Ulkomaanlehtikolumni

Öljyshokista emme ole vielä nähneet yhtään mitään

: Ulkomaanlehtikatsaus

Jertta Blomstedt | 9.7.2008

Suhteellisuudentaju on ominaisuus, jota yhä kipeämmin kaipaan. Selkeä osoitus sen puutteesta on, että yritin etsiä suhteellisuudentajun määritelmää Ambrose Biercen Laajennetusta Saatanan sanakirjasta, joka on ilmestynyt suomeksi viime vuonna. Siitä kiitokset.

Suomennoksesta n sano mitään, mutta kiinnostavalta vaikuttaa. Hieman liian tuoreelta, mutta osuvalta kuulostaa määritelmä adjektiivista sivistymätön: "Kasvatuksen" sijaan "kannustettu". Myös määritelmä "selvästä" nauratti: "Kovalla äänellä lausuttu, mutta väärin ymmärretty". Vaatimukset selkeydestä nimittäin usein johtavat tähän, etenkin tiedotusvälineteollisuudessa.

Suhteellisuudentajua aloin erityisesti haikailla luettuani New Scientistin kansiartikkelin Final Warning eli Viimeinen varoitus. New Scientistin lööppi on lehden kansi, joka ilmoittaa, että todellisesta öljyshokista emme ole vielä nähneet yhtään mitään.

Artikkeli on ahdistavaa luettavaa ellei onnistu kieltämään sen merkitystä heti kättelyssä. Näitä torjunnan mestareita maailmassa piisaa. Aina kun joku raportti ilmoittaa öljyn loppumisesta, kymmenen arvovaltaista tahoa vakuuttaa, että ei se mihinkään lopu. Sitähän siilataan hiekasta tuosta vaan. Itse satun kuulumaan siihen joukkueeseen, joka uskoo niitä asiantuntijoita, jotka arvioivat öljyn loppuvan ei niin kovin kaukaisessa tulevaisuudessa.

Ian Samplen kirjoittaman artikkelin keskeinen näkemys on, että öljyn hinnan nousu on vasta vaatimaton alkusoitto. Kallis öljy ei ole vielä mitään verrattuna katastrofiin, joka syntyy, kun maailman öljyvarannoissa tapahtuu äkillinen notkahdus. Monet seikat vaikuttavat samanaikaisesti siihen, että järjestelmä voi pettää.

Öljyn hinnan nousu ei ensinnäkään ole mitenkään yllättävää, ja toisaalta hinnan taakse kätkeytyy paljon monimutkaisempi vyyhti, johon olemme sekaantuneet.

Ennen useimmat ongelmat olivat ratkaistavissa pumppaamalla lisää öljyä. New Scientistin mukaan tämä joustovara on käytännössä lähes kadonnut, koska öljy-yhtiöt haluavat rahastaa kohonneet hinnat, ja pumppaavat niin paljoin kuin on mahdollista. Samplen haastattelemat asiantuntijat sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa ovat yhtä mieltä siitä, että järjestelmässä ei ole enää puskurivarastoja eikä joustoa.

Ennen häiriö jossain maapallolla pystyttiin korvaamaan toisaalla nopeasti lisäämällä tuotantoa kolmella miljoonalla barrelilla päivässä. Olennainen kyky korvaavaan tuotantoon on nykyisin niin alhainen, että, jos hanat pannaan kiinni missä tahansa epävakaassa öljyä tuottavassa maassa kuten Nigeriassa, Irakissa, Iranissa tai Angolassa, sen vaikutus tunnetaan miltei välittömästi.

Öljymarkkinat ovat niin hauraat, että energiaa nielevä kylmä talvi tai poikkeuksellisen voimakkaat hurrikaanit tai jotkut hyvin sijoitetut pommit, voivat Samplen mukaan järkyttää maailmaa laajalti. Monet hallitukset varustautuvat jo pahimman varalta.

Yksi tällaisen kriisin simulaatio on seuraava: Joku pieni kaukainen maa havaitsee, että se ei enää pysty tuomaan öljyä, koska hinta on niin korkea tai öljyn tuonnissa on muita ongelmia. Kansainväliset uutiset antavat ymmärtää, että todellinen öljyshokki lähestyy. Kaikki alkavat ostaa paniikissa öljyä, ja se laajenee globaaliksi öljyn hamstraukseksi.

Useimmissa teollistuneissa maissa öljyä on varastoituna, mutta se ei ehkä riitä. Niissä maissa, joissa öljy loppuu, kuljetukset loppuvat, mikä puolestaan vaikuttaa kansainväliseen kauppaan ja niiden maiden sisäisiin välttämättömiin kuljetuksiin kuten ruuan jakeluun, hälytyskuljetuksiin ja päivittäiskauppaan. Ilman öljyä kaikki pysähtyy.

Tämän simulaation lähtökohta on todellinen tapahtuma, joka laajenee psykologiseksi lumivyöryksi. Ja se psykologinen puoli siinä on kaikkein vaarallisin, se puolestaan aiheuttaa uusia todellisia tapahtumia.

Ilman öljyä kaikki pysähtyy. Niinhän se on. Sample haastattelee eri tutkimuslaitosten johtajia ja tutkijoita, jotka kertovat sen, minkä muutenkin ehkä hiukan ajateltuaan älyäisi. Oljy on muotoillut meidän yhteiskuntamme. Ilman raakaöljyä ei olisi autoja, ei merikuljetuksia, ei lentokoneita. Ilman öljyä ei olisi muovia, eikä niin muodoin suurinta osaa niistä esineistä, joita pidämme itsestään selvinä.

Bostonin yliopiston energiaa ja ympäristöä tutkivan laitoksen johtaja
Cutler Cleveland sanoo, että lukuun ottamatta hyvin kaukaisia maatalouteen perustuvia talouksia, maailmassa ei ole yhtäkään tavaraa
tai palvelua, johon öljy ei sisälly. Öljy on globaalin kansantalouden veri. Muistan kuinka joskus muinaisuudessa ilahdutin mieltäni ostamalla talvipakkasella kukkakaupasta yhden ruusun. Ruusun tuoma ilo haalistui, kun tajusin, että ruusuni oli oikeastaan öljyä. Ilman lämmitystä, keinovaloa ja kuljetusta, sitä ei olisi ollut.

Artikkelinsa loppuosassa Ian Sample osoittaa lukijoilleen koko öljyntuotannon heikkouksia. Tuotanto on keskittynyt yhä harvempiin
maihin, monet niistä ovat epävakaita, kuljetukset ovat pitkiä ja haavoittuvia sekä Saudi-Arabiassa tuotantolaitokset ovat pelottavan suuria. Yksinkertaisesti, hän esittelee terrorismille monin tavoin alttiin tuotannon.

Final Warning, suomeksi viimeinen varoitus on siis hyvin ahdistavaa ja synkkää luettavaa. Tietysti se on myös tarkoitus, viimeisiä varoituksia ei yleensä jaeta tusinoittain jos ne ovat aitoja. Miten siis tasapainottaa lukemaansa?

Jokainen tekee sen omalla tavallaan. Seuraava tapa ei ole johdonmukainen, kaukana siitä.

1800-luvulla Britanniassa oli neljä peräkkäistä koleraepidemiaa, joihin kuoli joukoittain ihmisiä. Steven Johnson on kirjoittanut kirjan siitä miten nämä koleraepidemiat muuttivat tiedettä, kaupunkeja ja koko nykyaikaisen maailman. Tuolloin monet ajattelivat, että itse ajatus kaupungista oli syypää koleraan. Kaupunki oli jotain vaarallista. Johtavat kirjoittajat ajattelivat, että kaupunkiin syntyy enemmän rakennuksia kuin asukkaat kestävät, kerjäläiset valloittavat jotkut alueet, taudit leviävät ja rappio seuraa rappiota, kunnes jäljelle jääneet inhoavat kaupunkia. Näin ovat sortuneet monet kaupungit kuten Ninive, Babylon ja Theba, muistutettiin silloisen
Lontoon asukkaita.

Noin sata vuotta ennen suomalaisten suurten ikäluokkien syntyä Lontoon suurin ongelma oli, mitä tehdä ihmisten ulosteille. Ne heitettiin normaalisti ulos takaikkunasta tai säilöttiin jopa talojen kellareihin. Vallitseva käsitys oli, että taudit syntyvät "miasmasta" - karmeasta hajusta. 1830-luvulla käsitys oli, että kolera sai alkunsa Euroopan kaupunkien ylle muodostuneesta hajupilvestä miasmasta.

Kun ongelma ratkaistiin, se tehtiin luomalla viemäriverkosto, joka tyhjennettiin suoraan Thames-jokeen, josta Lontoo sai juomavetensä. Kun piti vähentää tartuntoja, tartunnoille rakennettiin varsinainen moottoritie.

Myöhemmin historiantutkijat ovat suhtautuneet tähän suhteellisen anteeksiantavasti, Lontoossa tehtiin oikea asia eli rakennettiin viemärilaitos väärästä syystä eli hajuista vapautumiseksi. Aiheesta kirjoittanut Steven Johnson on sitä mieltä, että huono tiede tuottaa aina huonoa politiikkaa. Eli sopii toivoa, että meidän aikamme suurin ongelma eli riippuvuus öljystä ratkaistaan hyvällä tieteellä.

Jertta Blomstedt / Ulkomaanlehtikolumni 9.7.2008 / YLE Radio 1 Ykkösaamu

Lähteet: New Scientist, 28 June 2008
Steven Johnson: The Ghost Map: The story of London?s
most terryfying epidemic ( New York Review of Books,
28 June 2007)