Ykkösaamun kolumni

"Ekokaupunkeja" meillä ja muualla

: Ykkösaamun kolumni

Kaarin Taipale | 28.4.2009

Shanghaissa vieraalle esitellään kernaasti niin sanottua "ekokaupunkia". Keskustasta sinne ajetaan moottoritietä täyttä vauhtia reilun tunnin verran. Perillä on peltojen keskellä pienen pohjoiseurooppalaisen lähiön näköinen asuinalue. Katujen reunoilla on kapeat jalkakäytävät. Tarkemmin katsottuna ne eivät itse asiassa olekaan jalkakäytäviä, sillä niiden keskelle on istutettu puita.

Lähellä on saksalaisen automerkin uusi tehdas, autollahan siellä ajetaan, ei liioin ole mitään, minne kävellä. Palveluita ei näy missään. Kaupunkien kestävästä kehityksestä kiinnostunut vieras kysyy, miten julkinen liikenne on hoidettu. Innostunut isäntä kertoo, että kymmenen kilometrin päähän tulee joskus vielä rautatieasema. Taloissa ei ole hissejä, niissä ei siis asu vanhuksia eikä vammaisia. Yksinkertaiset ikkunat paljastavat, ettei energiansäästö ole ollut ohjelmassa. Vieras kysyy vielä, millaisilla periaatteilla rakennusurakoitsijat on mahdettu kilpailuttaa ja valita. Vastausta ei tule. Urakat on siis sovittu jollakin toisella tavalla kuin kilpailuttamalla, eikä siitä ole soveliasta puhua.

Kiinalainen "ekokaupunki" on kuin Disneyland, taskukokoinen näköiskaupunki. Disneylandissähän voi olla vaikka Sveitsin korkein vuori, mutta se on tehty sementistä. Tässä onkin yksi kestävän kehityksen haasteista: sitä ei voi liimata päälle. Se ei synny yhdestä ekotalosta eikä yhdestä aurinkokennosta eikä yhdestä lintukosteikosta. Kestävyys vaatii kokonaisuuksien hallintaa. Tarvitaan kunnallistekniikka vesihuoltoon, uusiutuvien energiamuotojen käyttöön tarvitaan älyverkkoja, joihin sekä kuluttaja että tuottaja voivat syöttää virtaa, tarvitaan julkisen liikenteen infrastruktuureja, tarvitaan päiväkodit ja koulut, puistot ja vanhusten palvelutalot. Tarvitaan siis myös paikallisdemokratiaa, jossa juuri näistä asioista puhutaan ja päätetään.

Kysyin kerran pekingiläiseltä professorilta, mitä hän ajatteli maahansa nousevista lukuisista ekokaupungeista. Professori hymyili iloisesti ja vastasi. "Katsos, ensinnäkin, me emme toistaiseksi ole oikein oppineet innovoimaan, siis kehittämään itse uusia ratkaisuja. Siksi joudumme vielä kopioimaan muita. Toiseksi, ulkomaiset konsultti- ja rakennusfirmat ovat kovin innokkaita tarjoamaan meille mallikaupunkeja. Me annamme mielellään heille tilaisuuden näyttää, mihin he pystyvät. Sitten voimme vertailla eri vaihtoehtoja ja valita mallit, jotka näyttäisivät toimivan parhaiten." ? Aika fiksu toimintamalli!

Entä miten me itse pärjäämme täällä Suomessa? Mitä on se viisaus, jota olemme myymässä Kiinaankin? Helsingin kaupungin ympäristökeskus julkaisi vastikään hollantilaisten ja englantilaisten asiantuntijoiden raportin (1) siitä, miltä Helsinki näyttää ulkopuolisen silmin. Arvioitsijat olivat seuranneet erityisesti liikennettä, ilmanlaatua, melua, ilmasto- ja energiapolitiikkaa, vesihuoltoa, maaperää - ja johtajuutta.

Tässä muutama ote heidän raportistaan:
- Pääkaupunkiseudun työmatkaliikenteen ja poikittaisliikenteen ongelmat ovat kyllä tiedossa, mutta ratkaisuesityksiä ei näy missään.
- Kaupungin lähestymistapa meluongelmaan on puutteellinen.
- Energiansäästössä uudisrakentamiselle asetetut tavoitteet ovat hyvä alku, mutta vaatimaton muihin eurooppalaisiin kaupunkeihin verrattuna. Monet kaupungit suunnittelevat jo nollaenergiakulutuksen asuinalueita.
- Uusiutuvien energianlähteiden kehittäjänä Helsinkiä pidettiin passiivisena.
- Puuttuu ymmärrys siitä, että energiapolitiikan täytyy näkyä kaikessa kaupungin toiminnassa.
- Johtajuuden näkökulmasta todettiin, että monen sinänsä hyvän ympäristöhankkeen ajatukset eivät ole koskaan muuttuneet normaalikäytännöiksi. Oppiminen pilottihankkeista ja kokeiluista on jäänyt vajavaiseksi.
- Yhteenvetona Helsinkiin toivottiin "lisää kunnianhimoa"!

Jos "ekokaupunkien" vienti Kiinaan ei ole aivan yksinkertainen juttu, ei ole siis meillä itselläkään hurraamista. Jokseenkin samalla tavalla täälläkin yritetään piiloutua hyvännäköisten pilottihankkeiden taakse. Niitä sitten esitellään vuosikertomuksissa ja juhlapuheissa. Yksi kokeiluhanke saa riittää, loput tehdään niin kuin ennenkin.

Itse asiassa on pakko ihailla kiinalaisten kiinnostusta uusien mallien testaamiseen. Voi vain toivoa, että meillä olisi vastaavaa valmiutta kunnianhimoiseen kehittämistyöhön. Toisaalta, kiinalaisille soisi lisää paikallisdemokratiaa ja toimivia infrastruktuureja. Meillä niitä on, mutta mahtavatko jäädä liian vähälle käytölle? Voisivatko kiinalaiset puolestaan lähettää Suomeen laivalastillisen kunnianhimoa?

(1) Dictus, Jan ja Allen Creedy, toim. (2009) Towards Environmental Sustainability. Report of the Peer review of the city of Helsinki. Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen julkaisu 5/2009

Kaarin Taipale / Ykkösaamun kolumni 28.4.2009 / YLE Radio 1