Kolmannen maailman puheenvuoroja

Simon Bolivar, Latinalaisen amerikan vapaustaistelija

: Kolmannen maailman puheenvuoroja

Jussi Raumolin 6.8. 2009

Simon Bolivaria on kunnioitettu Latinalaisessa Amerikassa lukuisilla patsailla ja kadunnimillä, mutta hän on edelleen monella tavoin ajankohtainen.

Latinalaisen Amerikan vapaustaistelussa kunnostautunut Simon Bolivar oli monipuolisesti oppinut ja luova ajattelija. Hän oli saanut klassisen koulutuksen sekä tutustunut ranskalaiseen valistusfilosofiaan, erityisesti Montesquieun ja Rousseaun ajatuksiin. Hän oli perehtynyt Pohjois-Amerikan itsenäistymisen ja Ranskan vallankumouksen kokemuksiin. Hän tunsi hyvin Latinalaisen Amerikan ajatusperinteet aina intiaanien myyttejä myöten. Hänen mielestään latinalaisamerikkalaisten ajattelijoiden ei tullut matkia kritiikittömästi metropolien oppeja, vaan etsiä maaosan erityisoloihin soveltuvia uusia ajatuksia.

Bolivaria on kunnioitettu Latinalaisessa Amerikassa lukuisilla patsailla ja kadunnimillä, mutta hän on edelleen monella tavoin ajankohtainen. Venezuelan presidentti Hugo Chávez väittää edustavansa Bolivarin ajatuksia ja on perustunut maahan bolivaristisen tasavallan. Hän pitää valtaa Caracasissa, joka on Bolivarin kotikaupunki. Hän puuttuu auliisti muiden maiden sisäisiin asioihin ja pyrkii kehittämään Latinalaisen Amerikan maiden yhteistyötä.

Mutta Simon Bolivar oli usean muun suuren ajattelijan tavoin ristiriitainen ja hänen ajatustensa pohjalta voi esittää erilaisia tulkintoja. Hänen puheidensa ja julistustensa pohjalta on toimitettu useita kokoelmateoksia. Käytän tässä lähteenä ranskalaisen Laurent Tranierin toimittamaa tuoretta kokoelmaa. Keskityn siinä vuosien 1812-1822 väliseen aikaan, jolloin Bolivar oli luovan innostunut. Tämän jälkeen hänestä tuli vallanpitäjä ja uusien itsenäisten valtioiden ristiriitaiset rakentamisongelmat alkoivat painaa päälle. Esitän useita suoria sitaatteja, jotta hänen luova ajattelunsa kävisi hyvin ilmi.

Tappion viileä analyysi

Laajalti Amerikassa ja Euroopassa matkustellut nuori Bolivar osallistui v. 1811 ensimmäiseen Venezuelan vapaustaisteluun, jolloin nämä joukot onnistuivat valtaamaan Caracasin ja perustamaan ensimmäisen Venezuelan tasavallan. Tämä oli lyhytikäinen, sillä espanjalaiset joukot valtasivat seuraavana vuonna maan takaisin siirtomaahallinnon alisuuteen. Bolivar analysoi viileästi yhteiskuntatieteilijän tavoin tätä epäonnistumista ja eritteli useita syitä, jotka johtivat tappioon. Hän puhui mm. kapinallisten pehmeydestä, kurittomista miliisijoukoista ja eri faktioiden keskinäisistä riidoista, mutta mielenkiintoisella tavalla myös hallinnosta ja taloudesta:

"Valtion voimavarojen järjetön tuhlaus erityisesti koskien loputtomaan määrään byrokraatteja, sihteerejä, tuomareita sekä maakunnallisia ja liittovaltion lainsäätäjiä sai aikaan kohtalokkaan iskun tasavaltaa vastaan, sillä se pakotti turvautumaan laajaan paperirahan painamiseen. Tämän takuuna ei ollut muuta kuin kuvitteelliset liittovaltion voimavarat. Tämä uusi paperiraha oli monien silmissä omistusoikeuden uhka, koska arvioitiin todellista arvoa omaavien tavaroiden menettäneen arvoaan suhteessa muihin tavaroihin, joilla oli varsin epämääräinen ja jopa kuvitteellinen hintataso. Paperiraha levitti tyytymättömyyttä myös maaseudulla, ja siellä turvauduttiinkin espanjalaisiin sotajoukkoihin, jotta päästäisiin irti uudesta paperirahan orjuudesta."

Taloudessa Bolivar korosti yleensä maatalouden ja työn merkitystä ja painotti tiedon tulevan yhtä tärkeäksi kuin luonnonvarat tulevaisuudessa.

Keskeisiä julistuksia 1810-luvulla

Bolivar esitti 1810-luvulla muutamia keskeisiä julistuksia kuten Jamaikan kirje vuodelta 1815 ja Angosturan puhe 1819, jotka olivat laajoja katsauksia historiaan, Latinalaisen Amerikan maiden erilaisuuteen ja oloihin sekä itsenäistyvien maiden kehitysongelmiin. Olen poiminut niistä muutamia keskeisiä ajatuksia.

Bolivar oli pettynyt, kun Euroopan uudenaikaiset suurvallat kuten Ranska ja Englanti ja Pohjois-Amerikan vastikään itsenäistynyt Yhdysvallat eivät olleet kiinnostuneita tukemaan Espanjan siirtomaavaltaa vastustavia vapaustaistelijoita:

"Niinpä toivoimme, että Euroopan sivistyneet maat olisivat rientäneet auttamaan meitä ja näin olisimme päässeet mukaan molempien mantereiden osapuolia tyydyttävään kauppavaihtoon. Mutta mikä pettymys! Eurooppalaiset samoin kuin pohjoisamerikkalaiset veljemme pitäytyivät sivustakatsojina taistelussa, joka on ollut olemukseltaan kaikkein oikeudenmukaisin ja tuloksiltaan kaikkein kaunein ja tärkein niistä, joita on käyty antiikissa ja uutena aikana. Kuinka kauas saattavatkin ulottua Kolumbuksen mantereen vapautumisen vaikutukset?"

Hän tarkasti Latinalaisen Amerikan historiaa ja erityisoloja useassa yhteydessä. Hän vertasi silloista tilannetta Rooman imperiumin rappioon:
?Olemme kuin ihmiskunta pienoiskoossa. Meillä on oma maailmamme, jota meret ympäröivät. Olemme oppipoikia lähes kaikissa tieteissä ja taiteissa, vaikka meillä on pitkät yhteiskunnallisen elämän perinteet. Mielestäni uusi Amerikka on samanlaisessa tilanteessa kuin rappeutuva Rooman imperiumi: jokainen sen osa pyrkii perustamaan omia etujaan ja omaa tilannettaan vastaavan tai joidenkin johtajien, perheiden ja korporaatioiden pyrkimyksiä vastaavan hallinnon. Mutta erona on se, että nämä antiikin uudet poliittiset ryhmittymät perustuivat vanhoihin kansallisiin yksikköihin. Meidän keskuudessamme ei ole juuri jäljellä muinaisia perintöjä. Me emme ole intiaaneja emmekä eurooppalaisia, vaan olemme jonkinlainen tämän maaosan laillisten omistajien ja espanjalaisten maahantunkeutujien välinen sekoitus. Koska olemme synnyltämme amerikkalaisia ja oikeuksiltamme eurooppalaisia, meidän tulee kiistellä paikastamme alkuasukkaiden kanssa samalla kuin puolustaudumme espanjalaisia hyökkääjiä vastaan. Niinpä asemamme on poikkeuksellinen ja varsin monimutkainen."

Itsenäisten valtioiden rakentamisvaikeuksista

Bolivar oli hyvin tietoinen tietynlaisesta tyhjiöstä, joka on edessä jokaisella maalla ryhdyttäessä rakentamaan uutta itsenäistä valtiota siirtomaahallinnon raunioille:

" Olimme jollakin tavoin abstraktioita ja olimme poissa siitä avaruudesta, joka liittyy vallankäyttöön ja julkiseen hallintoon. Me emme olleet koskaan varakuninkaita tai kuvernöörejä muutoin kuin poikkeustapauksissa. Emme olleet myöskään piispoja tai arkkipiispoja, emmekä koskaan diplomaatteja. Sen sijaan olimme sotilaita, muttemme koskaan ylempiä upseereja. Jotkut meistä olivat aatelisia, mutta heillä ei ollut kuninkaallisia etuoikeuksia. Me emme päässeet ylimpiin oikeusvirkoihin, vastuuseen julkisesta taloudesta puhumattakaan suurimittaisen kaupan harjoittamisesta. Tämä kaikki on nyt suorassa ristiriidassa sen kanssa, että meidän pitäisi rakentaa omat uudet instituutiomme."

Hän pyrki ajamaan voimakkaasti laajempia valtioyksikköjä ja uusien itsenäisten maiden tiivistä yhteistyötä sekä kansainvälistä yhteistyötä. Jälkimmäiset tavoitteet ovat varsin ajankohtaisia tämän päivän Latinalaisessa Amerikassa:

"Koska Uudella Maailmalla on yksi alkuperä, yksi kieli, samat tavat sekä sama uskonto, siellä ei pitäisi olla kuin yksi valtio, jonka alaisina olisivat useat nyt muodostuvat valtiot. Mutta tämä on mahdotonta, koska erilaiset ilmastot, monet eri tilanteet, vastakkaiset etunäkökohdat sekä muut erilaisuudet jakavat Amerikkaa. Kuinka kaunis olisikaan Panaman kannas, jos se merkitsisi meille vastaavaa kuin Korintin kannas antiikin Kreikassa. Ehkä eräänä päivänä meillä olisi onni järjestää siellä ensimmäinen tasavaltojen, kuningaskuntien ja imperiumien maailmankongressi, jossa edustajamme keskustelivat rauhan ja sodan näkymistä kolmen muun maailmanosan edustajien kanssa."

Hän halusi liittää intiaanien kulttuuriperintöä ajankohtaiseen keskusteluun. Tässä hän näytti esimerkkiä tulevaisuuden latinalaisamerikkalaiselle kirjallisuudelle, jossa ´maaginen realismi´ liittää monikerroksisia myyttisiä ajatuksia toisiinsa:

"Yleisen mielipiteen mukaan Quetzalcoatl oli pakanallisten Anahuac-kansojen jumalallinen lainsäätäjä; Moctezuma oli hänen alaisensa ja hänen auktoriteettinsa perustui tähän. Voidaan kuitenkin päätellä, etteivät meksikolaiset olisi valmiita seuraamaan tätä jumalaa, vaikka se näyttäytyisi hyvin edullisessa valossa, koska heidän sittemmin edustamansa uskonto on eräs suvaitsemattomampia ja poissulkevimpia maailmassa. Onneksi Meksikon itsenäisyystaistelijat ovat käyttäneet hyväkseen tätä fanatismia julistamalla Guadelupen neitsyen isänmaan ystävien kuningattareksi ja kuvaamalla tätä lipuissaan. Tällä tavoin poliittinen innostus sekoittautuu uskontoon ja saa aikaan toimintaa pyhän vapauden puolesta. Tämän neitsyen kuvan palvonta aiheuttaa Meksikossa enemmän innoitusta kuin taitavinkaan profeetta voisi saada aikaan."

Hän vastusti metropolien oppien omaksumista sellaisenaan itsenäistyvissä Latinalaisen Amerikan maissa. Niitä piti soveltaa paikallisiin oloihin. Kun hän puhui Washingtonin ohjenuorien välttämisestä mieleen tulee väistämättä 1980-luvulla Latinalaiseen Amerikkaan ulkoapäin 1980-luvulla ajettu uusliberaalinen Washingtonin konsensus, jonka monet kielteiset seurauksen on sittemmin tulleet päivänvaloon:

"Piittaamatta siitä, mikä olisi valtiojärjestelmä täällä, mieleeni ei ole koskaan tullut samaistaa toisiinsa espanjalaista ja anglosaksista Amerikkaa. Eikö olisi äärimmäisen vaikeaa soveltaa Espanjaan Englannin poliittisen, yhteiskunnallisen ja uskonnollisen vapauden periaatetta? Ja vielä vaikeampaa olisi omaksua Pohjois-Amerikan lait Venezuelassa! Eikö myös Montesquieu esitä, että lakien tulisi sopeutua paikallisiin oloihin ? Niiden täytyy ottaa huomioon vapauden tila, jonka perustuslaki voi suoda, sekä paikallisten asukkaiden uskonto, heidän taipumuksensa, rikkautensa, määränsä, tottumuksensa ja heidän elintapansa. Tällaista ohjenuoraa meidän täytyy noudattaa mieluummin kuin Washingtonin ohjenuoria."

Bolivarin elitismi ja kollektivismi

Vaikka Bolivar vannoi jatkuvasti vapauden, tasavaltaisuuden ja tasa-arvon nimeen ja vaati orjien vapauttamista, hän ei kuitenkaan ollut innokas luovuttamaan valtaa kansalle, jota hän piti oppimattomana. Hänen mielestään äänioikeus tuli rajoittaa vaan koulutettuihin. Toiseksi hän esitti perinnöllistä senaattia valvomaan kansanedustuslaitoksen työtä. Senaattoreja piti puolestaan kouluttaa tehtäviinsä. Tässä tulee mieleen jonkinlainen platonistinen idea filosofikuninkaista:

"Perinnöllisen senaatin luominen ei saa merkitä poliittisen tasa-arvon menetystä. En halua näin luoda uutta aatelistoa, koska kuten eräs tunnettu tasavaltalainen sanoi, tämä tuhoaisi sekä tasa-arvon ja vapauden. Senaattorin toimi on vaativa ammatti, johon ehdokkaiden tulee valmistautua. Heidän koulutuksensa vaatisi soveltuvia voimavaroja."

Bolivar sai voimakkaita vaikutteita nimenomaan koulutusideoissaan Rousseaulta. Näissä tulee esiin kollektivistisia ajatuksia yhteishyvästä ja kansalaisten valvonnasta. Hugo Chávez näyttää saaneen virikkeitä nimenomaan näistä Bolivarin ajatuksista:

"Rakentakaamme tällainen Areopage, joka valvoo lasten opetusta ja kansakunnan koulutusta. Sen tulee puhdistaa korruptio tasavallasta ja tuomita kiittämättömyys, itsekkyys ja kansalaisten rakkauden puute isänmaahan sekä joutilaisuus."

Chimborazon haaveet

Simon Bolivarin menestystarina näytti vahvistuvan 1820-luvun vaihteessa. Hän oli vapauttamassa Bogotaa espanjalaisvallasta 1819 ja onnistui 1820-luvun alussa vihdoin vapauttamaan Venezuelan ja Caracasin. Hänestä tuli Kolumbian ja Venezuelan yhdistävän Suur-Kolumbian presidentti 1821. Hän oli mukana Ecuadorin vapauttamisessa seuraavana vuonna ja kohtasi tällöin toisen merkittävän vapaustaistelijan Jose de San Martinin. Ecuador liittyi Suur-Kolumbiaan. Nyt Bolivar oli uransa huipulla.

Bolivar kiipesi 1822 Ecuadorissa sijaitsevan yli 6000 korkean ja sammuneen tulivuoren Chimborazon huipulle. Hän näki tässä yhteydessä kirjoittamassaan runollisessa tarinassa nousevansa aikalaistensa yläpuolelle ja omaavansa historiallisen erityistehtävän.
Hän näki kohtaavansa Ajan jumalan, ryppyisen vanhuksen, joka varoitti ylpistymisestä, jolloin vastaus kuului:

"Kuinka Oi Aika - vastasin pyhän terrorin valtaan joutuneena - kurja kuolevainen, joka on noussut niin ylös, eikö minun tulisi tuntea tästä mitään ylpeyttä. Kohtaloni ylittää kaikkien ihmisten kohtalot, sillä olen noussut näiden päälle. Hallitsen jalkojeni juurella olevaa maata ja kosketan ikuisuutta käsilläni. Tunnen helvetillistä puristusta askelteni alla ja näen ympärilläni tähtiä ja loputtomia aurinkoja. Mittailen pelotta ainetta ympäröivää tilaa ja sinun kasvoissasi luen mennyttä historiaa ja kohtalon ajatuksia."

Pettymys ja kuolema

Bolivar alkoi kohdata yhä enemmän vastoinkäymisiä vuodesta 1825 lähtien. Hänen suurella innolla Panaman kannakselle 1826 järjestämänsä kansainvälinen konferenssi epäonnistui, koska vain osa kutsutuista saapui paikalle, eikä siellä päädytty juuri mihinkään tuloksiin. Suur-Kolumbia natisi yhä enemmän liitoksissaan, eivätkä Bolivarin ehdottomat uudistukset tulleet hyväksytyiksi. Hän joutui murhayrityksen kohteeksi 1828. Niinpä hän päätti erota Suur-Kolumbian presidentin virasta 1830 ja pian tämän jälkeen se hajosi kolmeksi erilliseksi valtioksi: Kolumbiaksi, Venezuelaksi ja Ecuadoriksi. Samaan aikaan surmattiin Bolivarin hyvä ystävä ja läheinen työtoveri Antonio José de Sucre. Sairaalloinen ja pettynyt Simon Bolivar kuoli alle 50-vuotiaana 1830.