Ykkösaamun kolumni

Kauhea karppaus

: Ykkösaamun kolumni

Tommi Hoikkala | 21.4.2009

Rakas vaimoni oli terveyskurssilla. Siellä ravintoterapeutti oli tietysti puhunut rasvojen vaaroista. Oliiviöljyn käyttöä voi vähentää varsinkin jos sen korvaa rypsiöljyllä. Myös hiilihydraattien määrää olisi hyvä tarkkailla.

Ruisleipä on hyvä vaihtaa kuitupitoiseen kauraleipään, jos leipää on pakko syödä. Aistin viestissä orastavan karppauksen makua. Karppaus tarkoittaa vähähiilihydraattista ruokavaliota.

Tuon ammattilaisen puheet saivat vaikutuksensa. Vaimo oli hyvä oppilas. Perheen kaupassa kävijänä sain ohjeistuksia - juustojen täytyy olla tästä lähin vähärasvaisia. Syömisen terveysvaikutuksia pitää tarkkailla entisestäänkin. Ruokavaliomme hiilihydraattipitoisuus on ollut jo pitkään keskusteltu - lue kiistelty - asia keittiössämme. Salaatti piti myös sommitella uuteen uskoon. Orkestroimani oliiviöljypohjainen kastike Kreetalta tuotuine yrtteineen joutui sikäli pannaan, että öljyn salaattiinsa saa uuden käytänteen mukaan kukin annostella itse. Ei enää mitään salaöljyjä meidän salaateissa!

Sisäsiistiksi jees-mieheksi opetettuna otin oorderit vastaan. Todellisuudessa olen vähän ymmälläni ja kauhuissani siitä helppoudesta, jonka turvin itsekin myönnyin mukaan syömisen sorvailuun ja stilisointiin. Näin helpostiko elämäntapaamme säädellään terveysargumentein?

Mikä minua kauhistuttaa? Ensinnäkin se, että maku katoaa ruuasta. Kuulitteko vegaanista, joka puraisi anorakkinsa hihaa luultuaan sitä terveyspatongiksi. Hän huomasi virheensä vasta kun tajusi haukanneensa jotain hyvän makuista. (Puujalkavitsi on peräisin The New York Times Book Review:stä, jossa taannoin - 14.4.2009 - kerrottiin vegaani ja ex-psykoanalyytikko Jeffrey Mousauieff Massonin teoksesta The Face on Your Plate: The Truth About Food.)

Tätä en ymmärrä: miksi terveellisen syömisen varjolla ruuasta ja syömisestä katoaa maku ja ilo. Tai miksi syömisestä tulee puritaaninen pidättäytymisharjoitus. Tai poliittisesti korrektia terveyssuorittamista. Mistä löytyisi sellainen terveystutkija, joka tutkisi syömisen ilon kadottamisen terveysvaikutuksia?

Kuuleeko THL - terveyden ja hyvinvoinnin laitos? Äänessä on turhautunut juuston ystävä, joka itkee joutuessaan sietämään vahärasvaisia juustoja pöydässään. Ennen vanhaan itkivät juustot. Nyt vaimo komentaa - syö vähärasvaista juustoa tai itket ja syöt. Jos minun täytyisi osoittaa yksi ruokakulttuurin turmelemisen perusta, se on tämä vähärasvaisuuden oppi ja käytäntö. Se vie maut ja nautinnon mennessään. Visa Nurmi tule ja pelasta!

Toiseksi minua kauhistuttaa se, että vaimoni seuraavan kurssin jälkeen joutunen varmaan jonkun ihmedieetin toteuttajamestariksi. Pelkään jo ennalta. Että ei vain olisi jo edellä mainitsemani karppaus lähestymässä keittiövaltakuntaani. Karppaaja karsii ruokavaliostaan pastan, riisin, perunan, leivän ja sokerin. Tilalle se pamauttaa proteiineja - lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita, palkokasveja, pähkinöitä ja rasvoja. Jos karppaaja on erityisen terveystietoinen, niin hiilarit korvataan vihanneksin ja kasviksin ja tietyin hedelmin.

Karppauksessa on kuulemma eri asteita. Tiukka ketokarppi syö noin 20 grammaa hiilihydraatteja päivässä, alakarppi vastaavasti 60 grammaa ja hyväkarppi noin 100 grammaa hiilihydraatteja päivässä. Voiko sniidailuelämäntapaamme paremmin kuvastaa muu kuin kvasitieteellisen moodin omaksunut digivaakansa kaikkialle käsilaukussaan kantava ja sitä alati tsuumaava Gramma-Elli?

Tiedän muuten mistä puhun. Pitkänmatkan juoksijana olen elänyt vaiheita, joissa sniidailu tuli tutuksi. Yritin kerran jopa dieettiä. Erehdyin ajattelemaan että kilo - kaksi pois, se pistää lisää vauhtia hidastuvaan tossuun. Olin tavoittelemassa ennätystä ja sain fysiotreenariltani Saksan uimamaajoukkueen viiden päivän painonpudotusdieetin. Se perustui salaattien, vihannesten ja raejuuston syömiseen. Se sopi, koska olen aina pitänyt miehekkäistä ruohoista.

Pidän edelleen. Tuorein työtovereiltani saamani nimitys on Raaste Hoikkala. Se kiertyy siihen, että menen vain sellaisiin lounaspaikkoihin, joissa on monipuolinen raastepöytä. Täytin juuri 56. Työtoverit järjestivät pienen rituaalin. Kakku oli salaatinpää, kynttilät olivat siihen kätevästi tökätyt. Lahjaksi sain kolme kiloa porkkanoita. Niiden voimin tämäkin juttu syntyy!

Mutta se umaridieetti. Kestin sitä kolme päivää. Menin kymmenen kilometrin lenkille. Juoksin puoli kilsaa ja tuuperruin tien poskeen. Keittiö-Erkki minussa sanoi oitis: hiilihydraattivaje. Kokemuksen perusteella en voi toivoa muuta kuin että karppi ei koskaan vaanisi hyvinvointiani kurvan takana.

Tämä ei ole mikään Rasva-Einarin ohjelmanjulistus. Keskeisviestini on monipuolisuus ja kriittisyys ihmedieettejä kohtaan. Ehkä tässä voisi luonnostella jonkinlaista kohtuullisen hutikan ystävyyttä. Ja hutikka tarkoittaa tässä lähinnä syömisen yhteisyydestä päihtymistä.

Identiteettiini kuuluu siis toimia Raaste-Hoikkalana ja kasvisten syönnin hidalgona. Kuituja kannattaa tavoitella. Ruisleivästä en luovu. En ole vegaani, enkä vegetaari, mutta kunnioitan heidän tahtojensa lujuuksia. Ilman kasvimaailmaa ruokapaletti olisi köyhää, kuten se olisi köyhää vailla hedelmiä ja marjoja. Tai ilman lihaa, kalaa, öljyjä sekä meijerituotteita. Itselleni antamani ohjelma on, että kaikkea saa vetää kohtuudella. Myös olutta ja makkaraa. Sallin itselleni myös hallittuja regressioita, esimerkiksi suklaan ja lakritsin syönnin pienoiskarnevaaleja. Kakkujen saralla ykköseni on Saher. Kainuun Prikaatin vaniljamunkki on herkkua.

Ajattelen että kaikkea voi vetää nokkaansa kun pitää vastapainoksi tarpeeksi huolta liikunnasta. Olkoon logiikka sitten se, että liikunnallisuudella ostan oikeuden itselleni herkutella ja nautiskella, ajoittain. Moodi voisi olla hallittu ja kahlittu hedonismi. Tärkeintä on kuitenkin yhteisen syömisen sosiaalinen ulottuvuus.

En muuten usko että syömme itsemme terveeksi. Pikemmin on niin että yhteiskunnalliset olosuhteet vaikuttavat suoraan terveyteemme. Eristä ihminen ja pane se alistettuun asemaan. Pane ihminen lisäksi kokemaan pitkään stressiä, tuloksena on varmasti kohonnut verenpaine ja pahan kolesterolin ylituotanto. Ei siinä karppaus ja rasvaton juusto mitään auta!

Tommi Hoikkala / Ykkösaamun kolumni 21.4.2009 / YLE Radio 1