Kolmannen maailman puheenvuoroja

Ei enää kehitysapua!

: Kolmannen maailman puheenvuoroja

Peik Johansson 16.4.2009

Sambialaisen taloustutkija Dambisa Moyon tuore kirja ´Dead Aid´, eli suoraan suomeksi käännettynä ´Kuollut kehitysapu´, on saanut näyttävästi julkisuutta maailman medioissa.

Talouslehti Financial Times teki helmikuussa Dambisa Moyosta kokosivun haastattelun, ja tähän päivään mennessä tämä viehättävännäköinen sambialaisnainen on vieraillut ainakin kuusi kertaa Britannian yleisradion BBC:n eri kanavien keskusteluohjelmissa.
Dambisa Moyo on maailman huippuyliopistoista Harvardista ja Oxfordista valmistunut taloustieteen tohtori. Hän on työskennellyt konsulttina Maailmanpankissa ja viimeksi kahdeksan vuotta kansainvälisten velkapääomamarkkinoiden asiantuntijana sijoitusyhtiö Goldman Sachsissa.
Dambisa Moyon kirjan teesi on pelkistettynä seuraava: kehitysapu on turmiollista avunsaajamaiden kansantaloudelle ja pitäisi lopettaa.
Sambialainen taloustutkija ei ole toki ensimmäinen kolmannen maailman maasta kotoisin oleva kehitysavun kriitikko. 1960-luvulta lähtien kehitysapua on arvosteltu ainakin siitä, että se luo riippuvuutta ja synnyttää korruptiota, pakottaa vieraat kulttuurit omaksumaan länsimaisen taloudellisen kehityskäsityksen, ja lisäksi kehitysapu voi usein olla tuhoisaa ympäristölle, paikallisyhteisöille ja perinteisille elinkeinoille.
Dambisa Moyon näkökulma on kuitenkin puhtaasti ekonomistinen: kehitysapu ei johda talouskasvuun eikä vähennä köyhyyttä.

"Kymmenen vuotta sitten oli helppoa maalata synkkä kuva Afrikasta. Talousennusteet olivat surkeita, korruptio rehotti, tyrannimaiset valtiot olivat sääntö pikemmin kuin poikkeus, ja infrastruktuuri oli raunioina. Viiden viime vuoden aikana näkyvissä on ollut merkkejä, jotka antavat aihetta lievään optimistiin. Useat Afrikan taloudet kasvavat vuosittain noin viiden prosentin vauhdilla, ja lukuisissa maissa on järjestetty demokraattiset vaalit."

Samaan aikaan kuitenkin Afrikan maiden talousindikaattorit ovat keskimäärin surkeita. Dambisa Moyo muistuttaa, että keskivertoafrikkalainen saa edelleen tulla toimeen alle euron päivätuloilla. Asukasta kohden laskettu bruttokansantuote on useimmissa Afrikan maissa tänä päivänä alhaisempi kuin 1970-luvun alussa.

Eräiden Afrikan maiden viimeaikaista hurjaa talouskasvua Dambisa Moyo selittää lähinnä kolmella tekijällä: Ensinnäkin, öljyä ja mineraaleja vievät maat ovat hyötyneet öljyn, kuparin, kullan ja muiden raaka-aineiden hinnannoususta. Toiseksi, kansalaisjärjestöjen arvostelemat talouden elvytysohjelmat ovat vihdoin tuottamassa tulosta. Ja kolmanneksi, useimpien Afrikan maiden siirtyminen yksipuoluevallasta demokraattisempaan poliittiseen järjestelmään on lisännyt sijoittajien luottamusta ja investointeja.

Dambisa Moyo käy kirjassaan läpi kehitysavun laajempia trendejä Afrikassa. 1960-luvulla panostettiin suurisuuntaisiin hankkeisiin, voimaloihin, teidenrakentamiseen ja epäonnisiin teollistamishankkeisiin. 1970-luvulla puhuttiin köyhyyden vähentämisestä ja ryhdyttiin organisoimaan maaseudun kehittämishankkeita ja lukutaitokampanjoita. Öljykriisin jälkeen suuri osa kehityshankkeista toteutettiin lainarahalla: länsimaiden pankeilla oli valtavasti öljyntuottajamaiden tallettamaa rahaa, jota lainattiin usein heppoisin perustein kehitysmaiden epädemokraattisille hallituksille. Seurauksena oli velkakriisi, jonka jälkeen Kansainvälinen valuuttarahasto asetti uuden avun saannin ehdoksi erilaisia talouden elvytys- ja sopeuttamisohjelmia, joiden keskeinen anti oli se, että julkisia palveluja oli leikattava rajusti.

Viimeisenä kehitysavun trendinä ovat olleet vaatimukset hyvästä hallinnosta. Kun vielä kylmän sodan aikana kehitysapua myönnettiin auliisti myös kaikkein korruptoituneimmille itsevaltiaille, nyt avun vastaanottajamaita vaaditaan järjestämään vaaleja ja päästämään avunantajamaiden edustajia mukaan valvomaan budjettikokouksia, joissa päätetään vaikkapa kunnallishallinnon rahanjaosta.

"Avunantajamaat, kansainväliset avustusjärjestöt ja päättäjät eivät näytä kuulevan hälytyskelloja, vaan jatkavat edelleen kehitysavun viitoittamalla tiellä, vaikka on tullut selväksi, ettei kehitysapu toimi oikein missään muodossa. Mikäli avustusrahoja ei ole varastettu, apu on ollut kannattamatonta. Afrikan nykyisessä taloudellisessa tilanteessa on vaikea nähdä, kuinka talouskasvu missään maassa olisi suoraa seurausta kehitysavusta. Rikkaista maista on siirretty köyhiin maihin kehitysapuna yli kaksi biljoonaa dollaria viimeisen 50 vuoden aikana ? ja suurin osa siitä nimenomaan Afrikkaan. Olivat avun antamisen motiivit sitten taloudellisia, poliittisia tai moraalisia, kehitysapu on epäonnistunut lupauksissaan synnyttää kestävää talouskasvua ja vähentää köyhyyttä."

Kehitysavun puolestapuhujat vetoavat yleensä joko hyviin kokemuksiin avun vaikutuksista eräissä yksittäisissä maissa tai sitten siihen, että tähänastisessa kehitysavussa vika on ollut nimenomaan toteuttamistavassa tai toimivan avun edellytysten puuttumisesta vastaanottajamaassa.

Kehitysavun menestysmaita lueteltaessa esimerkkeinä mainitaan usein Chile, Etelä-Korea, Kolumbia ja Thaimaa. Mustan Afrikan maista ehkäpä ainoana kehitysavun menestystarinana pidetään eteläisen Afrikan maata Botswanaa, joka Maailmanpankin luokittelussa kuluu nykyään ?ylemmän keskitulotason kehitysmaihin?. Voi olla syytä lisätä, että Botswana on tätä nykyä myös maailman suurin timanttien tuottaja.
Dambisa Moyo toteaa, että 1960-luvulla Botswana vastaanotti todellakin huomattavan määrän kehitysapua, parhaimmillaan kehitysavun osuus oli lähes 20 prosenttia maan kansantulosta.

"On myös totta, että vuodesta 1968 vuoteen 2001 asukaslukuun suhteutettu talouskasvu oli Botswanassa vuosittain keskimäärin 6,8 prosenttia, yksi suurimmista kasvuprosenteista maailmassa. Mutta tämä saavutus ei kuitenkaan ollut kehitysavun ansiota. Botswanan menestyksen takana olivat pikemminkin markkinoita suosivat taloudelliset ratkaisut, vapaan kilpailun salliminen, vakaa rahapolitiikka ja alhainen veroaste. Ja mikä ratkaisevinta, vuoteen 2000 mennessä kehitysavun osuus Botswanan kansantuotteesta oli vain 1,6 prosenttia, murto-osa siitä mikä avun osuus on tänä päivänä useimmissa muissa Afrikan maissa. Botswana menestyi, koska se katkaisi riippuvuuden kehitysavusta."

Sambialaisen taloustutkijan Dambisa Moyon mielestä useimmissa Afrikan maissa mittava kehitysapu on itse asiassa ollut keskeisenä syynä dramaattiseen köyhyyteen. Kun Moyon omassa kotimaassa Sambiassa vielä 1960-luvun lopulla useimmat talousindikaattorit osoittivat nousujohteisuutta, vain vuosikymmen myöhemmin maa oli taloudellisesti raunioina.

Dambisa Moyo siteeraa New Yorkin yliopiston taloustieteen professoria ja entistä Maailmanpankin ekonomistia Bill Easterlyä, joka on arvioinut, että mikäli Sambia olisi käyttänyt investointeihin kaiken 1960-luvulta asti saamansa kehitysavun, maan bruttokansantuote olisi ollut 1990-luvun alussa 20 000 dollaria asukasta kohti, eli Puolan tai Liettuan nykyisen tulotason verran. Mutta todellisuudessa Sambian kansantuote asukasta kohti oli vuonna 1990 alle 500 dollaria, eli vähemmän kuin vuonna 1960.
Herää tietysti kysymys, mitä Sambialle myönnetyille kehitysapuvaroille sitten oikein tapahtui. Todellisuudessa suurin osa avustusrahoista käytettiin avunantajamaista kotoisin olevien asiantuntijoiden ja virkamiesten palkkoihin sekä laite- ynnä muihin hankintoihin teollisuusmaista. Kohdemaahan asti päätyneistä varoistakin vain noin 15 prosenttia meni Maailmanpankin tutkimuksen mukaan lopulta siihen tarkoitukseen, mihin ne oli kohdennettu.

"Kehitysavun ansiosta korruptio ruokkii korruptiota ja kokonaiset kansakunnat vajoavat kehitysavun noidankehään. Ulkomailta tullut kehitysapu pönkittää korruptoituneita hallituksia, jotka puuttuvat oikeuslaitoksen toimintaan ja kansalaisoikeuksiin tehden investoinneista vähemmän houkuttelevia. Investointien vähäisyys heikentää talouskasvua, mikä puolestaan johtaa työttömyyteen ja köyhyyden lisääntymiseen. Köyhyyden määrän kasvaessa avunantajat antavat lisää kehitysapua, joka vain kiihdyttää köyhyyden kierrettä. Tällainen on kehitysavun noidankehä, joka tukahduttaa kipeästi kaivatut investoinnit, juurruttaa riippuvuuden kulttuurin ja mahdollistaa järjestelmällisen korruption, jotka kaikki omalta osaltaan jarruttavat talouskasvua."

Kehitysavun ympärille on kuitenkin vuosikymmenten saatossa rakennettu valtavia instituutioita. Dambisa Moyo laskeskelee, että Maailmanpankissa yksinään on kymmenen tuhatta työntekijää, YK-järjestöjen palkkalistoilla on karkeasti saman verran ihmisiä, ja kaikki kansalaisjärjestöt ja hallitusten kehitysapuvirastot mukaan luettuna kehitysavun piirissä työskentelee noin puoli miljoonaa ihmistä, joiden tehtävänä on pitää huoli siitä, että kehitysyhteistyömäärärahoille on käyttöä.

Kehitysavun konkreettisia kielteisiä vaikutuksia selostaessaan Dambisa Moyo toteaa, että avun vastaanottajamaissa Afrikassa ei ole toistaiseksi olemassa varsinaista keskiluokkaa, joka maksaisi veroja ja voisi sen myötä edellyttää hallitukselta korkeatasoisia julkisia palveluja. Hallitukset voivat puolestaan viis veisata kansalaisistaan, sillä sehän ei ole näille ikään kuin mitään velkaa. Tärkeämpää on miellyttää niitä, jotka maksavat rahaa, eli ulkomaisia avunantajia.

Tämä johtaa Dambisa Moyon mukaan vakavaan luottamuspulaan yhteiskunnassa. Kun investoinnit ovat epävarmoja, koulutetuin väestönosa hakeutuu mieluiten ulkomaisten avustusjärjestöjen kovapalkkaisiin töihin.

"Sen sijaan että afrikkalaiset itse hallitsisivat Afrikkaa kaikkien maanosan asukkaiden hyvinvoinnin nimissä, apuriippuvuuden seurauksena Afrikan ulkopuolelta tulevat tahot pyrkivät edelleen piirtämään maanosan kohtalon ja määräämään sen asioista. Asioiden nykytila huomioon ottaen on tuskin yllättävää, että vaikka Afrikan tilasta puhutaan näyttävästi maailman foorumeilla, suurimman puhevallan ovat anastaneet poptähdet ja länsimaiden poliitikot. Afrikkalaisten itsensä valitsemat Afrikan maiden edustajat saavat näissä tilaisuuksissa äänensä kuuluviin vain harvoin, jos koskaan. Kun Afrikan maiden tulevaisuudesta päätetään, avunantajamaat istuvat kuljettajan paikalla ohjauspyörän takana."

Dambisa Moyo ehdottaa, että kehitysavun sijasta Afrikan tulisi pyrkiä lisäämään entisestään kaupankäyntiä Kiinan kanssa. Kaupan esteistä olisi päästävä eroon Afrikan maiden välillä, ja vapaakaupan nimissä Afrikan maiden pitäisi vaatia EU:ta ja Yhdysvaltoja luopumaan omista maataloustukiaisistaan.

Dambisa Moyo kannattaa varauksettomasti mikroluottoja ja niin sanottuja köyhien pankkeja. Kaikkein köyhimmälläkin kansanosalla on säästöjä, jotka tulisi saada investoitua tuottavaan työhön. Perulainen ekonomisti Hernando de Soto on arvioinut, että Aasian ja Afrikan köyhien yhteenlaskettujen säästöjen arvo on 40 kertaa enemmän kuin koko maailman kehitysavun määrä viimeisen 50 vuoden aikana.

Dambisa Moyo esittää kaiken kehitysavun lopettamista Afrikassa viiden vuoden siirtymäjaksolla. Mikäli monet Aasian maat ovat onnistuneet kehittymään ilman kehitysapua, se on mahdollista myös Afrikassa. Sambialaistutkija muistuttaa, että vielä 30 vuotta sitten Afrikan maat Malawi, Burundi ja Burkina Faso oli rikkaampia kuin Kiina.
Dambisa Moyo ei näytä silti uskovan, että kehitysavun aika olisi vielä ohi. Länsimailla ja länsimaiden kehitysapuvirastoilla ja järjestöillä on hänen mukaansa liian paljon omia intressejä, jotta kehitysavusta luopumisesta voitaisiin käydä asiallista keskustelua.

"Avunantajamailla on oma avustusteollisuutensa ruokittavanaan, heidän on pidettävä maanviljelijät tyytyväisinä ja vastattava liberaalien äänestäjien hyväntekeväisyyspyrkimyksiin. Länsimaiden poliitikoille on helpointa antaa asioiden olla, ja allekirjoittaa kehitysavun maksatusmääräykset niin kuin ennenkin. Afrikan johtajilla taas ei ole välitöntä houkutinta luopua kehitysapuun perustuvasta politiikasta - paitsi tietysti se, että mikäli he päättäisivät katkaista kehitysavun kierteen, heidän kotimaansa taloudellinen tilanne lähtisi todennäköisesti hyvin pikaisesti nousuun. Mahdollisten taloudellisten näkymien ymmärtäminen sellaisessa tilanteessa, jossa ei olisi kehitysapua, edellyttäisi kuitenkin epäitsekästä pitkän aikavälin visiota, eikä se tule onnistumaan niin kauan kun likinäköisyyden vaivaamat päättäjät ovat vallassa sekä kotimaassa että ulkomailla."