Etusivu Kulttuuri Musiikki Tiede Yhteiskunta Teatteri Ateljee Dokumentit Uskonto Kolumnit Keskustelu Blogit Kuuntele

Etusivu > Yhteiskunta > Ulkomaanlehtikatsaus



Ulkomaanlehtikolumni

Ulkomaanlehtikolumneja kuullaan Radio 1:n Ykkösaamussa.
(Uutiset)
Lisää kolumneja ja puheenvuoroja.

New Yorkin senaattori Hillary Clinton. Kuva: AP Graphics Bank

Me olemme kaikki nähneet sen aikaisemminkin

: Ulkomaanlehtikatsaus

Jertta Blomstedt | 19.12.2007

Newsweek on lehti, jota en käytännöllisesti katsoen koskaan lue. Miksi? Perusteltua näkemystä ei tietenkään voi olla lehdestä, jota tuskin koskaan lukee, mutta sanotaan vaikka niin, että uskaltaakseni lukea sitä, minun pitäisi olla todella hyvin perillä asioista.

Kiireessä linja-autoasemalle ostin kuitenkin Newsweekin sen numeron, jonka kannessa sanotaan, että kirjat eivät kuole, ne vaan muuttuvat digitaalisiksi. Sitä ennen olin lukenut samasta artikkelista Kirsi Pihan blogissa, jossa hän varovaisesti arvelee voivansa lukea kirjan digitaalisessa muodossa, mikäli itse vempain on yhtä tyylikäs kuin iPod.

Koskaan ei tietenkään kannata sanoa ei koskaan, ehkä siis itsekin joskus käperryn sateisena päivänä vuoteeseen digitaalisen kirjan kanssa. Nuorelta pariisilaiselta vuokraemännältä erehdyin kysymään voiko asunnossa katsoa DVD-elokuvia. Hän vilkaisi tietokonettani ja sanoi: "Me katsotaan kaikki tuolla."

Mutta me olimme Newsweek -lehdessä, 70-vuotiaassa alansa veteraanissa, jonka taloudellinen historia on vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen kuin sen journalistinen historia. Viime aikoina lehti on tuntunut ajelehtivan skandaalista skandaaliin. Sen toimittaja on saanut Pulitzerin keksitystä jutusta, se julkisti CIAn agentin henkilöllisyyden, josta alkoi vuosien mittainen kalabaliikki. Monet presidentin lähimmistä miehistä saivat lähteä. Amerikkalaiset feministit pitävät lehteä järkyttävän naisvihamielisenä.

Kun sitten lehden avasin, en suinkaan lukenut ensimmäiseksi artikkelia digitaalisen kirjan tulevaisuudesta vaan kolumnin aiheesta kuinka Hillary Clinton voidaan voittaa marraskuussa 2008.

Kolumni alkoi toteamuksella, että monet republikaanit uskovat, että Hillary on helppo voittaa. Kolumnisti oli näön vuoksi toista mieltä. Sitten hän asetti itsensä kuvaan. Hän kertoi, että hän on nähnyt läheltä molemmat Clintonit, joista herra ehdottomasti on sympaattisempi. Rouva on "kova ja teennäinen".

Kirjoittaja kertoo perineensä Hillary Clintonin työhuoneen Valkoisen talon läntisessä siivessä. Sitten kirjoittaja kertoo, että hän piti puheen jossa hän mainitsi arvostavansa työhuonetta, koska se oli ainoa huone, jossa oli kokovartalopeili, jonka ääressä tämä lihava herra saattoi "kohentaa ryppyistä olemustaan".

Vasta tässä vaiheessa tarkastin, kuka tämä kolumnisti oikeastaan oli. Kirjoittaja oli Karl Rove. Olin pudottaa silmät päästäni. Presidentti Bushin entinen neuvonantaja ja lähin mies. Presidentti Bushin kaksi kertaa valtaan nostanut poliittisten kettujen kettu, Valkoisesta talosta lähtemään pakotettu, ja nyt siis Newsweekin kolumnisti.

Kokovartalopeili asettui aivan uuteen valoon. Ja Roven juttu jatkui. Seuraavaksi hän kertoi Newsweekin lukijoille, että Hillary Clinton on huumorintajuton ämmä. Hillary Clinton oli nimittäin tullut sanomaan, että hän ei ollut hankkinut peiliä huoneeseen. Pari viikkoa myöhemmin Rove toisti julkisessa puheessa peilikertomuksen. Hillary oli uudestaan tullut painokkaasti sanomaan, että hän ei ollut pannut peiliä huoneeseen. Rove totesi, että hän ei ollut sitä väittänytkään. Hänhän vain sanoi, että peili oli siellä.

Johtopäätös, jonka Rove tekee omasta nihkeästä tarinastaan, on se, että Hillary Clinton on kova, sitkeä eikä unohda mitään. Ja siksi häntä on vaikea voittaa.

Tästä Karl Rove siirtyi toistamaan Republikaanien ehdokkuudesta kilpailevalle ehdokkaalle esitetyn mauttoman kysymyksen: "Kuinka se (tästä puuttuu sana joka rimmaa nuoran kanssa) voitetaan?" Rove siis käytännössä kysyi Newsweekin lukijoilta kuinka se huora voitetaan, kiertoteitse ja niljakkaasti. Ja ryhtyi sitten antamaan vastauksia.

Republikaanien tulevalle kandidaatille annettujen neuvojen jälkeen, Rove palaa Hillary Clintoniin, ja väittääkin, että tämä on erittäin helposti voitettavissa. Roven mukaan Hillary Clintonin ristiriitainen menneisyys herättää ikäviä muistoja, Hillarylta puuttuvat miehensä poliittiset kyvyt ja hän on miestään radikaalimpi.

Internetissä ilmestyvän salon.com -sivuston kolumnisti Joan Walsh kirjoitti blogissaan Roven kolumnista, joka sattumoisin oli Roven ensimmäinen kolumni Newsweekiin. Walshia kuvottaa Roven käyttämä ns. anekdootti, ja hän tiivistää kolumnin alun näin: "Ensin Rove osoittaa, että Hillary on huumorintajuton ämmä, sitten hän osoittaa, että ihmiset nimittelevät häntä, ja lopuksi hän neuvoo miten tämä ämmän ja huoran sekasikiö on voitettavissa. Tässä vasta hyvä kirjoittaja!" pilkkaa Walsh.

Karl Rove antaa sellaisia neuvoja tulevalle kandidaatille, että Walsh ei usko hänen vielä tekevän töitä yhdellekään Republikaanien ehdokkaista.

Parhaillaan taistelu käy kuumana siitä kuka tuo ehdokas on. Toisesta mahdollisesta ehdokkaasta Rudy Giulianista sanotaan, että hänen puheissaan on aina kolme elementtiä: substantiivi, verbi ja syyskuun 11. päivä. Järkyttävää on, että ilman World Trade Centerin luhistuvia torneja Giuliani ei olisi ehdokas. Salon.com -sivustoilla ollaan sitä mieltä, että valtavirran media Yhdysvalloissa ei suostu käsittelemään Giulianin pimeätä puolta, mutta esimerkiksi New Yorkerissa on ollut hyytävä analyysi Giulianin luonteesta, elämästä ja urasta.

Andrew Sullivanin blogista luin Annapolisin neuvotteluihin liittyvän vitsin.

Israelilainen ja palestiinalainen katselevat lännenfilmiä. Elokuvassa cowboy ratsastaa hyvin villillä hevosella ilman satulaa. Israelilainen sanoo palestiinalaiselle: "Lyön vetoa kymmenen shekeliä, että hän putoaa."Impulsiivinen palestiinalainen vastaa heti: "Minä lyön vetoa, että hän ei putoa."

Cowboy putoaa, ja palestiinalainen kaivaa kupeestaan 10 shekeliä. Israelilainen tuntee suunnatonta israelilaista syyllisyyttä ja kieltäytyy vastaanottamasta rahaa. Hän tunnustaa: "Olen nähnyt filmin aikaisemmin."

Palestiinalainen vastaa: "Niin minäkin. Mutta luulin, että hän olisi oppinut virheistään."

Meitähän on muitakin tässä samassa asemassa. Filmit olemme nähneet ennenkin, mutta toivomme. että kaikkien niiden päähenkilöt olisivat oppineet jotain kokemuksistaan.

Sulliwanin blogin mottona on lainaus Orwellilta. "Sen näkeminen mikä on suoraan nenän edessä, vaatii valtavasti ponnisteluja."

Jertta Blomstedt / Ykkösaamun Ulkomaanlehtikolumni 19.12.2007 / YLE Radio 1

---

Lähteet:

Newsweek Nov 26, 2007
www.salon.com
www.andrewsullivan.theatlantic.com


 

Ulkomaanlehtikatsaus 

Rahasta, rahasta
Jertta Blomstedt | 17.2.2010

Rahan muurit
Jertta Blomstedt | 3.2.2010

Yrityksiä onnellisuuteen
Jertta Blomstedt 20.1.2010

Politiikan kutsumattomat vieraat
Jertta Blomstedt | 30.12.2009

Positive thinking
Jertta Blomstedt | 16.12.09

Mies jota kukaan ei kuuntele ennen kuin on liian myöhäistä
Jertta Blomstedt | 2.12.2009

Sairaanhoidon uusi olomuoto:
Jertta Blomstedt | 18.11.2009

Sosiaaliset suhteet lääkkeenä ja myrkkynä
Jertta Blomstedt | 3.11.2009

Afrikka, seuraava Afganistan
Jertta Blomstedt | 21.10.2009

Elävät ja kuolleet haaskaeläinten hampaissa
Jertta Blomstedt | 7.10.2009

Kenen laariin korruptioskandaalin jälkeiset äänet satavat?
Jertta Blomstedt | 23.9.2009

Saastuttaja maksaa
Jertta Blomstedt | 9.9.2009

Julkisuus ja intiimi
Jertta Blomstedt | 25.8.2009

Myöhästyneitä ja kadonneita uutisia.
- Missä uutiset tulevaisuudessa tehdään ja julkaistaan?

Jertta Blomstedt | 12.8.2009

Haastava heinäkuu - Rakkausvideon kadonnutta merkitystä etsimässä
Jertta Blomstedt | 15.7.2009

Äly raskauttavana asianhaarana
Jertta Blomstedt | 24.6.2009

Hyvästi homo economicus
Jertta Blomstedt | 29.4.2009

Koulutettujen ihmisten työt katoavat Kiinaan ja Intiaan
Jertta Blomstedt | 22.4.2008

Keltainen kala eli ymmärretyksi tulemisen vaikeus
Jertta Blomstedt | 18.2.2009

Aika raivostua
Jertta Blomstedt | 4.2.2009

Talouskriisi ja taloustoimittajat
Jertta Blomstedt | 7.1.2009

Miten arvostella vähemmän mutta paremmin?
Jertta Blomstedt | 3.12.3008

Jäätyneet skandaalit
Jertta Blomstedt | 26.11.2008

Mad Men
Jertta Blomstedt | 19.11.2008

Uusi potilas teho-osastolla
Jertta Blomstedt | 12.11.2008

Neuvoja uudelle presidentille: Modernin julkisuuskuvan lisäksi tarvitaan modernia politiikkaa
Jertta Blomstedt | 5.11.2008

Finanssikriisin syyllisiä jahdataan
Jertta Blomstedt | 29.10.2008

Sairaala sairaalana, pankki ilman johdannaispapereita ja Suomi sellaisenaan
Jertta Blomstedt | 1.10.2008

Mafia: maailman varjotalous
Jertta Blomstedt | 3.9.2008

Jättiläiskäärmeistä, Medipediasta, vankilaa muistuttavista hoivakodeista, ystävyydestä ja yksin jääneistä lemmikeistä
Jertta Blomstedt | 27.8.2008

Median bisnesmalli
Jertta Blomstedt | 16.7.2008

Öljyshokista emme ole vielä nähneet yhtään mitään
Jertta Blomstedt | 9.7.2008

Onko Zimbabwe keppi, jolla hakataan Afrikkaa?
Jertta Blomstedt | 2.7.2008

Kritiikkiä voi ottaa vastaan huonosti tai vielä huonommin
Jertta Blomstedt | 21.5.2008

Mikä on totuus ja tarvitaanko sitä?
Jertta Blomstedt | 14.5.2008

Köyhät teillä on aina keskuudessanne
Jertta Blomstedt | 7.5.2008

Ranska afrikkalaisilta varastetun rahan turvasatamana
Afrikkalaisen öljyrahan ja korruption pitkät juuret

Jertta Blomstedt | 23.4.2008

Siirtolaiset
Jertta Blomstedt | 26.3.2008

Oma tila ja parisuhde
Jertta Blomstedt | 19.3.2008

Eurooppa vastaan superrikkaat
Jertta Blomstedt | 12.3.2008

Sarkofobia kansantautina
Jertta Blomstedt | 20.2.2008

Lyhyt matka Blogistaniassa
Jertta Blomstedt | 13.2.2008

Virtuaalisen ystävät ja viholliset
Jertta Blomstedt | 5.2.2008

Me olemme kaikki nähneet sen aikaisemminkin
Jertta Blomstedt | 19.12.2007

Toiset uskovat vuoden kirjoihin, toiset kysyvät: "Onko Tsehov tullut luetuksi?"
Jertta Blomstedt | 12.12.2007

 

Ohjelmat A-Ö | Taajuudet
Yhteystiedot ja palaute

Ylen Klassinen
Jazzradio
Nuntii Latini

RSS

Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.

Pikku Ykkönen on lasten ikioma ohjelma

Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle

Venytystä uteliaille korville

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...

Podcasting

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.

Twitterissä

on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!

YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat

yle.fi