Etusivu > Tiede > Tiedekahvila
Sarja päättyi vuoden 2007 lopussa
Tiedekahvilassa keskustellaan ajankohtaisista aiheista tieteen ja tutkimuksen näkökulmasta.
(Tiede)
Tilaa podcast. Mitä podcasting on?
Isokokoinen Euroopan visentti, biisonin serkku, metsästettiin sukupuuttoon Euroopan metsistä. Toisen maailmansodan jälkeen lajin viimeiset yksilöt elivät eläintarhoissa ja niistä aloitettiin visentin pelastusoperaatio.
Monet isotkin eläimet jäävät kotiseuduillaan ihmisten jalkoihin tai päätyvät potenssilääkkeiksi vaurastuvan Aasian markkinoille. Amurin isot kissapedot ovat ravintoketjun huipulla, mutta kun maailman kirjat ovat sekaisin niin nekin päätyvät riistaksi ahneelle ihmiselle. Sukupuutolta ne selviävät vain asumalla evakkoina ulkomaiden eläintarhoissa.
Isokokoinen Euroopan visentti, biisonin serkku, metsästettiin sukupuuttoon Euroopan metsistä. Toisen maailmansodan jälkeen lajin viimeiset yksilöt elivät eläintarhoissa ja niistä aloitettiin visentin pelastusoperaatio. Visentit saatiin lisääntymään ja niitä elää taas myös luontoon palautettuina.
Korkeasaaren eläintarha on mukana useankin uhanalaisen lajin kansainvälisessä suojelutyössä. Koulutusta ja apua toimitetaan esim Amurin "kissojen" suojeluun paikan päällä Itä-Siperian valtavilla metsäalueilla ja hakkuualueilla. Koska Amurin leopardia, Amurin- eli siperiantiikeriä ja yksilömäärältään harvalukuisia lajeja uhkaa sukusiitos, niiden sukulaissuhteista pidetään kirjaa, ja harvinaisten lumileopardien kantakirjaa pidetään Korkeasaaressa. Eläintarhanjohtaja Seppo Turunen ja intendentti Leif Blomqvist kertovat työstä uhanalaisten lajien kanssa. Leena Mattila seilasi Korkeasaareen ihmettelemään perimän monimuotoisuuden säilyttämistä, sekä visenttien ja kissapetojen kantakirjoja.
Tuntematon Latvia - latvian historiaa. Osa 4. Miehitetty Latvia ja itsenäisyyden palauttaminen
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Kulttuuriuutiset: Stieg Larssonin Millennium-trilogialle Hollywood-sopimus
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 60, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat