Etusivu > Yhteiskunta > Ulkomaanlehtikatsaus
Ulkomaanlehtikolumneja kuullaan Radio 1:n Ykkösaamussa.
(Uutiset)
Lisää kolumneja ja puheenvuoroja.
Markkinoinnin ammattilaiset arvioivat haastattelututkimuksessa, että kokoomuksella ja sen puheenjohtajalla on kaikkein modernein julkisuuskuva. Onko tämä tutkimusta ja onko tulos uutinen?
Siitä tehtiin uutinen ja siinä samassa se muuttui markkinoinniksi. Markkinoijat markkinoivat markkinointia.
Kokoomus on onnistuneen markkinoinnin tuote, ja tulee olemaan mainostoimiston vanki tästä ikuisuuteen. Ei niin etteivätkö muutkin puolueet kärvistele saman ikeen alla. Nyt jää vain nähtäväksi minkälaista lamapolitiikkaa mainostoimistoissa tehdään. Mikä on laman imago?
Modernin julkisuuskuvan lisäksi haetaan modernia politiikkaa. Amerikkalainen informaatioteknologiaan keskittyvä Wired-lehti ratkaisi vaalinaluslehtensä ongelman julkaisemalla listan omasta mielestään terävimmistä asiantuntijoista, joita tulevan presidentin tulisi kuunnella, olipa hänen nimensä mikä tahansa. Kerran kuussa ilmestyvät lehdet joutuvat tekemään kaikenlaisia hätäratkaisuja. Helpoksi he eivät listan kokoamista olleet tehneet. He perehtyivät 127 ehdokkaaseen 20 eri alalta ja käyttivät apunaan 18 toimittajaa ja tutkijaa.
Wiredin lista voisi olla virkistävä ja hyvä ellei valittu presidentti perisi edeltäjältään kansallista velkaa, joka lähenee kymmentä triljoonaa dollaria eli kymmentä miljoonaa miljoonaa. Kymmenen jälkeen tulee siis 12 nollaa.
Velka on kaksinkertaistunut Bushin kaudella. Bush sai perinnöksi liittovaltion budjetin, joka oli 700 miljardia dollaria ylijäämäinen. Uuden presidentin ensimmäinen budjetti on 500 000 miljoonaa alijäämäinen. Ja tähän kaikkeen ei vielä ole laskettu rahalaitosten pelastamisen kustannuksia. Kohta saamme perehtyä kvadriljoonan käsitteeseen. Siinä on nollia 24. Uuden presidentin perintöön kuuluu myös pari sotaa, joita johtavat kieltäytyvät käyttämästä sanaa voitto.
Wired tietää, että uudella presidentillä ei ole puutetta neuvonantajista, päinvastoin. Mutta Wiredin mukaan perinteisistä lähteistä pulppuavat neuvot eivät ole hyviä. Useimmiten ne ovat outo kokoelma keskenään ristiriitaisia etuja tai lämmitettyjä rippeitä tavanomaisista viisauksista. "Jo riittää!" huudahtaa Wired. Tarvitaan tuoreita näkemyksiä.
Ensinnäkin tarvitaan uusi geopoliittinen näkemys, post-Amerikan aikainen näkemys. Sen tarjoilee kolmekymppinen Parag Khanna, joka on kirjoittanut aiheesta kirjan The Second World. Khannan mukaan on järjetöntä, että Yhdysvallat rahtaa öljynsä maailman toiselta laidalta Lähi-idästä. Sen pitäisi integroitua Kanadan, Meksikon, Venezuelan ja Brasilian kanssa. Kolumbiasta voi saada muutakin kuin huumeita ja kukkia. Egyptin kanssa on ystävystyttävä nopeasti, maa on hajoamisen partaalla. Kiina on tärkeämpi kuin Intia. Entä sitten Venäjä? Maa on yliarvostettu, väittää Khanna. Venäjä on demografisessa vapaassa pudotuksessa terveystilanteensa takia. Mutta naapureita sen armeija pystyy hätyyttämään.
Taloudellisen käyttäytymistieteen professori David Leibson Harwardista on sitä mieltä, että ihmisten taloudellista käyttäytymistä voidaan hienovaraisesti rukata, ihminen kun ei nimittäin ole se olento, joka käyttäytyy rationaalisesti saatuaan kaiken tarpeellisen taloutta koskevan informaation, vaikka taloudelliset mallit näin olettavat. Ilman apua ihmiset tekevät paljon suuria päätöksiä väärin perustein. Leibsonin esimerkki ei ole kovin mieltä ylentävä. Kun amerikkalaisista vain puolet säästi tulevaa eläkettään varten, järjestelmää muutettiin niin, että ohjelmasta on vaikea irrottautua. Aikaisemmin vaikeudet olivat liittymisessä. Jokainen suomalainen lehtien tilaushankkija tietää saman.
Avaruuspolitiikan neuvonantajan ohitamme tässä, vaikka hän on kaunis nainen ja ilmeinen toisinajattelija.
69-vuotias bioteknologi Leroy Hood kehittelee lähestymistapoja, joissa ei hoidettaisi sairauksia vaan ehkäistäisiin niitä. Järjestelmän tulisi olla ennustava eli DNA:han koodatun koko perintöaineksen eli genomin perusteella yksilö saisi tietää etukäteen mihin tauteihin hänellä on perinnöllinen todennäköisyys sairastua. Genomin selvittämisen hinta vastaa pian magneettikuvauksen hintaa. Jokainen saisi siten yksilöllisen riskiprofiilin, jonka perusteella ehkäisevät hoidot voidaan aloittaa. Lääkkeitä kehitettäisiin ylensyömisen, tupakoinnin ja alkoholin liiallisen käytön estämiseksi. Koska lääkäreillä on tiedot potilaan genomista, lääkkeiden määrääminen helpottuu. Lopuksi hoodilaisessa tulevaisuudessa jokainen osallistuu oman terveytensä ylläpitämiseen nykyistä paljon suuremman tiedon perusteella. Ongelma on vain se miten tieteeseen perehtymättömät ymmärtävät oman verenkuvansa löydökset. Nykyisillä valistustasoilla päästään varmasti jo lähelle oman genomin tuntemisen ahdistusta, joten myönteisesti ajatellen voisi päästä revittelemään aivan eri lailla, jos perimä osoittautuu rasvoista, alkoholista ja tupakasta piittaamattomaksi tervaskannoksi.
Montgomery McFate on nainen, joka sotilaan puolisona opiskeli antropologiaa ja lakia. Seitsemän vuotta sitten hän oli ylikoulutettu ja työtön. Nykyään hän on vanhempi neuvonantaja asevoimien yli sadan miljoonan dollarin projektissa, jossa Afganistanissa ja Irakissa taistelevia sotilaita koulutetaan ymmärtämään näiden maiden ihmisten kulttuureja ja ajattelutapoja. Hänen unelmansa on, että Iranin sotaa ei koskaan tule.
Peter Gleick antaa uudelle presidentille sen neuvon, että vesikriisi on ratkaistava heti. Puhtaasta vedestä alkaa olla puutetta melkein kaikkialla, ja kriisi on tieteellisesti, poliittisesti ja taloudellisesti hyvin monimutkainen. Lehti julkaisi kahdeksan powerpointkuvaa kuvitteellisesta luennosta.
Ellen Miller on yli viisikymppinen internetaktivisti, jonka mielestä politiikka ei kuulu vain poliitikoille, jotka nauttivat elämästä pystyttämänsä palomuurin suojissa. Miller on perustanut sivustoja, joilla tehdään politiikkaa ymmärrettäväksi ja avoimeksi, kuten www.opencongress.org ja www.earmarkwatch.org. Hän unelmoi hallituksesta, joka on yhden klikkauksen päässä eli poliitikot, lahjoittajat ja lait toisiinsa linkitettyinä.
Yksi neuvonantajista kehottaa uutta presidenttiä suhtautumaan vakavasti ilmastonmuutokseen, ja antaa pari neuvoa siitä mikä toimii ja mikä ei. Toinen kehottaa vapauttamaan ääniaallot, koska langattomien yhteyksien operaattorit suojaavat omaa liiketoimintaansa niin aggressiivisesti että uudet yleishyödylliset vempaimet eivät pääse markkinoille. Mitchell Joachim esittelee uudenlaista kaupunkisuunnittelua, sellaista joka ei lähde auton ehdoista. Mark Smolinski kehottaa löytämään epidemiat ennen kuin ne alkavat. Charles Ferguson varoittaa uudenlaisista ydinaseista ja Robert Dalrymple vaatii varautumaan äärimmäisiin sääolosuhteisiin.
Onnittelut uudelle presidentille. Hyvästä tarkoituksesta huolimatta Wired on luultavasti tullut kertoneeksi, että hänellä on ongelmia, joita hän ei tiennyt itsellään olevan.
Jertta Blomstedt / Ykkosaamun ulkomaanlehtikolumni 5.11.2008 / YLE Radio 1
----
Lähde: Wired, Oct. 2008, The 2008 Smart List, 15 people the next president should listen to.
Rahasta, rahasta
Jertta Blomstedt | 17.2.2010
Rahan muurit
Jertta Blomstedt | 3.2.2010
Yrityksiä onnellisuuteen
Jertta Blomstedt 20.1.2010
Politiikan kutsumattomat vieraat
Jertta Blomstedt | 30.12.2009
Positive thinking
Jertta Blomstedt | 16.12.09
Mies jota kukaan ei kuuntele ennen kuin on liian myöhäistä
Jertta Blomstedt | 2.12.2009
Sairaanhoidon uusi olomuoto:
Jertta Blomstedt | 18.11.2009
Sosiaaliset suhteet lääkkeenä ja myrkkynä
Jertta Blomstedt | 3.11.2009
Afrikka, seuraava Afganistan
Jertta Blomstedt | 21.10.2009
Elävät ja kuolleet haaskaeläinten hampaissa
Jertta Blomstedt | 7.10.2009
Kenen laariin korruptioskandaalin jälkeiset äänet satavat?
Jertta Blomstedt | 23.9.2009
Saastuttaja maksaa
Jertta Blomstedt | 9.9.2009
Julkisuus ja intiimi
Jertta Blomstedt | 25.8.2009
Myöhästyneitä ja kadonneita uutisia.
- Missä uutiset tulevaisuudessa tehdään ja julkaistaan?
Jertta Blomstedt | 12.8.2009
Haastava heinäkuu - Rakkausvideon kadonnutta merkitystä etsimässä
Jertta Blomstedt | 15.7.2009
Äly raskauttavana asianhaarana
Jertta Blomstedt | 24.6.2009
Hyvästi homo economicus
Jertta Blomstedt | 29.4.2009
Koulutettujen ihmisten työt katoavat Kiinaan ja Intiaan
Jertta Blomstedt | 22.4.2008
Keltainen kala eli ymmärretyksi tulemisen vaikeus
Jertta Blomstedt | 18.2.2009
Aika raivostua
Jertta Blomstedt | 4.2.2009
Talouskriisi ja taloustoimittajat
Jertta Blomstedt | 7.1.2009
Miten arvostella vähemmän mutta paremmin?
Jertta Blomstedt | 3.12.3008
Jäätyneet skandaalit
Jertta Blomstedt | 26.11.2008
Mad Men
Jertta Blomstedt | 19.11.2008
Uusi potilas teho-osastolla
Jertta Blomstedt | 12.11.2008
Neuvoja uudelle presidentille: Modernin julkisuuskuvan lisäksi tarvitaan modernia politiikkaa
Jertta Blomstedt | 5.11.2008
Finanssikriisin syyllisiä jahdataan
Jertta Blomstedt | 29.10.2008
Sairaala sairaalana, pankki ilman johdannaispapereita ja Suomi sellaisenaan
Jertta Blomstedt | 1.10.2008
Mafia: maailman varjotalous
Jertta Blomstedt | 3.9.2008
Jättiläiskäärmeistä, Medipediasta, vankilaa muistuttavista hoivakodeista, ystävyydestä ja yksin jääneistä lemmikeistä
Jertta Blomstedt | 27.8.2008
Median bisnesmalli
Jertta Blomstedt | 16.7.2008
Öljyshokista emme ole vielä nähneet yhtään mitään
Jertta Blomstedt | 9.7.2008
Onko Zimbabwe keppi, jolla hakataan Afrikkaa?
Jertta Blomstedt | 2.7.2008
Kritiikkiä voi ottaa vastaan huonosti tai vielä huonommin
Jertta Blomstedt | 21.5.2008
Mikä on totuus ja tarvitaanko sitä?
Jertta Blomstedt | 14.5.2008
Köyhät teillä on aina keskuudessanne
Jertta Blomstedt | 7.5.2008
Ranska afrikkalaisilta varastetun rahan turvasatamana
Afrikkalaisen öljyrahan ja korruption pitkät juuret
Jertta Blomstedt | 23.4.2008
Siirtolaiset
Jertta Blomstedt | 26.3.2008
Oma tila ja parisuhde
Jertta Blomstedt | 19.3.2008
Eurooppa vastaan superrikkaat
Jertta Blomstedt | 12.3.2008
Sarkofobia kansantautina
Jertta Blomstedt | 20.2.2008
Lyhyt matka Blogistaniassa
Jertta Blomstedt | 13.2.2008
Virtuaalisen ystävät ja viholliset
Jertta Blomstedt | 5.2.2008
Me olemme kaikki nähneet sen aikaisemminkin
Jertta Blomstedt | 19.12.2007
Toiset uskovat vuoden kirjoihin, toiset kysyvät: "Onko Tsehov tullut luetuksi?"
Jertta Blomstedt | 12.12.2007
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Aarrekamari: Munatonta laulua!
Markku Heikkinen: Miksi työnantajat ja työntekijät eivät pääse sopuun?
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat