Ulkomaanlehtikolumni

Virtuaalisen ystävät ja viholliset

: Ulkomaanlehtikatsaus

Jertta Blomstedt | 5.2.2008

Joskus ammoisina aikoina runoilija Ilpo Tiihonen kysyi minulta missä maailmassa oikein elän, kun en tuntenut tuolloin keskioluesta käytettyä sanaa "keppana". Keppanan paikalla on nyt Facebook, tämä Naamakirja tai lärvikirja, tai vielä yleisimmin internetin sosiaaliset yhteisöt, joista Facebook on vain yksi.

Facebook on suunniteltu alunperin alle 18-vuotiaille opiskelujaan aloittaville amerikkalaisnuorille.

Nyt Facebook on mediailmiö. Siellä harjoittavat sosiaalisuutta jo 30 ja jopa 40-vuotiaat. Sitäkin vanhemmat alkavat kokea paineita, sillä heidänkin joukostaan löytyy uudesta teknologiasta ja internetistä kiinnostuneita. Noin 10 % amerikkalaisista, kanadalaisista, briteistä, ruotsalaisista ja norjalaisista on innostunut internetin sosiaalisesta sovelluksesta nimeltä Facebook.

Kaikki haastattelut kertovat, että Facebookin perusti Mark Zuckerberg, ideana oli tutustuttaa saman yliopiston ensimmäisen vuoden opiskelijat toisiinsa. Zuckerberg toistelee Facebookin ihanteellisia periaatteita: siellä jokainen esiintyy omalla nimellään, tarkoitus on vain helpottaa olemassa olevien yhteisöjen toimintaa, oli kyse työpaikasta, asuma-alueesta, saunaseurasta tai vanhoista ystävistä. Facebook ei yritä rakentaa uusia yhteyksiä, sanoo Zuckerberg. Valtaosin painetussa julkisuudessa Facebookista on esillä vain kiiltokuva. Siellä kaikki esiintyvät omilla nimillään ja tarkoitukset ovat vain hyviä.

Kuitenkin Facebookissa on kymmeniä Nicolas Sarcozyjä, Carla Bruneja. Benazir Bhutton pojalla oli väärennetty profiili omalla nimellään ja oikea profiili väärällä nimellä. Ja Facebookista löytyy niitä joiden ystävien määrä lasketan tuhansissa. Siis ystävien, joita kaikkien psykologisten arvioiden mukaan ihmisellä voi olla noin kymmenkunta ja sekin on paljon. On ilmeistä että sanalla ystävä tarkoitetaan muuta kuin mitä luulen.

Le Monden asiantuntija ehdotti kaikille Facebookista kiinnostuneille kahden profiilin luomista. Siis julkista minää ja yksityistä minää. Vähän sen jälkeen Le Monde julkaisi suuren jutun Rachel Bekermanista, joka sanoo Facebookissa olevansa Le Monden toimittaja. Sen jälkeen kun sadat ranskalaiset toimittajat, lähetystöjen ja yritysten tiedottajat olivat liittyneet Rachelin perustamaan ryhmään, Le Mondessa herättiin siihen, että sen toimituksessa ei työskentele ketään Rachel Bekermania. Kuvasta häntä ei myöskään ole tunnistettu. Tämän kokemuksen perusteella Le Monde on sitä mieltä, että Facebookissa kuka tahansa voi esittää ketä tahansa.

Viime kesänä Enisa, EU-organisaatio, joka huolehtii internetin turvallisuudesta, järjesti seminaarin sosiaalisten internetverkostojen turvallisuudesta. Niitä on siis valtava määrä muitakin kuin Facebook tai MySpace.

Kaikki asiantuntijat ovat sitä mieltä, että näiden verkostojen käyttäjät tarvitsevat yksityisyyden suojaa, suojaa kiusaamiselta ja maineensa turvaamista. Kaikki nuoret käyttäjät eivät välttämättä ymmärrä, että 10-20 vuoden kuluttua tuleva vaimo tai voi työnantaja löytää kaiken mahdollisista huumeista ja naissuhteista. Se minkä kerran on näille sivustoille kirjoittanut, ei katoa minnekään. Asiantuntijat puhuvat data-panttivankien-ottamisesta.

Koulukiusaamisen lisäksi on jo ilmiö nimeltä kyberkiusaaminen. Joku aika sitten luin nuoresta tytöstä, joka oli tehnyt itsemurhan. Hän oli netissä tutustunut lähes täydelliseen poikaan, joka tuntui ihastuneen häneen, vaikka hän olikin lihava ja yksinäinen. Poika oli tietenkin liian hyvä ollakseen totta. Hänet olivat luoneet naapurissa asuvan koulutoverin vanhemmat kostoksi, jostain mitä tyttöparka oli tehnyt heidän tyttärelleen.

Kun sosiaalisia verkostoja mainostetaan vain vuosisadan sosiaalisena innovaationa, ihmiset suhtautuvat niihin liian luottavaisesti. Esimerkiksi vain pieni osa Facebookin käyttäjistä vielä viime kesänä muutti oman profiilinsa yksityisyysasetuksia, jotka lähtivät siitä, että kaikki on julkista.

Ruotsin hallituksen it-asiantuntija Pär Ström pitää Facebookin sopimusta orjasopimuksena, monet käyttäjät luovuttavat kaikki oikeutensa sivujensa aineistosta kopioitavaksi ja levitettäviksi. Pär Ström on sitä mieltä, että Facebook ei ole ilmainen niin kuin useimmat luulevat. Hän sanoo, että hintana on henkilökohtainen integriteetti ja tulevaisuus. Tässä yhteydessä on ehkä muistettava, mitä Sun Microsystemsin toimitusjohtaja Scott McNealy sanoi jo 10 vuotta sitten: "Teillä ei ole mitään yksityisyyttä. Sopeutukaa siihen."

Yhdysvalloissa toimiva tutkija Markus Jakobsson teki Indianan yliopistossa tutkimuksen, jossa he ilmoittivat olevansa Ebayn tai Facebookin käyttäjiä ja lähettivät vastaanottajille sähköpostiviestin, jossa he pyysivät vastaanottajaa vastaamaan kysymykseen eräällä toisella sivustolla. Tällä sivulla vastaajalta kysyttiin salasanaa. 15 % Ebayn käyttäjistä antoi sen. Facebookin käyttäjistä 80 % paljasti omansa. Jakobsson on myös sitä mieltä, että päinvastoin kuin yleensä luullaan: nuoret ovat helpompia huijattavia internetissä kuin vanhat.

Internetistä löytyvän Slate -lehden kolumnisti Emily Yoffe kirjoitti suhteestaan Facebookiin. "Olen epäystävällinen, yksinäinen, 30 vuotta vanhempi kuin kukaan muu Facebookissa, mutta pitäisikö minunkin yrittää verkostoitua internetissä?"

Yoffe tietää menestyvän ihmisen kaavan: viehättävä, seurallinen ihminen, joka tuntee kaikki ja jonka ympärillä tapahtuu. Yoffe tunnustaa, että hän on tällaisen ihmisen vastakohta. Vähäisiin ystäviinsä hän ei saa pidettyä yhteyttä eikä hän koskaan tiedä mitä on tekeillä. Kun kohu Facebookista alkoi, hän ajatteli, että ehkä hänestä tulisi sosiaalinen menemättä ulos.

Kun hän oli kirjautunut, Facebook tarjosi apua verkoston rakentamiseen. Yoffen mielestä ehdotukset olivat julmia, jotka olivat omiaan korostamaan hänen robinson crusoemaista olemassaoloaan. Ensiksi Facebook tarjosi mahdollisuutta verrata Yoffen sähköpostin osoitekirjaa niihin jotka jo olivat Facebookissa. Tulos oli nolla. Seuraavaksi FB ehdotti, että hän antaa koulunsa ja yliopistonsa nimen ja valmistumisvuodet. Koulusta ei tullut ketään ja yliopistosta kuusi nimeä, joita hän ei tuntenut.

Sitten hän rakensi itselleen pakollisen profiilin. Kuvan ja mahdollisimman vähän tietoa. Suosikkikirjojen, -elokuvien ja musiikin listoista hän luopui, koska hän pitää niitä vain kutsuhuutona mainoksille. Sitten hän alkoi odottaa ystävystymistä, hänen mielestään jokainen realisti myöntää, että ystävä on nykyään verbi.

Emily päätti tehdä sattumanvaraisen lähestymisyrityksen. Hän kirjoitti ystäviensä nimiä hakuun. Heitä hän ei löytänyt. Sen sijaan hän päätyi heidän lastensa sivuille. Kun hän katseli näitä pehmeitä suloisia kasvoja, hänellä oli sellainen tunne, että hänellä pitäisi olla nilkassaan vankilan elektroninen laite, joka lähettää koko ajan tietoa hänen puuhistaan ehdonalaisvalvojalle.

Viikon kuluttua Emily Yoffe oli innostunut.

Jertta Blomstedt / Ykkösaamun Ulkomaanlehtikolumni 5.2.2008 / YLE Radio 1

_____
Lähteet:
How Safe are the Social Networks?
Http://www.enisa.europa.eu
Le Monde 18.1.2008; Le "Monde" virtuel de Rachel Bekerman
Ruotsissa ilmestyvä Metro 6.11.2007
Time 17.7.2007
Emily Yoffe: I'm fiftysomething, and I?m joining Facebook www.slate.com
Damien Bancal www.zataz.com , Le Monde 2 26.1.08