Ykkösaamun kolumni

Islanti etsii uutta alkua

: Ykkösaamun kolumni

Jouko Marttila | 17.3.2009

Islanti yrittää toipua talousromahduksesta. Pienellä kansakunnalla on nyt suuri velka maksettavanaan, eikä helppoja selviytymisvaihtoehtoja ole tarjolla.

Vierailin hiljattain satujen saarella Islannissa. Maassa, jonka kasvutarina oli myös sadunhohtoinen aina siihen asti, kunnes se törmäsi todellisuuteen. Finanssiviikinkien ristiretki talousmaailman huipulle päättyi vararikkoon ja kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n holhoukseen.

Islannissa arki on entistä karumpaa. Ei riitä, että kylmä sää ja jäätävä tuuli koettelevat kansaa. Nyt päälle painaa koko kansantaloutta suurempi velkataakka. Siitä selviämiseen vaaditaan isoja uhrauksia ja ulkomaista apua. Velkaongelmat näkyvät kaupunkikuvassa tyhjinä tai puoliksi rakennettuina kerrostaloina ja liikekiinteistöinä. Kauppojen ikkunoihin on liimattu "vuokralle tarjotaan" ja loppuunmyyntikylttejä.

Matkailusta toivotaan Islannille pelastajaa. Siihen on nyt paremmat mahdollisuudet, kun valuutan arvo on puolittunut parhaista päivistä. Siitä huolimatta Islanti tuntuu vielä kovin kalliilta, vai mitä pitäisi sanoa, kun illallinen ilman jälkiruokaa maksoi yli 60 euroa ja vaateliikkeiden poistomyynneissä hinnat näyttivät kohtuullisilta vasta 70 prosentin alennuksen jälkeen.

Kun Islanti valloitti maailmaa, kruunu oli tuplasti vahvempi ja matkailijat harvassa. Vahva kruunu yhdistettynä matalaan korkotasoon oli kuolettava cocktail Islannille. Se oli kuin rähinäviinaa, joka houkutteli viikingit henkselit paukkuen ostoksille ulkomaille. Kuplan puhkeaminen pudotti kruunun ja moninkertaisti velanhoitokulut. Ensin kaatuivat pankit ja nyt meinaavat kotitaloudet mennä perässä.

Tuoreiden tilastojen mukaan ainakin joka viidennellä islantilaisella kotitaloudella on enemmän velkaa kuin varallisuutta. Tästä syystä Islannin uusi hallitus on päättänyt antaa enimmillään 40 prosenttia anteeksi pahimmin velkaantuneiden lainoista. Rahat tähän lainataan kansainväliseltä valuuttarahastolta.

Suomessa eläkkeistä syntynyt keskustelu on kärpäsen surinaa verrattuna siihen kuohuntaan, minkä finanssikriisi on Islannissa synnyttänyt. Mielenosoitukset huipentuivat tammikuussa, kun kiukkuinen ja äänekäs kansanliike yritti tunkeutua sekä parlamenttiin että keskuspankkiin. Lopulta sekä hallitus että keskuspankin johto erosivat. Pieni mielenosoittajien joukko kokoontuu edelleen lauantaisin parlamentin edustalle puimaan nyrkkiä päättäjille. Keittiövälineitä paukuttaneen kansanjoukon liikehdintä tunnetaan nyt pata ja pannu -vallankumouksena.

Kansa nimesi kriisin pääsyyllisiksi entisen pääministerin Geir Haarden ja keskuspankin entisen pääjohtajan David Oddsson, joka on Haarden puoluetoveri ja niin ikään entinen pääministeri. Suurimmat pankit ja pankkivalvojat ovat myös saaneet kansan vihat niskaansa.

Kun kotimaisiin osaajiin ei nyt luoteta, niin Islannissa turvaudutaan ulkomaiseen asiantuntija-apuun. Kansantalouden pesänselvittäjinä toimivat nyt IMF:n virkamiehet. Pankkivalvojien neuvonantajana toimii Rahoitustarkastuksen entinen johtaja Kaarlo Jännäri ja Islannin keskuspankin johtoon on väliaikaisesti värvätty pankkikriisin ammattipurkaja Norjasta, entinen valtiovarainministeriön virkamies ja konsultti Svein öigard. Luottoa omaan osaamiseen pitäisi kuitenkin pian alkaa löytyä, sillä Islannin perustuslain mukaan keskuspankin vakituisen pääjohtajan täytyy olla syntyperäinen Islannin kansalainen.

Päättäjillä on kova tehtävä pitää Islanti pinnalla. Ennen työttömyys oli saarivaltakunnassa miltei vieras käsite, nyt työttömyysaste kolkuttelee kymmentä prosenttia. Inflaatio ja korot huitelevat lähellä kahtakymmentä prosenttia ja valuuttaan on kohdistunut kova devalvoitumispaine.

Kruunun vapaa pudotus estettiin valuuttasäännöstelyllä, mikä tarkoittaa, että kruunuja ei voi vapaasti vaihtaa Islannin ulkopuolella. Käytännössä kurssista päättävät keskuspankki ja IMF.

Islannin ainoa mahdollisuus selviytyä veloistaan on vienti- ja matkailutulojen kasvattaminen. Molempiin auttaisi kruunun devalvointi, mutta samalla se kasvattaisi ulkomaisen velan määrää, kuten jo nyt on käynyt. Kruunun arvo on tämänhetkisellä hallinnollisella kurssilla puolittunut muutaman vuoden takaiselta ennätystasolta, mutta ei ehkä riittävästi suuren turistiryntäyksen synnyttämiseksi.

Taksikuskibarometri eli pikainen kyselykierros autoilun ammattilaisille paljasti, että asiakaskysyntä on vähentynyt Reykjavikissa 40 prosenttia viime vuodesta. Helsinki-Vantaan lentokentällä samainen kysely tuotti tulokseksi miinus 20 prosenttia eli tuntuu se taantuma täälläkin.

Mitä muita mahdollisuuksia Islannilla sitten on? Kalastus on tähän asti ollut yksi pääelinkeino ja sitä se on varmasti myös jatkossa, jos kala on tarpeeksi halpaa. Toinen on energia. Sitä tulee lähes ilmaiseksi kuumista lähteistä. Tähän liittyy sellainen erikoisuus, että alumiini on yksi Islannin päävientituotteista, vaikka bauksiittia eli alumiinin raaka-ainetta Islanti ei itse tuota. Se rahdataan Australiasta saakka ja jalostetaan Islannissa halvalla energialla alumiiniksi. Kovin korkeaa jalostusastetta tällä tuotannolla ei saavuteta.

Ja on Islanti toisellakin tapaa erikoinen maa. Asukkaita on vain runsaat 300 000, mutta lampaita 500 000 ja kuuluisia Islannin hevosia parisataa tuhatta. Lammas ja hevonen kuuluvat kalan ohella olennaisesti islantilaiseen vientituotevalikoimaan ja samalla myös ruokapöytään.

Islannin alkutuotantosidonnainen elinkeinorakenne oli tarkoitus muuttaa ja nykyaikaistaa pankkibisneksellä. Pankit yksityistettiin ja vapautettiin kilpailulle juuri, kun riskien hinnoittelu oli olematonta ja raha halpaa. Maailmantalouden pyörteissä vauhtisokeus vei kuilun partaalle ja koko projekti on taas lähtötelineissä. Nyt ihmetellään, mistä löytyisi se uusi kasvun moottori? Olisiko se energiatuotannon uusissa sovelluksista vai tietotekniikassa vai jossain ihan muussa? Tähän jokainen islantilainen haluaisi pikaisen ja varman vastauksen. Mutta ainoa varma asia on, että velanmaksu vie vuosia ja haukkaa leijonanosan kansantalouden tulevista säästöistä.

Suomi pysyy vielä kaukana Islannin velkatasosta, mutta yhtä kaikki, uusia kasvualoja meilläkin tarvitaan. Puun, raudan ja Nokian varaan emme voi tulevaisuutta enää kokonaan rakentaa. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun uusia elvytysrahoja jaetaan ja mietitään millä ne eläkkeet lopulta maksetaan.

Jouko Marttila / Ykkösaamun kolumni 17.3.2009 / YLE Radio 1