Ulkomaanlehtikolumni

Sarkofobia kansantautina

: Ulkomaanlehtikatsaus

Jertta Blomstedt | 20.2.2008

Ranskalaisen psykiatrin mukaan koko Ranska kärsii "sarkoozi" - nimisestä oireyhtymästä. "Kaikkialla läsnä" on ehkä yleisin presidentti Sarkozyyn liitetty määritelmä.

Mediassa puhutaan "sarkofobiasta", joka ilmenee mm. siten, etteivät kansalaiset halua nähdä enää ainuttakaan kuvaa presidentistä tai Carla Brunista tai halua kuulla kuinka ydinvoimaloita myydään arabidiktaattoreille tai kuinka työttömiä nöyryytetään.

Psykiatrin silmissä Sarkozy näyttää yhä hermostuneemmalta, silmät nykivät yhä useammin. Ja presidentin kannatusluvut ovat olleet laskussa.

Ulkomaalaisenakin on vaikeaa seurata Ranskan presidentin toimintaa etäältä ja viileästi. Hän onnistuu luomaan pelkkään tiedotusvälineiden seuraajaan ahdistavan olon. Ikään kuin hän tunkeutuisi toimintatavoillaan yksityisen alueelle.

Hysteerinen vauhti on pelottava. Kun Muammar Gaddafi teki viiden päivän valtiovierailun Pariisiin, hän rakensi telttansa Pariiin keskustaan. Sarkozy tekee yhden päivän vierailuja Afganistaniin, viipyy puolitoista vuorokautta Intiassa ja on seuraavana päivänä Lontoossa. Siinä välissä hän osallistuu kunnallisvaaleihin ja ehtii tehdä maakuntamatkoja. Ja viikonloppuisin hän on rakastunut mies miljadöörien huviloissa.

Tietysti pelkät luvutkin kertovat jotain. Edellinen presidentti Jacques Chirac esiintyi televisiouutisissa 75 kertaa neljän kuukauden aikana uudelleenvalintansa jälkeen. Sarkozy esiintyi televisiouutisissa 224 kertaa viime vuoden toukokuusta elokuuhun. Ja sen jälkeen julkisten esiintymisten määrä tuskin on laskenut.

Esprit on ranskalainen vanha yhteiskunnallinen aikakauslehti, jolla on värikäs menneisyys. Se julkaisi viime vuoden lopussa erikoisnumeron otsikolla "Mitä on sarkozismi?" jossa parisenkymmentä yhteiskuntatieteilijää analysoi presidentti Nicolas Sarkozyn poliittista kuvaa.

Espritin yksityiskohtaisista artikkeleista voi tiivistää seuraavan Sarkozyn muotokuvan: Presidentti on ensimmäisen kauden presidentti monessa mielessä. Ranskassa on käynnissä johdonvaihdos termin kaikissa merkityksissä. Itse poliittinen regiimi on muuttunut, mutta myös nopeus, jolla politiikkaa tehdään. Politiikka on muuttunut suurimmalta osalta kuvaksi, vain 10% politiikasta on enää tekstiä. Lehden oletus on, että pelkästään televisiokanavien valtava lisääntyminen ja yleisön pirstaloituminen on yksi syy presidentin hengästyttävään vauhtiin.

Espritin mukaan Nicolas Sarkozy on ennen kaikkea poliittinen yrittäjä. Espritin päätoimittaja Olivier Mongin ja Michael Foessel kirjoittavat, että sarkozismi ei ole yksi johdonmukainen doktriini; presidentin puheista tai päätöksistä on mahdotonta koota yhtä yhtenäistä ideologiaa. Nicolas Sarkozyn politiikka on synteesi ranskalaisen yhteiskunnan monista ristiriitaisista ilmiöistä. Siitä ei puutu taloudellista liberalismia kun puhutaan rahasta, mutta samaan aikaan valtion ohjaava rooli esitetään hyveenä. Sarkozy ei ole uusliberaali vaan vähintään kaksikasvoinen jonglööri, jolla on palloina ilmassa koko ajan sekä valtio että yritysmaailma. Kasvoja on ehkä kahdet, mutta rooleja julkisuudessa on lukemattomia. Jos verrataan edelliseen presidenttiin Chiraciin, tämä esitti julkisuudessa korkeintaan kolmea roolia.

Sarkozy on niin hyvä näyttelijä, että roolit eivät vaikuta keskenään ristiriitaisilta. Jostain syystä hän voi esiintyä uimahousuissa Luxorissa ja seuraavalla viikolla leskien, orpojen ja uhrien puolestapuhujana.

Poliittisella tasolla presidentti haluaa esiintyä kokoavana hahmona, mutta hän ei myöskään epäröi asettaa ranskalaisia sosiaaliryhmiä vastakkain, esimerkiksi hän puhuu siitä Ranskasta, joka tekee "kovaa työtä". Näin hän luo jatkuvasti ristiriitoja ranskalaisten välille ennen kuin kiiruhtaa tekemään synteesiä.

Monet väittävät että Sarkozy on ennen kaikkea pragmaatikko, mutta Esprit -lehden mukaan Sarkozylle politiikkaa on se mistä on hyötyä. Lehden mukaan on vielä liian aikaista arvioida toteuttaako Sarkozy sen mitä on luvannut, mutta varmaa on, että hän julkistaa kaiken minkä tekee, ja selittää sen parhain päin.

Esprit esittää hypoteesin, että se mikä tekee Sarkozyn politiikasta yhteneväisen, on tapa jolla hän käsitteellistää ja lavastaa menestyksen. Sarkozismissä yksilö on aina kriittisellä hetkellä yksin ja ihmisen on aina selvittävä itse. Vaikka presidentti elämäkerrassaan mielellään näyttäytyy unkarilaisena pakolaisena joka ei ole saanut mitään ilmaiseksi, Espritin kirjoittajat pitävät hölkkääjää hyvänä vertauskuvana presidentille: hölkkääjän matka on ennakolta nähtävissä ja lineaarinen. Juoksija on varma päämäärästä, häntä eivät mitkään maisemat estä saavuttamasta tavoitetta, joka on juosta mahdollisimman pitkä matka mahdollisimman nopeasti.

Sarkozy esiintyy mielellään uhrien rinnalla. Kannatuslukujen laskettua presidentti teki samalla viikolla useampia matkoja, joista osa suuntautui rikosten uhrien luo. Lehdistötilaisuudessa Sarkozy sanoi, että ihmisoikeudet ovat ensisijaisesti uhrien oikeuksia, ja hän totesi että hän on aina uhrin puolella, ei koskaan syyllisen. (Libération 23.1.08)

Esprit analysoi Sarkozyn innokkuutta asettua julkisuudessa uhrien rinnalle. Kyseessä ei ole pelkkä inhimillinen myötätunto vaan myös politiikka. Sarkozy käyttää tietoisesti uhreja politiikkansa vertauskuvina, hän on antanut myös ministereilleen ohjeen asettua aina uhrin puolelle. Esprit on sitä mieltä, että uhrien korostaminen on jo muuttanut Ranskassa oikeuden toimintaa. Painopiste on uhreissa, ei oikeuden toteutumisessa.

Rikosten ehkäisykin on muuttanut luonnettaan, enää ei keskitytä yksilöihin, heidän historiaansa ja rikollisten tekojen asettamiseen yhteyteen vaan arvioidaan potentiaalisten uhrien riskejä.

On helppo nähdä, että ranskalaiselle medialle Sarkozy on todellinen ongelma. Marc-Olivier Padis toteaa Espritissä, että Sarkozy on muuttanut Elysee-palatsin television studioksi, jossa presidentti itse luo uutisia ja kommentoi niitä sitten itse. Hän on onnistunut oleman oman presidenttiytensä tuottaja-toimittaja. Presidentti hallitsee poliittista agendaa ja hän valitsee aiheet, joista puhutaan. Kun mediat seuraavat presidentin kiihkeää rytmiä, niiden normaali työskentelytapa murtuu. Toimitusten autonomia on katoamassa, toimittajat valittavat, että he eivät ehdi käsitellä yhtäkään asiaa kunnolla, kun jo uusin presidentin tempaus kaatuu päälle.

Kesällä Ranskasta tulee EU:n puheenjohtajamaa, silloin mekin saamme tutustua Sarkozyyn paremmin ja jännittää hänen tuoreen avioliittonsa uusia vaiheita.

Jertta Blomstedt / Ykkösaamun ulkomaanlehtikolumni 20.2.2008 / YLE Radio 1

Lähteet:

Esprit: Qu?est-ce que le sarkozysme? Novembre 2007
Le Nouvel Observateur, Les Sarkophobes, 24-30.1.2008
Le Parisien 20.1.2008, Serge Hefezin haastattelu