Etusivu > Musiikki > Uudet levyt
Torstaisin klo 10.00 - 10.58
Musiikkitoimittajat esittelevät ja arvioivat klassisen musiikin uusia levyjä.
(Musiikki)
Polish Baroque. Mielczewski, Podbielski, Pekiel, Szarzynski, Zielenski. - Ensemble européen William Byrd ja Ensemble Ventosum, joht. Graham O'Reilly.
(Ambronay AMY010)
1500-luvun loppupuolella Puola eli kukoistuksen aikaa. Se oli laajentanut alueitaan ja myös kulttuuri ja taide-elämä oli runsasta ja elinvoimaista. Seuraavan sadan vuoden aikana Puola menetti asemiaan Euroopan kartalla, mutta musiikissa kukoistus sai jatkua pitkälle 1600-luvun puolelle.
Puolalainen barokki otti mallia Italiasta, josta uskottiin tulevan kaikkein moderneimpia virtauksia. Konkreettisesti näitä virtauksia Puolan musiikkielämään kuljettivat hoviin palkatut italialaismuusikot, jotka innostivat pian myös puolalaisia säveltäjiä luomaan merkittävää tuotantoa.
Lähes jokainen levyn säveltäjänimistä on musiikin kaanonin äärilaidoilta, siis vähemmän tunnettuja barokkisäveltäjiä.
Heistä eniten mainetta myös Saksassa niitti Bartolomiej Pekiel. Hänen tarkkaa syntymäaikaansa ei tiedetä, mutta 1600-luvun puoleen väliin mennessä Pekiel oli noussut puolalaisen musiikkielämän huipulle.
Säveltäjän laajimpiin töihin lukeutuu konserttimessu La Lombardesca, jossa laulajien ja soitinten stemmat on vapautettu tiukasta ryhmäjaostaan ja ne käyvät kaleidoskooppimaista vuoropuhelua musiikin tekstuurissa.
Levy osoittaa, että barokki eli jykevänä Euroopan eri maissa, ei vain Italiassa ja Saksassa.
Mozartin valot jat varjot
Risto Nordell | 18.3. 2010
Moderni madrigalisti
Risto Nordell| 18.3. 2010
Passio Bachin varjosta
Risto Nordell| 18.3 2010
Huippulevytys Bachin moteteista
Risto Nordell| 18.3. 2010
Mahlerin sinfonioiden SACD-syklin päätös
Klaus Pylkkänen| 4.3.2010
Huippuunsa hiottua puhallinkamarimusiikkia
Klaus Pylkkänen | 4.3.2010
Uruilla nelikätisesti
Klaus Pylkkänen | 4.3.2010
Heiniön musiikin vahvoja tunnelmia
Klaus Pylkkänen | 4.3.2010
Brahmsin "kolmas pianokonsertto"
Klaus Pylkkänen | 4.3.2010
Unohdettua Prokofjevia
Tommi Koskenheimo | 18.2.2010
Kaunista ja vaativaa
Tommi Koskenheimo | 18.2.2010
Elektroakustiset lapsuusiän pelkotilat
Tommi Koskenheimo | 18.2.2010
Nuoruuden raikkaus ja Espanjan aurinko
Tommi Koskenheimo | 18.2.2010
Weissia loputtomalla toistolla
Tommi Koskenheimo | 18.2.2010
Valssien pyörteissä
Timo Asikainen | 4.2.2010
Sukulaissielut
Timo Asikainen | 4.2.2010
Temperamentikas Chopin-tulkitsija
Timo Asikainen | 4.2.2010
Toivon ja maailmanlopun visiot
Timo Asikainen | 4.2.2010
Hienostunutta mieskuorojyrinää
Timo Asikainen | 4.2.2010
Vankka kamarimusiikkiduo
Risto Nordell| 21.1.2010
Väkeviä tulkintoja Klamin orkesterimusiikista
Risto Nordell| 21.1. 2010
Silvestrov etsii harmoniaa ja tasapainoa
Risto Nordell | 21.1.2009
Jäntevää ja valpasta Bachia
Risto Nordell|21.1. 2009
Espanjalaista Händel-tulkintaa
Elina Roms | 7.1.2010
Zoltán Kocsis on loistava Bartók-tulkki
Elina Roms | 7.1.2010
Bax pelastaa epäilyttävät transkriptiot
Elina Roms | 7.1.2010
Jykevää puolalaista barokkia
Elina Roms | 7.1.2010
Kontratenorilaulua hiljaisiin hetkiin
Elina Roms | 7.1.2010
Freejazz-isoäiti Carla Bley tietää mitä joululta haluaa
Kare Eskola | 17.12.2009
Ruotsalainen kansainvälisen tason mieskuorojoulu
Kare Eskola | 17.12.2009
Takuuvarmaa brittijouluperinnettä
Kare Eskola | 17.12.2009
Suomalainen mieskuorojoulu
Kare Eskola | 17.12.2009
Hohtavaa valoa pimeyteen
Kare Eskola | 17.12.2009
Aivan tavallinen joululevy
Kare Eskola | 17.12.2009
Vatikaanin makeaa maitoa
Tommi Koskenheimo | 10.12.2009
Fuugan taito ja vapaus
Tommi Koskenheimo | 10.12.2009
Ekologista minimalismia 2000-luvulta
Tommi Koskenheimo | 10.12.2009
Modernia sellomusiikkia Tsekinmaalta
Tommi Koskenheimo | 10.12.2009
Yöunen vaiheet pianon koskettimilla
Tommi Koskenheimo | 10.12.2009
Valitusvirsiä Keski-Pohjanmaalta
Tommi Koskenheimo | 10.12.2009
Barytontrioja Esterhazyn hovista
RiIsto Nordell| 2.12. 09
Väreilevää impressionismia
Risto Nordell | 2.12. 09
Kansainvälisen tason yhtyelaulua Suomesta
Risto Nordell| 2.12. 09
Mainiot mikkeliläiset
Risto Nordell | 2.12. 09
Hienostunut skottitenori
Risto Nordell | 2.12. 09
Sinfonioita Haagin oranssista hovista
Miika Lauriala | 26.11.2009
Sibeliuksen pianokappaleita Bösendorferilla
Miika Lauriala | 26.11.2009
Jean-Philippe Rameaun eksoottinen cembalosarja
Miika Lauriala | 26.11.2009
Friedrich Guldan sekametelisoppa
Miika Lauriala | 26.11.2009
Synkkää ja säihkyvää nykymusiikkia
Miika Lauriala | 26.11.2009
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Kulttuuriuutiset: Stieg Larssonin Millennium-trilogialle Hollywood-sopimus
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat