Amerikkalaisia puheenvuoroja

Kolmentuhannen miljardin dollarin sota

: Amerikkalaisia puheenvuoroja

Juha Kulmanen 14.5.2009

Maailman Pankin entisen pääekonomistin ja Nobel-palkitun Joseph Stiglitzin sekä presidentti Bill Clintonin- hallinnossa 1990-luvulla palvelleen, Harvardin yliopiston nykyisen luennoitsijan Linda Bilmesin kirja 'The Three Trillion Dollar War' Irakin sodan todellisista kustannuksista ilmestyi aivan George W. Bushin kauden lopulla. Silti se on edelleen ajankohtainen, koska se kattaa sodan kustannusten arvioinnin kokonaisvaltaisesti.

"Itse asiassa sota on osoittautunut valtavan kalliiksi, mitattiin sitä sitten ihmisveren vuodatuksella tai rahassa. Arvioimme rahallisesti sodan budjettivaikutukset ja muut taloudelliset kustannukset Yhdysvalloille olevan noin kolmetuhatta miljardia dollaria, ja jos otetaan huomioon muulle maailmalle tulevat kulut, summa kaksinkertaistuu."

Eräässä mielessä tämä kirja tuosta kolmesta tuhannesta miljardista dollarista osoittaa sen, että summa on niin valtava, että nyt uuden presidentin Barack Obaman finanssikriisin seurauksena julkistama elvytyspaketti on tästä ehkä vain kolmasosa. Amerikkalaiset tulevat maksamaan sodan laskua vielä kymmeniä vuosia ja todelliset kulut ovat paljon suuremmat kuin mitä Bushin hallinto on yrittänyt osoittaa. Mutta kirja on paljon enemmän kuin vain tämä sen nimessä oleva käsittämättömän suuri luku. Kirjoittajien mielestä tutkimalla sodan kustannuksia, saamme paljon enemmän ymmärrystä tapahtumien oikeasta luonteesta ja ehkä teoksen lukemalla voi oppia jotain myös siitä kuinka Irakista voi vetäytyä pienin mahdollisin vahingoin.

Obama on ilmoittanut joukkojen vetäytymisaikataulun vuoteen 2011 mennessä, mutta hänen hallinnolleen on varmaan jo käynyt selväksi, että pelkkä vetäytyminen ei poista Irakin sodan kuluja, vaan ne jatkuvat isoina ja kauan. Ja sitä paitsi Afganistaniin vastaavasti panostetaan lisää.

"Tässä on se opetus, jonka vuoden 1991 Persianlahden sota antoi. Se kesti alle kaksi kuukautta ja siihen liittyi vain vähän maataisteluita, mutta se sitoi kuitenkin mukaan lähes 700 000 sotilasta. 148 kuollutta amerikkalaista ja 467 taisteluissa loukkaantunutta. Amerikan liittolaiset Saudi-Arabia ja Kuwait maksoivat suurimman osan itse taistelukustannuksista. Jos lopetamme laskentamme tähän, tuntuu siltä, että Persianlahden sota oli lähes ilmainen. Mutta siinä ei silloin oteta huomioon niitä sotaveteraaneista syntyneitä kustannuksia, joita maksamme vielä tänä päivänäkin - lähes 20 vuotta sodan päättymisen jälkeen. Yhdysvallat maksaa joka vuosi yli 4,3 miljardia dollaria tukia, eläkettä ja vammaiskuluja yli 200 000 Persianlahden sodan veteraanille. Yhteensä näitä on tähän mennessä maksettu jo yli 50 miljardia dollaria ja tähänkään lukuun eivät sisälly varsinaiset terveydenhoitomenot, joita on aiheutunut erityisesti niin sanotun Persianlahden sodan syndrooman vuoksi."

Kirjoittajat huomauttavat kirjan esipuheessa, että kyse ei ole siitä ettei Yhdysvalloilla lopulta olisi varaa Irakin sodan kolmeen tuhanteen miljardiin dollariin, mutta relevantti kysymys on mitä muuta sillä olisi saatu aikaan? Mitä sen eteen on uhrattu ja tullaan vuosikymmeniä uhraamaan? Tekijöiden mukaan tuolla summalla olisi uudistettu Yhdysvaltain koko epäkohtia täynnä oleva sosiaaliturvajärjestelmä seuraavaksi viideksikymmeneksi vuodeksi. Monia muitakin esimerkkejä he luettelevat. USA antaa koko Afrikalle kehitysapuna viisi miljardia vuodessa, sillä summalla soditaan Irakissa kymmenen päivää.

He eivät ole selvityksistään huolimatta löytäneet sodasta hyötyjiä muita kuin maan öljy- ja puolustusteollisuus. Tuleville sukupolville ja tutkijoille Irakin sota tulee olemaan selkeä tapaustutkimuskohde siitä kuinka hallitus epäonnistui ja mitä sitten tapahtui.

"Yhdysvallat on nyt ollut Irakin sodassa yli kuusi vuotta - kauemmin kuin ne kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta kuin olimme Toisessa maailmansodassa, kolme vuotta ja yhden kuukauden Koreassa; ja jopa kauemmin kuin ne neljä vuotta mitä maa taisteli omaa sisällissotaansa. Ja silti ensimmäisen Irakin sodan viiden vuoden aikana oli nähtävissä vain vähäistä edistymistä tavoitteiden saavuttamiseksi."

Irakin keskiluokka on käytännöllisesti tuhottu ja yli kaksi miljoonaa pakolaista on levittäytynyt ympäri maailmaa. Esimerkiksi Ruotsiin on paennut lähes 30 000. Jos USA olisi ottanut samassa suhteessa vastaan Irakin pakolaisia kuin Ruotsi, sinne olisi paennut lähes miljoona irakilaista, mutta Yhdysvallat on hyväksynyt maahan vain vajaa 20 000 Irakin pakolaista.

Presidentti George W Bushin hallinto puhui julkisesti vain suorista sotakuluista, ei välillisistä. Hyvä, puhutaan sitten niistä suorista kuluista.

"Yhdysvaltain suorat sotilasmenot Irakissa - johon siis ei ole laskettu mukaan pitkän aikavälin kuluja veteraaneille tulevista menoista - ylittävät yli kolmanneksella peräti kaksitoista vuotta kestäneen Vietnamin sodan kulut ja ovat yli kaksi kertaa suuremmat kuin Korean sodan, kymmenen kertaa enemmän kuin Persianlahden sodan kulut ja kaksi kertaa suuremmat kuin Ensimmäisen maailmansodan kulut olivat Yhdysvalloille. Ainoa sota historiassamme, Toinen maailmansota, tuli kalliimmaksi. Silloin yli 16 miljoonaa amerikkalaissotilasta taisteli neljän vuoden ajan ja se maksoi nykyrahassa arvioituna noin viisi tuhatta miljardia dollaria."

Oikeastaan Stiglitz ja Bilmes arvioivat kirjassaan kaiken aikaan Irakin ohella myös Afganistanin sodan kuluja. Näin ollen teos on myös edelleen hyvin ajassa kiinni. Se mikä ehkä Irakissa nyt vähitellen saavutetaan, menetetään Afganistanissa ja Pakistanissa.

"Kotona todistamme ennennäkemättömiä inhimillisiä menetyksiä kun veteraanit palaavat Irakista tai Afganistanista. Yli 263 000 on ollut hoidossa erilaisten syiden vuoksi. Yli 100 000 heistä on hoidettu mielenterveysongelmien vuoksi ja 52000 on diagnostisoitu kärsivän niin sanotusta posttraumaattisesta stressitilasta. Jo vuoden 2007 loppuun mennessä noin 224 000 palaavaa sotilasta oli anonut erilaisia tukipalveluita. Useimmat heistä olivat moniongelmaisia, esimerkiksi kuulo oli mennyt , oli ihosairauksia, näköaistivikoja, selkäkipuja tai mielen ongelmia. Epäonnekkaimmat heistä kärsivät kauhistuttavista painajaisista tai sitten raajoja oli amputoitu, pahoja palovammoja, sokeutumista jne. Joka neljäs monitraumainen veteraani on hakenut korvausta yli kahdeksan eri vaivan vuoksi."

Koska kirjan tekijät ovat sekä talouden että sosiologian erityistuntijoita on heidän kirjansa täynnä yksityiskohtaisia laskelmia kuinka kustannukset syntyvät ja miten ne jakautuvat. Samalla he tekevät myös arvioita siitä mitä vaikutuksia sodan kustannuksilla on ollut koko kansantalouden kehitykseen. He väittävät laskelmiinsa perustuen - ja tätä he itse kutsuvat varovaiseksi tai konservatiiviseksi arvioksi - että Yhdysvaltain bruttokansantuote on alentunut siitä mitä se olisi voinut olla sotakustannusten vuoksi viimeisen seitsemän vuoden aikana vuoteen 2008 mennessä yhteensä 263 miljardia dollaria.

Yhdysvallat on sotaveteraanien luvattu maa. Heitä on maassa paljon ja suurin osa heistä elää ilman mitään avustuksia.

"Yhdysvalloissa elää tällä hetkellä 24 miljoonaa sotaveteraania, joista karkeasti kolme ja puoli miljoonaa saa avustuksia. Yleisesti vuonna 2005 USA maksoi 34,5 miljardia dollaria vuodessa edellisten sotien veteraaneille heidän vammojensa vuoksi. 211 729 heistä oli Persianlahden sodasta, 916 220 Vietnamin sodasta, 161 512 Korean sodasta ja 356 190 Toisesta maailmansodasta ja vielä 3 henkeä Ensimmäisestä maailmansodasta. Tämän lisäksi Yhdysvaltain armeija maksaa miljardi dollaria vuosittain vammaisten sotilaiden eläkemaksuja."

Liekö näitä ensimmäisen maailman sodan kolmea veteraania enää hengissä, mutta jokainen niistä 1, 6 miljoonasta henkilöstä, jotka ovat tähän mennessä palvelleet joko Irakissa tai Afganistanissa ovat periaatteessa myös tarvittaessa oikeutettuja vastaaviin korvauksiin.
Joseph Stiglitzin ja Linda Bilmesin kirjaa ei ole tehty ainoastaan ja pelkästään amerikkalaisesta näkökulmasta, vaan siinä lasketaan myös muiden maiden kuluja, esimerkiksi briteille sama Irakin sota on maksanut tai tulee maksamaan yli 20 miljardia puntaa. Monille muille liittolaismaille lasku on pienempi, mutta yhtä kaikki kokonaissumma on valtava eli yhteensä siis saman verran kuin Yhdysvalloille koituva summa. Kovimman taakan kantaa tietysti itse runneltu Irak.

Mutta ruma totuus - niin kuin Stiglitz ja Bilmes sen nimeävät - on kerrottava suoraan: amerikkalaisille Irakista ei ole helppoa tietä ulos. Obamalle siitä tulee melkoinen koetinkivi.

Kirjan pääsanoma kaikkinensa on kuitenkin siis se mitä tästä heidän mielestään turhasta sodasta voisi ottaa oppia. Tässä mielessä he vertaavat sitä Vietnamin sotaan ja epäilevät vain pienen hetken, että kenties ei mitään, sillä ei aikaisemmista sodistakaan juuri opiksi otettu, paitsi sotateknologian kehittämisessä. Mutta he eivät luovuta, vaan kirjoittajat esittävät useita hyvin yksityiskohtaisia neuvoja mitä tulevaisuudessa pitäisi ottaa huomioon. On nimittäin aivan selvää, että jossain vaiheessa Yhdysvallat menee taas uuteen sotaan ja siksi tätä asia on mietittävä ja valmisteltava jo nyt ennen kuin on taas liian myöhäistä.

"Yksi perustavimmista Irakin sodan opetuksista on se, että sellaiset insitituutiot kuin Yhdysvaltojen kongressi ja YK eivät pystyneet hankkimaan ennen sodan aloittamista siitä kunnollista arviota haitoista ja hyödyistä. Yhdysvaltojen perustajat olivat aikanaan erittäin tietoisia siitä vaarasta, jonka kulloinenkin toimeenpanovaltaa pitävä hallitus voi aikaansaada. Siksi he rakensivat järjestelmän, jossa ´tarkista ja tasapainota´ - arviointi pitää olla mukana."

Tämä perustuslain hengen mukainen ´Check and Balance´-politiikka ei Bushin hallinnon aikana syyskuun 11. päivän terroristi-iskujen aiheuttaman tunnekuohun jälkeen vain käytännössä toiminut, vaan sotaan lähdettiin torvet soiden liian helposti vääriin tietoihin nojautuen. YK ohitettiin. Uuden sodan julistaminen ei saisi kirjoittajien mielestä olla presidentille näin helppoa.

Ensimmäinen uudistus, jota he ehdottavat koskeekin sitä, että sotarahoitusta ei voitaisi heti tehdä ns. hätärahoista, jolloin kongressi ehtisi perehtyä paremmin asiaan.

Toisena uudistuksena he haluavat, että sodan rahoittaminen pitää olla tarkemmin kytkettynä maan strategisiin päämääriin, joista on kerrottava avoimesti. Ja kolmantena uudistuksena olisi se, että suoria sotilasrahoja, joihin sisältyy Puolustusministeriön budjetti , ulkoministeriön varoja, veteraaniasioihin käytettäviä määrärahoja, työministeriön budjettia sekä sosiaaliturvamaksuja ja terveysmenoja pitää voida tarkastella kokonaisuutena, jotta sodan todelliset kokonaiskustannukset saadaan esiin. Tekijät esittävät monia muitakin uudistuksia yhteensä yli kaksikymmentä.

Sodasta on tullut amerikkalaisille liian helppo asia, he väittävät. Ja nyt Irakin sota on rahoitettu pelkästään velkarahalla. Olisiko ihmisiltä pitänyt kysyä haluavatko maksaa 25 000 dollaria joka ainoa perhe tästä sodasta? Kysymys on tietysti populistinen ja jälkiviisastelua, mutta nyt kun Obaman julistaman linjan mukaan sotaa Afganistanissa laajennetaan, on se silti edelleen ajankohtainen.

"Vapaaehtoisista kootut armeijan joukot ja sodan rahoittaminen ottamalla lisää velkaa on liian helppo yhdistelmä tavalliselle amerikkalaiselle kannattaa sotaan lähtöä. Heidän ei henkilökohtaisesti tarvinnut ottaa kantaa siihen, että ovatko he valmiita uhraamaan oman henkensä tai lastensa hengen sotiakseen tätä sotaa."

Mutta tässä sitä ollaan ja siksi Stiglitz ja Bilmes haluavat, että jos vähänkin näyttää siltä, että konflikti voi kestää kauemmin kuin yhden vuoden, on sitä varten kerättävä erityinen sotavero. Ennakkoharkinta voisi olla silloin syvällisempää. Nyt sotaveroa maksetaan vain jälkikäteen.

"Jopa parhaissa olosuhteissa Yhdysvallat tulee käyttämään monia miljardeja Irakiin tulevina vuosikymmeninä. Nyt on sitouduttu pitkän aikavälin turvallisuustakuisiin; koulutukseen, laitteisiin ja aseiden hankintaan Irakin armeijalle, jotta se voi taistella al-Qaidaa, saddamisteja ja muita lainsuojattomia ryhmiä vastaan."

Näitä voimia sikiää maassa, jossa sadat tuhannet ihmiset ovat sodan seurauksena menettäneet henkensä, kaksi miljoonaa on pakolaisena maan ulkopuolella ja kaksi miljoonaa joutunut muuttamaan pois kodeistaan maan sisällä. Afganistanissa on meneillään vastaava prosessi, jossa vallasta syöstyt Talibanit ovat vain osoittautuneet paljon sinnikkäämmäksi vastustajaksi kuin entisen diktaattori Saddam Husseinin kannattajat - jos heitä varsinaisesti enää edes on.

"Sotaan menoa ei koskaan saisi ottaa kevyesti. Se on toimenpide, jota pitää tutkia huolellisemmin, yksimielisemmin ja varauksellisemmin kuin mitään muuta toimenpidettä. Päätöksenteon ympäriltä pitäisi riisua kaikki median vastuuton riekkuminen, kansallismielinen lippujen liehuttelu ja hurraahuudot sekä holtiton rehvastelu. Sota on sitä, että miehet ja naiset julmasti tappavat ja vammauttavat toisia miehiä ja naisia. Kustannukset jatkuvat vielä kauan sen jälkeen kun viimeinen laukaus on ammuttu."

Ja kuten viime aikojen uutisista Irakista, Afganistanista ja Pakistanista on huomattu, pahimmin kärsivät kuitenkin lapset ja hengissä säilyvät tulevat sukupolvet maksavat joka tapauksessa sodan tulevat laskut vielä vuosikymmeniä eteenpäin.