Etusivu Kulttuuri Musiikki Tiede Yhteiskunta Teatteri Ateljee Dokumentit Uskonto Kolumnit Keskustelu Blogit Kuuntele

Etusivu > Tiede > Tiedeuutiset



Tiedeuutiset

Tieteen ajankohtaisasioita.
(Tiede)

Molempikätisillä lapsilla enemmän kouluvaikeuksia kuin selvästi oikea- tai vasenkätisillä

: Tiedeuutiset

26.01.2010, klo 19.00

Sekä oikeaa että vasenta kättä hyvin käyttävillä, "molempikätisillä" lapsilla oli kahdeksanvuotiaina kaksi kertaa todennäköisemmin ongelmia kielen hallinnassa kuin oikeakätisillä lapsilla, osoittaa vuonna 1986 syntyneiden pohjoissuomalaisten lasten analyysi. Molempikätiset lapset menestyivät myös huonommin koulussa.

Ongelmat olivat ilmeisiä myös teini-iässä, sillä 15-16-vuotiaina molempikätisillä lapsilla on kaksinkertainen määrä tarkkaavaisuuden ja hyperaktiivisuuden eli ADHD- diagnooseja. Tutkimus tehtiin suomalais-ruotsalais-brittiläisenä yhteistyönä. Suomesta mukana oli Oulun yliopiston tutkijoita.

Useimmilla ihmisillä on selvä käsitys siitä kumpaa kättä kannattaa käyttää tarkkuutta ja voimaa vaativissa tehtävissä. Noin 90% ihmisistä on oikeakätisiä ja noin 10% on vasenkätisiä mutta noin prosentti ihmisistä käyttää yhtä mieluusti kumpaa tahansa. Kätisyys johtuu aivopuoliskojen erilaisuudesta mutta täsmällisesti ei tiedetä miten käyttöpreferenssi syntyy. Todellisuudessa vasen- tai oikeakätisyys ei ole tarkkarajaista vaan siinä on asteita.

Aivoissa selvimmin toiseen puoliskoon painottuu puheen ja kielen käsittely, joka oikeakätisillä on aivojen vasemman puolen aivokuorella. Vasenkätisistä osalla puheen käsittely painottuu oikeaan puoliskoon, osalla vasemmalle. Molempia käsiä yhtä hyvin käyttävien aivojen epäsymmetria on ns. epätyypillinen mutta ilmiön harvinaisuuden vuoksi sitä ei ole tutkittu kovin tarkkaan.

Nyt tehdyn tutkimuksen koehenkilöinä olivat vuoden 1986 Pohjois-Suomen kohorttiin kuuluvat 8 000 lasta, joista molempikätisiksi määriteltiin 87. Koehenkilöiden koulunkäyntiä 7-8-vuotiaana selvitettiin opettajille ja vanhemmille tehdyllä kyselyllä. Molempikätisillä lapsilla oli selvästi enemmän kielellisiä vaikeuksia kuin oikeakätisillä ja koulusuoritukset olivat heikompia.

Samojen koululaisten suorituksia selvitettiin uudelleen kun he olivat 15-16-vuotiaita. Molempikätisten nuorten koulusuoritusten ongelmat jatkuivat edelleen, nimenomaan kielellisissä tehtävissä. Lisäksi ADHD-oireisiksi määriteltyjen osuus oli molempikätisissä kaksinkertainen oikeakätisiin verrattuna. Molempikätisten psykiatriset ongelmat olivat selvästi vakavampia kuin muilla, ero oli tilastollisesti merkitsevä. ADHD-oireissa ongelmia oli tarkkaavaisuudessa, mutta ei hyperaktiivisuudessa.

Kaikilla molempikätisillä lapsilla ei ollut ongelmia, tutkijat muistuttavat. Näihin lapsiin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota, jotta mahdollisiin ongelmiin voidaan puuttua mahdollisimman aikaisin.

(YLE tiede, Pediatrics)


 

Tiedeuutiset 

Pohjoisen porot eivät käytä vuorokausikelloa
12.03.2010, klo 11.36

Kasvit toimivat yhteistyössä tuholaisia vastaan
12.03.2010, klo 11.51

Akateemikko Leena Peltonen-Palotie kuollut
11.03.2010, klo 10.53

Hampaiden kehitykselle matemaattinen malli
10.03.2010, klo 20.01

Banaanikärpäsen lihasten tarvitsemien geenien toiminta selvitetty
10.03.2010, klo 20.00

Maailman öljyntuotanto alkaa supistua jo muutaman vuoden kuluttua
10.03.2010, klo 18.00

Miten nikotiini menee aivoihin?
09.03.2010, klo 20.00

Alkoholia hieman käyttävät naiset lihovat vähemmän kuin raittiit
09.03.2010, klo 09.53

Kehittyneet teollisuusmaat ovat ulkoistaneet merkittävän osan hiilidioksidipäästöistään
08.03.2010, klo 23.00

Lihominen on elimistön terve reaktio
08.03.2010, klo 20.00

ADHD-lääkkeenä käytetty metyylifenidaatti parantaa myös oppimista
08.03.2010, klo 08.22

D-vitamiinia tarvitaan elimistön puolustusjärjestelmän herättämiseen
08.03.2010, klo 07.50

Dinosaurusten ajan päättänyt massatuho aiheutui asteroidin törmäyksestä
04.03.2010, klo 21.02

Itä-Siperian rannikolla metaania irtoaa merenpohjasta runsaasti
04.03.2010, klo 21.01

Ilmakehän pienhiukkasten syntymisestä uutta tietoa: rikkihappomysteeri
ratkaistu

04.03.2010, klo 21.00

Afrikasta löytyi uudenlaisen "esidinosauruksen" fossiili
04.03.2010, klo 08.31

Tupakansavulle altistuminen paksuntaa verisuonen seinämiä jo varhaisteineillä
04.03.2010, klo 08.30

Galaksien kehityksen "puuttuva rengas" löytyi
04.03.2010, klo 08.29

Kahvinjuonti vähentää sydämen rytmihäiriöitä
03.03.2010, klo 01.00

Jääkarhut ovat vain 150 000 vuotta vanha laji
02.03.2010, klo 18.00

Tietokoneella vietetty aika heikentää teinin kiintymyssuhdetta vanhempiin
01.03.2010, klo 23.01

Symbolisin merkein koristeltuja vesiastioita 60 000 vuoden takaa
01.03.2010, klo 23.00

ESOn teleskoopit eivät vaurioituneet Chilen maanjäristyksessä
01.03.2010, klo 15.45

Pohjoisen pallonpuoliskon merten elämä kärsi pahemmin 65 miljoon vuoden takaisessa massatuhossa
28.02.2010, klo 20.00

Ihmislaji on ollut enimmäkseen yksiavioinen
27.02.2010, klo 19.00

Maailmanlaajuisesti talvi ei ole ollut kylmä
26.02.2010, klo 15.46

Komeetoissa on materiaalia joka on syntynyt varhaisen aurinkokunnan sisäosissa
25.02.2010, klo 21.00

Pienet koirat ovat peräisin Lähi-idästä
25.02.2010, klo 18.00

Merenpohjan sedimentissä olevat mikrobit toimivat yhteistyössä sähkön avulla
24.02.2010, klo 21.00

Loman odottaminen on parasta
24.02.2010, klo 17.00

AAAS: Tietokoneita opetetaan lukemaan
24.02.2010, klo 16.00

Sydänkohtauksen uusiutumista voidaan estää merkittävästi elintapoja muuttamalla
23.02.2010, klo 18.00

AAAS: Vanhemmiten unen määrä on tärkeämpää kuin laatu
23.02.2010, klo 17.00

AAAS: Delfiinien diabeteksesta apua ihmisten diabetekseen?
23.02.2010, klo 13.30

Yhdysvaltain tiedemessut AAAS 2010: kännykästä opastusta onnellisuuteen
22.02.2010, klo 16.01

Yhdysvaltain tiedemessut AAAS 2010: Päiväunet auttavat oppimista
22.02.2010, klo 16.00

Trooppiset pyörremyrskyt vähenevät mutta kovenevat
21.02.2010, klo 20.00

Lapsuuden lihavuus lisää ennenaikaisen kuoleman riskiä merkittävästi
19.02.2010, klo 19.00

Syöpäkudoksen olemassaolo voidaan osoittaa verinäytteestä geenitekniikalla
18.02.2010, klo 21.00

Unohtamiseen tarvitaan aivoissa aktiivista toimintaa
18.02.2010, klo 19.00

Yleinen suhteellisteoria todistettiin päteväksi entistä tarkemmin
17.02.2010, klo 21.00

Afrikkalaisten perimän kartoitus etenee
17.02.2010, klo 20.00

Faarao Tutankhamonin sairaskertomus varmistuu
16.02.2010, klo 23.00

Kuumaa kvarkki-gluonisoppaa atomien törmäyksistä
16.02.2010, klo 17.00

Bonobo-simpanssit jakavat ruokaa vapaaehtoisesti muiden kanssa
16.02.2010, klo 13.43

 

Ohjelmat A-Ö | Taajuudet
Yhteystiedot ja palaute

Ylen Klassinen
Jazzradio
Nuntii Latini

RSS

Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.

Pikku Ykkönen on lasten ikioma ohjelma

Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle

Venytystä uteliaille korville

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...

Podcasting

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.

Twitterissä

on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!

YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat

yle.fi