Heinäkuun aikana YLE Radio 1:n ohjelmissa paneuduttiin Suomen ruotsinkielisten historiaan ja nykypäivään. Pakollinen heinäkuu on nyt päättynyt, mutta monia sen ohjelmia on netissä kuunneltavissa edelleen.
Olen usein miettinyt mitä suomenruotsalaisuus on, vaikkakaan en aina erityisen tietoisesti.
Usein kuulee sanottavan että suomenruotsalainen huumori on erilaista kuin suomenkielinen huumori, että suomenruotsalaiset ovat enemmän kevyen hauskuuden, hienostuneen ironisuuden tai pienoisen piikittelyn ystäviä kuin suomenkieliset.
Heinäkuussa kuullaan luentana Lasse Pöystin esittämä Muumipappa ja meri. Se on edelleen tuore ja osuva kuvaus suomenruotsalaisesta elämänmuodosta.
Noin minuutin mittaisia puhekatkelmia - suomeksi tai ruotsiksi. Äänessä kansankuntamme merkkihenkilöitä.
Sibeliuksen päiväkirjat julkaistiin viime syksynä. Millaiset asiat säveltäjää askarruttivat, mitkä pääsivät päiväkirjaan asti? Ovet säveltäjän ajatuksiin avautuvat Minna Lindgrenin toimittamassa 4-osaisessa ohjelmasarjassa heinäkuussa torstaiaamuisin. Ohjelmat uusitaan tiistain myöhäisillassa.
Heinäkuussa lähetetään joka sunnuntai suomenruotsalainen kuunnelma. Tulossa ovat mm. Kjell Westön Brunon kuolema ja Gunilla Hemmingin Petrescun palatsi.
Radio 1:n Pakollinen heinäkuu sukeltaa suomenruotsalaisuuteen ja herättää kesäkuulijan miettimään, olisiko hän lainkaan hän, jos Suomessa ei olisi n. 290 000 ruotsia äidinkielenään puhuvaa suomalaista.
Stan Saanilan kolumneja arkisin joka päivä. Netissä tekstinä ja kuunneltavana. Podcasting.
Heinäkuussa tunnetut eri alojen ihmiset puhuvat suomenruotsalaisuudestaan. Ohjelmia toimittavat kaikki toimitukset.
Voit kuunnella ohjelmat netistä.
Pakollinen radio soittaa Pakollinen heinäkuu -teemaan liittyviä puheohjelmia.
Heinäkuussa kuullaan luentana Lasse Pöystin esittämä Muumipappa ja meri. Se on edelleen tuore ja osuva kuvaus suomenruotsalaisesta elämänmuodosta.
Heinäkuussa lähetetään joka sunnuntai suomenruotsalainen kuunnelma. Tulossa ovat mm. Kjell Westön Brunon kuolema ja Gunilla Hemmingin Petrescun palatsi.
Radio 1:n Pakollinen heinäkuu sukeltaa suomenruotsalaisuuteen ja herättää kesäkuulijan miettimään, olisiko hän lainkaan hän, jos Suomessa ei olisi n. 290 000 ruotsia äidinkielenään puhuvaa suomalaista.
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Vastaava toimittaja: Vastaava toimittaja
Pikku Ykkönen: Lasten sävel on vapaa 130310
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat