Etusivu Kulttuuri Musiikki Tiede Yhteiskunta Teatteri Ateljee Dokumentit Uskonto Kolumnit Keskustelu Blogit Kuuntele

Etusivu > Tiede > Tiedeuutiset



Tiedeuutiset

Tieteen ajankohtaisasioita.
(Tiede)

Mikroraptorin malli. Kuva: University of Kansas

Lentävät linnut ovat kehittyneet puussa eläneistä dinosauruksista

: Tiedeuutiset

25.01.2010, klo 22.00

Lentävät linnut ovat kehittyneet dinosauruksista, jotka elivät pääasiassa puissa ja käyttivät höyhenpeitteisiä raajojaan liitämiseen alas puusta, väittää kiinalais-amerikkalainen tutkijaryhmä. He tekivät tarkan mallin mikroraptorista, pienestä dinosauruksesta, jonka hyvin säilynyt fossiili löydettiin Kiinasta vuonna 2003. Toisen teorian mukaan lentotaito ja siivet kehittyivät maassa liikkuneille dinosauruksille mutta uuden tutkimuksen tekijät pitävät tätä mahdottomana kokeittensa perusteella.

Kansasin yliopiston tutkijat, yhdessä Koillis-Kiinan yliopiston tutkijoiden kanssa tutkivat varhaisten lintujen rakennetta ja ekologiaa. Koillis-Kiina on dinosaurusten aarreaitta ja sieltä löydetään jatkuvasti uusia, kiinnostavia liskoja ja muita miljoonien vuosien takaisten eläinten fossiileja. Mikroraptoriksi kutsuttu otus löydettiin vuonna 2003. Se oli niin hyvin säilynyt, että sen siivistä pystyttiin laskemaan yksittäiset höyhenet. Sillä on kaksi paria siipiä eli höyhenet peittivät sekä etu- että takaraajat.

Otuksen vartalo on ollut noin 40 senttiä pitkä ja etusiipien kärkiväli noin metrin. Mikroraptoreiden luusto tunnetaan hyvin mutta ei tiedetä täsmälleen millaisessa asennossa taemmat siivet eli takajalat ja niitä peittävät höyhenet olivat lennon aikana. Siksi malleja tehtiin useampia. Eri malleissa takasiipien kärkiväli oli lyhimmillään puoli metriä, pisimmillään 87 senttiä.

Mikroraptorista tehtiin liitomalli samaan tapaan kuin lentokoneista tehdään pienoismalleja käyttäen materiaalina kevyttä balsapuuta ja muovia. Ensin kokeiltiin uretaanimuovisia malleja mutta ne eivät kestäneet lennätyskokeita.

Mikroraptorin malleja heitettiin ja lingottiin ilmaan 2,1 ja 3,3 metrin korkeudesta ja mitattiin miten pitkälle ne lensivät. Paras malli lensi kahdesta metristä 17 metrin päähän ja 3,5 metristä yli 22 metriin. Lentonopeus oli pienempi kuin samankokoisilla nykylinnuilla mutta mallit ovat kevyempiä kuin oikeat mikroraptorit. Lisäksi ne ovat epäilemättä liikuttaneet siipiään toisin kuin kiinteäsiipiset mallit.

(YLE tiede, PNAS)


 

Tiedeuutiset 

Akateemikko Leena Peltonen-Palotie kuollut
11.03.2010, klo 10.53

Hampaiden kehitykselle matemaattinen malli
10.03.2010, klo 20.01

Banaanikärpäsen lihasten tarvitsemien geenien toiminta selvitetty
10.03.2010, klo 20.00

Maailman öljyntuotanto alkaa supistua jo muutaman vuoden kuluttua
10.03.2010, klo 18.00

Miten nikotiini menee aivoihin?
09.03.2010, klo 20.00

Alkoholia hieman käyttävät naiset lihovat vähemmän kuin raittiit
09.03.2010, klo 09.53

Kehittyneet teollisuusmaat ovat ulkoistaneet merkittävän osan hiilidioksidipäästöistään
08.03.2010, klo 23.00

Lihominen on elimistön terve reaktio
08.03.2010, klo 20.00

ADHD-lääkkeenä käytetty metyylifenidaatti parantaa myös oppimista
08.03.2010, klo 08.22

D-vitamiinia tarvitaan elimistön puolustusjärjestelmän herättämiseen
08.03.2010, klo 07.50

Dinosaurusten ajan päättänyt massatuho aiheutui asteroidin törmäyksestä
04.03.2010, klo 21.02

Itä-Siperian rannikolla metaania irtoaa merenpohjasta runsaasti
04.03.2010, klo 21.01

Ilmakehän pienhiukkasten syntymisestä uutta tietoa: rikkihappomysteeri
ratkaistu

04.03.2010, klo 21.00

Afrikasta löytyi uudenlaisen "esidinosauruksen" fossiili
04.03.2010, klo 08.31

Tupakansavulle altistuminen paksuntaa verisuonen seinämiä jo varhaisteineillä
04.03.2010, klo 08.30

Galaksien kehityksen "puuttuva rengas" löytyi
04.03.2010, klo 08.29

Kahvinjuonti vähentää sydämen rytmihäiriöitä
03.03.2010, klo 01.00

Jääkarhut ovat vain 150 000 vuotta vanha laji
02.03.2010, klo 18.00

Tietokoneella vietetty aika heikentää teinin kiintymyssuhdetta vanhempiin
01.03.2010, klo 23.01

Symbolisin merkein koristeltuja vesiastioita 60 000 vuoden takaa
01.03.2010, klo 23.00

ESOn teleskoopit eivät vaurioituneet Chilen maanjäristyksessä
01.03.2010, klo 15.45

Pohjoisen pallonpuoliskon merten elämä kärsi pahemmin 65 miljoon vuoden takaisessa massatuhossa
28.02.2010, klo 20.00

Ihmislaji on ollut enimmäkseen yksiavioinen
27.02.2010, klo 19.00

Maailmanlaajuisesti talvi ei ole ollut kylmä
26.02.2010, klo 15.46

Komeetoissa on materiaalia joka on syntynyt varhaisen aurinkokunnan sisäosissa
25.02.2010, klo 21.00

Pienet koirat ovat peräisin Lähi-idästä
25.02.2010, klo 18.00

Merenpohjan sedimentissä olevat mikrobit toimivat yhteistyössä sähkön avulla
24.02.2010, klo 21.00

Loman odottaminen on parasta
24.02.2010, klo 17.00

AAAS: Tietokoneita opetetaan lukemaan
24.02.2010, klo 16.00

Sydänkohtauksen uusiutumista voidaan estää merkittävästi elintapoja muuttamalla
23.02.2010, klo 18.00

AAAS: Vanhemmiten unen määrä on tärkeämpää kuin laatu
23.02.2010, klo 17.00

AAAS: Delfiinien diabeteksesta apua ihmisten diabetekseen?
23.02.2010, klo 13.30

Yhdysvaltain tiedemessut AAAS 2010: kännykästä opastusta onnellisuuteen
22.02.2010, klo 16.01

Yhdysvaltain tiedemessut AAAS 2010: Päiväunet auttavat oppimista
22.02.2010, klo 16.00

Trooppiset pyörremyrskyt vähenevät mutta kovenevat
21.02.2010, klo 20.00

Lapsuuden lihavuus lisää ennenaikaisen kuoleman riskiä merkittävästi
19.02.2010, klo 19.00

Syöpäkudoksen olemassaolo voidaan osoittaa verinäytteestä geenitekniikalla
18.02.2010, klo 21.00

Unohtamiseen tarvitaan aivoissa aktiivista toimintaa
18.02.2010, klo 19.00

Yleinen suhteellisteoria todistettiin päteväksi entistä tarkemmin
17.02.2010, klo 21.00

Afrikkalaisten perimän kartoitus etenee
17.02.2010, klo 20.00

Faarao Tutankhamonin sairaskertomus varmistuu
16.02.2010, klo 23.00

Kuumaa kvarkki-gluonisoppaa atomien törmäyksistä
16.02.2010, klo 17.00

Bonobo-simpanssit jakavat ruokaa vapaaehtoisesti muiden kanssa
16.02.2010, klo 13.43

Murchisonin meteoriitista löytyi lisää orgaanisia yhdisteitä
16.02.2010, klo 05.00

Karjan koko vaikuttaa lehmien tuottavuuteen ja terveyteen
16.02.2010, klo 06.00

 

Ohjelmat A-Ö | Taajuudet
Yhteystiedot ja palaute

Ylen Klassinen
Jazzradio
Nuntii Latini

RSS

Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.

Pikku Ykkönen on lasten ikioma ohjelma

Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle

Venytystä uteliaille korville

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...

Podcasting

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.

Twitterissä

on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!

YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat

yle.fi