uusi potilas teho-osastolla
Jertta Blomstedt | 12.11.2008
Neuvoja uudelle presidentille: Modernin julkisuuskuvan lisäksi tarvitaan modernia politiikkaa
Jertta Blomstedt | 5.11.2008
Finanssikriisin syyllisiä jahdataan
Jertta Blomstedt | 29.10.2008
Sairaala sairaalana, pankki ilman johdannaispapereita ja Suomi sellaisenaan
Jertta Blomstedt | 1.10.2008
Mafia: maailman varjotalous
Jertta Blomstedt | 3.9.2008
Jättiläiskäärmeistä, Medipediasta, vankilaa muistuttavista hoivakodeista, ystävyydestä ja yksin jääneistä lemmikeistä
Jertta Blomstedt | 27.8.2008
Median bisnesmalli
Jertta Blomstedt | 16.7.2008
Öljyshokista emme ole vielä nähneet yhtään mitään
Jertta Blomstedt | 9.7.2008
Onko Zimbabwe keppi, jolla hakataan Afrikkaa?
Jertta Blomstedt | 2.7.2008
Kritiikkiä voi ottaa vastaan huonosti tai vielä huonommin
Jertta Blomstedt | 21.5.2008
Mikä on totuus ja tarvitaanko sitä?
Jertta Blomstedt | 14.5.2008
Köyhät teillä on aina keskuudessanne
Jertta Blomstedt | 7.5.2008
Ranska afrikkalaisilta varastetun rahan turvasatamana
Afrikkalaisen öljyrahan ja korruption pitkät juuret
Jertta Blomstedt | 23.4.2008
Siirtolaiset
Jertta Blomstedt | 26.3.2008
Oma tila ja parisuhde
Jertta Blomstedt | 19.3.2008
Eurooppa vastaan superrikkaat
Jertta Blomstedt | 12.3.2008
Sarkofobia kansantautina
Jertta Blomstedt | 20.2.2008
Lyhyt matka Blogistaniassa
Jertta Blomstedt | 13.2.2008
Virtuaalisen ystävät ja viholliset
Jertta Blomstedt | 5.2.2008
Me olemme kaikki nähneet sen aikaisemminkin
Jertta Blomstedt | 19.12.2007
Toiset uskovat vuoden kirjoihin, toiset kysyvät: "Onko Tsehov tullut luetuksi?"
Jertta Blomstedt | 12.12.2007
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Aristoteleen kantapää: On ilmoja pidellyt!
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat