Etusivu > Tiede > Tiedeuutiset
Tieteen ajankohtaisasioita.
(Tiede)
Mitä vanhempi äiti on, sitä suurempi riski hänellä on saada autistinen lapsi, osoittaa Yhdysvalloissa tehty tutkimus. Jokaista viittä ikävuotta kohden riski kasvoi lähes viidenneksellä ja 40-vuotiaalla äidillä autistisen lapsen riski oli 50% suurempi kuin 25-29-vuotiaalla. Sen sijaan isän iällä ei ollut merkitystä, paitsi jos äiti oli huomattavasti nuorempi. Tältä osin tulos poikkeaa eräistä aiemmista merkittävästi.
Autististen lasten suhteellinen osuus on noussut Yhdysvalloissa selvästi. Yhtenä syynä ovat epäilemättä parantuneet diagnosointimenetelmät, aiemmin kehityshäiriöitä ei eroteltu yhtä tarkkaan. Muita syitä on etsitty intensiivisesti. Syiden etsimisessä auttaisi jos autismiin johtava kehitys tunnettaisiin. Se liittyy aivojen epänormaaliin toimintaan ja lähtee todennäköisesti liikkeelle jo sikiöaikana.
Autismille tyypillisiä piirteitä ovat heikot sosiaaliset taidot ja kommunikaatio-ongelmat, samojen liikkeiden toistaminen ja osalla lapsista tavallista heikommat älylliset kyvyt. Oireet ilmaantuvat 2-3 vuoden iässä. Autistisia häiriöitä on lievistä vaikeisiin ja siksi nykyisin puhutaan autismikirjon sairauksista.
Vanhempien iän on jo aiemmin havaittu vaikuttavan lapsen autismin riskiin. Kalifornian yliopistossa tehdyssä uudessa tutkimuksessa käytettävissä oli erittäin laaja aineisto. Siihen kuuluivat kaikki vuosina 1990-1999 Kaliforniassa syntyneet 4,9 miljoonaa lasta. Näistä autistisiksi todettiin kolmeen ikävuoteen mennessä virallisesti 12 159 lasta. Määrä on niin suuri että sen perusteella voitiin erotella äidin ja isän iän vaikutus erikseen.
Isän iästä riippumatta äidin nouseva ikä lisäsi tasaisesti. autistisen lapsen todennäköisyyttä Isän iällä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys autismiin vain silloin kun äiti oli alle 30-vuotias. Jos isä oli yli 40-vuotias mutta äiti alle 25-vuotias, pariskunnan riski saada autistinen lapsi oli kaksinkertainen verrattuna siihen että isä oli 25-29-vuotias.
Äidin ikä lisää monien kehityshäiriöiden riskiä. Synnyttäjien ikä on noussut monista syistä ja Kaliforniassa yli 40-vuotiaina lapsen saaneiden määrä nousi 90-luvulla yli kolminkertaiseksi. Tutkimuksen mukaan se selittää kuitenkin vain noin 5% autististen lasten määrän noususta.
Yksi mahdollinen selitys äidin iän merkitykselle voi olla vuonna 2008 tehty havainto, jonka mukaan joillakin autististen lasten äideillä oli veressään vasta-aineita sikiön aivojen tuottamalle proteiinille. Normaalisti kehittyvän lapsen saaneilla äideillä ei näitä vasta-aineita ollut. Iän noustessa vasta-aineiden kehittyminen yleistyy. Toinen mahdollinen selitys ovat ympäristön lukuisat kemialliset yhdisteet joita kasautuu ikävuosien myötä lisää äidin elimistöön. Myös perimään kasautuu lisää muutoksia iän mukana ja tätä on pidetty yhtenä mahdollisena selittäjänä äidin iän ja erilaisten kehityshäiriöiden yleistymisen yhteydelle.
(YLE tiede, Autism Research)
Pohjoisen porot eivät käytä vuorokausikelloa
12.03.2010, klo 11.36
Kasvit toimivat yhteistyössä tuholaisia vastaan
12.03.2010, klo 11.51
Akateemikko Leena Peltonen-Palotie kuollut
11.03.2010, klo 10.53
Hampaiden kehitykselle matemaattinen malli
10.03.2010, klo 20.01
Banaanikärpäsen lihasten tarvitsemien geenien toiminta selvitetty
10.03.2010, klo 20.00
Maailman öljyntuotanto alkaa supistua jo muutaman vuoden kuluttua
10.03.2010, klo 18.00
Miten nikotiini menee aivoihin?
09.03.2010, klo 20.00
Alkoholia hieman käyttävät naiset lihovat vähemmän kuin raittiit
09.03.2010, klo 09.53
Kehittyneet teollisuusmaat ovat ulkoistaneet merkittävän osan hiilidioksidipäästöistään
08.03.2010, klo 23.00
Lihominen on elimistön terve reaktio
08.03.2010, klo 20.00
ADHD-lääkkeenä käytetty metyylifenidaatti parantaa myös oppimista
08.03.2010, klo 08.22
D-vitamiinia tarvitaan elimistön puolustusjärjestelmän herättämiseen
08.03.2010, klo 07.50
Dinosaurusten ajan päättänyt massatuho aiheutui asteroidin törmäyksestä
04.03.2010, klo 21.02
Itä-Siperian rannikolla metaania irtoaa merenpohjasta runsaasti
04.03.2010, klo 21.01
Ilmakehän pienhiukkasten syntymisestä uutta tietoa: rikkihappomysteeri
ratkaistu
04.03.2010, klo 21.00
Afrikasta löytyi uudenlaisen "esidinosauruksen" fossiili
04.03.2010, klo 08.31
Tupakansavulle altistuminen paksuntaa verisuonen seinämiä jo varhaisteineillä
04.03.2010, klo 08.30
Galaksien kehityksen "puuttuva rengas" löytyi
04.03.2010, klo 08.29
Kahvinjuonti vähentää sydämen rytmihäiriöitä
03.03.2010, klo 01.00
Jääkarhut ovat vain 150 000 vuotta vanha laji
02.03.2010, klo 18.00
Tietokoneella vietetty aika heikentää teinin kiintymyssuhdetta vanhempiin
01.03.2010, klo 23.01
Symbolisin merkein koristeltuja vesiastioita 60 000 vuoden takaa
01.03.2010, klo 23.00
ESOn teleskoopit eivät vaurioituneet Chilen maanjäristyksessä
01.03.2010, klo 15.45
Pohjoisen pallonpuoliskon merten elämä kärsi pahemmin 65 miljoon vuoden takaisessa massatuhossa
28.02.2010, klo 20.00
Ihmislaji on ollut enimmäkseen yksiavioinen
27.02.2010, klo 19.00
Maailmanlaajuisesti talvi ei ole ollut kylmä
26.02.2010, klo 15.46
Komeetoissa on materiaalia joka on syntynyt varhaisen aurinkokunnan sisäosissa
25.02.2010, klo 21.00
Pienet koirat ovat peräisin Lähi-idästä
25.02.2010, klo 18.00
Merenpohjan sedimentissä olevat mikrobit toimivat yhteistyössä sähkön avulla
24.02.2010, klo 21.00
Loman odottaminen on parasta
24.02.2010, klo 17.00
AAAS: Tietokoneita opetetaan lukemaan
24.02.2010, klo 16.00
Sydänkohtauksen uusiutumista voidaan estää merkittävästi elintapoja muuttamalla
23.02.2010, klo 18.00
AAAS: Vanhemmiten unen määrä on tärkeämpää kuin laatu
23.02.2010, klo 17.00
AAAS: Delfiinien diabeteksesta apua ihmisten diabetekseen?
23.02.2010, klo 13.30
Yhdysvaltain tiedemessut AAAS 2010: kännykästä opastusta onnellisuuteen
22.02.2010, klo 16.01
Yhdysvaltain tiedemessut AAAS 2010: Päiväunet auttavat oppimista
22.02.2010, klo 16.00
Trooppiset pyörremyrskyt vähenevät mutta kovenevat
21.02.2010, klo 20.00
Lapsuuden lihavuus lisää ennenaikaisen kuoleman riskiä merkittävästi
19.02.2010, klo 19.00
Syöpäkudoksen olemassaolo voidaan osoittaa verinäytteestä geenitekniikalla
18.02.2010, klo 21.00
Unohtamiseen tarvitaan aivoissa aktiivista toimintaa
18.02.2010, klo 19.00
Yleinen suhteellisteoria todistettiin päteväksi entistä tarkemmin
17.02.2010, klo 21.00
Afrikkalaisten perimän kartoitus etenee
17.02.2010, klo 20.00
Faarao Tutankhamonin sairaskertomus varmistuu
16.02.2010, klo 23.00
Kuumaa kvarkki-gluonisoppaa atomien törmäyksistä
16.02.2010, klo 17.00
Bonobo-simpanssit jakavat ruokaa vapaaehtoisesti muiden kanssa
16.02.2010, klo 13.43
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Lauantain toivotut levyt: 13.03.2010 18.10
Knalli ja sateenvarjo: Tapaus psykiatri
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat