Kolmannen maailman puheenvuoroja

Kehitysmaiden menestysmahdollisuuksista talouskriisien maailmassa

: Kolmannen maailman puheenvuoroja

Jussi Raumolin 9.4.2009

Brasilia on Latinalaisen Amerikan suurin, väkirikkain ja teollistunein maa ja siellä esiintyy kansallista itsetietoisuutta. Kun Latinalaisessa Amerikassa muodostui viime maailmansodan jälkeen omia suuntauksia kehitystaloustieteessä kuten strukturalismi ja riippuvuusteoriat, nämä olivat näkyvästi esillä Brasiliassa.

Ennen tässä nyt esiteltävää brasilialaisen poliittisen taloustieteilijän Luiz Carlos Bresser-Pereiran teosta, olen aiemmin tässä ohjelmasarjassa käsitellyt tunnetun brasilialaisen taloustieteilijän Celso Furtadon työtä. Hän oli sodanjälkeisen strukturalismin johtohahmoja.

Kun amerikkalaisen uusklassisen taloustieteen vyörytys alkoi maailmassa ja Latinalaisessa Amerikassa 1980-luvulta lähtien, tämä ei merkinnyt Brasiliassa kansantaloustieteen yksipuolistumista, kuten joissakin muissa maissa tapahtui. Siellä oli edelleen strukturalisteja ja uusmarxilaisia taloustieteilijöitä ja sinne levisi myös uusi ranskalainen regulaatiokoulukunta.

Brasilialainen poliittinen taloustieteilijä Luiz Carlos Bresser-Pereira tuli Getulio Vargas-säätiön kansantaloustieteen professoriksi 1950-luvun lopulla ja hän on ollut monessa mukana sen jälkeen. Hän oli parikymmentä vuotta maan suurimpiin kuuluvan vähittäiskauppaketjun Pao de Acusarin johtoryhmässä sekä Sao Paulon valtionpankin johtaja 1980-luvun alkupuolella. Kun Brasilia siirtyi sotilashallinnosta siviilihallintoon, Bresser-Pereira oli ensimmäisen siviilihallituksen valtionvarainministeri. Hän oli 1990-luvulla presidentti Cardoson hallinnon aikana federaalisen ja julkisen hallinnon uudistamisministeri sekä tiede- ja teknologiaministeri.
Bresser-Pereira palasi 2000-luvun vaihteessa professoriksi ja on nykyään 74-vuotias emeritusprofessori, mutta jatkaa edelleen tutkijauraansa. Hän on julkaissut 1960-luvulta lähtien useita teoksia Brasilian talouden kehitysongelmista. Hän tuli tunnetuksi politiikan tutkijana 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa, jolloin hän julkaisi muutamia teoksia hallinnon uudistuksesta, julkisesta politiikasta ja demokratiasta Latinalaisessa Amerikassa. Hänen teoksiaan on käännetty espanjaksi, englanniksi, ranskaksi ja japaniksi.

Tämä puheenvuoro perustuu Bresser-Pereiran tuoreeseen ranskaksi julkaistuun teokseen, jossa hän pohtii kehitysmaiden menestysmahdollisuuksia talouskriisien maailmassa. Hän kirjoittaa teoksen perustuvan 50 vuoden kokemukseen talouden teoriasta ja käytännöstä. Hän tuntee hyvin latinalaisamerikkalaisen, pohjoisamerikkalaisen ja ranskalaisen keskustelun.

Tämän teoksen julkitulo liittyy kehitysvaiheeseen, jossa uusliberalismia edustanut ns. Washingtonin konsensus on menettänyt ajankohtaisuutensa. Kehityksen uusiin kuvioihin on kuulunut Kiinan nopea nousu sekä anglosaksisen liberaalin mallin kyseenalaistaminen Venäjällä ja useissa Latinalaisen Amerikan maissa. Yhdysvaltojen asuntomarkkinoiden kuplatalouden puhkeamisesta liikkeelle lähtenyt kansainvälinen talouslama on entisestään kyseenalaistanut anglosaksista liberaalia mallia.
Latinalaisessa Amerikassa alkoi uuden kehitysmallin etsiminen 2000-luvun vaihteessa, jolloin siellä viitattiin Aasian nousuun ja vertailtiin Aasian ja Latinalaisen Amerikan kehitystä toisiinsa. Samalla painotettiin valtion ja reaalitalouden tärkeää roolia sekä kiinnitettiin erityistä huomiota infrastruktuureihin ja uusiin teknologioihin. Bresser-Pereiran teos kumpuaa tästä taustasta.

Tarkastelukulmasta

Bresser-Pereira näkee vastustajinaan tavanomaisen taloustieteellisen ja taloudellisen ortodoksian, jota edustavat uusliberalismia Latinalaiseen Amerikkaan ajanut ns. Washingtonin konsensus sekä konservatiivinen uusklassinen talousteoria. Nämä edustavat Pohjoisen kehitysmaihin kohdistamaa painostusta. Hän käsittelee teoksensa johdannossa erityisesti talousteoriaa:

"Uusklassinen koulukunta käyttää hypoteettis-deduktiivista metodia, joka käy hyvin matematiikassa, muttei sovi historialliseen ja yhteiskunnalliseen tieteeseen kuten kansantaloustieteeseen. Tämän näennäisen tieteellisyyden johdosta ja koska sen perusolettamukset pohjautuvat vapaaseen kilpaiIuun, uusklassisesta taloustieteestä on tullut hallitseva yliopistoissa. Se on kehittänyt makrotaloustieteen ja talouskasvun teorian, joista ei ole mitään käytännön hyötyä. Kuten olemme nähneet tuoreessa pankkikriisissä, uusklassisella mikrotaloustieteellä saattaa olla hyvin kielteisiä vaikutuksia talousjärjestelmään, koska se saarnaa markkinoiden vapauttamista ja olettaa niiden toimivan tehokkaasti sekä säätelevän itsensä."

Hän ironisoi nykytilannetta, jossa valtio puuttuu voimakkaasti talouteen myös Yhdysvalloissa, sillä markkinat eivät kykene ratkaisemaan sieltä alkanutta syvää talouskriisiä. Bresser-Pereiran mukaan nykyinen kriisi on hyvä osoitus uusliberalismin ja uusklassisen talousteorian epäonnistumisesta:

"En voi mitenkään nähdä, että itsetarkoituksellinen teoretisointi teoretisoinnin vuoksi, joka ei johda mihinkään käytännöllisiin sovellutuksiin, voisi olla tiedettä. Klassiset taloustieteilijät kuten Adam Smith ja Karl Marx sekä heidän seuraajansa Keynes kykenivät kehittämään kapitalistisen kehityksen teorioita ja makrotaloustiedettä perustamalle teoretisointinsa historiallis-deduktiiviseen tutkimukseen. He kehittivät avoimia talousmalleja, joita ei voi muuntaa matemaattisiksi yhtälöiksi, mutta nämä auttavat ymmärtämään miten taloudelliset järjestelmät toimivat, joten niiden perustalta voidaan harjoittaa tyydyttävää talouspolitiikkaa."

Kun hän esittelee omaa tarkastelukulmaansa, se nojautuu moniin historiallisiin lähteisiin:

"Kun katsotaan sitä, mistä olen saanut keskeiset ideani, haluaisin tuoda esiin perinteisen kehitystaloustieteen, latinalaisamerikkalaisen strukturalismin, klassisen ja marxilaisen poliittisen taloustieteen sekä keynesiläisen makrotaloustieteen. Tänä päivänä katsoisin olevani historiallis-strukturalistinen keynesiläinen taloustieteilijä."

Bresser-Pereira kertoo valmistaneensa teostaan yli kymmenen vuotta. Se sisältää kolme teknisempää lukua, joissa tarkastellaan mm. ulkomaankauppaa ja valuuttakursseja sekä kansainvälistä pääomien tuontia ja kotimaista säästämistä. Hän rajoittaa analyysinsa keskituloisiin ja nouseviin talouksiin. Tässä valinnassa heijastunee kirjoittajan brasilialaiset lähtökohdat.

Talouden globalisaatio ja valtio

Analysoidessaan talouden globalisaatiota Bresser-Pereira huomauttaa uusliberalismin ja nykyisen talouden globalisaation levinneen samanaikaisesti 1980-luvulta lähtien. Tämän johdosta monet ovat sekoittaneet ne keskenään. Talouden globalisaatio on kuitenkin historiallinen prosessi ja kapitalismin kehitysvaihe, joka on selvästi erotettavissa uusliberalismista:

"Talouden globalisaatio merkitsee samanaikaisesti prosessia ja kapitalistisen järjestelmän nykyvaihetta, jossa kansalliset markkinat ovat avautuneet ja valtiot toimivat pääoman kasaamisen ja kilpailukyvyn saavuttamisen mukaisesti? Sen teknologinen perusta on kuljetuskustannusten alentuminen sekä uusi informaatio- ja kommunikaatioteknologia, joka on nopeuttanut ja halventanut merkittävästi rahoitusvälineiden siirtoa maailmanlaajuisesti. Nämä tekijät ovat luoneet edellytyksiä maailmanlaajuisten markkinoiden muodostumiselle ja samalla voimistaneet kansainvälistä taloudellista kilpailua. Kansainvälisten suuryritysten tuotannon uudelleenjärjestely on saavuttanut tason, jota ei aiemmin voitu edes kuvitella. Kun kansalliset markkinat avautuvat, kansallinen kilpailukyky tulee taloudellisen kehityksen avaintekijäksi."

Hän erittelee talouden globalisaatiossa kolme ulottuvuutta: kaupallisen, rahoituksellisen ja tuotannollisen. Kaupallinen ulottuvuus tarkoittaa maailmanlaajuista markkinoiden avautumista ja suuryritykset suuntautuvat näille markkinoille. Rahoituksen ulottuvuus merkitsee rahoitusmarkkinoiden avautumista ja globaalia integraatioita. Tuotannon maailmanlaajuistuminen merkitsee sitä, että kansainväliset suuryritykset organisoivat uudelleen tuotantonsa suhteellisten kustannusten mukaan ja näiden yhtiöiden sisäinen kansainvälinen työnjako synnyttää merkittäviä tavaroiden virtoja
Bresser-Pereira suhtautuu hyvin kriittisesti valtion häviämistä markkinoiviin ideologioihin:

"Kun valtioiden välinen keskinäinen riippuvuus on lisääntynyt maailmankapitalismin nykyvaiheessa, monet ovat sanoneet valtion kadottaneen suvereenisuutensa eikä niillä ole enää juuri merkitystä. Tämä kehitysvaihe on synnyttänyt uusia ideologioita kuten uusliberalismin ja mondialismin. Kun uusliberalismi on 1800-luvun aggressiivisen ´laissez faire´-ideologian nykymuoto, mondialismi ylistää maailmanlaajuistumista ja väittää, että valtiolla ei olisi enää olemassaolon oikeutta tässä uudessa taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa tilanteessa. Mondialismin mukaan kyseessä on väistämättömästi etenevä prosessi."

Hän käy läpi viime vuosikymmenien globalisaatiokeskustelua ja nostaa esille käsitteitä kuten ´keskinäinen riippuvuus´, ´globaali hallinta´ ja ´globaali yhteiskunta´, joita hän pitää länsimaisen hegemonisen keskustelun ilmenemismuotoina. Hän huomaa myös hämmästyttävää yhdenmukaisuutta tietyn oikeistolaisen ja vasemmistolaisen keskustelun välillä.
Bresser-Pereira korostaa valtion olevan edelleen olemassa ja sen on strateginen tekijä kehitysmaiden taloudellisessa kehityksessä:

"Oletus, jonka mukaan kehitysmaat tavoittavat teollisuusmaiden etumatkaa, näyttää todentuvan. Yhä suurempi joukko kehitysmaita on kokenut voimakkaan talouskehityksen, koska ne ovat pystyneet käyttämään hyväkseen halpoja työvoimakustannuksia teollisuusmaiden markkinoille suuntautuvan viennin kehittämiseksi. Kaikki kehitysmaat eivät ole kuitenkaan onnistuneet näissä pyrkimyksissä, koska ne eivät ole olleet tarpeeksi vahvoja ja itsenäisiä suhteessa Pohjoisen ylläpitämään ideologiseen hegemoniaan. Kun Aasian dynaamiset maat ovat onnistuneet, Latinalaisen Amerikan keskituloisista maista ei voi sanoa samaa lukuunottamatta ehkä Chileä. Näissä maissa on puutetta yhteiskunnallisesta yhtenäisyydestä ja vieraantuneet eliitit eivät kykene hyödyntämään strategisesti valtiota taloudellisen kehityksen edistämiseksi. Se, tapahtuuko menestystä, riippuu kunkin maan kansallisesta yhtenäisyydestä ja näiden maiden eliittien itsenäisyydestä suhteessa rikkaisiin maihin."

Hän viittaa tässä yhteydessä keskusteluun aasialaisesta kehitysvaltiosta, jota on käyty 1980-luvulta lähtien. Hänen mukaan aasialaiset valtiot ovat nimenmaan pystyneet käyttämään hyväkseen kaupallista talouden globalisaatiota, joka on periaatteessa hyvä asia kehitysmaiden kannalta. Samaa ei voi sanoa sen sijaan rahoitusmarkkinoiden globalisaatiosta, joka on aiheuttanut myös merkittäviä ongelmia monille kehitysmaille.
Kohti uutta kansallista strategista kehitysmallia
Brasilialainen poliittinen taloustieteilijä Luiz Carlos Bresser- Pereira hahmottaa uutta kansallista kehitysstrategiaa kehitysmaille seuraavasti:

"Kun joku maa kykenee saavuttamaan sovun niistä muodollisista ja epämuodollisista instituutioista, jotka muodostavat kansallisen kehitysstrategian perustan, sen on mahdollista omaksua makrotaloudellinen politiikka, jolla on myönteisiä vaikutuksia lyhyellä tähtäimellä. Tähän kuuluu vientiä suosiva valuutan vaihtosuhde ja tulopolitiikka, joka takaa sen, ettei palkkojen nousu ylitä voittoja, jolloin sekä kulutus että investoinnit piristyvät. Tähän strategiaan kuuluu myös tiukka talouspolitiikka, joka tähtää julkisen talouden tasapainoon ja korkotason pitoon kohtuullisena."

Hän esittelee viisi kansallisen kehitysstrategian kannalta tärkeää tekijää. Ensimmäinen koskee kotimaisen pääoman kasaamista niin, ettei tarvitse nojautua liialliseen ulkomaisen pääoman tuontiin. Hän mainitsee tässä yhteydessä mm. kansalliset kehityspankit ja eläkekassat. Toinen koskee kansallista teollisuuspolitiikkaa. Tähän liittyy mm. julkinen teollisuuden rahoitus . Kolmas koskee koulutusta, tiedettä ja teknologiaa eli jokaisen maan tulisi laatia selkeä koulutus-, tiede- ja teknologiapolitiikka. Neljäs koskee infrastruktuurien kuten energian tuotannon, kuljetusten ja telekommunikaatioiden kehittämistä julkisen rahoituksen turvin. Viides kohta koskee hallinnon uudistusta julkisella sektorilla. Julkisen hallinnon on tehostettava toimintaansa, jotta se pystyisi tukemaan kansallista kehitysstrategiaa.

Bresser-Pereiran mielestä käytännön politiikan tulee perustua abstraktien ideoiden sijasta konkreettisiin malleihin:

"Uusklassisten taloustieteilijöiden mukaan strategian suunnittelun olisi lähdettävä yleisestä tasapainomallista ja sitten luovutaan todellisuutta vastaamattomista lähtöoletuksista ja päästään lähemmäksi taloudellisia ja poliittisia realiteetteja. Käytännön läheiset talouspolitiikan tekijät lähtevät sen sijaan siitä, että todellisuus on monimuotoinen ja he käyttävät avoimia makrotaloudellisia malleja, joita voidaan soveltaa ja päivittää kulloinkin keskeisten makrotaloudellisten muuttujien suhteen."

Hänellä on myös kunnianhimoinen tavoite, nimittäin luoda uuden kehityspolitiikan perusteet tämän vuosituhannen alkupuolelle. Uusi kehityspolitiikka olisi vastaava, joka Latinalaisessa Amerikassa omaksuttiin 1950- ja 1960-luvuilla:

"Uusi kehityspolitiikka muodostaa vanhan kehityspolitiikan ja tavanmukaisen ortodoksian väliin sijoittuvan kolmannen suuntauksen. Se koostuu niiden ideoiden, instituutioiden ja talouspolitiikkojen kokonaisuudesta, joiden avulla keskituloiset kehitysmaat voivat saavuttaa 2000-luvun alussa teollisuusmaiden saavuttaman etumatkan. Kuten vanhan kehityspolitiikan kohdalla, ei nytkään ole kyse talousteoriasta vaan kansallisesta kehitysstrategiasta".

Bresser-Pereiran mukaan uusi kehitysstrategia korostaa vientisuuntautuneisuutta, eikä ole protektionistinen. Mutta se ei myöskään merkitse, että näiden maiden tulisi avata täydellisesti markkinansa, koska tämä heikentäisi mahdollisuuksia harjoittaa omaa politiikkaa. Kauppaneuvotteluja tulisi käydä käytännönläheisesti kansainvälisellä ja alueellisella tasolla.

Kehityksen yllätykset

Bresser-Pereiran teos tuli markkinoille tämän vuoden alussa, mutta se valmistui viime vuonna vaiheessa, jossa puhuttiin vielä rahoitusmarkkinoiden kriisistä, eikä ollut vielä näkyvissä sen leviäminen syväksi kansainväliseksi talouskriisiksi. Niinpä sen ajankohtaisuus on kärsinyt tästä tilanteesta.

Teoksessa esimerkkimaina olevat vientivetoiset ja hyvän makrotalouden omaavat aasialaiset maat ovat kriisiytyneet, koska niiden vienti on kärsinyt kovia kolhuja. Itse asiassa Aasiassa keskustellaan uuden kotimarkkinasuuntautumisen tärkeydestä. Byrokraattinen Intia, joka myöhästyi vientivetoisuuteen ja talouden avoimuuteen siirtymisessä saattaa selvitä vähemmin vaurioin.

Edesmennyt brasilialainen kehitystaloustieteilijä Celso Furtado varoitti liiallista sitoutumista kriisialttiiseen kansainväliseen talouteen. Hänen mukaansa mantereenlaajuisten maiden kuten Brasilian ja Intian tuli kehittää kotimarkkinoita ja suuntautua enemmän sisäänpäin. Hän painotti myös sekä paikallisten että globaalien ympäristö- ja kehitysongelmien olevan merkittäviä tulevaisuuden haasteita,