Ulkomaanlehtikolumni

Antaminen ja ottaminen

: Ulkomaanlehtikatsaus

Jertta Blomstedt | 5.12.2007

Epäitsekkyys on osoittautunut ryhmän kannalta hyväksi henkiinjäämisen strategiaksi.

Pinnallisesti katsoen vuoden loppu on antamisen ja ottamisen aikaa, mutta tietenkin koko elämä on antamista ja ottamista. Toiset vaan antavat enemmän ja toiset ottavat enemmän.

Joulun tienoilla antamiseen taipuvaiset ihmiset löytävät itsensä jo ennakoivan raivon vallasta. He valmistavat lahjat, he siivoavat, he suunnittelevat, he keittävät, kattavat ja koristelevat, he yrittävät varmistaa sen, että kukaan ei pettyisi. Pyhien jälkeen nämä ihmiset ovat sekä sielultaan että ruumiiltaan lopen uupuneita.

Jos antaja on aito antaja, hän on tietenkin uupunut jo ennen joulua. Vuoden mittaan hän on jaksanut kuunnella muiden huolia, hän on jakanut kohteliaisuuksia ja ottanut huomioon muiden elämäntilanteet.

Brittiversio kansainvälisestä Psychologies -lehdistä julkaisi joulukuun numerossa aiheesta artikkelin. Koska antamisen ja ottamisen dynamiikka on ajankohtainen ympäri vuoden, vilkaistaan sitä.

Antaminen voi olla pakonomaista, ja antaja lohduttautuu sillä, että antaminen on myönteinen luonteenpiirre. Se on epäitsekäs, uhrautuva ja jalo. Antaja antaa tunteitaan, aikaansa, rahaansa ja vaivaansa. Ja sitten kaikki on hyvin, vai onko? Luulen, että jokainen on joskus kiristellyt hampaitaan tilanteessa, jossa toinen on tehnyt pelkkää hyvää. Nehän ovat niitä tilanteita, jolloin antamiseen liittyy peitettyjä odotuksia tai vaatimuksia. Tai pelkästään pakko teeskennellä kiitollista jostakin, jota ei ole halunnut.

Hannah Bornon kirjoittamassa artikkelissa antaja ei ole pelkästään epäitsekäs, muita suurempi ihminen vaan antaminen on loppujen lopuksi aika usein itsekkäästi määräytynyttä. Antaminen tuottaa ensinnäkin mielihyvää biologisella tasolla, se kiihottaa aivojen mielihyväkeskuksia. Sukulaisille ja läheisille antaminen on nimetty "sukulaisuusaltruismiksi", epäitsekkyydeksi ja pyyteettömyydeksi sukulaisia kohtaan - perimmältään se on itsekäs vaisto. Ystäville ja vieraillekin antaminen voi perustua jonkinlaiseen sosiaaliseen karmaan, jossa hyvät teot palautuvat - eräänlaiseen vastavuoroiseen altruismiin. Ymmärrän kyllä, että teoriassa antamisen tulisi olla täysin pyyteetöntä, mutta en viitsisi valittaa, vaikka vastavuoroisuus lisääntyisi.

Pakonomaisen antajan minäkuva perustuu usein kiltteydelle, identiteetille, jonka perusnäkemys on, että "minä en ole mitään minun on asetettava muiden tarpeet omieni edelle." Juttelin vähän aikaa sitten tarhan pikkujoululounaalla Sepon kanssa, joka on pitänyt Lastenpaikkaa yli 30 vuotta. Hänen mielestään lapset tänä aikana ovat selvästi muuttuneet. Nykyään lapset ovat rohkeita ja itsekkäitä, pinna on selvästi lyhentynyt, sanoi Seppo.

Psychologies -lehden asiantuntijat ovat sitä mieltä, että antamalla liikaa lapsilleen, monet vanhemmat kasvattavat ihmisiä, joille saaminen on luonnollista.

Toistaiseksi meillä kuitenkin on vielä antajia, jotka ovat ongelma siis itselleen ja muille.

Ottajakaan ei tietenkään ole ainoastaan se loppumattomasti muita hyväksikäyttävä. Muut näkevät heidät aggressiivisina ja itsekkäinä, jopa narsistisina. Ottaja voikin olla hyvin itsekeskeinen, ja kokea että hän on oikeutettu saamaansa eikä hän tule ajatelleeksi miten ottaa huomioon muut. Itsekkään käyttäytymisen takana on usein hauras persoonallisuus ja alhainen itsetunto. He ovat usein ikään kuin nälkäisiä siitä, mitä he kuvittelevat muilla olevan.

Tässä on siis lehden anti. Ei ole helppoa sen enempää antajalla eikä ottajalla, eikä heidän läheisillään. Resepti onkin, että jokaisen tulisi selvittää itselleen omat alkeelliset vaistonvaraiset käyttäytymistapansa, oli sitten antaja tai ottaja. Sitä voi yrittää seuraamalla yhden päivän ajan omaa käytöstään. Sitten voi viikon ajan seurata tunteitaan, jotka liittyvät antamiseen tai ottamiseen oli se sitten lahja, halaus tai kohteliaisuus. Kolmanneksi voisi yrittää selvittää oman käyttäytymisensä taustoja. Siitä vaan kohti tasapainoista antamista ja ottamista.

Mutta tämä pientä näperrystä verrattuna New Scientistin äskettäiseen pääkirjoitukseen. Sen väite nimittäin kuuluu niin, että kuuluisa darwinilainen sanonta "vahvimman henkiinjäämisestä" voidaan nyt kirjoittaa muotoon "mukavimman henkiinjääminen." Vuosi sitten Jukka Kemppinen piti Kauhavalla itsenäisyysjuhlassa puheen, jossa hän huomautti, että "Darwinin teoria ymmärrettiin väärin. Darwinin sanoista 'survival of the fittest' tuli 'vahvimman henkiinjääminen' pienellä silmänkääntötempulla. Darwin oli kyllä ajatellut englannin sanaa 'fit' sellaisessa yhteydessä kuin peipposen nokka, joka sopii ja soveltuu tietynlaisten siemenien nokkimiseen tietynlaisista kävyistä. Siis parhaiten sopivan henkiinjääminen."

New Scientist on nyt kallistumassa sille kannalle, että "survival of the nicest" eli miellyttävimmän henkiinjääminen on biologisestikin perusteltu näkemys. Biologisesti parhaimmin sopiva voi tarkoittaa älykkäintä, parhaiten piiloutuvaa tai kaikkein viehättävintä - mutta nykyään myös kaikkein mukavinta.

Altruismi eli epäitsekkyys on nimittäin osoittautunut erittäin hyväksi luonnonvalinnan strategiaksi: todisteita on saatu soluista, jotka uhrautuvat ruumiin kokonaisen hyvän puolesta tai mehiläisistä jotka omistautuvat koko yhteisölleen.

New Scientist on siis sitä mieltä, että altruistiset ryhmät ovat menestyneet luonnonvalinnassa paremmin kuin itsekkäät ryhmät, vaikka itsekkäät yksilöt ovatkin voittaneet epäitsekkäät yksilöt ryhmän sisällä. Lehti on julkaissut artikkelin, jossa todistetaan jo kerran vääräksi todistettu väite luonnonvalintaa voi tapahtua ryhmien tasolla. Jos artikkelin kirjoittaja David Sloan Wilson ja Edward O. Wilsont ovat oikeassa, silloin evoluutiossa ei ole kysymys vain yksilöistä ja heidän geeneistään vaan evoluutio voi toimia ryhmien, lajien ja jopa kokonaisten ekosysteemien hyväksi.

New Scientistin pääkirjoittajan mielestä tämä on houkutteleva ajatus, joka voi muuttaa perusteellisesti yleistä käsitystä evoluution luonteesta. Hänen mielestään tässä on opetusta erityisesti niille, jotka ovat väärin tulkinneet Darwinin ajatuksen "vahvimman henkiinjäämisestä" erityisenä oikeutuksena rajoittamattomille markkinavoimille: itsekkäät ihmiset tekevät ryhmästään vähemmän sopivan henkiinjäämiselle.

New Scientistin päätoimittaja ehdottaa yksinkertaisesti, että nyt kannattaisi yrittää epäitsekkyyttä suuremmassa joukossa.

Jertta Blomstedt / Ykkösaamun Ulkomaanlehtikolumni 5.12.2007 / YLE Radio 1

Lähteet:
Psychologies, December 2007
www.psychologies.com
New Scientist, 3 November 2007
www.newscientist.com