Kolmannen maailman puheenvuoroja

Sorron yöstä

: Kolmannen maailman puheenvuoroja

Peik Johansson tiistaina 17.11. klo 18.05 ja torstaina 19.11. klo 22.45

"Afrikka on horjuvassa tilassa. Olemme tilanteessa, jossa voimme joko luoda tulevaisuuden itsellemme tai peruuttamattomasti tuhota kaikki edistyksen mahdollisuudet ", väittää kenialainen kirjailija Mukoma wa Ngugi.

"Voimme joko nostaa Afrikan polulle, jonka kautta se voi saavuttaa oman potentiaalinsa, tai vaihtoehtoisesti antaa sen jatkaa marssiaan kohti pohjatonta kuilua. Kumman tahansa tien sitten valitsemmekin, sillä tulee olemaan ennennäkemättömiä vaikutuksia maanosalle sukupolvien ajan. Nyt, enemmän kuin koskaan, meidän on tehtävä tietoinen ratkaisu."

Näin kirjoittaa kenialainen kolumnisti ja kirjailija Mukoma wa Ngugi esseekokoelmassaan Conversing with Africa: The Politics of Change, eli suomeksi ´Keskusteluja Afrikan kanssa: Muutoksen politiikkaa´.

38-vuotias Mukoma wa Ngugi kuuluu mustan Afrikan maiden uuteen radikaaliin tutkijoiden ja kulttuurivaikuttajien sukupolveen, joka on ottanut tehtäväkseen analysoida, mikä Afrikan maiden itsenäisyyden aikana on mennyt pieleen. Conversing with Africa on parisataasivuinen filosofinen ja poliittinen pamfletti, eräänlainen ohjelmanjulistus mustan maanosan nykyahdingon juurista ja riiston rakenteista, jotka on purettava ennen kuin voidaan synnyttää jotakin uutta.

Kirjansa alkusivuilla Mukoma toteaa, että länsimaat ja länsimaiden kehitysapu eivät voi tarjota ratkaisuja Afrikan ongelmiin, sillä juuri länsimaat ovat syynä Afrikan ongelmiin. Samaan hengenvetoon kyytiä saavat myös kansalaisjärjestöt, joista on Mukoman mukaan tullut pieniä byrokratioita, jotka käyttävät enemmän rahaa omien työntekijöidensä elättämiseen kuin niihin varsinaisiin tarkoituksiin, joita varten ne on perustettu. Kansalaisjärjestöt ovat osa ongelmaa, Mukoma kirjoittaa. Ulkomaiden rahoittamien järjestöjen korkea palkkataso houkuttelee maanosan lahjakkaimpia ihmisiä hallinnoimaan yksittäisiä pieniä järjestöprojekteja, sen sijaan että nämä käyttäisivät energiaansa aitojen ruohonjuuritason kansanliikkeiden organisoimiseen.

Mutta jotta Afrikan nykytilannetta voitaisiin arvioida hiukan syvällisemmin, on tarkasteltava historiaa, joka on ajanut maanosan siihen tilaan, missä se on. Euroopalle Afrikka on alusta alkaen ollut riiston ja hyötymisen väline, ihmiskunnan suurimmasta rikoksesta, orjakaupasta, lähtien. Orjakauppaa Amerikkaan seurasi siirtomaavalta, jonka tarkoituksena oli tuottaa halvalla raaka-aineita länsimaiden kehityksen hyväksi. Afrikan maiden poliittinen itsenäisyys ei tuonut tähän lopulta juuri muuta muutosta kuin sen, että uudet vallanpitäjät olivat mustaihoisia, mutta taloudellisen riiston rakenteet säilyivät ennallaan, pitkälti näiden uusien vallanpitäjien suosiollisella avustuksella.

"Toisen kansan tai kansanosan tukahduttamisen edellytyksenä on historian hävittäminen. Historia sisältää nykyisyyden mahdollisuudet, samoin kuin tulevan kukoistuksen siemenet. Menneisyys on tulevaisuuden dna, ja kuka hyvänsä kontrolloi historiaa, ja sen seurauksena yhteistä muistia, kontrolloi myös tulevaisuutta. Eikä ole kyse vain sorrettujen historiasta, vaan kaikesta historiasta. Frantz Fanon olisi lisännyt, että sortaja ei pyri hallitsemaan ainoastaan menneisyyttä, vaan tulevaisuutta yhtä lailla. Niinpä ei riitä, että tuhoaa ihmisten käsityksen omasta historiasta, vaan samalla on murskattava heidän kykynsä katsoa kauas tulevaisuuteen."

Mukoma wa Ngugi toteaa poleemisesti, että itse asiassa orjuuden aika ei suinkaan ole ohi, sillä orjuuden taustalla olleet talouden lait ovat ennallaan. Työntekijöitä riistetään kapitalistisen talousjärjestelmän hyväksi aivan kuten orjuuden aikana. Nyt sitä vain kutsutaan globalisaatioksi. Yhdysvalloissa mustat ovat edelleen halvan työvoiman lähde. Afrikassa orjuus on vaihtunut siirtomaavallaksi ja neokolonialismiksi, jotka ovat vain uusi muoto orjuudesta, jonka tarkoituksena on kasata lisää pääomia rikkaiden maiden yhtiöille milloin mistäkin maailmankolkasta löytyvän edullisimman työvoiman kustannuksella.

Tämän perusasetelman hämärtämiseksi on Mukoman mukaan synnytetty erilaisia ideologisia ylärakenteita, joiden tehtävänä on pitää sorretut kansat hiljaisina. Länsimaat ovat levittäneet Afrikkaan kristinuskoa, kehitysapua ja sotilastukea liittolaismaiden hallituksille, mutta nämä eivät suinkaan poista alkuperäistä riistoa, vaan ovat yleensä vain kiihdyttäneet sitä. Kohdemaiden väestö on samalla pitänyt saada uskomaan omaan vähempiarvoisuuteensa puhumalla köyhyydestä ja alikehityksestä tai savannien jalosta villistä, joka ei kykene itse suunnittelemaan ja rakentamaan omaa tulevaisuuttaan. Globaali uutisteollisuus on entisestään pönkittänyt käsitystä kurjista kehitysmaista, jotka eivät pysty huolehtimaan omista asioistaan. Loppujen lopuksi Afrikan maiden asukkaat ovat itsekin alkaneet uskoa, että ainoa pelastus tulee ulkomaisilta avunantajamailta.

"Alemmuuskompleksi syntyy siitä kun sorretut alkavat nähdä itsensä sortajien silmin. Se on seurausta sortajan jatkuvasta pyrkimyksestä manipuloida sorrettujen käsitystä itsestään. Eikä alemmuuskompleksi häviä minnekään niin kauan kuin sorretut hyväksyvät nykytilanteen asioiden luonnollisena järjestyksenä. Ja tietenkin sortaja on aina valmis puhumaan itse luomastaan tilanteesta osoituksena sorrettujen vähempiarvoisuudesta. ?Katsokaa kuinka köyhiä te olette. Se johtuu siitä, että olette laiskoja. Miksi lapsenne eivät käy koulua? Koska ette arvosta koulutusta. Miksi niin monet teikäläiset ovat vankilassa? Koska olette taipuvaisia varastamaan.? Lista on loputon. Mitä kaikkea Yhdysvaltojen valtavirta sanookaan afroamerikkalaisista tai Amerikan intiaaneista?"

Jotta sorretuilla olisi mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä, Mukoma wa Ngugi kirjoittaa, heidän tulisi olla aidosti tietoisia omasta asemastaan. Heidän tulisi siis kyetä näkemään itsensä todellisessa ympäristössään ja kyetä hahmottamaan koko riiston tilanne sekä paikallisesti että maailmanhistorian jatkumossa. Niinpä kaakao- tai teeplantaasilla tehdyn 12-tuntisen raskaan työpäivän jälkeen työntekijöillä pitäisi olla selkeä käsitys heihin vaikuttavista riistomekanismeista ja näiden välisistä suhteista, työntekijöitä kaltoin kohtelevasta esimiehestä plantaasin omistajaan ja valtakunnan hallitukseen, joka oikeuttaa tämän riistosuhteen, sekä länsimaiden hallituksiin, jotka ylläpitävät paikallista hallitusta.

Kenialaisen Kamiriithun kylän pienviljelijöiden tulisi vastaavasti pohtia, mitkä tekijät saavat imperialistit toimimaan juuri kyseisellä tavalla, Mukoma wa Ngugi kirjoittaa. Miten asiaan vaikuttaa vaikkapa Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikka? Mitä tekemistä Kansainvälisellä valuuttarahastolla on Afrikan maiden peruspalvelujen romuttumisen kanssa? Ja miten tämä taas liittyy siihen, ettei minulla ole varaa lähettää lapsiani kouluun?

Mukoma wa Ngugi toteaa, että on suorastaan sokeeraavaa huomata, miten sokeita afrikkalaiset ja Afrikan maiden älymystön edustajat ovatkaan olleet. Afrikan kansat ovat olleet niin täynnä uskoa ja toivoa paremmasta huomisesta, että he eivät ole kyseenalaistaneet yhä jatkuvaa sortoa kokonaisuudessaan. Nekin harvat, jotka ovat ottaneet epäoikeudenmukaisuudet puheeksi, on yleensä pistetty vankilaan, tekaistuilla syytteillä kiihotuksesta kumoukselliseen toimintaan tai ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä, kuten tehtiin Mukoma wa Ngugin isälle, kirjailija Ngugi wa Thiong?olle Keniassa vuonna 1977.

"Afrikan itsenäisyys oli muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta siirtomaavallan ja vapautuksen voimien välinen kompromissi. Kompromissina oli poliittinen vapaus, mikä todellisuudessa tarkoitti mustien johtajien pääsyä valtaan, kunhan taloudellisiin järjestelyihin jätettiin puuttumatta. Tämä on neokolonialismin ydin. Kyse oli kompromissista, joka ei hyödyttänyt Afrikan massoja, vaan osti lisäaikaa kolonialismille neokolonialismin muodossa. Kompromissi antikolonialismin ja kolonialismin välillä on aina voitto kolonialismille. Kuten Etelä-Afrikka tulee huomaamaan, vapautta ei voi neuvotella; vapaus täytyy ottaa sortajan käsistä. Jos vapaustaistelijat pakotetaan neuvottelupöytään, taistelu on hävitty. Parhaassa tapauksessa saavutetaan väliaikainen hengähdystauko, myytti, joka muistuttaa vapautta, mutta pahimmassa tapauksessa tuloksena on viruksen muunnos, jota vastaan on entistäkin vaikeampi taistella, sillä se on legitimoitu neuvotteluissa."

Niinpä esimerkiksi Etelä-Afrikassa pitkällisen rotusorronvastaisen taistelun jälkeen perustuslaki turvaa tänä päivänä kaikkien kansalaisten yhtäläiset poliittiset oikeudet ihonväristä, sukupuolesta, etnisestä ryhmästä tai sukupuolisesta suuntautumisesta riippumatta. Mutta taloudellinen kahtiajako kuitenkin jatkuu aivan kuten aiemmin, vain sillä pienellä erolla, että valkoisen vähemmistön ohella rikkaan yläluokan piiriin on liittynyt pieni joukko mustia liikemiehiä ja poliitikkoja. Mukoma wa Ngugin mukaan Etelä-Afrikan vapautustaistelun kohtalokas virhe oli se, että pahimpana epäkohtana pidettiin nimenomaan rasismia, joka kielsi ihmisarvon mustalta enemmistöltä, mutta samalla ei riittävän selkeästi ymmärretty sitä, että rotuerottelu oli viime kädessä vain keino taloudellisen riiston oikeuttamiseen, viljelymaiden varastamiseen ja maan kaivosrikkauksien haltuunottoon. Edelleen yli 80 prosenttia Etelä-Afrikan viljelymaista on valkoisen vähemmistön hallussa, ja mustat työskentelevät näillä mailla palkollisina.

Mukoma wa Ngugi kirjoittaa, että ?demokratia, joka ei perustu tasavertaisuudelle ja taloudelliselle ja sosiaaliselle oikeudenmukaisuudelle, on virhepäätelmä?. Hänen mukaansa länsimainen käsitys demokratiasta on selkein esimerkki tällaisesta abstraktista demokratiasta, joka ei ole todellista demokratiaa vaan pelkästään keino hämärtää sitä tosiasiaa, että koko järjestelmä perustuu sille, että tuotantovoimien omistajat riistävät väestön enemmistöä, joka puolestaan suostuu tähän riistoon kyetäkseen hankkimaan elantonsa itselleen ja perheelleen.

Abstraktin demokratiakäsityksen vuoksi myös useimmissa Afrikan maissa viime vuosina niin näyttävästi uutisoidut vaalit ovat Mukoma wa Ngugin mielestä olleet jo etukäteen tuomittuja epäonnistumaan. Tällä tavoin hän kommentoi kotimaansa Kenian monipuoluevaaleja vuonna 2002, kun presidentti Daniel arap Moi lopulta suostui siirtymään vallasta.

"Keniassa oppositiojohtajat olivat miltei kaikki jossain vaiheessa palvelleet presidentti Moin hallituksessa. Mikäli he olivat joutuneet epäsuosioon hallituksen kanssa, se johtui siitä, että he olivat kunnianhimoisia tai ahneita, tai Moin vainoharhaisuus oli ajanut heidät oppositioon. Esimerkiksi nykyinen presidentti Mwai Kibaki toimi Moin uskollisena varapresidenttinä vuosien ajan. Opposition jäsenet, jotka liittoutuivat Moita vastaan, kuuluivat kaikki maan rikkaimpiin ihmisiin. He ovat teeplantaasien ja tehtaiden omistajia. Kenenkään heidän aikomuksena ei ole tehdä luokkaitsemurhaa; he ovat uskollisia samoille luokkaintresseille kuin presidentti Moi. Toisin sanoen, demokratiaa ei koskaan tarkoitettu massoille. Vaalihumun innostamat massat osallistuivat itse omaan petokseensa, koska heidän ei annettu nähdä koko totuutta tai koska he halusivat uskoa, että muutos oli tulossa."

Mikä sitten on Mukoma wa Ngugin ratkaisu Afrikan nykyahdinkoon? Kirjan viimeinen essee antaa kieltämättä hiukan epämääräisen vastauksen aseellisen vallankumouksen välttämättömyydestä. Mukoman tavoitteena on sosialistinen Afrikan yhdysvallat, joka syntyy maanosan kansojen kamppailusta paikallisia ja ylikansallisia riistäjiä vastaan yhdessä muiden maanosien sorrettujen kansojen kanssa. Lähin olemassa oleva esikuva näyttäisi olevan Kuuban vallankumous. Myös Afrikassa raaka-aineita hyödyntävät ylikansalliset yhtiöt tulisi Mukoman mielestä kansallistaa ja viljelymaa jakaa kansalle. Ja kuten Kuubassa, myös terveydenhuollon ja koulutuksen tulee olla maksutonta ja korkeatasoista.

"Kyse on tasa-arvoisen yhteiskunnan luomisesta, jossa ihmisten voimavarat vapautetaan elämiseen. Afrikka kykenee huolehtimaan itsestään, se pystyy kehittämään itse itseään, mutta onnistuakseen tässä sen on ensin oltava vapaa. Maanosan hallinnon, rikkauksien, tuotantovoimien ja hyvinvointipalvelujen tulee olla kansan käsissä ja kansan palveluksessa. Onko tämä mahdollista? Meidän tulee luopua käsitteellisistä rajoituksistamme, sillä muuten olemme rajoittuneita myös toiminnassamme. Meidän on palautettava kykymme unelmoida. Afrikkalainen vallankumous riippuu siitä, kuinka paljon me sitä haluamme."