Ykkösaamun kolumni

Oikeutta ja kohtuutta etsimässä

: Ykkösaamun kolumni

Jouko Marttila | 7.7.2009

Onko pyramidihuijaus suurempi rikos kuin lapsen raiskaus tai kansanmurha? Oikeutta ja kohtuutta on joskus vaikea ymmärtää, Jouko Marttila kirjoittaa.

Amerikkalaisen Bernard Madoffin jättimäinen pyramidihuijaus ja siitä langetettu 150 vuoden vankilatuomio jäävät historiaan yhtenä finanssikriisin synkimmän puolen pahimmista paljastuksista. Madoff huijasi varakkailta asiakkailtaan miljardeja, mutta hän ei ole mikään tavallinen talousrikollinen. Hänestä tuli noita, joka piti polttaa roviolla. Hän antoi kriisille kasvot, ja hänen kauttaan purkautuu koko pankkijärjestelmään kohdistunut viha ja epätoivo.

150 vuotta vankeutta on pitkä aika, vaikka siitä joutuisi kärsimään vain murto-osan. Ruandan entinen sisäministeri tuomittiin kansanmurhasta vain kolmeksikymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Onko miljonäärien huijaaminen siis viisi kertaa suurempi rikos kuin tuhansien viattomien tappaminen?

Madoffin tuomio kävi mielessä uudemman kerran, kun luin lehdestä, että Itä-Suomen hovioikeus oli jälleen kerran päättänyt lieventää raiskaajan saamaa tuomiota. Oikeus muutti lapsen raiskanneen miehen saaman kahden ja puolen vuoden vankeustuomion ehdolliseksi. Hovioikeus perusteli ratkaisuaan sillä, että käytetty väkivalta oli verrattain lievää ja että uhri oli täyttänyt jo 15 vuotta. Ilmeisesti 16-vuotiaan raiskaaminen ilman väkivaltaa olisi voinut olla jopa sallittua.

Eri oikeusjärjestelmiä ja erilaisia rikoksia on tietysti vaikea verrata, mutta näiden esimerkkien valossa ihmiselämä ei tunnu oikeudessa olevan paljonkaan arvoinen. Sen sijaan toisen omaisuuteen kajoamista pidetään rikoksista suurimpana. Oikeutta ja kohtuutta on joskus vaikea ymmärtää.

Madoffin tapausta voi arvioida myös toisesta näkökulmasta. Hänhän vei tuhansilta ihmisiltä vuosien säästöt, mikä on tietysti väärin ja hyvin tuomittavaa. Entä jos rahaa vie tuhansien sijasta miljoonilta ja tuhoaa siinä sivussa valtavan määrän työpaikkoja. Kuinka vakavasta rikoksesta silloin puhutaan? No, sehän ei ole rikos lainkaan, jos tekijä on riittävän iso ja hyvin verkostoitunut: niin sanotusti liian suuri kaadettavaksi.

Puhun tietysti pankeista, joiden hillittömän riskinoton seurauksia maksetaan nyt kaikkialla maailmassa. Pankkijärjestelmää ja huonoja pankkeja hyvien seassa pidetään pystyssä valtion tuella ja takuilla. Kriisin seurauksena valtiot velkaantuvat ja rahat velanmaksuun otetaan viime kädessä korotettuina veroina. Yhtä syyllistä kriisiin on vaikea osoittaa, siksi Madoff sopii hyvin sijaiskärsijäksi.

Samaan aikaan pankkien riskinotto saa jatkua. Siihen jopa kannustetaan, jotta talouden pyörät lähtisivät taas pyörimään. Uusilta ylilyönneiltä tuskin vältytään, koska hurjimmat riskit tuottavat parhaat voitot. Jos riskit muuttuvat tappioiksi, niin ei hätää, pankkien varainhankinnalla on valtion takaus, eikä konkurssista ole pelkoa.

Maailmantaloudessa suuri kupla on puhjennut, mutta uusia poreilee. Yksi nouseva kupla liittyy jalkapalloon. Huippupelaajien hinnat ovat räjähtäneet pilviin, vaikka kaikki muut markkinat pörsseistä, asuntoihin ja työllisyyteen ovat jo tömähtäneet takaisin maan pinnalle ja sen alapuolellekin.

Eniten otsikoita on kerännyt espanjalaisseura Real Madrid, joka on käyttänyt pelaajahankintoihin yli 200 miljoonaa euroa. Rahat sellaisten tähtien kuin Kakán ja Christiano Ronaldon hankkimiseen seura on lainannut espanjalaisilta pankeilta. Ronaldon myynyt brittiseura Manchester United saa vastaavasti entisestä tähdestään kipeästi kaipaamiaan myyntivoittoja omien jättivelkojensa lyhentämiseen.

Siinä ei ole mitään outoa, että pankit rahoittavat jalkapalloa, mutta ajankohta ennätyshintojen maksamiselle tuntuu erikoiselta.
Valtion takuulla toimivat pankit näyttävät olevan valmiita ottamaan kohtuuttomia riskejä samaan aikaan, kun ne sulkevat ovia muilta rahantarvitsijoilta. Real Madridin rahoittajapankit ovat varmasti liian suuria kaatuakseen. Samalla tavalla Real Madrid on pankeille liian iso seura kaatuakseen, joten se pidetään pystyssä, vaikka se ei veloistaan selviäisikään. Loppulasku vain siirretään ketjussa eteenpäin eli valtiolle.

Madoff teki tietoisen rikoksen lähtiessään rakentamaan kaikkien aikojen pyramidihuijausta ja pettämään asiakkaitaan. Riskinotto ei ole rikos, mutta finanssikriisi on todistanut, kuinka järjestelmää voi sopivan tilaisuuden tullen huijata syyllistymättä rikokseen.

Käynnissä on ennen kokematon varainsiirto, jossa hallitukset kanavoivat lainamiljardeja ja taas miljardeja pankeille ja muille yrityksille estääkseen kriisin pahenemisen. Mutta rajaa on vaikea vetää. Kenelle rahaa annetaan, kuinka paljon ja millä ehdoilla? Kuka viime kädessä valvoo, että verovarat käytetään oikein ja tehokkaasti kriisin ehkäisemiseen ja talouden elvyttämiseen. Ettei vaan käy niin, että rahat valuvat pian Madoffiakin suurempiin pyramidihuijauksiin ja kansantalouden tehottomaan tekohengitykseen.

Läpinäkyvyys poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa on yksi tapa pitää yllä tervettä kilpailua ja markkinatalouden itsekuria. Lisäksi tarvitaan selkeitä pelisääntöjä ja valvontaa. Poliitikkojen on kyettävä kertomaan julkisen rahoituksen kohteista ja rahoituspäätösten perusteista avoimesti, jotta järjestelmän uskottavuus säilyy. Sama pätee tietysti itse politiikan rahoitukseen.

Kohina Kevasta ja politiikan rahoituksesta nosti avoimuuden ajankohtaiseksi myös Suomessa. Lehdistön tehtävänä on epäillä, haastaa ja paljastaa epäkohtia. Varsinkin julkisia varoja käyttävät instituutiot ovat aina erityistarkkailussa. On oikein ja kohtuullista, jos miljardeja liikuttelevat päättäjät joutuvat aika ajoin julkiseen läpivalaisuun, ei pelkästään juridisesta vaan myös eettisestä näkökulmasta. Se on kestettävä, ja siitä on turha käydä kiistelemään.

Jouko Marttila / Ykkösaamun kolumni 7.7.2009 / YLE Radio 1