Etusivu Kulttuuri Musiikki Tiede Yhteiskunta Teatteri Ateljee Dokumentit Uskonto Kolumnit Keskustelu Blogit Kuuntele

Etusivu > Yhteiskunta > Ulkomaanlehtikatsaus



Ulkomaanlehtikolumni

Ulkomaanlehtikolumneja kuullaan Radio 1:n Ykkösaamussa.
(Uutiset)
Lisää kolumneja ja puheenvuoroja.

Median bisnesmalli

: Ulkomaanlehtikatsaus

Jertta Blomstedt | 16.7.2008

Viime lauantaiaamuna satoi. Olin herännyt aikaisin, kun piti lähteä pelaamaan tennistä. Se sai jäädä. Uutiset kertoivat, että USA:n suuret asuntoluottoyhtiöt horjuivat vararikon partaalla, ja valtio harkitsi niiden ottamista hallintaansa. Samaan uutiseen sisältyi viranomaisten rauhoitteleva viesti markkinoille, että asuntoluottoyhtiöiden tila on vakaa.

Vararikon partaalla olevien yhtiöiden tila on vakaa. Uutinen oli siis varsin hyvin tasapainotettu. Tietysti kyseessä oli viesti markkinoille, ja sillä tarkoitettiin lähinnä sitä, että valtio ei voi antaa asuntoluottoyhtiöiden kaatua, vaikka niiden talous on kaikkea muuta kuin vakaa.

Lehteä lukiessa jäin mietiskelemään, että kuluneen vuoden aikana muutkin kuin amerikkalaiset rahoituslaitokset ovat ilmoittaneet yllättävistä tappioista. Yhteen hengenvetoon ne ovat ilmoittaneet, että vaikeudet ovat nyt ohitetut. Parin kuukauden kuluttua saman laitoksen sama toimitusjohtaja kertoo taas yllättävistä tappioista.

Esimerkiksi Lehman Brothers -nimisen rahoituslaitoksen toimitusjohtaja Richard Fuld ilmoitti huhtikuun 15. päivä, että "pahin on ohi", paitsi että pahin ei suinkaan ollut ohi.

Valehtelevatko toimitusjohtajat tietoisesti ja imagosyistä vai eivätkö he aivan oikeasti pysty arvioimaan oman laitoksensa riskejä kahden kuukauden päähän?

Saman lauantain lehdessä kerrottiin pienenä uutisena, että ydinvoimalan palo sammutettiin nopeasti Ruotsissa. Uutinen oli koottu kolmen tietotoimiston uutisesta. Siinä kerrottiin, että tulipalo oli syttynyt kattotöiden yhteydessä kakkosreaktorin turbiinirakennuksen katolla. Palo kesti kaksi tuntia eikä ollut Ringhalsin viestintäjohtaja Gösta Larsenin mukaan turvallisuusriski. Liekit eivät tiettävästi olleet vaarassa levitä viereiseen reaktorirakennukseen.

Kun niin monesta asiasta syntyy niin helposti kuohuttava uutinen, miksi tulipalo ydinvoimalassa on vain yhden palstan pätkä? Koska ydinvoimalan johto arvioi sen vaarattomaksi? Ruotsissa uutinen oli sentään Aftonbladetin etusivulla, mutta tekstinä se oli vielä hätkähdyttävämpi. Suomalaisessa versiossa viestintäjohtaja Larsen esiintyi tiukan asiallisena. Aftonbladetissa hän kertoi, että katonkorjaajat olivat "tuikanneet tuleen tervapaperin lämpöilmapistooleillaan" ("lyckats tutta fyr på tjärpapper med sina varmluftspistoler."). Vaikka viestintäjohtaja viestii, että kattomiehet olivat toivottomia toheloita, kielenkäyttö kertoo jotain hänestä itsestään. Ikään kuin hän vähättelisi työntekijöidensä lisäksi ilmeistä vaaraa ydinvoimalassa. Sen hän varmensi vielä sanomalla, että "Oikeastaan ei tapahtunut yhtään mitään".

Aftonbladet noudatti otsikoinnissaan tasapainoista linjaa. Ensin kerrottiin,että ydinvoimalassa oli ollut tulipalo. Sen jälkeen alaotsikossa, että katolla ei ollut vaaratilannetta.

Mutta ei tässä kaikki. Noin kuukautta aikaisemmin eli kesäkuun 13. päivänä paljastettiin Ringhalsin ydinvoimalassa se, että kolmosreaktorin varajäähdytysjärjestelmä ei toiminut niin kuin sen piti eli kaksi kolmesta pumpusta oli epäkunnossa.

Todennäköisesti ne olivat olleet epäkunnossa useampia vuosia, mutta virhe havaittiin vasta nyt. Viestintäjohtaja Larsen antoi silloinkin lausunnon tiedotusvälineille. Hän sanoi, että tilanne ei ollut vaarallinen, ja että oikeastaan mitään ei ollut tapahtunut. Kahden jäähdytyspumpun lisäksi Ringhalsissa on jumissa yksi lausuntoautomaatti.

Palataan vielä sen sateisen lauantain, heinäkuun 12. päivän uutisiin. Yhden palstan uutisissa kerrottiin, että Ranskassa pysäytettiin uraanivuodon aiheuttanut laitos. Eteläisessä Ranskassa sijaitsevassa radioaktiivisen jätteen käsittelylaitoksessa valui 30 000 litraa uraania sisältävää nestettä kahteen jokeen lähellä Tricastinin ydinvoimalaa. Viranomaiset pysäyttivät laitoksen, kun se ei ollut vuodon jälkeen huolehtinut riittävästi turvatoimista. Alueen asukkaita kehotettiin välttämään uimista, kalastusta ja kaivoveden juomista. Viranomaisten mukaan uraani on myrkyllistä, mutta vain lievästi radioaktiivista.

Yhden palstan uutinen on yleisesti ottaen uutinen, jolla ei katsota olevan suurta merkitystä. Mutta eikö todellakaan radioaktiivisen jätteen käsittelylaitoksen tulisi huolehtia turvatoimista edes vahingon tapahtumisen jälkeen? Ja kun suomalaisista turisteista pyritään pitämään hyvää huolta kaikilla maailman kolkilla, eikö Avignoniin matkaaville olisi voinut kertoa, että heidänkin tulee välttää Gaffiére- ja Lauzon-jokien vettä ja 40 kilometriä Avignonista sijaitsevan Bollenen kaivovettä? Siinä uutisessa, jonka luin, ei mainittu yhtäkään paikannimeä.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa ydinvoima on jälleen kasvattanut suosiotaan. Yhtälö on todella vaikea, enkä ainakaan minä tiedä oikeaa vastausta, mutta yksi asia on varma. On sietämätöntä, jos ilmastonmuutoksen ratkaisun ja ydinvoimateollisuuden taloudellisen kukoistuksen merkeissä vaietaan ja vähätellään ydinvoimaan liittyviä riskejä. Suuri onnettomuus ydinvoimalassa on yhä valtava katastrofi ja ydinjätteiden säilytystä ei ole ratkaistu tyydyttävällä tavalla.

Bill Moyers on median ja demokratian suhteista kiinnostunut pitkän uran tehnyt toimittaja. In These Times -lehdessä hän kirjoitti mediasta, joka hänen mielestään ei enää ole neljäs valtiomahti vaan viides kolonna.

Yhdysvalloissa hänen käsityksensä mukaan tiedotusvälineet eivät enää tuota niitä uutisia, joita demokratia tarvitsee toimiakseen. Ne ovat liian sitoutuneita yhteiskunnan valtarakenteisiin pystyäkseen siihen. Kun tiedotusvälineistä rakennetaan uusia yritysryppäitä niistä muodostuu yhteiskuntaa rapauttavia voimia. Nykyään yhä merkittävämpi osa hallitsevista tiedotusvälineistä on vastuussa suuryrityksen hallitusneuvostolle, joiden missio ei ole koko kansakunnan elämä, vapaus ja onni vaan osakkeenomistajien ja johtajien etu. Niiden tehtävä on valmistaa uutisia ja informaatiota tuottavina kulutushyödykkeinä. Bill Moyers kysyy mitä uutisille tapahtuu, kun nyt jo menetetyistä rajoista journalismin ja mainosten välillä luovutaan kokonaan, ja sisällön ohjelmointi, kaupankäynti ja internetyhteisöt kääritään yhteen yhteiseen tuottavaan pakettiin?

Moyers lainaa investointilaitos Piper Jaffrayta jonka mukaan uuden median bisnesmalli on juuri edellä kuvatun kaltainen hybridi. Sen nimi on nyt "communitainment", ei siis uutisviihde vaan viestintäviihde.

Los Angeles Times on tällä hetkellä kiinteistöalalla rikastuneen Sam Zellin valtakuntaa. Hän kertoi lehtensä toimitukselle, että lehti hänen silmissään on 126-vuotias vanhus, jolla ei enää seiso.

Mutta hän on tämän vanhuksen Viagra. Hän kertoi myös, että hänellä ei ole toimituksellista ohjelmaa eikä häntä kiinnosta sanomalehden rooli kansalaisyhteiskunnassa. "Minä olen liikemies, ja ainoa mikä merkitsee on summa viivan alla". Säästääkseen rahaa hän karsii sivuja lehdestä ja irtisanoo toimittajia. Millä hän aikoo korvata toimittajat? "Käytän karttoja, grafiikkaa, listoja, suosituimpien listoja ja tilastoja", vastasi kiinteistömiljonääri ja kustantaja.

Kannattaa seurata kenestä tulee Hufvudstadsbladetin uusi toimitusjohtaja, ja mitä lehdessä silloin tapahtuu.

Jertta Blomstedt / Ulkomaanlehtikolumni 16.7.2008 / YLE Radio 1 Ykkösaamu

Lähteet:
Aftonbladet, 11.7.2008 ja 13.6.2008
In These Times, 11.7.2008
www.truthout.org


 

Ulkomaanlehtikatsaus 

Rahasta, rahasta
Jertta Blomstedt | 17.2.2010

Rahan muurit
Jertta Blomstedt | 3.2.2010

Yrityksiä onnellisuuteen
Jertta Blomstedt 20.1.2010

Politiikan kutsumattomat vieraat
Jertta Blomstedt | 30.12.2009

Positive thinking
Jertta Blomstedt | 16.12.09

Mies jota kukaan ei kuuntele ennen kuin on liian myöhäistä
Jertta Blomstedt | 2.12.2009

Sairaanhoidon uusi olomuoto:
Jertta Blomstedt | 18.11.2009

Sosiaaliset suhteet lääkkeenä ja myrkkynä
Jertta Blomstedt | 3.11.2009

Afrikka, seuraava Afganistan
Jertta Blomstedt | 21.10.2009

Elävät ja kuolleet haaskaeläinten hampaissa
Jertta Blomstedt | 7.10.2009

Kenen laariin korruptioskandaalin jälkeiset äänet satavat?
Jertta Blomstedt | 23.9.2009

Saastuttaja maksaa
Jertta Blomstedt | 9.9.2009

Julkisuus ja intiimi
Jertta Blomstedt | 25.8.2009

Myöhästyneitä ja kadonneita uutisia.
- Missä uutiset tulevaisuudessa tehdään ja julkaistaan?

Jertta Blomstedt | 12.8.2009

Haastava heinäkuu - Rakkausvideon kadonnutta merkitystä etsimässä
Jertta Blomstedt | 15.7.2009

Äly raskauttavana asianhaarana
Jertta Blomstedt | 24.6.2009

Hyvästi homo economicus
Jertta Blomstedt | 29.4.2009

Koulutettujen ihmisten työt katoavat Kiinaan ja Intiaan
Jertta Blomstedt | 22.4.2008

Keltainen kala eli ymmärretyksi tulemisen vaikeus
Jertta Blomstedt | 18.2.2009

Aika raivostua
Jertta Blomstedt | 4.2.2009

Talouskriisi ja taloustoimittajat
Jertta Blomstedt | 7.1.2009

Miten arvostella vähemmän mutta paremmin?
Jertta Blomstedt | 3.12.3008

Jäätyneet skandaalit
Jertta Blomstedt | 26.11.2008

Mad Men
Jertta Blomstedt | 19.11.2008

Uusi potilas teho-osastolla
Jertta Blomstedt | 12.11.2008

Neuvoja uudelle presidentille: Modernin julkisuuskuvan lisäksi tarvitaan modernia politiikkaa
Jertta Blomstedt | 5.11.2008

Finanssikriisin syyllisiä jahdataan
Jertta Blomstedt | 29.10.2008

Sairaala sairaalana, pankki ilman johdannaispapereita ja Suomi sellaisenaan
Jertta Blomstedt | 1.10.2008

Mafia: maailman varjotalous
Jertta Blomstedt | 3.9.2008

Jättiläiskäärmeistä, Medipediasta, vankilaa muistuttavista hoivakodeista, ystävyydestä ja yksin jääneistä lemmikeistä
Jertta Blomstedt | 27.8.2008

Median bisnesmalli
Jertta Blomstedt | 16.7.2008

Öljyshokista emme ole vielä nähneet yhtään mitään
Jertta Blomstedt | 9.7.2008

Onko Zimbabwe keppi, jolla hakataan Afrikkaa?
Jertta Blomstedt | 2.7.2008

Kritiikkiä voi ottaa vastaan huonosti tai vielä huonommin
Jertta Blomstedt | 21.5.2008

Mikä on totuus ja tarvitaanko sitä?
Jertta Blomstedt | 14.5.2008

Köyhät teillä on aina keskuudessanne
Jertta Blomstedt | 7.5.2008

Ranska afrikkalaisilta varastetun rahan turvasatamana
Afrikkalaisen öljyrahan ja korruption pitkät juuret

Jertta Blomstedt | 23.4.2008

Siirtolaiset
Jertta Blomstedt | 26.3.2008

Oma tila ja parisuhde
Jertta Blomstedt | 19.3.2008

Eurooppa vastaan superrikkaat
Jertta Blomstedt | 12.3.2008

Sarkofobia kansantautina
Jertta Blomstedt | 20.2.2008

Lyhyt matka Blogistaniassa
Jertta Blomstedt | 13.2.2008

Virtuaalisen ystävät ja viholliset
Jertta Blomstedt | 5.2.2008

Me olemme kaikki nähneet sen aikaisemminkin
Jertta Blomstedt | 19.12.2007

Toiset uskovat vuoden kirjoihin, toiset kysyvät: "Onko Tsehov tullut luetuksi?"
Jertta Blomstedt | 12.12.2007

 

Ohjelmat A-Ö | Taajuudet
Yhteystiedot ja palaute

Ylen Klassinen
Jazzradio
Nuntii Latini

RSS

Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.

Pikku Ykkönen on lasten ikioma ohjelma

Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle

Venytystä uteliaille korville

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...

Podcasting

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.

Twitterissä

on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!

YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat

yle.fi