Eurooppalaisia puheenvuoroja

Populismi luo raja-aitoja

: Eurooppalaisia puheenvuoroja

Esa Aallas 24.11.2009

"Jokainen raja, jolla on sillan tai ylityspaikan sijasta muuri, pitää sisällään sodan kätketyt kasvot." Näin pelkistää italialainen kirjailija Claudio Magris tämän syksyn Frankfurtin kirjamessujen päätöspäivän puheessaan ´Diritti e valori: i confini dell´Europa, Arvot ja oikeudet, Euroopan rajat´.

Monista rajoja halkovista teoksistaan kuten Tonava ja Mikrokosmoksia tunnetulle triesteläiselle kirjailijalle luovutettiin kirjamessuilla Saksan arvostetuimpiin tunnustuksiin kuuluva Saksan kirjakauppiaiden rauhanpalkinto Friedenpreis. Vuodesta 1950 alkaen jaetun tunnustuksen ensimmäisenä italialaisena saaneen Magrisin edeltäjiä ovat olleet muun muassa Herman Hesse, Albert Schweitzer, Astrid Lindgren, Susan Sonntag ja Orhan Pamuk.

Erityisesti keskisen Euroopan, Mittel-Europan kulttuurihistoriaan professorina perehtyneen Magrisin saksaksi tuhannelle kuulijalle Frankfurtin Paulskirchenissä pitämää puheenvuoroa kuunteli myös tuorein kirjallisuuden nobelisti, syntyään romaniansaksalainen kirjailija Herta Müller.

Niin eurooppalaisten sodattomuuden illuusiosta kuin uuden populismin uhasta puhunut italialainen intellektuelli vei kuulijansa aluksi Adrianmeren pohjukkaan rajakaupunkiinsa Triesteen, sen hylättyjen kasarmien historiaan.

"Näihin kasarmirakennuksiin liittyy eriskummallinen persoona Diego de Henriquez, joka pyhitti elämänsä ja valjasti perheensäkin keräämään kaikkea mahdollista sotaan liittyvää esineistöä. Sotamuseon rauhan puolesta perustaneen Henriquezin intohimona oli museo, joka kertoisi kävijöilleen niin vaikuttavasti sodan kauheuksista ,että kitkisi sotahalut tulevilta polvilta."

Triesten kokeman natsikauden aikana näiden kasarmien luona toimi ainoa Italiaan perustettu keskitysleiri. Sen kaasuhuoneeseen päätyi moni triesteläinen.

Sotamuseota rauhan puolesta keränneen Henriquezin groteski varjo ja roihuava intohimo ovat seuranneet Magrisia vaikuttaneet kirjallisuudentutkijan omaan kirjalliseen tiehensä. Kirjallisuudenhistorian klassikot ja pyhien kirjojen kertomukset ovat hänen mukaansa pitkälti yhtä suurta sodan tarinaa. niin Homeroksen Odysseia, kuin hindulaisuuden peruseepos Mahabharata kuin suurelta osin Vanha Testamenttikin. Magris ei kuitenkaan pidä sotaa yhtä välttämättömänä kuin elämää tai hengitystämme. Kirjailija kehottaa vastustamaan fatalistisia käsityksiä sodasta ja kysymään Immanuel Kantin tavoin Was darf ich hoffen mitä voin toivoa? Koska toivo on vahvin vastavoima epätoivolle, toivo saa meidät välittämään toisistamme viimeiseen asti.

"Muistakaamme vaikka Aron Liekantia; miestä jota juna vei Auschwitziin ja joka - päinvastoin kuin muut junaan ahdetut - tiesi kohtalonsa pääteasemalla. Kohtalostaan huolimatta Liekant ei vaipunut epätoivoon vaan löysi tavan välittää pojilleen Bertelle ja Simonille viimeisen viestin, jossa neuvoi poikiaan olemaan juomatta jääkylmiä juomia kun ovat hikisiä."

Pelkuruutta sekä haluttomuutta katsoa totuutta silmiin osoitti Magrisin mielestä puolestaan Italia vetäessään suurlähettiläänsä pois Belgradista kun Nato - ja näin ollen myös jäsenmaa Italia - pommittivat kaupunkia ja Serbiaa. Tämä pelkurimainen teko olla vaikuttamatta paikan päällä lisäsi pieneltä osaltaan ihmisten kokemaa kauhua Magrisin naapurimaassa. Menettely tuo kirjailijan mieleen tarinan historian liiankin hyvin tuntemasta amiraali Nelsonista

"Muistan historiasta kauhistuttavan tarinan Nelsonista. Hän antoi pommittaa tuntikausia tanskalaisten antautumisen jälkeenkin heidän laivastoaan ja Kööpenhaminaa . Nelsonin kerrotaan silti todenneen joutuvansa kirouksen valtaan jos näkee käskynsä aiheuttamat jäljet. Tästä syystä amiraali laittoi kaukoputkensa vain toiselle, mustan lapun peittämälle silmälleen."

Anekdootti - oli se sitten totta vai tarua - kelpaa Magrisin mielestä myös meille meneillään olevaa kolmatta maailmansotaa näkemään haluttomille eurooppalaisille meille, joista moni luulottelee sodan barbarian päättyneen tuhatvuotiseksi aiotun kolmannen valtakunnan tuhoon toisessa maailmansodassa. Kuitenkin ainakin 20 miljoona ihmistä on kuollut sodissa vuoden 1945 jälkeen - useimmat nimettöminä ja unohdettuina pääosin Eurooppamme ulkopuolella .

Kirjailijan mukaan me eurooppalaiset saatamme elätellä sodattomuuden harhakuvaa, illuusiota, koska viholliset eivät enää ammu toisiaan Reinin vastakkaisilta töyräiltä. Eikä rautaesiripun sähisevä sytytyslanka uhkaa enää halkaista Triesten kalkkikivikallioita, ´il carsoa´.

Tämän päivän Eurooppaa halkovat kuitenkin kirjailijan mielestä uudenlaiset, rauhaa uhkaavat rajalinjat.

Tämän päivän rauhaamme uhkaavat uudet, suurelta osin näkymättömät, kaupunkejamme halkovat sisäiset rajat: meidän ja kaikkialta muualta maailmasta tulevien ja tänne pyrkivien väliset rajat. Emme vain monin paikoin näe niitä , koska uudet rajat kulkevat pääsin pimeässä , kuten toteaa oivasti laulaja Mackie Messer.

"Vuonna 2000 eräs huomattava italialainen politiikko, myöhempi pääministerimme , toi Lombardian maakunnassa sijaitsevaan Lodiin mukanaan talutusnuorassa sian ,;paikalle , johon oli ehdotettu moskeijaa. politiikko tarjosi sikapossuaan pyhätön rakentamista ehdottaneille muslimisiirtolaisille. Mielestäni tätä voidaan pitää yhtenä pienenä sodan näytöksenä."

Frankfurtin Paulskirchenissä palkittu kirjailija kertoi kotimaassaan voimaan tulleesta , demokratian perusteita rikkovasta uudesta laista. Asetuksesta, joka sallii yksityisten kansalaisten yleistä järjestystä ja turvallisuutta valvomaan perustettavat järjestysryhmät . Ryhmät , jotka voivat tukahduttaa rauhattomuutta erityisesti siirtolaisten asuttamilla alueilla.

Saapasmaan Suomea tulehtuneemmassa siirtolaiskeskustelussa on jo ehdotettu että yli maassa oleskelevat satatuhatta romania lennätettäisiin Romaniaan. Italia jo myös karkottaa Välimeren yli Eurooppaan pyrkiviä siirtolaisia Libyaan, jossa heitä kohdellaan alentavasti ja julmasti.

"Toivonkin italialaisena patrioottina - ettei minun ihastuttava maani jälleen kerran kulje edistyksen kärjessä - kielteisessä mielessä. Aikanaan toteutimme fasismin ennen muuta Eurooppaa , tosin sittemmin monet muut kehittivät suurella antaumuksella kyseistä oppia.

Maassani ja muuallakin Euroopassa nykyisin lainehtiva uusi populismi ei muistuta klassista fasismia. Ei koska populismi on sosiaalisesti hyvin , sanoisinko pesusienimäisen joustavaa , demokratiaa ilman demokratiaa. Silti uusi populismi vaikuttaa totaalisesti tuhoten luovuttamattomia perusarvojamme , hämärtää käsityksiämme siitä mikä on laillista , mikä laitonta; mikä on hyväksi yksilölle, mikä yhteisölle, mikä on oikeudenmukaista mikä ei."

Magris pitää kotimaataan jo esimerkkinä maasta, jonka lait eivät näytä koskevan tasavertaisesti kaikkia. Hänen mielestään tilanne voi viedä viidakkoon , jossa vallitsevat viidakon lait - bellum omnium contra omnes - tila jossa vahvat löytävät monia syitä survoakseen heikot voimattomiksi.

Berlusconin ja nationalistisen Pohjoisen liiton seurattu äänitorvi sanomalehti il Giornale kommentoi Magrisin Frankfurtin puheenvuoroa ilkkuvalla otsikolla: Magris päästeli/lauloi anti-italialaista litaniaa. Pääministerin hylkimän ja hänen puhelintyttöjen kanssa käymiään keskusteluja paljastaneen La Repubblica-lehden marraskuisessa haastattelussa Magris kritisoi puolestaan pääministeriä.

"Jos esimerkiksi Saksan liittokansleri Angela Merkel alkaisi Berlusconin tavoin boikotoida saksalaismedioita ja yrittäisi rajoittaa niiden sananvapautta, tietäisi tämä Merkelin uran nopeaa loppua."

Seitsemän vuosikymmentä jo kokenut Magris kannattaa yhtenäistä Euroopan federaatiota. Eurooppaa joka kykenee käsittelemään kansalliset rajat ylittäviä aikamme ongelmia ja torjumaan uuden populismin nostattamia raja-aitoja.

Triesteläisen intellektuellin mielestä uusien eurooppalaisten ja heidän edustamiensa kulttuurien kanssa on käytävä jatkuvaa vuoropuhelua. Pitämällä kuitenkin kiinni luovuttamattomista demokratian perusarvoista , kuten kaikkia kansalaisia koskevasta yhdenmukaisuudesta tai yhteismitallisuudesta yksilön uskonnosta tai etnisestä alkuperästä riippumatta. Ja edellyttää myös että vuoropuhelussa muut hyväksyvät luovuttamattomat ihmisarvot.

Tähän samaan aihepiirin liittyvän artikkelinsa Rajakirjoituksia meidän Kalevalastamme ja myös maastamme toisin kuin maansa pääministeri kiinnostunut Claudio Magris päättää lainaukseen Dantelta.

"Kotikaupunkiansa Firenzeä halkovan Arno-joen vettä virkistyksekseen juoneen Danten sanoin: meidän ihmisten todellinen isänmaa on rakastamaamme kotiseutua laajempi -koko maailma. Aivan samoin kuin meri on kalan isänmaa."

l