Ykkösaamun kolumni

Valtio pois pörssistä

: Ykkösaamun kolumni

Jouko Marttila | 14.4.2009

Valtiosta ei ole pörssiyhtiön omistajaksi. Se tuli taas todistettua pääsisäisen piinaviikolla.

En ole uskonnollinen ihminen, mutta pyhä ajatus häivähti mielessä, kun seurasi Fortumin kärsimysnäytelmää pääsisäisen alla. Mikael Lilius ei ole mikään Jeesus, mutta melko korkealta suosion harjalta hänetkin sysättiin liki rikollisten kastiin. Yleinen mielipide pakotti valtio-omistajan uhraamaan yhden eturivin yritysjohtajistaan jo ennen kuin piinaviikko ehti puoleen väliin.

Lilius ja Fortumin hallituksen puheenjohtaja Peter Fagernäs auttoivat itse päätymistään ristille, sillä ahneus ja ylimielisyys sopivat huonosti ajan henkeen. Herraviha kuohahtaa helposti, eikä sitä voi ministerikään kokonaan sivuuttaa, etenkään jos joutuu suurimman omistajan edustajana palkkajohtajan julkisen ryöpytyksen kohteeksi. Röyhkeys teki rikoksesta raskauttavan. Pieni annos nöyryyttä olisi voinut pelastaa paljolta pahalta.

Syylliset ovat kansan silmissä saaneet nyt tuomionsa, mutta itse ongelman ydin eli valtionyhtiöiden palkintajärjestelmät ja valtion rooli pörssiyhtiön omistajana on jäänyt vähemmälle huomiolle. Fortum ei ole ensimmäinen pörssiyhtiö, josta toimitusjohtaja lähtee valtion epämääräisen omistajapolitiikan seurauksena. Viimeksi näin kävi Sonerassa. Aivan kuten nyt, myös silloin ristille nostettiin yhtiön toimiva johto, ei hallitusta tai omistajia, jotka viime kädessä määräävät suunnan ja päättävät palkkioista.

Yksikään poliitikko ei ole ottanut vastuuta Fortumissa tehdyistä ratkaisuista, vaikka juuri poliitikoista koostuvan hallintoneuvoston pitäisi huolehtia osakkeenomistajien etujen turvaamisesta ja yhtiön hallinnon valvomisesta. Hallintoneuvosto on tehnyt itsensä tarpeettomaksi laiminlyömällä velvollisuutensa. Puheenjohtaja Markku Laukkanen on itse ehdottanut hallintoneuvoston lakkauttamista, mutta mitään vastuuta tekemisistään tai paremmin tekemättä jättämisistään hän ei ole kantanut. Yhtä vähän vastuunkantajia on ministereissä, jotka ovat kohtuuttomuudet alun perin hyväksyneet. Viimeistään nyt on selvää, että valtionyhtiöiden hallintoneuvostoilla ei ole mitään virkaa.

On syytä kysyä, miksi Fortumiin ylipäätään luotiin järjestelmä, jossa palkinta ei ole missään suhteessa työpanokseen tai tuloksiin? Fortumin osakekurssin nousu ja voitonteko ovat perustuneet aivan muihin tekijöihin kuin johdon kyvykkyyteen. Tai ehkä Lilius on käyttänyt suurempia voimia, joilla hän on säädellyt sateen määrää Pohjoismaissa ja raaka-aineiden hintoja maailmalla.

Tosi asiassa Fortum on hoitanut sekä sähkön hinnoittelun että siitä tiedottamisen harvinaisen tökerösti. Tästä huolimatta koko johtoporras on kylpenyt miljoonaoptioissa.

Kansan kiukun ymmärtää, kun lehdistä saa lukea kuinka ahneuteen ja riskinottoon kannustavat palkkiojärjestelmät ovat osaltaan johtaneet koko finanssijärjestelmän romahtamiseen. Oikeudenmukaisuus ja kohtuus ovat nyt kunniassa, mutta Suomessa tätä eivät kaikki ole ymmärtäneet.

Jos johdon palkinta perustuu vain pörssikurssin nousuun, niin kohtuuden nimissä palkkioita pitäisi periä takaisin, kun kurssi laskee. Liliuksen palveluista on maksettu yli 30 miljoonaa euroa muutamassa vuodessa. Entä, jos hänen tekemänsä jätti-investoinnit Venäjälle osoittautuvat virheeksi ja tulevat maksamaan yhtiölle miljardeja. Olisiko Lilius silloinkin miljooniensa arvoinen?

Palkintaa ei saisi olla ilman henkilökohtaista riskiä eli pelkoa saadun palkkion menettämisestä. Tämä hillitsisi yltiöpäistä riskinottoa, jolla varsinkin pankkiirit tehtailivat viime vuosina suuria lyhyen aikavälin tuottoja. Kun riskit laukesivat, maksettuja palkkioita ei enää voitu periäkään takaisin ja tappiot jäivät muiden maksettavaksi. Sama tapahtui myös vuosituhannen vaihteen IT-kuplan aikana. Silloin pörssikurssia nostatettiin kirjanpitoa käpelöimällä. Enron muistetaan historiaan suurimpana kirjanpitohuijauksena, mutta kovin vähän siitä on opittu.

Kokonaan toinen kysymys on valtion suhde pörssiin. Miksi valtio ylipäätään omistaa pörssiyhtiöitä? Onko valtiolla jotain sellaista ylivertaista osaamista, että sen kannattaa olla suoraan pörssiyhtiön omistajana. Vai olisiko parempi hoitaa finanssisijoitukset esimerkiksi rahastojen tai eläkeyhtiöiden kautta? Suorista sijoituksista on toki saatu osinkoja, mutta myös ongelmia: mitä isompi omistus, sitä suuremmat ongelmat. Erityisen vaikeita tapauksia ovat valtioenemmistöiset pörssiyhtiöt, joita omistajapolitiikan poukkoilu koettelee kaikkein koviten.

Valtio on saanut pörssilistauksista yksityistämistuloja, mutta samalla se on luopunut osasta osinkoja ja menettänyt päätösvaltaa. Jos yhtiöllä ei ole strategista merkitystä, niin omistuksesta olisi parasta luopua kokonaan. Silloin vältettäisiin Kemijärven kansanliikkeen kaltaiset tapahtumat. Jälkiviisaasti voi todeta, että Sonerakin olisi pitänyt myydä silloin, kun oli kysyntää.

Strategisesti tärkeitä yhtiöitä ei pörssissä pitäisi edes olla. Sähköntuottajana ja jakelijana Fortum palvelee periaatteessa kaikkia veronmaksajia. Miksi valtion pitäisi antaa jonkun muun ohjata yhtiön toimintaa? Veronmaksajan ja sijoittajan edut eivät ole yhteneväiset. Moni kuntakin katuu jo oman sähköyhtiönsä myymistä. Kysykää vaikka Espoosta. Ja entä mitä tehdään Ruotsissa? Euroopan viidenneksi suurin energiajätti Vattenfall on edelleen kokonaan Ruotsin valtion omistama.

Valtion omistajapolitiikassa on tehty paljon hyvää, mutta paljon on vielä tekemättä ja moni vastuunkantaja löytämättä.

Jouko Marttila / Ykkösaamun kolumni 14.4.2009 / YLE Radio 1