Etusivu Kulttuuri Musiikki Tiede Yhteiskunta Teatteri Ateljee Dokumentit Uskonto Kolumnit Keskustelu Blogit Kuuntele

Etusivu > Yhteiskunta > Ykkösaamun kolumni



Ykkösaamun kolumni

Ylen radiouutisten tuottaman Ykkösaamun kolumneja on luettavana näillä sivuilla.
(YLE Uutiset)
Lue myös muita kolumneja, katsauksia ja puheenvuoroja.

Kaksi miestä grillaamassa. Kuva: Mika Kanerva/YLE

Grillikatosten kilpavarustelu

: Ykkösaamun kolumni

Tommi Hoikkala | 19.5.2009

Kehuin muutaman vuoden takaisessa jossain julkisuuteen tarkoitetussa kirjoituksessani kaasugrilliäni. Koetin brassailla muka -vaatimattomuudellani. Ajelen nimittäin grillikatoksessamme tällaisella pelillä: Fiesta Bistro BBQ.

Tämä ei ole tekstimainontaa, koska vehje on kadonnut kauppojen tarjonnasta. Ostin sen juhannuksen alla 14 vuotta sitten, kehäkolmosen kupeessa olevasta halpahallista. Sen hinta oli nykyrahaksi muutettuna noin kaksi kymppiä. Polttimo on vaihdettu kertaalleen, eikä sytytin toimi. Sytytän liekin manuaalisesti. Siinä pääsen näyttämään lähipiirilleni virtuositeettia. Lisäksi väitin pihvien jujun piilevän muualla kuin grillin teknisissä salaisuuksissa tai hinnassa.

Sain palautetta kulutukseen erikoistuneelta professorilta. On kestävän kehityksen kannalta hölmöä ostaa halpahallista hikipajoissa valmistettuja surkeita tuotteita. Sain neuvon ostaa grillikatosten mersun, kuulemma muuan BQ91T/CA90TOP on ylittämätön kone. Tuore mainossläbäre kertoo, että tuossa mallissa on vertikaalinen liekinvarmistettu infrapunapoltin sekä sähkötoiminen paistinkäännin. Sekä itsepuhdistuvat keraamiset lämmöntasaajat. Nettiyhteydestä ei maininta mitään, eikä kovaäänisistä ja radiosta, josta voi grillatessa kuunnella entisten nuorten sävellahjaa. Ja valua nostalgian allikkoon sekä käräyttää pihvinsä. Hintaa on yli kaksi tonnia. Sillä vaatisin lämmönlähteeksi jo aurinkoenergiaa.

Mistä tässä on kyse? Miesluontoisuudestapa tietenkin.

Martti Puohiniemi ja Göte Nyman ovat kirjoittaneet (2007)* "sukupuolten toimintatapojen pohjimmaisesta erilaisuudesta". Heidän mukaansa, kun naiset arvostavat empaattista hyväntahtoisuutta ja avoimuutta, miesten arvojen ytimessä ovat valta ja suoriutuminen. Kyse on arvo- ja asennetutkimuksen tuloksista, jotka perustuvat Puohiniemen vuosina 1991-2005 keräämiin laajoihin haastattelu- ja kyselyaineistoihin. Puohiniemi ja Nyman tarkoittavat isoja asioita; he puhuvat "sukupuolityypillisistä eroista", jotka ovat "pitkän evoluutiohistorian tuottamia".

Päätä huimaa - että naapurustojen kilpavarustelun hulluus selittyisi peräti evoluutiohistorialla! En välttämättä sijoittaisi itseäni rimpuloineni tuohon ketjuun, mutta antaa mennä kuin on kevät ja kesä tulossa.

Herrat ja kaikki jampat: tietäkää, että suoriutumisessa on miehen elämän perusjuonne. Kyky suoriutua antaa miehelle aseman miesyhteisöjen arvostushierarkiassa, mutta myös kotona. Kuulemma. Näin Nymanin, psykologin ja Puohiniemen, arvotukijan mukaan. Matti Virtanen** on esitellyt heidän kirjaansa Yhteiskuntapolitiikka -lehdessä.

Tässä tulemme grillaukseen. Tulkinta on tämä. Kesäisessä grillauksessa mies kilpailee paikalle kutsuttujen pariskuntien miesten kanssa. Muut äijät saavat otteluvuoron vasta omalla kentällään seuraavan kokoontumisen yhteydessä.

Hauska tulkinta. Omaksukoon kuka tahtoo. Selvästi kyse on erojen tajusta ja kommunikaatiosta. Aihepiiriin kuuluu myös sitkeä väittely kaasugrillien ja pallogrillien välillä. Kiintoisaa on, että sähkögrillit eivät juurikaan näytä nousevan väittelyn keskiöön.

Koko panoraama on jollain tavoin absurdi. Miettikää nyt kuluttavan keskiluokan kesäistä riittiä. Kesänä jotenkin herkistymme luontosuhteeseemme ja samalla onnistumme siirtämään teknokulttuurimme pihalle ja puutarhaan.

Jostain tulivat bauhausit ja muut naisten rautakaupat ja rupeamme sisustamaan puutarhojamme. Tätä en siis käsitä: sisustaa jotain joka on ulkona.

Miehillekin on nykyään tärkeää miltä puutarha näyttää. Vertaa naisten huoli kodistaan - että se on siivottu ennen vieraitten tuloa. Tätä menoa olemme kohta kaikki mekko-einareita.

Ei tämä mitään. Autopilotti päälle ja omaa tarinaa peliin. Tämä on Käpylään sovellettu (Joonas) Käkriäis -metodi. Rakenna grillisi itse niistä tarvikkeista mitä silmään sattuu. Otin kerran kymmenen kellariremontista yli jäänyttä lohkotiiltä (seitsemäntoista vuoden takaa), vaimon pihalla heittämästä ja hylkäämästä takasta luukun ja arinan. Leikkimökin takaa otin muurinlettupannun. Improvisoin nämä ainesosat minitonttimme lievästi viettävän rinteen kallioiselle kohdalle tulen teon kannalta funktionaaliseen järjestykseen. Luukku on kaiken pohjalla, mutta niin että alta pääsee veto. Arina toimii edustana, kekälepenkkinä. Muurinlettupannu on paistoalausta. Luomu grilli deluxe.

Pelkään että naapurit tulkitsevat avotulen teoksi. Vielä ei ole palokuntaa näkynyt. Jos tulee, käräytän myös naapurikorttelin Rantalan, joka on alan todellinen pioneeri sekä osaaja.

Seuraavassa jokaiseen kolumniini sisältyvä ikääntyvän koppelon terhentelyjakso. Osaan minäkin jotain. Kreetan grillilohi. Pannu hehkutetaan todella kuumaksi, rypsiöljy siihen ja reilun kilon villilohifile nahkoineen päivineen kypsymään. Nahattomalle puolelle paistetaan kaunis pronssinen pinta. Käännellään ahkerasti. Nahkapuolen on oltava rapea. Maustetaan kreetalaisella yrttiseoksella, merisuolalla, sitruunalla, mustapippurilla, mitä nyt sattuu olemaan. Flambeerataan rakilla. Tuotos on onnistunut, jos kala on sisältä sushimainen. Sen merkki on se, että porilaiset ruokittavat väittävät, että kala on raakaa sisältä. Niin kuuluukin olla.

Tätä ei kapasiteetin koordinaattori saa aikaiseksi pihakeittiönsä mersulla, vaikka se olisi tietokoneohjattu. Ja vaikka saisi, sitä ei näytettäisi telkkarissa. Itse odottelen koska Mad Cook tulee paikalle. Neuvottelut ovat jo käynnissä.

Vaimo sanoi kerran: älä väitä että et kilpailisi poikien kanssa. Kun olin väittänyt, että minä pysyn noiden kenttien ulkopuolella. Vaimo on jälleen oikeassa. Mutta todellisin, aidoin ja paras mahdollinen puutarhan käyttötapa on tämä. Oblomovilainen viivyttely, jahkailu, vaiheilu ja torkkuminen omenapuun katveessa. Se tiivistyy Dostojevskin Idiootin lukemiseksi hitaasti puun juurella. Samalla voi miettiä, tarkoittako tuo kirjailija, että minä olen se idiootti.

Tommi Hoikkala, Ykkösaamun kolumni 19.5.2009, YLE Radio 1

---

Lähteet:
* Puohiniemi, Martti ? Göte Nyman(2007): Mies. Arvot, roolit ja tunteet. Helsinki: Limor ?kustannus.
** Virtanen, Matti (2009): Uudenlainen mies-kirja. Yhteiskuntapolitiikka 74:1, 111-112.


 

Ykkösaamun kolumni 

"Ihmisten puolue"
Kaarin Taipale | 2.3.2010

Julkisjohtamisen uudet vaatteet
Kaarin Taipale | 2.2.2010

Maailmankartta Kööpenhaminan jälkeen
Kaarin Taipale | 5.1.2010

Valehtelevatko muistot?
Virpi Kalakoski | 29.12.2009

Kuinka paljon ihminen muistaa?
Virpi Kalakoski | 1.12.2009

Kuka kaipaa kertakäyttötutkimusta?
Virpi Kalakoski | 3.11.2009

Suurten murrosten aika
Kaarin Taipale | 10.11.2009

Sosiaaliset suhteet lääkkeenä ja myrkkynä
Jertta Blomstedt | 3.11.2009

Reaalitalous - mitä se on?
Kaarin Taipale | 15.9.2009

Narri vai kuningas?
Jouko Marttila | 1.9.2009

Kuuntelemisen taito ja demokratian kriisi
Kaarin Taipale | 18.8.2009

Onko Suomi sodan osapuoli Afganistanissa?
Hannu Reime | 11.8.2009

Velka veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa
Risto Uimonen | 5.8.2009

Aurinkoenergia, Saharan kangastus?
Kaarin Taipale | 21.7.2009

Oikeutta ja kohtuutta etsimässä
Jouko Marttila | 7.7.2009

Ovatko rakennukset kauniita vai rumia?
Kaarin Taipale | 23.6.2009

Aika vapaalla
Tommi Hoikkala | 16.6.2009

Grillikatosten kilpavarustelu
Tommi Hoikkala | 19.5.2009

Pienet ja isot eläkkeet
Jouko Marttila | 12.5.2009

"Ekokaupunkeja" meillä ja muualla
Kaarin Taipale | 28.4.2009

Kauhea karppaus
Tommi Hoikkala | 21.4.2009

Valtio pois pörssistä
Jouko Marttila | 14.4.2009

Kauhajoen jälkipaini
Tommi Hoikkala | 24.3.2009

Islanti etsii uutta alkua
Jouko Marttila | 17.3.2009

Kaupunkeja kaupan
Kaarin Taipale | 3.3.2009

Sivari armeijassa
Tommi Hoikkala | 24.2.2009

Erilainen mies tuomiokapitulissa
Tommi Hoikkala | 27.1.2009

Illallinen Robert Mugaben kanssa
Kaarin Taipale | 30.12.2008

Kuluttajakansalainen, asiakas vai asukas?
Kaarin Taipale | 2.12.2008

Keynesin paluu
Jouko Marttila | 18.11.2008

Tulevaisuus, mutta kenen ehdoilla?
Kaarin Taipale | 4.11.2008

Globalisaation ja kapitalismin loppu?
Jouko Marttila | 21.10.2008

Tykit, taudit ja teräs
Hannu Reime | 14.10.2008

Kilpailevien egojen maa
Tommi Hoikkala | 30.9.2008

Moraalikato
Jouko Marttila | 23.9.2008

Puutarhametropoli vai oikea kaupunki?
Kaarin Taipale | 9.9.2008

Kissa nimeltään koira
Tommi Hoikkala | 2.9.08

Sota ei ole koskaan väistämätöntä
Tiina Stenius | 19.8.2008

Voisivatko ihmiset tulevaisuudessa olla tyhmempiä kuin tänään?
Tiina Stenius | 22.7.2008

Kiina Afrikassa - yksi globalisaation ulottuvuuksista
Kaarin Taipale | 1.7.2008

Puolueiden kriisi on syvempi kuin vaalirahoitussotku
Hannu Reime | 17.6.2007

Korruptio
Kaarin Taipale | 3.6.2008

Mennään elämän perusasioihin
Tiina Stenius | 27.5.2008

Yritysten yhteiskuntavastuu ja eettinen kuluttaminen
Kaarin Taipale | 8.4.2008

Urheiluun kannattaa sotkea politiikkaa
Tiina Stenius | 1.4.2008

 

Ohjelmat A-Ö | Taajuudet
Yhteystiedot ja palaute

Ylen Klassinen
Jazzradio
Nuntii Latini

RSS

Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.

Pikku Ykkönen on lasten ikioma ohjelma

Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle

Venytystä uteliaille korville

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...

Podcasting

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.

Twitterissä

on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!

YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat

yle.fi