Eurooppalaisia puheenvuoroja

Vastarinta oli moraalinen kannanotto

: Eurooppalaisia puheenvuoroja

Martti Puukko 30.4.2009

Keskustelu kansanedustaja Markus Meckelin kanssa

Vuonna 1952 syntynyt teologi ja poliitikko Markus Meckel joutui jo varhain DDR:n totalitäärisen hallinnon uhriksi. Vuonna 1969 kun hän oli 17-vuotias hänet erotettiin lukiosta poliittisista syistä. 1970- luvulla Meckel opiskeli teologiaa ja 1980- luvulla hän toimi DDR:n evankelisen kirkon piirissä toimineessa oppositiossa.

Kuukautta ennen Berliinin muurin murtumista hän ja Martin Gutzeit perustivat vuoden 1989 lokakuussa DDR:n sosiaalidemokraattisen puolueen.
Vuonna 1990 Meckel toimi muutaman kuukauden ajan DDR:n viimeisenä ulkoministerinä. Meckel on ollut vuodesta 1990 lähtien sosiaalidemokraattisen puolueen kansanedustajana Saksan liittopäivillä. Hän on myös tutkinut DDR:n salaisen poliisin Stasin arkistoja.
Kun tapasin Meckelin keskustelimme Saksan ja Keski- Euroopan lähihistoriasta.

Synnyit Saksan demokraattisessa tasavallassa niin kuin sitä valtiota kutsuttiin. Kun Tshekkoslovakia miehitettiin vuonna 1968 olit hyvin nuori.
Miten reagoit Tshekkoslovakian miehitykseen?

"Vuodella 1968 oli minulle hyvin keskeinen merkitys. Olin silloin kuusitoistavuotias. Minulla on kirkollinen perhetausta ja kasvoin evankelisessa pappilassa. Olimme asettaneet paljon toiveita siihen mitä Tshekkoslovakiassa ja Prahassa oli tapahtunut, siksi Tshekkoslovakian miehitys oli meille suuri shokki, vaikka se ei tullutkaan täysin yllätyksenä. Olimme jo päiviä ja viikkoja ennen miehitystä tunteneet pelkoa, että jotain sellaista tulisi tapahtumaan. Voin yhä tänään sanoa tarkalleen missä olin elokuun 21 päivänä vuonna 1968 kun kuulin miehityksestä. Sillä oli minulle siinä mielessä samanlainen merkitys kuin Berliinin muurin pystyttämisellä ja sen purkamisella. Muistan nekin tapahtumat hyvin tarkasti. Tshekkoslovakian miehitys oli shokki ja se teki selväksi, ettei tulevaisuutta voi yhdistää sosialismin rakentamiseen."

Missä olit tuolloin elokuussa 1968 kun miehitys tapahtui?

"Olin muiden nuorten kanssa kirkollisella kesäleirillä. Kirkko oli järjestänyt matkan, jonka aikana luimme Raamattua ja keskustelimme ongelmista, sekä lauloimme ja vietimme vapaa-aikaa. Olin siis tuollaisella kirkon järjestämällä vapaa-ajan leirillä Berliinin läheisyydessä kun kuulin asiasta."

Taustasi ei ole mitenkään kovin tyypillisesti ddr: läinen. DDR:ssä valtio oli esimerkiksi järjestänyt kristillisen ripille pääsyn korvikkeeksi niin sanotun sosialistisen ´nuorisovihkimyksen´.

"DDR:n kommunistinen puolue eli SED kävi todellista taistelua kristillistä kirkkoja vastaan. Mutta heti vuonna 1945 eli kansallissosialismista saavutetun voiton jälkeen kirkot oli tunnustettu vastarintavoimiksi ja päinvastoin kuin muissa kommunistimaissa kirkoille oli annettu itsemääräämisoikeus. Sitten etenkin 1950- luvun alussa kirkkoja oli yritetty hyvin voimakkaasti nujertaa. Se vaihe oli kuitenkin päättynyt ja kirkon sisällä oli mahdollisuus olla vapaasti uskovainen. Yhtä kaikki paine valtion paine oli yhä olemassa ja jokainen joka osallistui vakaumuksellisesti kirkon toimintaan voi olla varma siitä, ettei hän kyennyt luomaan uraa DDR:n valtiossa. Samaan aikaan evankelinen kirkko tarjosi vapauden saarekkeen.
DDR:ssä ei ollut mitään toista organisaatiota, joka olisi ollut yhtä suurta vapautta kuin mitä kirkolla oli. Minä sain potkut koulusta vuonna 1969. Olin näet puhunut Tshekkoslovakian miehitystä ja sitä seurannutta niin sanottua normalisointia vastaan. Potkuista huolimatta pystyin jatkamaan opintojani kirkon sisällä, kirkon omassa oppilaitoksessa. Kirjoitin sieltä ylioppilaaksi ja jatkoin siellä opiskelujani. Muissa kommunistimaissa sellainen ei ollut mahdollista. Vain Puolassa tilanne oli tässä mielessä verrannollinen. Siellä kyse oli katolisesta kirkosta.

DDR:ssä kirkko oli itsenäinen niin taloudellisessa kuin organisaatio-mielessäkin. Se oli suuri etu. Kirkko sai taloudellista apua Länsi-Saksan kirkoilta. Se auttoi meitä olemaan myös sisältökysymyksissä itsenäisiä. Kirkon pastorit saivat palkkansa kirkolta eivät siis valtiolta."

Mihail Gorbatsovin noustua valtaan Neuvostoliitossa siellä alkoi pian 1980 ? luvun puolivälin jälkeen Neuvostoliitossa alkoi niin sanottu perestroika ja glasnost. Mitä ne käsitteet ja niihin liittyvät tapahtumat merkitsivät teille DDR:ssä?

"1970- luvun lopussa ja 1980- luvun alussa meillä oli DDR:ssä suuri joukko oppositioryhmiä. Suurin osa niistä oli evankelisen kirkon piirissä. Aluksi ne käsittelivät enimmäkseen rauhaan liittyviä kysymyksiä, mutta sittemmin yhä enenevässä määrin myös muita sivilisaatiokriittisiä asioita, kuten ympäristö ja ihmisoikeuskysymyksiä ja niin edespäin. Nuo ryhmät yhdistivät eli verkostoivat sittemmin toimintaansa. Meillä oli DDR:ssä joitakin satoja oppositioryhmiä, jotka olivat löyhästi yhteyksissä toisiinsa.
Gorbatsovin mukana avautui yhtäkkiä uudenlaisia perspektiivejä. Monet DDR:ssä toivoivat, että Gorbatsov ratkaisisi myös meidän ongelmamme.
DDR:ssä kävi kuitenkin pian selväksi, etteivät täkäläiset kommunistit halunneet muuttaa meidän järjestelmäämme. Suunnittelin noihin aikoihin yhdessä erään toisen evankelisen pastorin kanssa DDR:n sosialidemokraattisen puolueen perustamista. Toteutimme suunnitelmamme vuonna 1989."

Palatkaamme hieman ajassa taaksepäin. Trubaduuri ja runoilija Wolf Biermann karkotettiin DDR:stä vuonna 1976. Merkitsikö hänen tapauksensa sinulle jotakin?

"Wolf Biermannin karkotuksella oli suuri merkitys, koska Biermann mobilisoi monia intellektuelleja. Opiskelin niihin aikoihin. Päätin silloin, että minun on opiskeltava Marxia, vaikka en ollutkaan kiinnittänyt aiemmin juurikaan huomiota saksalaiseen idealismiin. Päätin, että minun oli tutustuttava Marxiin, jotta olisin tuntenut DDR:n ideologiset perusteet. Aloin samoihin aikoihin toimia myös eräässä suljetussa vastarintajärjestössä. Minulle Biermannin karkotus merkitsi hyvin paljon. Mutta 1980- luvun alku oli minulle kuitenkin paljon merkittävämpää aikaa, kun loimme eri oppositioryhmien välistä verkostoa."

Yllättikö vuosina 1988 ja 1989 tapahtunut nopea muutos niin sanotussa itäblokissa sinut?

"Vuosina 1987 ja 1988 monia oli vangittu ja me etsimme uusia organisaatiomuotoja myös kirkon ulkopuolella. Aiemmin olimme keskustelleet vapaamuotoisissa puitteissa avoimesti ilman mitään poliittista strategiaa. Olimme kannustaneet ihmisiä vastarintaan ja puolustamaan omia näkemyksiään, mutta kyse oli ollut enemmänkin moraalisesta lähestymistavasta. Tapasin sanoa noihin aikoihin, että, ?meidän on kyettävä katsomaan peiliin vielä huomennakin?. Vaclav Havelhan oli muotoillut saman asian paljon kauniimmin. Hänhän sanoi, että meidän on pyrittävä elämään totuudessa. Niin pyrimme siihen, vaikka meillä ei näyttänyt olevankaan mitään mahdollisuutta muuttaa poliittisesti asioitamme. Kyse oli moraalisesta kannanotosta. Meidän muistissamme oli kaiken aikaa Saksan kansallissosialistisen ajan kokemukset. Silloinkaan vastarinta Hitleriä vastaan ei ollut osoittautunut menestyksekkääksi, mutta yhtäkaikki sekin vastarinta oli ollut moraalinen kannanotto kansakunnan kunnian puolesta. Olimme siis sitä mieltä, että on tehtävä vastarintaa, vaikka ei uskokaan sen johtavan järjestelmän muutokseen. 1980 ? luvun loppupuolella tilanne muuttui... Muutos alkoi näyttää mahdolliselta. Vuonna 1989 muutokset etenivät ensin Unkarissa ja Puolassa...

Sinä vuonna oppositio kasvoi kasvamistaan DDR:ssä. Sitten marraskuun yhdeksäntenä vuonna 1989 Berliinin muuri murtui. Minulle ja monille muille opposition aktiiveille muurin murtuminen tuli jonkinlaisena ?häiriönä?. Olin ajatellut, että meidän on ensin muutettava DDR demokraattiseksi ja vasta sen jälkeen voisimme ottaa kantaa Saksojen yhdistämiseen.
Muurin murtumisen jälkeen oli heti selvää, että kysymykset DDR:n vapautumisesta ja Saksojen yhdistymisestä muuttuivat yhdeksi ja samaksi prosessiksi.

Järjestimme siitä huolimatta vapaat vaalit DDR:ssä maaliskuussa 1990. Minusta tuli ulkoministeri DDR:n viimeiseen hallitukseen. Olin mukana niissä neuvotteluissa, joissa Saksojen yhdistymisen käytännön järjestelyistä sovittiin. Minusta Saksojen yhdistyminen on onnekas asia niin Saksan kuin Euroopan historiassakin."

Keskustelin 1990 ? luvun puolivälissä saksalaisen kirjailijan Gunter Grassin kanssa. Hän oli hyvin kriittinen Saksojen yhdistymisen suhteen ja sanoi, että Saksat yhdistyivät täysin Länsi ? Saksan eli Saksan liittotasavallan ehdoilla.

"Kyse on hyvin monimutkaisesta prosessista. Mitä institutionaaliseen kehitykseen tulee, kaikki on sujunut hyvin. Me taistelimme vapauden rauhanomaisen vallankumouksen kautta. Me käsittelimme vapaiden vaalien järjestämisen ´pyöreän pöydän´ neuvotteluissa. Niissä neuvotteluissa pystyimme estämään kommunistien uudelleenjärjestäytymisen. Sanoimme, että teemme kaiken Gorbatsovin hengessä... Olimme silloin jo lakkauttaneet Stasin. Vuoden 1990 maaliskuun vaaleissa ihmiset tekivät kyllä selväksi sen, että he halusivat Saksojen yhdistämistä... Mutta myös minä olen tyytymätön siihen, että monet konkreettiset kysymykset Saksojen välisissä neuvotteluissa käytiin Saksan liittotasavallan silloisen liittokanslerin Helmut Kohlin hengessä. Hän teki ylivoimansa selväksi, eikä hyväksynyt monia meille tärkeitä asioita... Mutta kaiken kaikkiaan on sanottava, että kaikista virheistä huolimatta Saksojen yhdistyminen on edennyt hyvin."

Kysymys menneisyyden selvittämisestä niin sanotusta lustraatiosta on herättänyt voimakkaita tunteita entisissä kommunistimaissa, täällä Saksassa on selvitetty ihmisten yhteyksiä DDR:n salaiseen poliisiin Stasiin. Markus Meckel mikä on sinun suhteesi menneisyyden selvittämiseen?

"Me päätimme hyvin varhaisessa vaiheessa, että avaamme Stasin kansiot, jotta ihmiset voivat tutustua niihin. Teimme sen päätöksen jo ennen Saksojen yhdistymistä heti vapaiden vaalien jälkeen päätimme vapaasti valitussa kansanedustuslaitoksessa arkistojen avaamisesta. Näen sen tärkeänä asiana, että voimme tarkistaa ovatko demokraattisten instituutioiden palveluksessa olevat ihmiset tehneet työtä Stasin hyväksi. Jos Stasin palveluksessa olleet olisivat siirtyneet yhtäkkiä demokraattisten instituutioiden palvelukseen, se olisi herättänyt ihmisissä suurta epäluottamusta. Se oli yksi tärkeä seikka, joka puolsi kansioiden avaamista.

Toinen tärkeä asia oli se, että Stasin uhrit pääsivät tutustumaan itseään koskeviin materiaaleihin, jotta he pystyivät luomaan kokonaiskuvan siitä mitä oli tapahtunut ja jotta he pystyivät aloittamaan elämän uudelleenrakentamisprosessin tiedon pohjalta. Kolmas tärkeä seikka oli se, että ihmiset pääsivät näkemään miten diktatuuri oli toiminut. Se diktatuuri sortojärjestelmineen oli vaatinut monien ihmisten hengen ja terveyden. Oli tärkeää, että sen olemus selvitettiin, jotta sellaisen sortojärjestelmän uusiutumiselta voitaisiin tulevaisuudessa välttyä..."