Eurooppalaisia puheenvuoroja

Romahdus 2010

: Eurooppalaisia puheenvuoroja

Juha Kulmanen | 19. ja 21.1.2010

Onko taloudessa tapahtunut jo käänne parempaan kuten virallisesti kerrotaan? Vai onko edessä vielä suurempi talouskurimus kuten katalonialainen taloustieteen professori Santiago Nino Becerra uudessa kirjassaan väittää?

Hankin tämän kirjan 'El crash del 2010, todo lo verdad sobre la crisis' eli 'Vuoden 2010 romahdus, koko totuus kriisistä' Barcelonan suurimmasta kirjakaupasta aivan vuoden 2009 lopulla. Tämä on teoksen neljästoista painos ja se ensimmäinen painos ilmestyi maaliskuussa samana vuonna.

Talousennusteiden tekeminen on aina epävarmaa - kuten meneillään olevan finanssikriisin aikana olemme saaneet huomata - ja siksi tähän Becerran ennustukseenkin voidaan tietysti suhtautua epäillen. Mutta sen verran perusteellisen arvion hän on tehnyt, että kirja ei jättänyt rauhaan.

"Tämän kirjan päällimmäinen tehtävä on kertoa 'missä olemme' ja 'kuinka tähän tulimme'. Selitän tarkemmin. 15. heinäkuuta 1215 englantilainen aatelisto määräsi normannien kuningas Juhanan allekirjoittamaan Magna Cartan, jolla he arvelivat puhdistavansa ryvettyneen maineensa, mutta tämä allekirjoitus merkitsikin, että yli kolmesataa vuotta vanha feodalistinen talousjärjestelmä oli päättymässä."

Becerran mukaan tämä samainen kuningas Juhanan Magna Carta toteutui eräällä tavoin myös vuoden 1929 suuressa talousromahduksessa. Se oli tämän modernin ajan vallitsevan talousjärjestelmän eli kapitalismin maanjäristys ja sen myöhäisvaiheita eletään nyt. Hän sanoo edustavansa dynaamista historiakäsitystä, jossa myös evoluutiolla on suuri merkitys. Tämän hetkisillä huonoilla talousuutisillakin on siis juurensa koko ihmiskunnan kehityksessä, vaikka hän sanoo kirjassaan tietävänsä nykyiselle akuutille systeemin kriisille täsmällisen ajankohdan.

"Se oli syyskuussa 2007 kun päivänvaloon tulivat valtaisat rahoitusmaailman ongelmat, korkean riskin rahastot, joita kutsuttiin nimellä 'subprime'. Siitä hetkestä lähtien alkoivat ongelmat kasaantua pöheiköksi; jättimäiset velat, tyhjiinammennetut velalliset, suljetut rahoituslähteet, epäluottamus, järistykset, talouden alamäki, sosiaalinen epävarmuus ja työttömyys."

Tätä kierrettä on yritetty nyt lähes parin vuoden ajan katkaista keskuspankkien ja G20 maiden ja kaikkien valtioiden massiivisella väliintulolla, mutta ovatko tulokset olleet onnistuneita?

Katalonialainen taloustieteen professori Santiago Nino Becerra väittää kirjassaan 'Romahdus 2010', että eivät ole. Tähän palataan kohta tarkemmin, mutta sitä ennen hän ensimmäisessä luvussa havainnollistaa kehitystä ottamalla esimerkiksi Irlannin.

Vuonna 1960 Irlanti oli vielä Euroopan köyhimpiä maita, sen elintaso oli vain noin 60 prosenttia eurooppalaisesta keskitasosta. Mutta vajaat 50 vuotta myöhemmin tilanne oli jo aivan toinen.

"Vuonna 2007, jos yleiseurooppalaista bruttokansantuotetta merkittäisiin luvulla sata, oli Irlanti jo luvussa 146.3, vain Luxemburg edellään. Kuinka oli mahdollista, että Irlannin talous pystyi noin lyhyessä ajassa nousemaan näin huomattavasti? Kuinka on mahdollista, että kun vielä 1980-luvulla Irlannin talous oli onnistunut vain työntämään ihmisiä pois maasta, niin 20 vuotta myöhemmin se oli lähes EU:n johtava talous kun mitattiin bruttokansantuotetta?"

Becerran mukaan tämä ei ollutkaan mahdollista kuin hetkellisesti, kestäväksi malliksi tästä ei ollut.

"Irlanti on esimerkki bluffista, kuplataloudesta, jota on harrastettu laajasti menneinä vuosina. Tämä kupla oli väistämätön, sen puhaltaminen alkoi jo vuonna 1991 ja se voimistui vuoteen 2003 mennessä. Sen jälkeen alkoi korkojen lasku, jolla vuonna 1973 alkanut systeemin viimeinen vaihe yritettiin pelastaa. Tälle kuplalle on ollut leimaa antavina piirteinä hyperkulutus, hyperlainoitus sekä se, että palvelusektorin on ajateltu toimivan yleislääkkeenä kaikkiin ongelmiin ja työllistävän myös vähemmän tärkeää aktiiviväestöä; kaikkea tätä on sitten kuorruttanut finanssisektorin keinottelu tulenaroilla polttoaineilla."

Becerra ei mainitse Islantia tai Latviaa, mutta näitä maita kriisi koettelee vielä kovemmin kuin Irlantia. Sama koskee myös Suomea, vaikka ehkä vielä juuri tällä hetkellä hivenen kevyemmin.

Irlannin tavoin myös omalle maalleen Espanjalle Becerra omistaa kirjassa yhden kokonaisen luvun. Espanja toimii vuoden 2010 alkupuolen EU:n puheenjohtajamaana ensi kertaa yhteistyössä uuden presidentin ja ulkoministerin kanssa. Maassa on tällä hetkellä EU:n kovin työttömyys, noin 20 prosenttia. Silti Espanjalle on ennustettu lievää talouskasvua jo tälle vuodelle. Becerra ei pidä sitä realistisena, koska työn tuottavuus maassa ei vuosien 1996 ja 2005 välisenä aikana ainoana EU-maista kasvanut lainkaan. Maan talouskasvu on perustunut rakentamiseen ja ulkomailta tulleisiin rahoihin.

"Toipuminen tulisi tapahtumaan vuosien 2009 ja 2010 aikana 2,8 prosentin vauhtia. Miksi? Perustuen mihin? Velkaantumalla millä tavoin? 4,2 prosentilla näiden samojen vuosien 2009 ja 2010 aikana. Olen epäileväinen kun hyvin tiedän, että koko maan taloussektori on huonolla tolalla. On tosiaan vaikea uskoa, että työttömyys olisi vieläkään nähnyt kattoa. Ajattelen, että todellisuus tulee olemaan pahempi, paljon pahempi."

En nyt tässä puheenvuorossa sukella Becerran tavoin taloushistoriaan yleisesti tai kapitalismin kulttuurihistoriaan erityisesti, totean vain lyhyesti häntä toki mukaillen, että toisaalta kalvinistiset hyveet - ajatellaanpa vaikka Ikean Ivar Kampradia - ja toisaalta yksilöllisyyden korostaminen - 'mulle kaikki heti nyt' - tyyliin - ovat lopulta kapitalismin nykymallin aatteellisena perustana.

Mutta palataan vielä havainnollistavampiin esimerkkeihin.

"On olemassa yksi kaava, joka selittää parhaiten maailman yleisen kulutustason kasvun vuoden 1973 jälkeen: öljynkulutus. Maailmanlaajuinen talouskasvu ja öljynkulutuksen kasvu kulkevat erottamattomasti yhtä jalkaa. Globaalin bruttokansantuotteen kasvun ja mustan raaka-aineen kulutuskasvun välinen korrelaatio on yli 99,7 prosenttia."

Milloin öljyn kulutuksen kasvu sitten mahdollisesti loppuu? Becerra sanoo, että Barcelonassa pidetty ASPO:n (The Association for the Study of Peak Oil and Gas) päätyi vähän yli vuosi sitten siihen, että öljyntuotannon lakipiste saavutetaan vuonna 2012, jonka jälkeen se alenee 3 prosenttia vuosittain ja kulutuskysyntä yhden prosentin joka vuosi.

"Tästä johtopäätöksenä on, että öljyn ja itse asiassa minkä muun raaka-aineen - kuten veden, kuparin, uraanin tai puun - kulutuksen kasvun ja yleisen talouskasvun välinen suora yhteys on erittäin ongelmallinen, itse asiassa se on ratkaisematon ongelma."

Meille on siis nyt esitelty talousennusteita, että tästä nykykriisistä ollaan jo tulossa ulos. Tätä myönteistä näköalaa ovat jo yli vuoden ajan ruokkineet kasvussa olleet pörssikurssit. Onko markkinoiden optimismille katetta? Becerrakin toteaa kirjassaan, että nyt on jo ennustettu länsimaissa runsaan prosentin luokkaa olevaa talouskasvua, maksimin ollessa 2,6 prosenttia. On totta, että koska lähimenneisyydessä on kasvua koettu, on helppo ajatella, että niin käy taas vastakin. Myös Becerra myöntää auliisti valoisat puolet, mutta vain lähimenneisyyden osalta.

"Olemme eläneet vuosia, jolloin kaikki näytti menevän hyvin, vuosia, jolloin lainat olivat turvattuja, raha halpaa, velat kasvavia, mutta hallinnassa, kulutus nousi, vallitsi suoranainen asuntorakentamisen buumi, työpaikkoja syntyi (vaikkemme osanneet arvioida niiden laatua), tuli väkeviä voittoja, hulppeita autoja ravintoloiden ja baarien eteen, matkoja eksoottisiin kaukomaihin, kalliita päähänpistoja, matkapuhelimia, joita kahden kuukauden välein vaihdettiin uuteen malliin, henkilökohtaisia valmentajia sekä nuoriso, joka antoi jokaiselle perheelle mallia kulutuksen minimivaatimustasosta. Nämä ovat olleet pysyvien matalien asuntolainakorkojen vuosia, kiinteistökeinottelun ja kakkoskotien hankinnan vuosia, vuosia, jolloin on myyty suunnitelmien mukaan ja ostettu työvaatimusten mukaan, vuosia, jolloin on voitu unelmoida."

Vuoden 2001 minikriisistä selvittiin rahan määrän lisäyksellä, korkojen alennuksella ja muilla vastaavilla perinteisillä keinoilla. Mutta ei enää tästä kriisistä, hän väittää.

Nyt Yhdysvallat eturintamassa on käytetty myös erilaisia keinoja kuin vuoden 1929 suuren talousromahduksen jälkeen. Valtiot ovat puuttuneet markkinoiden toimintaan tavoilla, joita on pidetty `pienempänä pahana´.

"Nyt tämä romahdus, joka alkaa selvästi vasta vuonna 2010 on siinä mielessä vähemmän paha kuin 1929, koska nyt siihen on osattu valmistautua paremmin ennakolta. Kuitenkaan yhteiskunnassa perheet eivät muodosta enää samanlaista turvaverkkoa kuin 1920- ja 30-luvuilla, vaan päinvastoin. Mutta toisaalta tämä nykyinen kriisi on paljon perusteellisempi kuin aiempi suuri lama, sillä nyt tähän liittyy järjestelmän loppuun palamisen vaihe. Vuoden 1929 tapahtumissa suunta kuitenkin oli 'kohti enempää', kun puolestaan nyt lähdemme liikkeelle yltäkylläisestä hyvinvoinnista ja suunta on 'kohti vähempää'."

Nykyiseen finanssikriisin johti tilanne, jossa sääntelyä vuodesta 1980 lähtien vähitellen purettiin. Nyt valtioiden väliintulo on saanut aikaan paineita sääntelyn lisäämiseen ja kättä väännetään poliittisesti kuinka pitkälle tässä tulisi jälleen mennä. Kovin monia askelia ei vielä ole otettu todellisen sääntelyn suuntaan, mistä osoituksena ovat pankinjohtajien jälleen ennätykselliset bonukset. Becerran mukaan sääntelytoimet eivät enää ehtisi juuri vaikuttamaankaan tämän kriisin etenemiseen.

"Vuosi 2011 tulee olemaan erityisen kova; siitä tulee koko tämän kriisiajan pahin vuosi, jolloin sosiaaliset levottomuudet, mellakat ja eri väestöryhmien äänekkäät vaatimukset lisääntyvät."

Olisiko voitu toimia toisin? Miksi asioiden kulkuun ei sitten aiemmin puututtu?
Santiago Nino Becerra vastaa kirjassaan näin:

"Teoriassa olisi kyllä voitu toimia toisin, mutta. MUTTA. Silloin emme olisi voineet luoda kaikkea sitä minkä nyt olemme pystyneet aikaansaamaan. Vuosien 1996 ja 2007 välisenä aikana maapallomme talous toimi rytmillä, joka oli neuvojen yläpuolella, mutta oli myös mahdotonta kuvitella, että sitä olisi voitu pakottamalla saada hiljentämään tahtiaan, kuten vastaväittelijä voidaan hiljentää. Elämä oli kuin Blade Runner- elokuvan Roylla, intensiivinen mutta lyhyt."

Katalonian yliopiston taloustieteen professori Santiago Nino Becerra huomauttaa, että silloin kun hän alkoi kirjoittaa näitä kirjansa rivejä, talous näytti ulospäin olevan vielä paremmalla tolalla, siis noin vuosi sitten. Nyt kun tämä neljästoista päivitetty painos on ilmestynyt, hän sanoo todellisen tilanteen olevan paljastumassa vähitellen myös suurelle yleisölle.

Otetaan kirjasta vielä toinen konkreettinen esimerkki, nimittäin Baltic Dry Index. Sitä on pitänyt yllä vuodesta 1985 brittiläinen Baltic Exchange ja tällä mitataan raaka-aineiden merirahtiliikenteen määrän vaihteluita.

"Niiden melkein viidenkymmenenviiden kuukauden välisenä aikana 1. kesäkuuta 2004, jolloin indeksi oli tasossa 1149 ja 29. joulukuuta 2008, jolloin se oli vain tasossa 774, puhuttiin kasvusta, historiallisesta hysteriasta, ennennäkemättömästä aktiivisuudesta ja myös halvaantumisesta tässä jälkiglobaalissa maailmassamme. Mutta mikä on merkityksellisempää kuin meriliikenteen kehitystä mittaava indeksi? Vastaus: ei mikään."

Noiden vuosien aikana indeksi tosin kävi hetkellisesti ennätyksellisen korkealla yli 11000 pisteessä keväällä 2008, pudoten sieltä loppuvuotta kohti romahtaen alas. Mutta tällä hetkellä Baltic Dry Index heiluu yli 3000 pisteessä, eikö se osoita jo valoisampien aikojen häämöttävän?

Eli onko tämä kyseinen professori sittenkin vain pahainen astrologi, jonka ennustuksiin ei kannata luottaa - näinkin hänestä on ivallisesti sanottu - vai onko hän pessimismissään ja järjestelmän arviossaan pelottavan oikeassa? Koska hänen mukaansa on kyseessä itse talousjärjestelmän kriisi, tulee se myös kestämään, aina vuoteen 2020 asti.

Systeemin kriisejä on ollut Becerran mukaan kautta ihmiskunnan historian aika ajoin. Niitä ei ole osattu eikä voitu välttää.

"Tulee hetki, jolloin uusi filosofia, ajattelutapa murtautuu esiin, saa aikaan konfliktin vallitsevan ajattelun kanssa, aiheuttaa samalla perustavaa laatua olevaa jännitystä ja sen myötä vanha tuotantojärjestelmä painuu mailleen ja uusi nousee tilalle."

Kapitalistinen talousjärjestelmä ei kuitenkaan lopu tähän vielä pitkään aikaan, Becerra uskoo, vaan kyse on siis sen sisäisestä evoluutiosta ja turbulenssista. Millainen kestävämpi ja kenties uusiin globaaleihin virtuaaliverkostoihin perustuva talouskehitys sitten tilalle rakentuu, sitä ei kirjassa hahmotella ollenkaan. Mutta se näkee, ken elää. Näin Becerra joka tapauksessa lopettaa kirjansa 'Romahdus 2010':

"Tämä kriisi, todellinen kriisi, kun sen kunnolla kohtaamme vuoden 2010 jälkipuoliskolla, on järisyttävä, halvaannuttava, kohti osuva luoti; siitä tulee deflatorinen, lama, ei mitään siihen verrattavaa kuin olemme tähän mennessä eläneet. Siitä tulee jotakin samantapaista kuin mieliimme iskostuneet kuvat 1930-luvun suuren laman kouriin joutuneiden henkilöiden kasvoista; kasvot, jos ne meille jotakin ilmensivät, kertoivat kuitenkin 30-luvusta. Tämän kriisin kasvot kertovat huomisesta. Näissä kasvoissa kuvastuu niiden ihmisten kasvot, joista heijastuu perusteellinen, järjestelmän kriisi joka jo kolkuttaa ovillamme. Tilanne, joista tulevat kirjat kertovat yhdellä yleisotsikolla: vuoden 2010 romahdus."