Musiikin mestareita on vain internetissä ilmestyvä sarja, joka esittelee taidemusiikin taitajia.
Nettisivuilta voit kuunnella musiikkia ja ladata sitä omaan soittimeesi. Kuuntele myös Musiikin mestareita -nettiradiota.
(Musiikki)
Italialaissyntyistä Arturo Toscaninia (1867-1957) pidetään aikansa suurimpana ja myyttisimpänä kapellimestarina.
Toscanini opiskeli synnyinkaupungissaan Parmassa sellonsoittoa Leandro Garinin sekä sävellystä G. Daccin johdolla. Hänen orkesterinjohtajauransa käynnistyi Rio de Janeirossa 1886, missä hän joutui pelastamaan Aidan näytöksen nousemalla sellistin paikalta korokkeelle ja johtamaan näytöksen ulkoa täysin ennalta valmistelemattomana varsinaisen kapellimestarin vetäydyttyä tehtävästä viime hetkellä. Tämä sensaatiomainen suoritus viitoitti suunnan mestarin tulevalle uralle.
Toscanini toimi musiikillisena johtajana Torinon Teatro Regiossa (1895-1898) sekä Milanon La Scalassa (1898-1903) ja jatkoi työtään 1920-1929 La Scalan taiteellisena johtajana. Metropolitanissa Toscanini johti vuosien 1908-1915 aikana yli 300 näytöstä tuoden ohjelmistoon mm. Wagneria ja Musorgskin "Boris Godunovin". Ura Metropolitanissa ei kestänyt tätä kauempaa, sillä Toscanini riitaantui taiteellisista erimielisyyksistä oopperan johtajan kanssa.
Vuonna 1931 fasismin vastustajana tunnettu Toscanini joutui fasistien hyökkäyksen kohteeksi ja poistui Italiasta lopullisesti. Yhdysvaltojen kansalaisuuden hän sai 1939. Vuosina 1928-1935 Toscanini toimi New Yorkin filharmonikkojen johtajana ja sittemmin häntä varten perustetun NBC-sinfoniaorkesterin johtajana aina vuoteen 1954 asti. Bayreuthissa Toscanini oli ensimmäinen ei-saksalainen johtaja 1930-1931. Salzburgin musiikkijuhlilla hän vaikutti 1934-1937.
Toscaninin työtä leimasi fanaattinen perfektionismi ja poikkeuksellinen partituuriuskollisuus. Valtaosan esityksistään hän johti ulkoa, osittain likinäköisyytensä takia. Hän johti monien oopperoiden kantaesitykset, kuten Leoncavallon "Pajatson" sekä Puccinin oopperat "La Bohème", "Lännen tyttö" ja "Turandot". Toscaninin merkitys kapellimes-tarina oli suuri, sillä hänellä oli henkilökohtaisia suhteita mm. Pucciniin ja Verdiin ja tätä kautta hänen tulkintoihinsa tuli ainutlaatuisia piirteitä. Toscanini ei toiminut varsinaisesti opettajana, mutta hänen objektiivinen ja selkeä lähestymistapansa on ollut esimerkkinä monille häntä seuranneille musiikin suurmiehille mm. Herbet von Karajanille.
Kuuntele/Lataa omalle koneellesi:
Arturo Toscanini - Mestareiden mestari. Toimittaja Tero Halvorsen. Lukija: Jari Rantschukoff.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele (mp3)
1. Wagner: Die Meistersinger von Nürnberg, 3. näytöksen alkusoitto. 1951.
Toscaninin virkakausi Milanon La Scalan taiteellisena johtajana käynnistyi 26.12.1898 hänen olleessan 31-vuotias Wagnerin "Nürnbergin Mestarilaulajat" -oopperan näytän-nöllä. Tämä live-esitys on taltioitu melkein tarkalleen 53 vuotta myöhemmin New Yorkin Carnegie Hallista 26.11.1951.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele (mp3)
2. Verdi: Te Deum. 1954.
Kokoelmasta "Quattro pezzi sacri" on peräisin tämä 4-ääniselle kaksoiskuorolle ja orkesterille sävelletty teos, joka on äänitetty yhdessä Robert Shaw -kuoron ja NBC:n sinfoniaorkesterin kanssa.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele (mp3)
3. Verdi: Falstaff. (Oopperan kokonaisesitys.) 1950.
Tämän Verdin viimeisen sävellyksen, "Falstaff"-oopperan kokonaistaltionti NBC:n studiosta on eräs legendaarisimpia Toscaninin levytyksiä. Henkilöt: Falstaff - Giuseppe Valdengo, Fenton - Antonio Madasi, Ford - Frank Guarrera, Mrs. Alice Ford - Herva Nelli, Nannetta - Teresa Stich-Randall, Bardolfo - John Carmen Rossi, Pistola - Norman Scott, Mrs. Quickly - Cloe Elmo, Mrs. Meg Page - Nan Merriman ja Tohtori Caius - Gabor Garelli. Robert Shaw -kuoro ja NBC:n sinfoniaorkesteri johtajanaan Arturo Toscanini.
Kuuntele Real Audiona (1. näytös)
Lataa/Kuuntele (mp3) (1. näytös)
Kuuntele Real Audiona (2. näytös)
Lataa/Kuuntele (mp3) (2. näytös)
Kuuntele Real Audiona (3. näytös)
Lataa/Kuuntele (mp3) (3. näytös)
4. Beethoven: Sinfonia nro 9 d-molli, osa 3: Adagio molto e cantabile. 1952.
Wagnerin ja Verdin lisäksi Beethoven oli kolmas musiikin suurnimi Toscaninin listalla. Tämä Beethovenin viimeinen sinfonia oli musiikinhistorian ensimmäinen, jossa käytettiin laulusolisteja. Niiden osuus on sinfonian neljännessä osassa, joka on saanut nimekseen Schillerin runon mukaan "Oodi ilolle". Tässä näytteenä sinfonian taivaallisen kaunis kolmas osa. Toscanini johtaa NBC:n sinfoniaorkesteria.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele (mp3)
5. Mozart: Die Zauberflöte. (Oopperan kokonaisesitys.) Salzburg, 1937 (live).
Toscaninin johtama "Taikahuilu" -oopperan kokonaistaltiointi Salzburgin musiikkijuhlilta. Henkilöt: Tamino - Helge Rosvaenge, Papageno - Willi Domgraf-Fassbaender, Yön kuningatar - Julie Osvath, Pamina - Jarmila Novotna, Monostatos - William Wernigk, Papagena - Dora Komarek, Sarastro - Alexander Kipnis, 1. nainen - Hilde Konetzni, 2. nainen - Stefania Fratnikova, 3. nainen - Kerstin Thornorg, 1. poika - Kurt Pech, 2. poika - Albert Huehl, 3. poika - Frotz Marscha, Kaitsijapappi (Puhuja) - Alfred Jerger, 1. haarniskoitu - Anton Dermota ja 2. haarniskoitu - Carl Bissuti. Wienin valtion-oopperan kuoro ja orkesteri johtajanaan Arturo Toscanini.
Kuuntele Real Audiona (1. näytös)
Lataa/Kuuntele (mp3) (1. näytös)
Kuuntele Real Audiona (2. näytös)
Lataa/Kuuntele (mp3) (2. näytös)
6. Berlioz: Harold en Italie, osa 4: Orgie des brigands. 1953.
Hector Berliozin (1803 - 1869) alttoviululle ja orkesterille säveltämästä sinfoniasta "Harold Italiassa" on peräisin tämä "Maantierosvojen orgiat" tempomerkinnältään Allegro frenetico. Solistina esiintyy Cooley Carlton. Toscanini johtaa NBC:n sinfoniaorkesteria.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele (mp3)
7. Waldteufel: Les patineurs. 1945.
Tuttu "Luistelijat"-valssi tässä Toscaninin johtaman NBC sinfoniaorkesterin esittämänä New Yorkin Carnegie Hallista taltioituna.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele (mp3)
-----
Musiikin mestareita -internetsarja esittelee klassisen musiikin suuria taitajia
YLE Radio 1:n internet-sarja
Marian Anderson - Tumma alttolegenda
Tero Halvorsen | 8.9.2005
Mattia Battistini - Italian kunnia
Tero Halvorsen | 15.12.2005
Jussi Björling - Pohjolan tenorikuningas
Tero Halvorsen | 22.3.2006
Enrico Caruso - Tenoreiden tenori
Tero Halvorsen | 1.9.2005
Pablo Casals - Sellon mestari
Tero Halvorsen | 29.9.2005
Maria Cebotari - Hopeaääninen tähdenlento
Tero Halvorsen | 20.10.2005
Alfred Cortot - Pianon runoilija
Tero Halvorsen | 24.11.2005
Kirsten Flagstad - Norjan valkyyria
Tero Halvorsen | 27.1.2006
Beniamino Gigli - Bel canton mestari
Tero Halvorsen | 6.10.2005
Vladimir Horowitz - Pianon neuroottinen nero
Tero Halvorsen | 8.12.2005
Maria Jeritza - Temperamentikas oopperaprimadonna
Tero Halvorsen | 10.2.2006
Alexander Kipnis - Oopperan Aleksanteri Suuri
Tero Halvorsen | 13.10.2005
Fritz Kreisler - Wienin viuluvirtuoosi
Tero Halvorsen | 20.1.2006
Wanda Landowska - Cembalon renessanssin äiti
Tero Halvorsen | 27.10.2005
Lotte Lehmann - Sydämen sävyjen sopraano
Tero Halvorsen | 3.11.2005
Dinu Lipatti - Pianon herkkä tähdenlento
Tero Halvorsen | 17.2.2006
Nellie Melba - Australian hopeakurkku
Tero Halvorsen | 1.12.2005
Yehudi Menuhin - Viulun ihmelapsi
Tero Halvorsen | 15.9.2005
David Oistrah - Venäläisen viulukoulun mestari
Tero Halvorsen | 3.3.2006
Adelina Patti - Laulun kuningatar
Tero Halvorsen | 3.2.2006
Ezio Pinza - Italian bassokarisma
Tero Halvorsen | 28.4.2006
William Primrose - Violan mestari
Tero Halvorsen | 13.4.2006
Arthur Rubinstein - 80 vuotta konserttilavalla
Tero Halvorsen | 19.5.2006
Titta Ruffo - Leijonaääninen baritonikuningas
Tero Halvorsen | 22.9.2005
Erna Sack - Saksan satakieli
Tero Halvorsen | 10.11.2005
Fjodor Saljapin - Laulutaiteen shamaani
Tero Halvorsen | 24.2.2006
Pablo de Sarasate - Ranskalais-belgialaisen viulukoulun mestari
Tero Halvorsen | 17.11.2005
Solomon - Pianon ihmelapsi
Tero Halvorsen | 14.3.2006
Lawrence Tibbett - Amerikan tähtibaritoni
Tero Halvorsen | 5.5.2006
Arturo Toscanini - Mestareiden mestari
Tero Halvorsen | 23.5.2006
Kysymyksiä ja palautetta voit lähettää esimerkiksi sähköpostilla tai nettisivulla olevalla lomakkeella.
Yhteystiedot ja palaute -sivulle
Etusivu > Musiikki > Musiikin mestareita
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Jazzradio: Svengaava iltapäivä 12.3.2010
Joel Helenius: Voiko venäläisten kanssa solmia kestävän rauhan?
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 60, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat