Kolmannen maailman puheenvuoroja

Kansanliike elää Meksikossa

: Kolmannen maailman puheenvuoroja

Satu Juoperi | tiistaina 12.1.2010 klo 18.05 - 18.20

Ihmiset nousivat barrikadeille Oaxacassa Meksikossa vuonna 2006, kun laaja yhteiskunnallinen liike vastusti kuvernööri Ulises Ruiz Ortizin hallintoa. Vaikka ihmisoikeusrikkomukset ja väkivalta jatkuvat, liikehdintä kaduilla on päättynyt. Mutta kansanliike ei ole kuollut.

Vuonna 2006 eteläisessä Meksikossa, Oaxacan osavaltiossa, tapahtui rauhanomainen kansannousu. Opettajien lakosta käynnistyi yhteiskunnallinen liike, joka vaati ihmisoikeusloukkauksista syytetyn osavaltion kuvernöörin Ulises Ruiz Ortizin eroa. Liikkeen muodostaneet tavalliset ihmiset, opiskelijat, kotiäidit, työläiset ja intiaaniyhteisöt valtasivat kaupungin ja hallitsivat sitä barrikadeilla lähes puolen vuoden ajan. Liike hajotettiin väkivaltaisesti, mutta sitä ennen noin 350 järjestöä olivat muodostaneet vastarinnan tueksi APPOn eli Oaxacan kansojen kokouksen. APPO vaati avointa demokratiaa ja toimivaa hallintomallia.

Yhteiskunnallisen liikkeen toiminta jatkuu edelleen koko maassa, ja erityisen voimakas liike on Oaxacassa. Suuri joukko ihmisiä vastustaa edelleen Oaxacaa johtavan Ulises Ruiz Ortizin politiikkaa, jolla pyritään rikkomaan kansan yhteisöllisyys. Meksikolainen kansalaisjärjestöaktivisti Rubén Valencia Núñez vieraili Suomessa kertomassa liikkeen tilasta ja kansalaisjärjestöjen toiminnan mahdollisuuksista Meksikossa, poliisin ja poliitikkojen valvonnan alla.

Rubén Valencia Núñez kertoo, että vallanpitäjät eivät vielä ole onnistuneet viemään heidän kykyään uskoa ja toivoa. Tämä on jotakin, mikä periytyy Oaxacan historiasta. Vastarinta ei hänen mielestään syntynyt kansannousun vuonna 2006, vaan kuka tahansa barrikadeilla seissyt nainen olisi voinut kertoa, että se syntyi jo 500 vuotta sitten. Aktivistin mielestä tuolle naiselle ja monille muille kansanliike on jatkoa itsenäisyystaistelulle ja Meksikon vallankumoukselle. Historia on vahvasti läsnä oaxacalaisille.

Núñez itse vaikuttaa Vocal-nimisessä anarkistisessa järjestössä, jota hän nimittää toiminnan tilaksi. Vocal syntyi vuoden 2006 tapahtumien jälkimainingeissa osana laajaa liikehdintää, jonka tavoitteena oli demokratian rakentaminen valtiossa, jossa hänen mukaansa vallitsee vihamielisyyden ilmapiiri tai eräänlainen sotatila. Núñez sanoo, että mukana on poliiseja, sotilaita, puolisotilaallisia joukkoja ja siviilipukuisia poliiseja, jotka soluttautuvat kaupunginosiin, vahtivat järjestöjä ja pelottelevat kyläläisiä huumausaineiden vastaisen sodan varjolla.

Vocal tukee kansalaistoimintaa ja alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeutta. Sen sisälle mahtuu monia erilaisia ideologioita, joita Núñezin mielestä yhdistää yhteisöllisyys ja halu tehdä päätöksiä yhteisöissä konsensusperiaatteella. Yhteenliittymän tavoite on luoda horisontaalisesti toimiva yhteiskunta. Se tekee yhteistyötä itsehallinnollisten kaupunginosien voimistamiseksi sekä kaupungeissa että kylissä, jotta niihin voitaisiin luoda ihmisarvoisemmat elinolot.

Toiminnassa on kysymys autonomian rakentamisesta, ja se nivoutuu seuraavien kysymysten ympärille: miten laajentaa itsehallintoa ja vaihtoa kansanliikkeen ja kaupunginosien välillä, miten rakentaa vastavuoroisuuteen perustuva talous ja miten Vocal voi tuoda tuotteita Oaxacan kyläyhteisöistä kaupunkeihin suoraan, ilman välikäsiä. Lisäksi Vocal valmistaa radiolähettimiä, pitää kansankeittiötä, opintopiirejä, kirjastoa ja silkkipainotyöpajaa sekä tukee kaupunkiviljelyä.

Ruohonjuuritasolla toimivan yhteiskunnan vahvistamisen lisäksi Vocalin tavoite on dokumentoida meksikolaisten vastarintaa kiertämällä kaupunginosissa ja yhteisöissä sekä kuuntelemalla ihmisiä. Núñez kertoo, että monet ihmiset sanovat, että he eivät halua enää palata vuotta 2006 edeltäneeseen aikaan, väkivaltaisuuteen. Hallituksen käyttämä väkivalta on kuitenkin kiihtynyt. Aktivisti uskoo, että hallitus haluaa, että kansanliike vastaa siihen väkivallalla, jotta hallitus voi oikeuttaa sortotoimensa. Sitä Oaxacan kansanliike, Vocal mukaan lukien, ei Núñezin mielestä aio tehdä, koska jos hallitus voittaa väkivallan lietsomisessa ja onnistuu murtamaan kansanliikkeen rauhallisen vastarinnan, se kaataa kansanliikkeen.

Järjestöissä ja yhteiskunnallisessa liikkeessä toimivat ovat saaneet Núñezin mielestä paljon huomiota mediassa. Hallitus on kiinnittänyt huomionsa myös vocalilaisiin. Siksi kansanliikkeen puolella oleminen ei ole aina turvallista.

Hallituksella on vaikeuksia tunnistaa ketkä yhteiskunnalliseen liikkeeseen kuuluvat, kertoo Núñez. Kun he kiertävät vartioimassa, he etsivät aktivistin näköisiä henkilöitä, jotka ovat pukeutuneet esimerkiksi vallankumousta julistaviin T-paitoihin. Suurimman liikehdinnän aikaan, pienempiin mielenilmauksiin osallistui 400000 ihmistä ja suurimpiin arviolta jopa 1800000 ihmistä. Valtavassa ihmisjoukossa kaikki ihmiset eivät vastaa perinteistä aktivistia, vaan kamppailua käydään Núñezin mielestä myös kotoa, toreilta ja baareista käsin. Siksi hallituksen joukot eivät tiedä, kuinka tukahduttaa liike, ja he kiertävät joka paikassa etsimässä siihen kuuluvia ihmisiä.

Täytyy asua Oaxacassa, jotta ihmisoikeusloukkaukset ja sorron voi huomata ja tuntea, Núñez toteaa. Hänen mielestään kyse on ilmapiiristä, jota ei välttämättä näe, sillä tässä asiassa silmät voivat pettää. Asiat näyttäytyvät erilaisina. Ihmiset, joita kaduilla näkee, saattavat nauraa ja he katsovat silmiin, mutta katseella on monta merkitystä. Núñez kokee, että hän ei voi luottaa siihen, etteikö joku olisi hallituksen miehiä. Siksi on parempi olla tervehtimättä.

Hän kertoo, että mikä tahansa suoran toiminnan kansalaisaloite on saattanut johtaa siihen, että kansanliikettä vastaan on hyökätty. He ovat kohdanneet fyysistä väkivaltaa, joukoista on vangittu ihmisiä poliittisin perustein, ja heitä kohtaan on tehty murhayrityksiä. Rubén Valencia Núñezin Suomen-vierailu liittyy hänen Meksikossa kohtaamaansa sortoon, sillä hän itse joutui vuosi sitten murhayrityksen kohteeksi.

Murhayritys teki Núñezista näkyvämmän hahmon, ja ilman sitä hän ei olisi lähtenyt Eurooppaan kiertueelle kertomaan Oaxacan tilanteesta. Hän kokee, ettei ole puhujatyyppiä ja pitäisi mieluummin matalaa profiilia ja järjestelisi asioita, mutta tiedon levittäminen Meksikon tilanteesta ja sen todellisuudesta kertominen menee tämän edelle.

Häirinnästä huolimatta järjestöt ja uudenlaista politiikkaa Meksikossa vaativa yhteiskunnallinen liike jatkavat toimintaansa. Liikkeen edustajien on kuitenkin käytännössä toimittava salassa ja yritettävä sulautua kaupungin asukkaisiin, jotta heitä ei tunnistettaisi sen kannattajiksi. Varovaisuudesta kertoo myös se, että kokoukset sovitaan suullisesti luotettujen ihmisten kanssa, koska liikkeeseen on yritetty soluttautua vuodesta 2006 lähtien. Núñezin mukaan ihmisten välillä on paljon epäluottamusta, eikä kukaan mielellään kerro kuuluuko liikkeeseen vai ei.

Vocal pyrkii rikkomaan Oaxacaa koskevan informaatiosaarron. Tiedotusvälineet ovat Núñezin mukaan väittäneet liikehdinnän päättyneen, mikä ei pidä paikkaansa. Lisäksi osavaltion hallinto kieltää kansanliikkeen jäsenien sortamisen. Meksikon media on kahden yhtiön käsissä. Ne ovat sulkeneet vaihtoehtoisen televisiokanavan. Televisiossa ei aktivistin mielestä näytetä Oaxacan todellisuutta, vaan rikollisuutta, jonka näyttämisellä halutaan oikeuttaa keskushallinnon liioitellut turvallisuustoimenpiteet. Ne kohdistuvat muun muassa hallintoa arvostelevia vastaan. Núñezin mielestä maa on matkalla kohti militarisoitua valtiota.

Yhteiskunnallisen liikkeen edustajat uskovat, että radiolla on liikkeessä tärkeä tehtävä, koska toisin kuin televisiossa, radioissa viestitään suullisesti. Ja Meksikossa on totuttu kuuntelemaan ja puhumaan, ei niinkään lukemaan. Siten radion kautta voi omaksua asioita paremmin, ja kylissä ei koeta niitä niin kaukaisiksi kuin televisio ja internet.
Siksi yhteisöradioiden tukeminen on liikkeen keino tukea itseohjautuvaa toimintaa Oaxacassa. Núñez toteaa, että radioiden kanssa toimittaessa kaikkein tärkeintä on tukea muita asemia siinä, ettei viestintäministeriö uhkaa sulkea radiota mitään lakia hyväksikäyttäen. On radioasemia, jotka on perustettu laillisesti, mutta jos ne ovat lähettäneet ohjelmaa, joka liittyy yhteisön organisoitumiseen, heiltä on esimerkiksi viety lähetin.

Núñez kuitenkin luottaa siihen, että kaupunkien ja kylien yhteisöradioissa voidaan myös tarttua epäkohtiin. On tärkeää informoida väestöä niistä rajuista hyökkäyksistä, joita kansalaisiin kohdistuu. Oaxacassa on yhteisöradioita, jotka Núñezin sanoin osallistuvat puolustuksen rakentamiseen. Ne osallistuvat, koska ne ovat yhteisöradioita eli yhteisö päättää niiden sisällöistä. Tällöin yhteisö ei halua, että sen toimintaa rajoitetaan, ja se käyttää radiota hyväkseen levittääkseen tietoa tästä. Radioasemilla oli merkittävä rooli myös vuoden 2006 tapahtumissa. Ne välittivät tietoa Oaxacan kansanliikkeestä, ja kuka tahansa saattoi mennä studioon kertomaan mielipiteensä. Yhteisöradioilla on aktivistin mielestä suuri rooli myös oaxacalaisten kaupunkien ja kylien yhtenäisyyden säilyttämisessä, koska niiden avulla voidaan käydä yhteisön sisäistä dialogia. Hänen mielestään yhteisöradioiden haaste on, miten ne voivat olla vuorovaikutuksessa keskenään ja vaihtaa uutisia.

Rubén Valencia Núñez kertoo, että kansanliikkeen puolustajat ymmärtävät, että muuttaakseen Oaxacaa, heidän on muutettava koko maata. Parhaillaan he opettelevat tuntemaan hallituksen politiikkaa vastustavia yhteisöjä, jotta voisivat vaihtaa heidän kanssaan kokemuksia ja jotta he näkisivät, miten ne voisivat yhdistyä. Tarkoitus on yhdistää voimat ja määritellä uudelleen Meksikossa harjoitettua politiikkaa ja estää ihmisoikeusloukkauksia.

Edistystä on tapahtunut, sillä Núñezin mukaan yhteisölliset vaihtoehdot kasvavat. Niihin liittyvät naisten ja miesten tasa-arvon lisääntyminen, halu säilyttää oma kulttuuri ja opetuksen sisällön muuttaminen. Opettajat eivät enää halua vain vastata taloudellisiin vaatimuksiin, vaan haluavat luoda uuden koulutusmallin. Vaikka aloitteita on paljon ja ne vaikuttavat hajanaisilta, aktiivi sanoo, että yhteiskunnallisen liikkeen jäsenet tietävät, että ne ovat kaikki seurausta uudesta tiedostamisesta, joka saavutettiin vuonna 2006 kansannousun seurauksena.

Núñez kiinnostui itse ihmisoikeuksien puolustamisesta, koska hän on zapoteekki, yhden Meksikon alkuperäiskansojen jäsen. Hän ei pidä itseään ihmisoikeusaktivistina, koska ihmisoikeudet ovat hänen mielestään syntyneet sellaisesta elämäntavasta, mallista ja kehityksestä, joka ei kuulu Núñezin omaan elämänpiiriin. Hän uskoo enemmän alkuperäiskansojen oikeuteen hallita itseään tavalla, joka perustuu heidän omaan käsitykseensä kansalaisuudesta ja yhteisöstä sekä oikeuteen päättää omasta elämästään. Hän sanoo, että tavoite vaikuttaa hyvin yksinkertaiselta, mutta osa ihmisistä on ehkä menettänyt kykynsä unelmoida, koska instituutiot ovat voimakkaampia kuin yksilöiden tai yhteisöjen kyky synnyttää muutoksia. Núñez ei kuitenkaan koe itseään taistelijaksi tai poliitikoksi, vaan tekee työtään, koska haluaa kulttuurinsa säilyvän.