Etusivu > Yhteiskunta > Eurooppalaisia puheenvuoroja
Tiistaisin klo 18.05 - 18.20, toinen lähetys torstaina klo 13.40
Eurooppalaisia puheenvuoroja lähetetään vuoroviikoin Amerikkalaisten ja Kolmannen maailman puheenvuorojen kanssa. Tuottajana Juha Kulmanen. Voit myös lukea Radio 1:n puheenvuoroja ja muita kolumneja netistä.
(Yhteiskunta)
Uusinnat YLE Puheessa: la 10.43 ja 15.43 sekä ma 18.45
Tilaa podcast. Mitä podcasting on?
"Sanoisin, että ihmisten mielissä elää liikaa yleistyksiä, stereotypioita, helponhelppoja metaforia Etelä-Italiasta, joka itse asiassa on paljon monipuolisempi ja monisyisempi, paljon vähemmässä määrin
konservatiivinen kuin yleensä luullaan, " sanoo Apulian maaherra Nichi Vendola.
Monien yllätykseksi konservatiivisena pidetyssä Etelä-Italiassa, Italian saappaankoron Apulian eli Puglian maaherraksi valittiin vaalella vuonna 2005 vasemmistolainen ihmisoikeus- ja homoaktiivi Nicola ´Nichi´ Vendola. Vendola johtaa 4,2 miljoonan asukkaan Apuliaa konservatiivisen Berlusconin keskushallinnon puristuksessa ja kehuu apulalaisten olevan edistyksellisiä ja
suvaitsevaisia.
Mafian vastaisen komitean jäsen, maaherra Vendola todistelee myös Mafian ja Etelä-Italian läheisen yhteyden olevan virheellinen käsitys.
"Mafioiden sydän on etelässä, mutta niiden lompakko on pohjoisessa ja kaikkialla maailman rikkaissa piireissä. Tänä päivänä vaarallisin mafia Italiassa ja yksi vaarallisimmasta maailmassa on Calabrian mafia. Sen katse kohdistuu Milanon Expon liiketoimintaan, 15 miljardia euroa. Calabrian
mafia on läsnä kaikissa Pohjois- ja Keski-Italian lääneissä. Se hallitsee suurta osaa Lombardian, Piemonten, Emilia-Romagnan, Toscanan, Ligurian taloudesta, Se kontrolloi kokonaisia pizzeria-, ravintola. ja hotelliketjuja Australiassa, Kanadassa, osassa latinalaista Amerikkaa, Saksassa,
Englannissa."
Vendolan mukaan mafialla ei ole vankkaa jalansijaa Etelä-Italian poliittisissa ja hallinnollisissa tai taloudellisissa rakenteisssa - toisin kuin pohjoisempana. Nykyisin Apuliassa vaikuttaa Italian mafian ohella yhä vankemmin myös Albanian ja Venäjän mafia huumekauppoineen. Mafian
vastaisessa komiteassa toimiva maaherra Vendola sanoo pyrkivänsä mafialta takavarioidun omaisuuden käyttämiseen yhteiseksi hyväksi.
Radikaalil vasemmistolainen Vendola ei ole ollut tyytyväinen vasemmiston toimintaan, ja siksi hän perusti vuonna 2009 uuden vasemmistopuolueen, Sinistra & Libertà, vasemmisto ja vapaus. Puolue on radikaali ja punavihreä. Maaherra Vendola itse kehottaa apulialaisia vastustamaan kaikkia
ihmisoikeuksia loukkaaavia konservatiivisen keskushallinnon lakeja. Hänen mukaansa vasemmiston pitäisi uudistua, oppia vanhoista virheistäään ja pitää kiinni uuslibaralismin vastustamisesta ja sen haastamisesta.
"Sanokaamme, että vasemmistolla on kaksi vihollista, kaksi sisäistä vihollista. Ensimmäinen on sielun kadottaminen, vahvan vaihtoehdon häviäminen horisontista. Vasemmistosta tulee kyvytön rakentamaan suuria visioita, hahmottamaan itselleen missioita. Siitä tulee toisinaan eräänlainen
vaalimasiina, joka on kyynisyyden, vallanhimon ja opportunististen käyttäytymismallien leimaama. Tämä on johtanut siihen, että vasemmisto maailmanlaajuisesti on antanut uusliberalismin sokaista
silmänsä. Vasemmisto on vasemmisto, joka antaa periksi, joka ei enää taistele muuttaakseen maailmaa. Tämä on vasemmiston ensimmäinen vihollinen, sillä se ajattelee, että valta-aseman saavuttaminen on tärkeämpää kuin yhteiskunnan muuttaminen.
Vasemmiston toinen vihollinen on se, että se haluaa yksinkertaisesti säilöä menneiden aikojen muistot; että se suhtautuu tiettyihin symboleihin, myytteihin, kuin fetissiin. Sen suhtautuminen on nostalgista. Se luulee voivansa restauroida loisteliaan menneen glooriansa sulkeutuen identiteettinsä suojiin. Tämäkin piirre edustaa taas tietynlaista kulttuurista alistumista. Tilannetta voidaan verrata vaikkapa ulkona myllertävään myrskyyn. Sen sijaan, että käyn rohkeasti sitä päin, linnoittaudun
vanhaan mökkiini, en mene enää ulos ja jään odottamaan parempia säitä. Siis yhtäältä identiteetin kadottaminen, toisaalta sen korostaminen neuroottisella tavalla ovat siis vasemmiston kaksi vihollista. Vasemmiston tulisi pystyä ymmärtämään tappionsa vakavuus."
Uutta vasemmistoa edustava Nicola Vendola toivoo eri vasemmistoryhmien löytävän yhteisiä polkuja ja palaamaan Marxin viitoittamalle tielle. Sen sijaan marxlilaisuuden itselleen omineet teoreetikot ja ideologit saavat häneltä huutia. Vasemmistossa pitäisi vihdoinkin olla omien aivojen
käyttäminen sallittua. Vaikka Vendola arvostelee erityisesti uusliberalismille antautuneita Euroopan sosialidemokraatteja, hän moittii vasemmistoa kokonaisuudessaan.
"Uusliberalismi on saattanut maailman katastrofin partaalle. Katastrofi on taloudellinen, sosiaalinen ja myös ympäristön tilaa koskeva. Uusliberalismi on teoretisoinut tavaran pyhyyden, tavaran vapaan liikkumisen periaatteen ja tehnyt tavaroista tärkeämpiä kuin ihmisistä, joiden oikeus vapaaseen liikkumiseen on paljon rajallisempi globalisoituneessa maailmassa. Uusliberalismi on korvannut työn keskeisen aseman rahoituspolitiikan keskeisyydellä kehityksen ja kasvun rakentamisessa. Kaikki tämä on räjähtänyt dramaattisella tavalla koko maailmassa alkaen Yhdysvalloista. Uusliberalismi on ihmiskunnan vihollinen. Uusliberalistinen vasemmisto tänä
päivänä änkyttää. Tony Blair, ei tänään enää ole kiintopiste. Katseet kohdistuvat nyt Barack Obamaan, jonka kulttuuriset ja poliittiset kategoriat eivät ole edes kaukaista sukua uusliberalismille.
Vasemmisto on tehnyt itsemurhan hetkellä, jona se on alkanut puhua uusliberalistisen vasemmiston äänellä. Jotta se voi syntyä uudelleen, sen on kritisoitava uusliberalismia voimakkain sanoin ja se on palattava esittämään universaaleja ajatuksia. Oikeisto sen sijaan esittää universaalishenkisiä
ajatuksia. Se puolustaa markkinoista saatavan hyödyn universaalisuutta. Vasemmistolla tulisi olla rohkeutta puolustaa yksilön universaalia oikeutta elämään, luonnon eheyttä, rauhan aatetta."
Euroopan unioniin Vendola suhtautuu kriittisesti - erityisesti uusliberalistisia taloudellisia arvoja korostavaan Maastrichin sopimuksen EU:hun. Eurooppa-projekti on unohtanut monimuotoisen sivityksellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen ulottuvuuden kokonaan.
"Olen sitä mieltä, että Eurooppa on syvän kriisin vallassa, koska se on elänyt enimmäkseen Maastrichtin sopimuksen mantereena, Euroopan keskuspankin mantereena kieltäytyen ottamasta vakavasti huomioon arvojaan ja kulttuurisia juuriaan. Se on valinnut Ranskan keskinkertaisen
välittäjän roolin, eräänlaisen välinpitämättömyyden unionin perusarvoja kohtaan. Ja lisäksi tänään Eurooppa on surullinen Eurooppa, manner jossa ei tehdä enää lapsia, manner, jossa ei synny enää ideoita, manner joka kuplii enää vain johtajiensa eroottisista edesottamuksista. Kun Barack Obama tulee vierailulle Eurooppaan, järkeillen kuten järkeilee henkilö, joka rakastaa karttapalloa, puhuu Sarkoszyn kanssa Europasta, joka laajenee Turkkiin, Sarkoszy vastaa kuin 1800-luvun pikkukaupungin pormestari peloissaan, ei Turkin takia, vaan ranskalaisten äänestäjien. Hän vastaa vailla rohkeutta.
Kaipaamme Euroopan perustajaisiä, konservatiivisimpiakin, kaipaamme
Adenaueria, kaipaamme Willy Brandtia, Algiro Spinelliä, Olof Palmea, niitä jotka kykenivät näkemään Euroopan suurena haasteena sivistykselle, jotka katsoivat sen juuria, jotka ovat Välimeren ympäristössä, ja joita ei voi sekoittaa uskonnolliseen fundamentalismiin."
Eurooppa on kirjallisuustieteitä opiskelleelle Vendolalle rakas maanosa, mutta hän katsoo muuutoksien tuulien olevan tulossa valtameren takaa, Amerikoista - sekä Pohjois että Etelä-Amerikasta. Eurooppa on Vendolan mukaan ryhtynyt vain sivustakatsojaksi, kun maailmalla tapahtuu. Hänen mielestäään on mahdollista joko voittaa islamilainen fundamentalismi Balkanilla ja Turkissa tai sitten antaa se kehittyä. EU:n ovien avaaminen islamilaisille maille on avain suvaitsevaisuuskehityksen edistämisessä. Ja vaikka Vendola suhtautuu Maastrichin sopimuksen EU:hun kriittisesti, hän kannattaa ainakin jonkinlaista federalismia, Euroopan Yhdysvaltoja.
"Euroopalla tulisi olla kutsumus olla esikuvana maailmasta, sivistyksestä, kulttuurien ja kansojen kohtauspaikka, valitettavasti Eurooppa on valojen ja varjojen Eurooppa. On Zapateron kansalaisoikeuksien Eurooppa, mutta myös kaikkialla uudelleen järjestäytyvien uusnatsien Eurooppa, sosiaalisen ja monikansallisen integraation Eurooppa mutta myös Berlusconin tai
Sarkoszyn Eurooppa."
Eteläitalilaisen Apulian läänin vaaleilla valitun vasemmistolaisen maaherran Nicola ´Nichi´Vendolan mukaan EU:sta tulisi muodostaa ihmisoikeuksia korostava, suvaitseva ja sosiaalinen ja demokraattien, kansojen Eurooppa.
"Mielestäni Maastrichtin sopimus on johtanut Euroopan umpikujaan. Olen sitä mieltä, että eurooppalaisten kansojen kohtaamisessa on se suuri demokraattinen visio mantereesta, joka voi taata meille tulevaisuuden. Maastricht kertoo eurooppalaisesta harvainvallasta ja sen
johtohahmoista, ei kansojen Euroopasta."
Mitään väheksymättä tai liikaa kunnioittamatta. (Avautuu blogisivulle.)
"Aatosta jaloa ja alhaista mieltä." (Avautuu blogisivulle.)
Pitkän uran varrelta jännittäviä tapahtumia ja haastateltavia. (Avautuu blogisivulle.)
Uusi Musta - Reaktiomedia huomisen jäljillä. (Avautuu Uusi Musta -ohjelman sivulle.)
Vieraslistalla politiikan, kulttuurin ja tieteen kärkinimet. (Avautuu blogisivulle.)
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Kulttuuriuutiset: Stieg Larssonin Millennium-trilogialle Hollywood-sopimus
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat