Ykkösaamun kolumni

Kaupunkeja kaupan

: Ykkösaamun kolumni

Kaarin Taipale | 3.3.2009

Kaupunkeja kaupan, miten niin? Mutta eikö voisi ajatella, että kutistuvien verotulojen kurimuksessa vaikkapa Kemijärvi panisi Financial Times -lehteen kokosivun ilmoituksen ja mainostaisi olevansa myytävänä eniten tarjoavalle?

Silloin kun pörssikurssit olivat vielä jatkuvassa nousussa, joku öljymiljardööri olisi hyvinkin voinut ollut kiinnostunut vaikkapa Oy Shanghai Ab:n osakkeista.

No, ihan näin pitkällä ei vielä olla, vaikka jotkut kaupunginjohtajat sanovatkin olevansa konsernijohtajia. Konserneissa yritetään keskittyä niinsanottuihin "ydintoimintoihin" ja muut ulkoistetaan. Näin monikansalliset yritykset ovat opettaneet. Ja mitäs eroa kunnalla ja firmalla nyt olisikaan?

Entä mitkä ovat kuntien ydintoimintoja? Onko vesihuolto kunnan perustehtävä? Ainakin suomalaisen lainsäädännön perusteella se on. Tosin tuhansien järvien Suomessa tahtoo välillä unohtua, että peruspalveluiden ykkönen on juuri vesi. Ilman puhdasta vettä kukaan selviä montakaan päivää.

Tallinnassa ajateltiin vähän toisin. Neuvostoikeen alta vapautuneessa Virossa pääteltiin, että kaikki julkinen omistus on pahasta ja markkinaliberalismi on tehokkain rohto alikehitykseen. Kuinka ollakaan, maailmalla on ylikansallisia yhtiöitä, jotka ostavat vesilaitoksia ja panevat ne tuottamaan osinkoja. Tallinnan vesi myytiin briteille. Mitäs pahaa siinä on? Ei toki mitään, jos veden hinta säilyy kohtuullisena, jos verkostot pidetään kunnossa eikä firma häviä markkinoilta, mikäli bisnes ei enää kannatakaan.

Esimerkiksi Etelä-Amerikassa on käynyt niin, että valuuttakurssimuutosten vuoksi ulkomainen vesifirma luopui liiketoiminnasta. Osakkeenomistajien etu vaati sitä. Grenoblessa Ranskassa sattui vielä nolompi juttu. Kävi ilmi, että vesilaitoksen yksityistämisprosessissa oli voideltu kunnallisia päättäjiä oikein kunnon korruptiolla. Seurasi oikeudenkäynti, rosvot saatiin kiinni ja vesilaitos otettiin taas kaupungin haltuun.

Onko energian tuottaminen ja jakelu kunnan perustehtäviä? Olisiko kuntalaisille pitkällä tähtäyksellä etua siitä, että he voisivat päättää, tuotetaanko energiaa uraanista, hiilestä, kaasusta, biomassasta, tuulesta vai auringosta?

Maailman luonnonsäätiö WWF ennusti äskettäin, että tulevaisuudessa teollisuuslaitokset valitsevat sijaintipaikkansa sen perusteella, mistä ne saavat puhtainta energiaa. Vastikään kuultiin, että hakukonejätti Google on hankkinut tiloja Haminasta, koska lähistölle nousee tuulienergiapuisto. En usko, että Google jää ainoaksi esimerkiksi, kun kansainvälisen kilpailun pelimerkkejä jaetaan uudestaan.

Onko kunnan ylipäänsä hoidettava perustehtäviä vai tuotettava palveluita? "Palvelu" voidaan leikata irralleen, mitoittaa, punnita ja paketoida ja lähettää tarjouspyyntökierrokselle. Perustehtävä sen sijaan on ja pysyy, sitä on hankalampi ulkoistaa, myydä tai ostaa.

Pohjoissuomalaisen kunnan terveyspalvelut olisi varmaan edullista ulkoistaa vaikkapa Viroon, mutta olisi se asukkaiden kannalta hieman hankalaa. Kunnan sosiaalipalvelutkin tuotettaisiin taatusti halvemmalla kaukoidässä, mutta vanhukset ja muut vaivaiset eivät ehkä suostuisi matkaamaan Kiinan maaseudulle. Lämmitysenergian ja rakennuskustannusten säästämiseksi kunnantalo kannattaisi ilman muuta ulkoistaa Venezuelaan, mutta sekään ei taida onnistua.

Rajoja yksityistämiselle ja ulkoistamiselle siis on, mutta missä vedenjakaja lopulta kulkee? Kyse ei ole vain hinnasta eikä pelkästään käyttömukavuudesta vaan myös demokratiasta. Jos suomalaisen kunnan entisen sähköyhtiön pääkonttori on nyt Münchenissä tai vesiyhtiön päätökset tehdään suljettujen ovien takana Pariisissa, miten sinne kantaa kuntalaisen ääni?

Vakiovastaus kuuluu, että kunnalla säilyy aina tilaajan vastuu, vaikka se ei itse olisi palveluiden tuottaja. Näin perustellaan hankintapolitiikkaa, jossa kilpailuttamisen päällimmäisenä ostokriteerinä on hinta.

Samaan aikaan kuitenkin pidetään palopuheita palveluiden kehittämisestä. Mutta kuka kehittää, ellei tiedä, millaista se "tuottaminen" on? Kuka miettii, tarvitaanko ehkä aivan toisenlaisia palveluita, kun "tuottajat" tarjoavat vain sitä, mitä varastossa on?

Tuottajalla on aina liiketaloudellinen intressi tuottaa voittoa. Mistä se ottaisi lisäpanokset tutkimukseen ja kehitykseen? Mistä sillä olisi ymmärrys ylittää kuntahallinnon sektorirajoja, jos sen omana elinehtona on tarkkarajainen keskittyminen tiettyyn sektoriin?

Demokratian ydin on siinä, että yhteisistä asioista päätetään yhdessä. Mutta jos yhteiset asiat, siis kunnan perustehtävistä huolehtiminen, siirtyvät paikalliselta julkissektorilta globaalille yksityispuolelle, mitä päätettävää demokratialle enää jää?

Jos bussin kyljessä on ranskalaisen liikennöitsijän logo ja jos terveyskeskuslääkäri on pörssiyhtiön palkkalistoilla, jääkö demokratialle tilaa?

Tarvitseeko enää ihmetellä, ettei paikallispolitiikka kiinnosta ihmisiä ja että äänestysprosentit laskevat?

Kaarin Taipale / Ykkösaamun kolumni 3.3.2009 / YLE Radio 1