Ulkomaanlehtikolumni

Mafia: maailman varjotalous

: Ulkomaanlehtikatsaus

Jertta Blomstedt | 3.9.2008

Mitä ihminen voi ajatella, kun vasta vaaleilla valittu Italian pääministeri Silvio Berlusconi ja Libyan kansan opas Muammar Gaddafi halaavat toisiaan Tripolin lentokentällä?

Eipä paljon muuta kuin, että korruption suossa kaulaansa myöten uiskenteleva Berlusconi ja entinen terroristi Gaddafi, joka saa jo pystyttää telttansa Pariisin keskustaan presidentin naapuriin, kertovat hyvin paljon tästä ajasta. Suomalaisen asevalmistajan Patrian johto vakuuttaa syyttömyyttään lahjontaepäilyjen edessä. Britannian suurin asevalmistaja kompuroi korruptioskandaalista toiseen ja onnistuu silti lopettamaan riippumattoman rikosyksikön tutkinnan.

Ehkä todellakin on totta, että viidennes maailman taloudellisesta
tuloksesta on mafian tuottamaa, näin väittää brittijournalisti ja kirjailija Misha Glenny, jonka kirja McMafia: Crime Without Frontiers, ilmestyi keväällä ja on saanut hyviä arvosteluja. Rikos vailla rajoja esiteltiin miltei samanaikaisesti Africa Reportissa ja London Review of Books-lehdessä. Luulisi, että se on ollut Venäjälläkin esillä, monet kirjan esimerkit tulevat itäisestä Euroopasta jonka kirjeenvaihtajana Glenny on toiminut pitkään sekä Guardianille että BBC:lle.

Itse kirjaa en ole lukenut, mutta artikkeleja siitä. Niistä päätellen kirjan esimerkkiaineisto on luotettavaa ja erittäin rajua luettavaa. Teoriat ja analyysit Glenny jättää pääosin muiden tehtäväksi. Hänen oma näkemyksensä on se, että mafian valta maailmassa lisääntyi ratkaisevasti Neuvostoliiton romahdettua. Maailman suurimpana ryöstönä Glenny pitää sitä, että Venäjällä valtion omaisuus myytiin pilkkahintaan joillekin harvoille yksityisille ja valtaosa väestöstä köyhtyi yhdessä yössä. Toinen merkittävä tekijä mafian kasvussa maailmanlaajuiseksi toimijaksi oli globaali valtiontalouksien sääntelyn vapauttaminen 80-luvulla. Valuuttavirtojen vapauttaminen merkitsi sitä, että kaikki viekkaudella ja vääryydellä hankittu raha kyettiin pesemään kierrättämällä sitä eri pankeissa ja hankkimalla kiinteistöjä.

Lokakuun alussa Independent kertoi, että Rivieralla venäläinen miljardööri osti 500 miljoonalla eurolla Villa Leopoldan, Belgian kuninkaan aikoinaan rakennuttaman huvilan. Siinä huvilassa taatusti kummittelee, ja aaveet ovat mustia.

Venäjän superrikkaat ovat ostaneet pelkästään Cap Ferrat'sta jo yli 60 kartanoa, Nizzalaiset kiinteistövälittäjät valittavat, että venäläisille ei voi tarjota mitään, joka maksaa alle 100 miljoonaa euroa. Amerikkalaiset väittävät, että venäläiset liikemiehet ovat joko salaisen palvelun miehiä tai rikollisen järjestön jäseniä, ja nykyään todennäköisesti molempia.

Glennyn näkemys mafiasta ei kuitenkaan ole yksioikoisen mustavalkoinen. Hän kertoo esimerkin odessalaisesta gangsterista, joka oli ottanut kaupungin haltuunsa, kun laki ja järjestys murenivat Neuvostoliiton romahdettua. Hänen toimintaansa saattoi pitää laajamittaisena suojelubisneksenä. Mutta toiselta kantilta katsottuna tämä mafioso oli ainoa auktoriteetti ja sosiaalisen kurin ylläpitäjä. Odessassa rikollisuus oli vähäisempää kuin muissa Venäjän kaupungissa. Hän neuvotteli kaupalliset riidat 10 % palkkiolla, huolehti siitä, että huumekauppa rajoittui vain yhteen kortteliin ja ihmiskauppa pysyi sataman alueella. Hän siis ylläpiti rauhaa.

Glenny ei ihannoi mafiaa, mutta odessalaiset vakuuttivat, että kyseessä oli sankarillinen rikollinen, joka esti yhteiskunnan luhistumisen ja laittomuuden. Neal Ascherson sanoo London Review of Books -lehdessä, että Glennyn vahvuus on siinä, että hän uskaltaa myöntää epämiellyttävät totuudet.

Toisin kuin länsimaiset neuvonantajat, jotka idealismia puhkuen suunnittelivat suoraa siirtymää sosialismista vapaaseen markkinatalouteen. Käytäntö on osoittanut, että järjestäytynyt rikollisuus huolehti monessa paikassa tärkeistä tehtävistä, joista valtio, poliisi tai muut viranomaiset eivät suoriutuneet. On paikkoja joissa asukkaat pelkäävät enemmän valtiota kuin mafiaa.

Glennyn näkemys on, että mafia ei välttämättä ole yhteiskunnan vihollinen numero yksi. Se on valtion vihollinen numero yksi, koska se vie valtiolta tuloja, väkivallan monopolin ja lakiin pakottamisen.

1990-luku aloitti järjestäytyneen rikollisuuden kulta-ajan. Uusliberaali vapaa kauppa tarkoitti sitä, että puhdas tai likainen raha saattoi mennä minne tahansa. Huumeiden, savukkeiden, aseiden prostituoitujen ja siirtolaisten salakuljetusta oli mahdollista harjoittaa ennennäkemättömissä määrissä. Balkanilla tämä näkyi selvästi ia tuloksena oli hallitusten ia mafian innokkaat liitot.

Glennyn mukaan Montenegron hallitsija piti valtionsa maksukykyisenä salakuljettamalla savukkeita Italiaan.

Glennyn metodi kaikkialla maailmassa on ollut etsiä puhumaan halukas rikollinen, hän on haastatellut oikeuslaitoksen viranomaisia, yleensä rohkeita ja pessimistisiä poliiseja, hän on kuunnellut uhrien tarinat ja luonut käsityksen paikallisen järjestäytyneen rikollisuuden taustoista ja historiasta.

Glenny inhoaa eurooppalaisia, jotka käyttävät prostituoituja, polttavat salakuljetettuja savukkeita, työntävät huumeita nenäänsä 50 euron seteleillä ja palkkaavat nälkäpalkalla siirtolaisia töihin ja ostavat lopulta munuaisen tai maksan kolmannen maailman köyhistä köyhimmiltä.

Järjestäytyneen rikollisuuden taustalla on aina kielletty kysyntä. Ihmiset haluavat jotain, tai haluavat sitä halvemmalla kuin mihin valtio myöntyy. Tämä kysyntä luo aina rikollisia ja laittomia verkostoja. Glenny ei suinkaan ole valmis vapauttamaan kaikkea ehdoitta, mutta huumeiden laillistamisen puolesta hänen mielestään argumentteja on paljon. Vaikka hän uskookin, että huumeiden kieltäminen on luonut markkinat rikollisille järjestöille, tuottanut niille varoja toimintaan, joka vaikuttaa ja kontrolloi kokonaisten yhteiskuntien ja valtioiden toimintaa tavoilla, joita ne itsekään eivät ymmärrä, silti hän ei puhu huumeiden täydellisen vapauttamisen puolesta. Hän kannattaa huumeiden eräänlaista kansallistamista valtioiden hallintaan.

Mutta kaikkein ensimmäiseksi Misha Glennyn mukaan on suljettava pankit veroparatiiseissa. Sitä ennen ei kannata puhua tekopyhästi globaalin järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta. Mutta juuri Neitsytsaarten tai Caymanin saarten pankkeihin ei esimerkiksi Britannia halua koskea.

Jertta Blomstedt / Ulkomaanlehtikolumni 27.8.2008 / YLE Radio 1 Ykkösaamu

Lähde: London Review of books, 3 July 2008