Etusivu Kulttuuri Musiikki Tiede Yhteiskunta Teatteri Ateljee Dokumentit Uskonto Kolumnit Keskustelu

Musiikin mestareita

Musiikin mestareita on vain internetissä ilmestyvä sarja, joka esittelee taidemusiikin taitajia.

Nettisivuilta voit kuunnella musiikkia ja ladata sitä omaan soittimeesi. Kuuntele myös Musiikin mestareita -nettiradiota.
(Musiikki)

Yhdysvaltalainen pianisti Arthur Rubinstein. Kuva: YLE

Arthur Rubinstein - 80 vuotta konserttilavalla

: Musiikin mestareita

Tero Halvorsen | 19.5.2006

Yhdyvaltalainen Arthur Rubinstein (1887-1982) on usein nimetty 1900-luvun esittävistä säveltaiteilijoista suurimmaksi, ulottuihan hänen maailmanlaajuinen konserttiuransa 10-vuotiaasta lähes 90-vuotiaaksi saakka.

Seitsemänvuotiaana Rubinstein teki ensimmäisen julkisen esiintymisensä Puolan Lodzissa. Tätä ennen hän oli jo opiskellut tämän synnyinkaupunkinsa lisäksi myös Varsovassa. Berliinin musiikkikorkeakouluun hän kirjautui 1897 ja sai pianonopettajikseen Heinrich Barthin ja Rudolf Breithauptin. Teoriaa ja sävellystä hänelle opettivat Robert Kahn ja Max Bruch.

Rubinsteinin debyytti Berliinissä tapahtui vuonna 1900 konserttiohjelman sisältäessä suuren joukon vaativia numeroita mm. Mozartin pianokoserton (k488), sooloja Schumannilta ja Chopinilta sekä Saint-Saënsin g-molli konserton. Seurasi menestys, joka poiki lisää esiintymisiä Saksassa ja Puolassa, ensiesiintymisen Pariisissa 1904 sekä viimein debyytin New Yorkin Carnegie Hallissa Philadelphiaorkesterin solistina 1906.

Tämän jälkeen Yhdysvalloista tulikin pitkäksi aikaa Rubinsteinin kotipaikka. Uuden kansalaisuuden hän sai kuitenkin vasta 1946. Vuonna 1949 Rubinstein perusti maailmankuulun trion yhdessä Heifetzin ja Piatigorskyn kanssa. Pariisiin hän siirtyi pysyvästi vuonna 1954.

Rubinsteinin esiintymisten määrä oli valtava ja ne jakautuivat harvinaisen moniin eri maihin. Samoin oli hänen ohjelmistonsa laita. Myös levyttäjänä hän oli poikkeuksellisen ahkera tallentaen äänilevylle yli 200 nimikettä. Konserttilavat Rubinstein joutui jättämään 1976 näön heikkenemisen takia. Samana vuonna hänelle myönnettiin Yhdysvaltojen vapaudenmitali.

Rubinsteinin soitolle oli ominaista sen värikkyys ja temperamenttisuus yhdistettynä älylliseen kontrolliin. Mestarin perinteitä vaalii hänen nimeään kantava pianokilpailu, joka on järjestetty vuodesta 1974 alkaen Israelin Tel Avivissa.

Kuuntele/Lataa omalle koneellesi:

Arthur Rubinstein - 80 vuotta konserttilavalla. Toimittaja Tero Halvorsen. Lukija: Jari Rantschukoff.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele (mp3)

1. Liszt: Unkarilainen rapsodia pianolle nro 10 E-duuri. 1953.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele (mp3)

2. Albeniz: Cordoba, 4. osa pianosarjasta "Cantos de Espana". 1953.
Rubinsteinin ohjelmisto oli harvinaisen monipuolinen sisältäen myös espanjalaisten ja etelä-amerikkalaisten säveltäjien teoksia, joiden aihepiirin elämänmenoon ja tunnelmiin hän tutustui matkoillaan. Tässä espanjalaisen Isaac Albenizin (1860-1909) musiikkia.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele (mp3)

3. Debussy: Masques (Naamioita). 1952.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele (mp3)

4. Chopin: Sonaatti pianolle nro 2 b-molli, osa 3: Marche funebre. 1946.
Rubinstein on eräs kaikkien aikojen suurimmista Chopinin tulkitsijoista ja hän levytti koko Chopinin pianotuotannon. Tämä sonaatti tunnetaan kolmannen osansa mukaisesti nimellä "Surumarssisonaatti".
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele (mp3)

5. Chopin: Konsertto pianolle ja orkesterille nro 1, osa 3: Rondo (Vivace). 1947.
Tämä Frederic Chopinin pianokonsertti on äänitetty New Yorkin Carnegie Hallissa 9.2.1947 pidetystä konsertista. New Yorkin filharmoonista orkesteria johtaa Bruno Walter.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele (mp3)

6. Beethoven: Konsertto pianolle ja orkesterille nro 3, osa 1: Allegro con brio. 1944.
Rubinstein levytti kaikki Beethovenin pianokonsertot kolmeen kertaan. Tämä levytys on tehty yhdessä Arturo Toscaninin johtaman NBC:n sinfoniaorkesterin kanssa ja se on taltioitu suorasta radiolähetyksestä.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele (mp3)

-----

YLE Radio 1:n muita ladattavia ohjelmia. Podcasting.


 

Musiikin mestareita 

Musiikin mestareita -internetsarja esittelee klassisen musiikin suuria taitajia
YLE Radio 1:n internet-sarja

Marian Anderson - Tumma alttolegenda
Tero Halvorsen | 8.9.2005

Mattia Battistini - Italian kunnia
Tero Halvorsen | 15.12.2005

Jussi Björling - Pohjolan tenorikuningas
Tero Halvorsen | 22.3.2006

Enrico Caruso - Tenoreiden tenori
Tero Halvorsen | 1.9.2005

Pablo Casals - Sellon mestari
Tero Halvorsen | 29.9.2005

Maria Cebotari - Hopeaääninen tähdenlento
Tero Halvorsen | 20.10.2005

Alfred Cortot - Pianon runoilija
Tero Halvorsen | 24.11.2005

Kirsten Flagstad - Norjan valkyyria
Tero Halvorsen | 27.1.2006

Beniamino Gigli - Bel canton mestari
Tero Halvorsen | 6.10.2005

Vladimir Horowitz - Pianon neuroottinen nero
Tero Halvorsen | 8.12.2005

Maria Jeritza - Temperamentikas oopperaprimadonna
Tero Halvorsen | 10.2.2006

Alexander Kipnis - Oopperan Aleksanteri Suuri
Tero Halvorsen | 13.10.2005

Fritz Kreisler - Wienin viuluvirtuoosi
Tero Halvorsen | 20.1.2006

Wanda Landowska - Cembalon renessanssin äiti
Tero Halvorsen | 27.10.2005

Lotte Lehmann - Sydämen sävyjen sopraano
Tero Halvorsen | 3.11.2005

Dinu Lipatti - Pianon herkkä tähdenlento
Tero Halvorsen | 17.2.2006

Nellie Melba - Australian hopeakurkku
Tero Halvorsen | 1.12.2005

Yehudi Menuhin - Viulun ihmelapsi
Tero Halvorsen | 15.9.2005

David Oistrah - Venäläisen viulukoulun mestari
Tero Halvorsen | 3.3.2006

Adelina Patti - Laulun kuningatar
Tero Halvorsen | 3.2.2006

Ezio Pinza - Italian bassokarisma
Tero Halvorsen | 28.4.2006

William Primrose - Violan mestari
Tero Halvorsen | 13.4.2006

Arthur Rubinstein - 80 vuotta konserttilavalla
Tero Halvorsen | 19.5.2006

Titta Ruffo - Leijonaääninen baritonikuningas
Tero Halvorsen | 22.9.2005

Erna Sack - Saksan satakieli
Tero Halvorsen | 10.11.2005

Fjodor Saljapin - Laulutaiteen shamaani
Tero Halvorsen | 24.2.2006

Pablo de Sarasate - Ranskalais-belgialaisen viulukoulun mestari
Tero Halvorsen | 17.11.2005

Solomon - Pianon ihmelapsi
Tero Halvorsen | 14.3.2006

Lawrence Tibbett - Amerikan tähtibaritoni
Tero Halvorsen | 5.5.2006

Arturo Toscanini - Mestareiden mestari
Tero Halvorsen | 23.5.2006

Musiikin mestareita - Radio 1:n internet-sarja

 
Muita ohjelmia:

Palaute

Miten voin lähettää palautetta?

Kysymyksiä ja palautetta voit lähettää esimerkiksi sähköpostilla tai nettisivulla olevalla lomakkeella.
Yhteystiedot ja palaute -sivulle

 

Etusivu > Musiikki > Musiikin mestareita

Ohjelmat A-Ö | Taajuudet
Yhteystiedot ja palaute

Ylen Klassinen
Jazzradio
Nuntii Latini

RSS

Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.

Pikku Ykkönen on lasten ikioma ohjelma

Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle

Venytystä uteliaille korville

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...

Podcasting

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.

Twitterissä

on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!

YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 60, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat

yle.fi