Etusivu > Yhteiskunta > Ykkösaamun kolumni
Ylen radiouutisten tuottaman Ykkösaamun kolumneja on luettavana näillä sivuilla.
(YLE Uutiset)
Lue myös muita kolumneja, katsauksia ja puheenvuoroja.
Suomessa on viime päivinä keskusteltu siitä, onko maamme parhaillaan sodan osapuoli Afganistanissa. Keskustelun aloitti ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak, joka lehtikirjoituksessaan sanoi asian näin olevan.
Vastuulliset poliitikot kiistivät väitteen tuota pikaa, mutta monet kommentaattorit olivat tutkijan kanssa yhtä mieltä: Suomi käy sotaa Afganistanissa maan hallitusta tukevien muiden ulkomaisten joukkojen rinnalla islamistisia talibaneja vastaan. Samat kirjoittajat pitivät Suomen läsnäoloa Afganistanissa oikeutettuna, mutta olivat sitä mieltä, että asioista pitäisi puhua niiden omilla, todellisuutta vastaavilla nimillä.
Jos Salonius-Pasternakin sotateesin kannattajat ovat oikeassa, kyseessä olisi viides itsenäistä Suomea koskettava sota: sisällissota, talvisota, jatkosota, Lapin sota ja nyt Afganistanin sota. Aika raju väite kaikkinensa. Niinpä entinen puolustusvoimien komentaja Gustav Hägglund pyrki hieman täsmentämään kielenkäyttöä ja määritteli asian näin: Suomi on aseellisen selkkauksen osapuoli Afganistanissa, sitä ei käy kiistäminen. Hägglund ei kuitenkaan sanoisi suomalaisten olevan sodassa.
Sanoista käytävä väittely on hyvin tavallista yhteiskunnallisessa ja poliittisessa keskustelussa. On tavallaan helpompaa väitellä sanojen sisällöstä ja yrittää määritellä ja rajata käsitteitä kuin keskustella itse asiasta, maailmasta sanojen takana. Tietenkin jonkinlaiseen yksimielisyyteen on päästävä siitä, mitä sanat tarkoittavat, muutenhan eläisimme sellaisessa surrealistisessa maailmassa, jota brittiläinen matemaatikko-kirjailija Lewis Carroll kuvaa kirjoittamissaan Liisan seikkailuissa. Niissä yksi hahmoista sanoo päähenkilölle, Liisalle, että sanoilla on täsmälleen se merkitys, jonka minä niille annan, ei enempää eikä vähempää.
Jos siis sanojen yleisesti hyväksytyistä merkityksistä, halutaan pitää kiinni, niin luulisin, että kenraali Hägglundin kanta kuvaa parhaiten Afganistanin nykytodellisuutta. Kyseessä on aseellinen selkkaus, jossa ei ole puolueettomia osapuolia. Tässä ei syyllistytä liioitteluun, muttei myöskään asioiden vähättelyyn.
Yli kolmenkymmenen vuoden ajan ovat afganistanilaiset kärsineet aseellisesta selkkauksesta, joka aika ajoin on laajentunut täysimittaiseksi sodaksi, oikeaksi sellaiseksi. Toisiaan vastaan ovat taistelleet erilaiset etnis- tai heimopohjaiset paikallisjohtajat ja sotaherrat tai ideologis-uskonnolliset ryhmät, ja käytännöllisesti katsoen koko ajan on joku ulkopuolinen osapuoli tukenut jotakin afgaaniryhmää tai - ryhmittymää. Kylmän sodan viimeisestä konfliktinäyttämöstä Afganistan on muuttunut maaksi, johon niin sanottu kansainvälinen yhteisö on tehnyt aseellisen väliintulon, yhden monista, voisi lisätä."Kansainvälinen yhteisö" muuten on vahvasti ideologinen ilmaus, kaikkea muuta kuin neutraali termi. Valtajulkisuudessa sitä kuitenkin käytetään useimmiten vailla minkäänlaista kritiikkiä.
Jos joku haluaa puhua sodasta Afganistanissa, hänellä on tietenkin oikeus tällaiseen kielenkäyttöön. Silloin on kuitenkin syytä karkottaa mielleyhtymät toiseen maailmansotaan tai vielä Korean ja Vietnaminkin sotiin, joissa sotilaita kuoli suunnattomia määriä molemmin puolin valtavissa taisteluissa. Useimmat aseelliset selkkaukset toisen maailmansodan ja varsinkin kylmän sodan jälkeen sen sijaan ovat johtuneet paikallisista, usein etnispohjaisista kiistoista ja valtataisteluista, tai sitten vahvat sotilasmahdit ovat käyttäneet ilmavoimiaan ja ohjuksiaan häikäilemättä viholliseksi katsotun osapuolen kyliä ja kaupunkeja vastaan: Yhdysvallat ja Britannia Irakissa ja - niin todella - Afganistanissa, Israel Beirutissa ja Gazassa, Venäjä Tshetshenian pääkaupungissa Groznyssa.
Kun keskustellaan Suomen osallistumisesta siihen, mitä kenraali Hägglund siis kutsuu aseelliseksi selkkaukseksi Afganistanissa, tulisi mielestäni ennen kaikkea tarkastella tämän Keski-Aasian vuoristoisen maan lähihistoriaa. Paikan päällä olevat suomalaiset ISAF-joukkojen sotilaat puhuvat varmasti vilpittömästi, kun he täältä lähetetyille uutisreporttereille korostavat toimintansa pyyteetöntä ja humanitaarista luonnetta. Samoin ajattelevat epäilemättä myös muista maista tulleet ISAF:n sotilaat toiminnastaan Afganistanissa. Varmaan moni amerikkalainen sotilas ajatteli aikoinaan samoin tehtävästään Vietnamissa. Tie kadotukseen on usein kivetty hyvillä aikomuksilla.
Kolmen viime vuosikymmenen tapahtumat Afganistanissa osoittavat, että ulkopuolisten puuttuminen maan asioihin on ollut yksi tärkeimpiä syitä selkkauksen jatkumiselle. Afganistan oli rauhallinen, joskin varsin perinteellinen ja monilta osin takapajuinenkin maa 1970-luvulla. Vuosikymmenen lopulla vallan ottanut kansandemokraattinen hallitus alkoi nykyaikaistaa maata ja yritti muun muassa parantaa naisten asemaa, joka pääkaupungissa Kabulissa olikin jo varsin hyvä noihin aikoihin. Talibaneista ei silloin ollut tietoakaan. Uudistukset törmäsivät kuitenkin maaseudulla paikallisiin mahtimiehiin, jotka eivät alkuunkaan pitäneet pääkaupungista tulleista "ateistisista" opettajista ja muista keskusvallan edustajista. Sisäisesti riitainen hallitus reagoi heimopäälliköiden vastustukseen kovin ottein turvautuen armeijaan ja poliittiseen poliisiin sekä myös ideologiseen liittolaiseensa Neuvostoliittoon.
Tällä tavoin tuli siihen asti puolueettomasta ja liittoutumattomasta Afganistanista osa kylmän sodan geopolitiikkaa ja strategista peliä. Yhdysvallat päätti tukea Kabulin hallituksen vastaista islamistista oppositiota toimittamalla sille ohjuksia ja raketteja jo ennen Neuvostoliiton aseellista väliintuloa, jolla Moskova yritti pelastaa mieleisensä fraktion Afganistanin hallituksessa. Yhdysvaltojen politiikasta vastasi silloin presidentin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski, geopoliittisten pelien kokenut pelaaja. Kymmenen vuotta myöhemmin antamassaan haastattelussa Brzezinski piti strategiaansa nerokkaana: hänen mukaansa islamistien aseistaminen joudutti, ellei suorastaan vaikuttanut ratkaisevasti itäblokin hajoamiseen.
Brzezinski tuntui suorastaan vähättelevän näin syntynyttä Frankensteinin hirviötä, islamilaista terrorismia. Puhuipa hän tässä asiassa rehellisesti tai ei, Afganistanissa joka tapauksessa sikisi amerikkalaisten maksamien dollareiden avulla se terrorismi, joka sittemmin kaatoi New Yorkin kaksostornit. Näin ei tietenkään haluttu käyvän, mutta geopolitiikka on riskeille altista peliä. Tästä varsin tuoreesta historiasta saa hyvää aineistoa keskustelulle Afganistanista. Se voi avata väittelyn, joka koskee muutakin kuin sanoja.
Hannu Reime / Ykkösaamun kolumni 11.8.2009 / YLE Radio 1
"Ihmisten puolue"
Kaarin Taipale | 2.3.2010
Julkisjohtamisen uudet vaatteet
Kaarin Taipale | 2.2.2010
Maailmankartta Kööpenhaminan jälkeen
Kaarin Taipale | 5.1.2010
Valehtelevatko muistot?
Virpi Kalakoski | 29.12.2009
Kuinka paljon ihminen muistaa?
Virpi Kalakoski | 1.12.2009
Kuka kaipaa kertakäyttötutkimusta?
Virpi Kalakoski | 3.11.2009
Suurten murrosten aika
Kaarin Taipale | 10.11.2009
Sosiaaliset suhteet lääkkeenä ja myrkkynä
Jertta Blomstedt | 3.11.2009
Reaalitalous - mitä se on?
Kaarin Taipale | 15.9.2009
Narri vai kuningas?
Jouko Marttila | 1.9.2009
Kuuntelemisen taito ja demokratian kriisi
Kaarin Taipale | 18.8.2009
Onko Suomi sodan osapuoli Afganistanissa?
Hannu Reime | 11.8.2009
Velka veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa
Risto Uimonen | 5.8.2009
Aurinkoenergia, Saharan kangastus?
Kaarin Taipale | 21.7.2009
Oikeutta ja kohtuutta etsimässä
Jouko Marttila | 7.7.2009
Ovatko rakennukset kauniita vai rumia?
Kaarin Taipale | 23.6.2009
Aika vapaalla
Tommi Hoikkala | 16.6.2009
Grillikatosten kilpavarustelu
Tommi Hoikkala | 19.5.2009
Pienet ja isot eläkkeet
Jouko Marttila | 12.5.2009
"Ekokaupunkeja" meillä ja muualla
Kaarin Taipale | 28.4.2009
Kauhea karppaus
Tommi Hoikkala | 21.4.2009
Valtio pois pörssistä
Jouko Marttila | 14.4.2009
Kauhajoen jälkipaini
Tommi Hoikkala | 24.3.2009
Islanti etsii uutta alkua
Jouko Marttila | 17.3.2009
Kaupunkeja kaupan
Kaarin Taipale | 3.3.2009
Sivari armeijassa
Tommi Hoikkala | 24.2.2009
Erilainen mies tuomiokapitulissa
Tommi Hoikkala | 27.1.2009
Illallinen Robert Mugaben kanssa
Kaarin Taipale | 30.12.2008
Kuluttajakansalainen, asiakas vai asukas?
Kaarin Taipale | 2.12.2008
Keynesin paluu
Jouko Marttila | 18.11.2008
Tulevaisuus, mutta kenen ehdoilla?
Kaarin Taipale | 4.11.2008
Globalisaation ja kapitalismin loppu?
Jouko Marttila | 21.10.2008
Tykit, taudit ja teräs
Hannu Reime | 14.10.2008
Kilpailevien egojen maa
Tommi Hoikkala | 30.9.2008
Moraalikato
Jouko Marttila | 23.9.2008
Puutarhametropoli vai oikea kaupunki?
Kaarin Taipale | 9.9.2008
Kissa nimeltään koira
Tommi Hoikkala | 2.9.08
Sota ei ole koskaan väistämätöntä
Tiina Stenius | 19.8.2008
Voisivatko ihmiset tulevaisuudessa olla tyhmempiä kuin tänään?
Tiina Stenius | 22.7.2008
Kiina Afrikassa - yksi globalisaation ulottuvuuksista
Kaarin Taipale | 1.7.2008
Puolueiden kriisi on syvempi kuin vaalirahoitussotku
Hannu Reime | 17.6.2007
Korruptio
Kaarin Taipale | 3.6.2008
Mennään elämän perusasioihin
Tiina Stenius | 27.5.2008
Yritysten yhteiskuntavastuu ja eettinen kuluttaminen
Kaarin Taipale | 8.4.2008
Urheiluun kannattaa sotkea politiikkaa
Tiina Stenius | 1.4.2008
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Kulttuuriuutiset: Nettipiratismista koituu satojen miljardien lasku
Hartausohjelmat: Iltahartaus 17.3.
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat