Eurooppalaisia puheenvuoroja

Sietääkö Turkki muita kuin muslimeja

: Eurooppalaisia puheenvuoroja

Esa Aallas 23.4.2009

Saksofonin soittaja Taksimin aukiolla toivottaa tervetulleeksi Istanbuliin sivilisaatioden liiton kokoukseen. Tämä Espanjan ja Turkin pääministereiden yhteisaloite pyrkii edistämään eri kulttuurien ja uskontojen keskinäistä vuoropuhelua. Ja samalla torjua tunnetun ennusteen sivilisaatioiden - erityisesti kristityn lännen ja islamilaisen maailman - sotaisasta törmäyksestä.

YK:n pääsihteerin tukeman allianssin osallistujat täyttivät pääsiäisen alla ottomaaniajan sulttaanin entisen välkkyvän Bosporin rantapalatsiin. Kuuden valtiojohtajan ja muutaman aiemman, kuten Iranin entisen presidentin Khatamin sekä kolmen tusinan ulkoministerin parista kuului myös suomalainen puheenvuoro.
Uusien suomalaisten tuomista haasteista puhuneelle Tarja Haloselle oli katettu lautanen sivilisaatioiden liiton illallisille kuten Barack Obamalle. Yhdysvaltain presidentti valitsi Turkin Eurooppa-kiertueensa ensimmäiseksi vierailtavaksi muslimimaaksi. Ankaran parlamentille pitämässään puheessaan Barack Hussein Obama vakuutti,

"Yhdysvallat ei ole sodassa islamin kanssa. Al-Qaidan ja terrorismin vastainen taistelumme ei saa olla esteenä suorille suhteille muslimimaailmaan. Kannatan myös uskonvapautta sekä muslimeihin kuulumattomien vähemmistöjen oikeuksia niin kotimaassani kuin Turkissa."

Edeltäjänsä George W. Bushin näkemyksistä jyrkästi poikennut Obaman puhe tuntui miellyttävän turkkilaisia sunnimuslimeja. Tuhannet istanbulilaiset seurasivat poliisiaitojen takaa Obaman käyntiä Sultanahmetin kuuluisassa sinisessä moskeijassa ja aikanaan toisen Rooman eli Bysantin pääpyhäköksi rakennetussa , nykyisessä museossa Hagia Sofiassa. Presidentti tapasi niin Istanbulin päämuftin kuin päärabbin sekä Syyrian ja Armenian ortodoksien patriarkat. Samoin erikseen miljoonien ortodoksien kuten Suomen ortodoksien hengellisen isän Bartolomevin, jonka asemaa Ankara ei tunnista. Vielä ottomaanien valtakaudella 1800-luvulla eräs patriarkan edeltäjistä jopa hirtettiin porttipieliinsä kostoksi kreikkalaisten kansannoususta.

Korkean tason tapaamisissa paikkailtiin fundamentalismin tuhoamaa siltaa lännen ja muslimimaailman kesken. Mutta käydäänkö vuoropuhelua uskontojen ja maailmankatsomusten kesken itse Turkissa, jolle Euroopan unioni raotti oveansa kymmenen vuotta sitten Helsingin huippukokouksessa.
Yhdessä foorumin työryhmistä Istanbulin islamilaisen yliopiston opettaja, tohtori ja kolumnisti Cemal Usak palauttaa mieliin sen, keitä Turkissa eli vielä sata vuotta sitten.

"Vielä ennen Turkin tasavallan syntyä 1920-luvulla Anatolian väestöstä yli puolet oli ei-muslimeja. Samoin oli laita täällä Istanbulissa tai vaikkapa Izmirissä. Maassamme eläneiden miljoonien kristittyjen armenialaisten sekä turkkilaisten suhteet säilyivät harmonisina aina 1900-luvulle saakka.
Vasta ottomaanien loppukausi ja sitä seurannut turkkilaisnationalismi merkitsivät vihan kautta. Opin jo 10-vuotiaana poikana syntymäkaupungissani Bursassa kolme kohdetta joita piti vihata: armenialainen poika, kreikkalainen poika ja Moskovan poika."

Vihanpidon traagiset seuraukset tiedämme: armenialaiset kristityt ja kreikkalaiset ortodoksit karkotettiin. Toisaalta lähes puoli miljoonaa muslimia sai lähteä ottomaanien pitkään hallitsemalta Balkanilta. Ottomaanien monikansallinen ja moniuskovainen Turkki kaventui sunnimuslimien maaksi.

Uskontojen keskinäistä vuoropuhelua edistävän Kapid-järjestön pääsihteerinä myös toimiva Cemal Usak edustaa ajatuksiltaan maan tätä nykyä vaikutusvaltaisimmaksi luonnehditun islamilaisen ajattelijan Fetah Güllenin liikettä.

Suufilaisuudesta innoituksensa saava 70-vuotias, nykyisin Yhdysvalloissa elävän Güllenin johtama liike pitää yllä satoja kouluja, useita yliopistoja ja hyväntekeväisyysjärjestöjä, yrityksiä sekä suurta mediaryhmää.
Güllen vaikutti keskeisesti siihen, että Turkkiin perustettiin maata vuodesta 2002 johtanut maltillinen islamilainen Oikeus ja kehitys-puolue eli Akp. Puolueen johtajan, pääministeri Erdoganin näkemysten sanotaan usein heijastelevan Güllenin liikkeen näkemyksiä. Istanbulin foorumissa Erdogan lainasi sufilaisen mystikon Mevlana Rumin suvaitsevaisuutta korostavia säkeitä.
Usakin mukaan liike haluaa ankkuroida Turkin Eurooppaan mutta islamisoida samanaikaisesti Turkin nationalistisen ideologian ja turkkilaistaa islamin. Güllenia on myös syytetty salaliitosta sekulaaria valtiota vastaan ja pidetty oikeaa hetkeä islamilaiselle vallankumoukselle petaavana Turkin Khomeinina. Liike kuitenkin vastustaa Saudi-Arabian tai Iranin teokraattista valtiomallia ja haluaa edistää vuoropuhelua ja ymmärrystä eri uskonkuntien kesken. Moskeijoiden sijasta verkossa viihtyvä liike korostaa opetusta ja vuoropuhelua ei-muslimien kanssa
Alussa oli kuitenkin vaikeaa.

"Päätimme kymmenisen vuotta sitten aloittaa Abraham-kerhot. Niissä oli tarkoitus keskustella eri uskontojen yhteisistä juurista ja piirteistä. Aikeemme ei kuitenkaan miellyttänyt kaikkia. Ensimmäistä kokousta tervehdittiin kolmella pommilla; yksi räjähti toimistossani, toinen synagogan luona, kolmas likellä Armenian patriarkaattia.
Kiivaimmat vastustajamme edustivat kolme eri ryhmää: muslimifundamentalisteja, äärinationalisteja ja maallistuneita fundamentalisteja, joille sekulaari Turkki on pyhä asia."

Usakin mukaan vasta tällä vuosikymmenellä on AK-puolueen hallituskauden aikana on voitu pitää Abraham-keskustelutilaisuuksia ilman mainitun fundamentaliskolmikon häirintää.
Usak myös muistuttaa siitä, kuinka Atatürkin johdolla luodun tasavallan alussa valtio ja islamilainen uskonkunta kokivat toisensa vihollisiksi. Kirkko ja valtio erotettiin toisistaan ja valtiokoneisto yritti muutoinkin puhdistaa itsensä islamin merkeistä.

"Vaikka valtiosta tehtiin sekulaari, turkkilainen yhteisö säilytti islamilaisen identiteettinsä . Kyselyjen mukaan kolmannes turkkilaisista sunnimuslimeista rukoilee viisi kertaa joka päivä. Kaksi kolmesta käy säännöllisesti moskeijassa. Naisista 65 prosenttia noudattaa pukeutumisessaan islamin suosituksia kuten huivia . Vaikka Istanbulin muotikaduilla ei tätä välttämättä huomaakaan, niin AK-puoleen nousun myötä uskonnollinen väki muutti kaupunkien lähiöistä keskustaan."

Kuitenkin kysymys maan ei-muslimeista tai uskonnottomista on kummallisen herkkä aihe yli 70 miljoonan asukkaan maassa, jossa asuvat kristityt ovat sirpaleryhmiä.
Kreikkalaisia ortodokseja elää maassa enää vain parituhatta, kun vielä 50-luvulla heitä oli lähes satatuhatta. Kristittyjä armenialaisiakin on vain 60 000, juutalaisia 25 000. Uskonnottomia on arviolta kolme prosenttia koko väestöstä.
Monessa muslimimaassa kääntyminen toiseen uskoon on kielletty eikä sekulaarissa Turkissakaan Koraanin vaihtaminen Raamattuun käy helposti. Usakin mukaan harvat tapauksetkin herättävät huomiota ja määriä liioitellaan
"Hiljan kohistiin valtavasti siitä, että eräät lähetystyöntekijät olisivat onnistuneet käännyttämään Anatoliassa ja Etelä-Turkissa parituhatta sunnimuslimia kristityiksi. Kohua seurasi kolme kuukautta vienyt tutkimus. Tulosten mukaan kääntyneitä löytyi peräti kaksi: toinen mies, toinen nainen."

Esimerkki voi kuulostaa huvittavalta vaikka luterilaisesta sähköpostitse kirkosta juuri eronneesta suomalaisesta. Kristittyjen pyhättöjenkin rakentaminen yli 50 000 moskeijan maahan on ollut lähes mahdotonta näihin päiviin saakka. Vasta viime vuosina on Usakin mukaan lupa hellinnyt muutaman kirkon rakentamiseen esimerkiksi Antalyan turistialueelle. Toisaalta Usak muistuttaa kuinka esimerkiksi Rooman pormestari kielsi moskeijan rakentamisen ikuisen kaupungin keskustaan.
Turkissa asuvien ei-muslimien määrä on todella vähäinen, kun sitä vertaa monissa Euroopan unionin jäsenmaissa, etenkin Saksassa eläviin miljooniin turkkilaisiin. Kaikkiaan muslimeja arvioidaan elävän yli 20 miljoonaa nykyisissä EU-maissa. Monet Turkin jäsenyyttä vastustavat myös katsovat, että puolikuun maan liittyminen unioniin toimisi sillapääasemana islamin leviämiselle länteen. Kysynkin Cemal Usakin arviota siitä, sietäisikö Turkki nykyisiä sirpaleryhmiä suuremman määrän kristittyjä jos maa mahtuisi europerheeseen.

"Varmasti alussa monille voisi tuottaa vaikeuksia hyväksyä vapaan liikkuvuuden lisäävän väistämättä ei-muslimien määrää maassani. Vaikka kuinka palauttaisimme mieliimme sen , kuinka vielä vuosisata sitten olimme monikansallinen monia uskontoja sietävä valtakunta.

Silti uskon muslimina tuon tradition yhä elävän keskuudessamme ja toimin omalta osalta sen elvyttämiseksi että eri uskonryhmät tulisivat toimeen maassani.
Sanotaan että eurooppalaiseen identiteettiin kuuluu kristinoppi. Nykyinen muuttunut Eurooppa tarvitsee kuitenkin uutta identiteettiä, jonka osa Turkki on."