Etusivu Kulttuuri Musiikki Tiede Yhteiskunta Teatteri Ateljee Dokumentit Uskonto Kolumnit Keskustelu Blogit Kuuntele

Etusivu > Teatteri



Kuunnelman äänisuunnittelija Tiina Luoma. Kuva: Seppo Sarkkinen/YLE

Näin tehdään kuunnelma

: Käsikirjoituksesta tuotantoon

Radioteatteri tekee draamaa eli kuunnelmia ja muita fiktiivisiä tarinoita. Niissä kuvataan ihmisiä, joilla tapahtuu jotakin. Tapahtuminen voi olla ulkoista tai sisäistä, ihmiselle tapahtuu tai ihmisessä itsessään tapahtuu jostakin syystä jokin muutos.

Kuunnelmia on muodossa tai toisessa lähetetty Yleisradiossa sen perustamisvuodesta 1926 lähtien. Aluksi kuunnelma oli näyttämöteatterin ns. sokea pikkuveli, mutta se on koko lyhyen historiansa ajan yhä enemmän itsenäistynyt omaksi radiotaiteen lajikseen. Teknis-tuotannollinen kehitys on ollut keskeisessä asemassa tässä kehitysprosessissa.

Radioteatterin työyhteisön Pasilassa muodostaa 26 työntekijää. He ovat tuottajia, ohjaajia, dramaturgeja, äänisuunnittelijoita ja -tarkkailijoita sekä johto-, hallinto-, toimisto- ja taustahenkilöstöä. Radioteatterilla on käytössään myös pienen pieni ns. Yleisradion näyttelijät -ryhmä, johon kuuluu viisi näyttelijää.

Vakituisen henkilökunnan lisäksi on moninkertainen ulkopuolisten käsikirjoittajien ja kirjailijoiden, ohjaajien ja näyttelijöiden joukko, jotka tekevät kuunnelmia. Muun muassa parisensataa näyttelijää esiintyy vuosittain Radioteatterin tuotannoissa.

Käsikirjoitus

Käsikirjoittaja kirjoittaa kuunnelman useimmiten dialogin eli vuoropuhelun muotoon. Kuunnelman esittävät näyttelijät.

Radioteatterille, kuten muillekin teattereille, tarjotaan ja lähetetään käsikirjoituksia. Niitä lähettävät niin harrastajakirjoittajat kuin ammattilaisetkin. Radioteatterissa jokaiseen käsikirjoitukseen tutustutaan, mutta käsikirjoittamisen opetusta tai neuvontaa harrastajakirjoittajille ei anneta. Radioteatterin dramaturgit työskentelevät ohjelmistoon valittujen käsikirjoitusten hyväksi ja tässä työssä paneudutaan käsikirjoitukseen hyvinkin tarkasti.

Radiolle kirjoittaminen ei ole kenenkään kirjailijan yksinomainen laji, mutta tiiviin draamallisen muotonsa takia se on monelle teatterikirjoittajalle tai prosaistille haastava käsikirjoittamisen muoto. Kuunnelman optimaalinen kesto on n. 45 minuuttia, mikä merkitsee käsikirjoitusliuskoissa n. 35 - 40 riippuen hiukan repliikkien pituudesta ja dialogin nopeudesta.

Radioteatteri tekee kuunnelmia Yleisradion suomenkielisille radiokanaville. Kanavat tilaavat eli kertovat, millaisia kuunnelmia ja miten paljon ne minäkin vuonna haluavat ja tarvitsevat. Näiden tilausten toteuttamiseksi Radioteatterilla on tietyt ohjelmistolinjaukset, joita se noudattaa puolestaan käsikirjoituksia tilatessaan ja ohjelmistoa suunnitellessaan. On oltava draamaa, yhteiskunnallista ja ihmissuhdedraamaa, komediaa, dekkareita, ulkomaisia käsikirjoituksia, sarjadraamaa, lastenkuunnelmia. On oltava myös tietty määrä uusintoja ja pikauusintoja. Uusinnat valitaan tiettyjen teemojen mukaisesti. Myös yleisöpalaute otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon.

Käsikirjoituksia ja tarjouksia erilaisiksi kuunnelmiksi tulee paljon Radioteatterin ulkopuolelta, mutta enimmäkseen ne kuitenkin syntyvät Radioteatterin tekemien käsikirjoitustilausten pohjalta. Ohjelmistosuunnittelukokouksissa päätetään keiltä kirjoittajilta millekin kaudelle tilataan kuunnelmakäsikirjoitus. Teatteripäällikkö on Radioteatterin taiteellinen johtaja ja hänen johdollaan ohjelmistolinjasta päätetään.

Kun tilattu tai tarjottu käsikirjoitus on saapunut Radioteatteriin, dramaturgi lukee sen ja punnitsee, onko sillä on edellytyksiä ohjelmistoon. Käsikirjoitus ei välttämättä ole vielä valmis, joten dramaturgi on yhteydessä kirjoittajaan ja neuvottelee hänen kanssaan käsikirjoituksen kehittelemisestä.

Tuotanto

Kun käsikirjoitus on valmis, se siirtyy tuottajalle, joka hoitaa kuunnelman studiossa tapahtuvaan valmistamiseen liittyvät käytännön asiat: etsii kuunnelmalle ohjaajan, suunnittelee kuunnelman tarvitseman tuotantoajan, keskustelee ohjaajan kanssa roolimiehityksestä jne. Hän on eräänlainen kuunnelman tekijäryhmän tukihenkilö, joka auttaa käytännön asioissa. Radioteatterin tuottajat ovat itse myös ohjaajia, äänisuunnittelijoita tai näyttelijöitä.

Ennen varsinaista studiotuotantoa, kuunnelmalle valitaan ohjaaja ja roolihenkilöitä esittävät näyttelijät, äänitarkkailija ja joissakin kuunnelmissa myös musiikin tekijät.

Ohjaaja on kuunnelman tekijäryhmän esimies ja se henkilö jonka taiteellisen näkemyksen mukaan käsikirjoitus tulkitaan. Hän siis ohjaa näyttelijöiden roolitulkintoja, ja koostaa niistä ja muista äänista, tehosteäänista ja luonnonäänistä sekä musiikista kuunnelman kokonaisuuden. Tässä työssä on käytännön teknisenä tekijänä ja äänellisenä toteuttajana kuunnelman äänitarkkailija.

Kuunnelma äänitetään studiossa, joskus myös studion ulkopuolella ns. todellisissa paikoissa, on location, ja sen kaikki äänellinen materiaali käsitellään ja koostetaan tyäasemassa. Kuunnelman tekemisessä ei siis enää tarvita ääninauhaa, koska kaikki ääni taltioidaan tietokoneen muistiin.

Radioteatterilla on käytössään kaikki parhaat näyttelijät. Heihin tietysti kuuluvat myös ne viisi naisnäyttelijää, jotka muodostavat Yleisradion näyttelijät -tiimin. Näyttelijöiden ei tarvitse radiossa opetella rooliaan ulkoa niin kuin muissa välineissä, vaan he voivat studionauhoituksissa esittää osansa käsikirjoituksesta. Näyttelijän yleisö on hänen nenäsä edessä jököttävä m ikrofoni.

Kun näyttelijöiden osuudet eli käsikirjoituksen dialogi on äänitetty, jatkavat ohjaaja ja äänitarkkailija kuunnelman tekemistä kahdestaan. Tätä editointivaihetta kutsutaan myös koostamiseksi tai monteeraamiseksi. Näyttelijöiden nauhoittamista otoista valitaan käyttökelpoisimmat ja yhdistetään niihin tehoste- ym. taustaäänet sekä mahdollinen musiikki. Tämä on se vaihe, jossa kuunnelma varsinaisesti saa muotonsa: rytminsä, temponsa ja äänellisen imeensä.

Kun kuunnelma on valmis, se lähetetään radiossa. Se taltiodaan Yleisradion arkistoon ja voidaan uusia tarvittaessa. Lähes kaikki kuunnelmat uusitaan yhden tai useamman kerran.


 
 

Radioteatteri

Radioteatteri esittää

tällä viikolla
ensi viikolla
kahden viikon kuluttua
viime viikolla
Vakiolähetysajat:
su klo 15.00, ma klo 11.00 (Knalli) ja 19.03, ti klo 11.00 sekä la klo 11.15 (lapset) ja klo 15.00 (Knalli)

 

Ääniversumi

Ääniversumi - uteliaille korville

Ääni-ilmaisun ulottuvuuksia. Sijoittuu musiikin, dokumentin ja draaman välimaille ja rajamaastoon. Maanantaisin klo 22.05 - 23.05.

 

Kuunnelman tiet

Radiokuunnelman kehitysvaiheita ja käännekohtia

Kun radio syntyi, syntyi myös kuulonäytelmä. Sitten siitä tuli kuulelma, kuunnelma ja radiodraama ja nyt puhutaan myös audiofiktiosta.

 

Käsikirjoituksesta tuotantoon

Näin tehdään kuunnelma

Radioteatteri tekee draamaa eli kuunnelmia ja muita fiktiivisiä tarinoita.

 

Kuunnelma 80

Kuunnelma on yksi radion alkuperäisiä ohjelmamuotoja

Kuunnelma on yhtä vanha kuin koko Yleisradio, eli yli 80-vuotias. Taiteenlajina kuunnelma on kuitenkin vielä nuori; melkein koko sen historia on tallessa äänitteinä.

 
 
 

Ohjelmat A-Ö | Taajuudet
Yhteystiedot ja palaute

Ylen Klassinen
Jazzradio
Nuntii Latini

RSS

Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.

Pikku Ykkönen on lasten ikioma ohjelma

Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle

Venytystä uteliaille korville

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...

Podcasting

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.

Twitterissä

on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!

YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat

yle.fi