Etusivu Kulttuuri Musiikki Tiede Yhteiskunta Teatteri Ateljee Dokumentit Uskonto Kolumnit Keskustelu

Musiikin mestareita

Musiikin mestareita on vain internetissä ilmestyvä sarja, joka esittelee taidemusiikin taitajia.

Nettisivuilta voit kuunnella musiikkia ja ladata sitä omaan soittimeesi. Kuuntele myös Musiikin mestareita -nettiradiota.
(Musiikki)

Mustekynä ja nuottilehtiö. Kuva: YLE

Fjodor Saljapin - Laulutaiteen shamaani

: Musiikin mestareita

Tero Halvorsen | 24.2.2006

Venäläinen bassobaritoni Fjodor Saljapin (1873-1938) on kaikkien aikojen suurimpiin kuuluva laulutaiteilija, nero, jonka esityksissä yhdistyivät laulullinen, lausunnallinen ja näyttämöllinen ilmaisu jäljittelemättömällä tavalla. Hänen taiteessaan italialaisen laulukoulun taidot sulautuivat venäläiseen traditioon.

Äänen värit ja sävytys nousivat Saljapinin esityksissä aivan uudenlaiseen merkitykseen, sillä hän pyrki aina luomaan uusia tunnelmia ja sävyjä, tekemään tulkinnoistaan aina tuoreita ja erilaisia.

Saljapin oli jo nuorukaisena mukana venäläisessä teatteriseurueessa, jossa hänen äänensä herätti huomiota. Hän esitti useilla maakuntanäyttömöillä suuria basso-osia ilman minkäänlaista koulutusta. 18-vuotiaana hän sai ensimmäisen laulunopettajansa ja alkoi heti opiskella suuria rooleja, mm. Boris Godunovia.

Oopperakiinnityksen hän sai ensin Pietarin Mariinski-teatteriin (1894 - 1896) ja sittemmin Moskovan keisarilliseen teatteriin sekä Bolshoihin. Kansainvälinen ura käynnistyi Milanon La Scalasta, jossa hän vuonna 1901 saavutti menestyksen Boiton Mefistofeleen nimiosassa.

Menestys seurasi ja jo alle 30-vuotiaana hän oli Metropolitanin juhlittu tähti olkoonkin, että hänen roolitulkintojaan jotkut pitivät epäsovinnaisina. Edellisten lisäksi hän esiintyi mm. Pariisin, Lontoon, Chicagon ja Monte-Carlon näyttämöillä.

Saljapin ei ollut lied-laulaja sanan varsinaisessa perinteisessä merkityksessä, sillä hän teki melkeimpä aina omat persoonalliset muutokset nuottikuvaan. Hetken inspiraatio määräsi kulloinkin esitettävän numeron tempot ja yllättävät yksityiskohdat. Säestäjän tehtävä ei ollut helppo, sillä hänen tuli olla varuillaan ja aavistaa mestarin kulloinenkin mielentila ja improvisaation laatu.

Äänialaltaan Saljapin oli bassobaritoni, jonka matala alue ei ulottunut kovin syvälle. Näyttelijänä, eläytyjänä ja tulkitsijana hän on oopperahistorian kaikkein suurimpia persoonallisuuksia, mitä koskaan on ollut. Hänen Boriksensa oli sydäntä raastava ja hänen Mefistoaan Gounodin Faustissa on kuvattu suorastaan karmaisevan pelottavaksi.

Muista hänen oopperarooleistaan mainit-takoon Leporello Mozartin Don Giovannissa, Ruhtinas Gremin Tshaikovskin Jevgeni Onegenissa sekä nimiosat Rubinsteinin Demonissa ja Massenetin Don Quijotessa, joista jälkimmäisen kantaesityksessä Monte Carlossa hän oli myös mukana 1910.

Saljapinin viimeinen suuri konserttikiertue suuntautui 1937 Yhdysvaltoihin, Kauko-Itään ja Japaniin nuoren George de Godzinskyn toimiessa säestäjänä. Saljapin oli 63-vuotias ja sairas. Kiertueen jälkeen hän esiintyi vielä syksyllä 1937 muutamia kertoja Pariisissa.

Kuuntele/Lataa omalle koneellesi:

Fjodor Saljapin - Laulutaiteen shamaani. Toimittaja Tero Halvorsen. Lukija: Jari Rantschukoff.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä

1. Rubinstein: Klubitsja volnoju kiputsheju Kur. 1931.
Tämä kaunis Anton Rubinsteinin säveltämä "Persialainen rakkauslaulu" (Kuohuu pyörteinä Kur-virta) on yhdeksäs osa laulusarjasta "Persialaisia lauluja". Alkuperäinen runo on Mirza-Shafi Vazehin ja sen on venäjäksi kääntänyt Friedrich von Bodenstedt. Nimeämättömäksi jäänyttä orkesteria johtaa Lawrande A. Collingwood.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä

2. Musorgski: Boriksen monologi (Boris Godunov). 1931.
Viime vuosisadan merkittävimpiin kuuluva levytys, jonka elävyys ja dramaattisuus on studiotaltioinniksi suorastaan hämmästyttävä. Saljapin oli tätä äänitystä ennen laulanut Boriksen roolia jo 30 vuotta. Teos kuului myös hänen konserttiohjelmistoonsa, vaikka huomattavasti useammin hän esittikin Boriksen kuolemaa oopperan viimeisestä näytöksestä.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä

3. Rossini: "La calunnia e un venticello" (Il barbiere di Siviglia). 1926.
"Juoruaaria" oopperasta "Sevillan parturi" oli Saljapinin loistokkaita buffonumeroita. Hän levytti sen kaikkiaan 10 kertaa ja aina eri tavalla. Näistä esityksistä viisi on julkaistu äänilevyllä. Tässä italiaksi lauletussa esityksessä nimeämättömäksi jäänyttä orkesteria johtaa Eugene Goossens.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä

4. Glinka: "Tshujut pravdu - Ty vzoidjosh, moja zarja" (Ivan Susanin). 1923.
Venäläisen musiikin kehitykseen keskeisesti vaikuttaneen isänmaallisen merkkiteoksen "Elämä tsaarin puolesta" (nykyisin nimenä: Ivan Susanin) -oopperan neljännestä näytöksestä on peräisin tämä Ivan Susanin resitatiivi ja aaria: "He aavistavat totuuden - Saavu päivänkoitto". Mihail Glinkan säveliä johtaa Julius Harrison.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä

5. Trad.: Otshi tshornyje. 1927.
Venäläiset kansanlaulut kuuluivat Saljapinin ohjelmistoon koko hänen uransa ajan. Tuttu mustalaisromanssi "Mustat silmät" saa mestarin käsittelyssä aivan uusia ulottuvuuksia. Nimeämättömän balalaikkaorkesterin lisäksi mukana on myös D.I. Aristov-kuoro. Tämä levytys oli Sergei Rahmaninoville kaikkein rakkaimpia Saljapinin levytyksistä. Erityisesti Saljapinin huudahdus oli hänen mieleensä.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä

6. Schumann: Die Beiden Grenadiere. 1926.
Sotilaslaulu "Kaksi krenatööriä" oli Saljapinille kaikkein läheisimpiä lauluja, bravuurinumero, joka kuului hänen ohjelmistoonsa aina. Schumannin ja Heinen saksalainen lied on laulettu venäjäksi, minkä johdosta intonaatio ja rytmi eroavat huomattavasti alkuperäisestä. Todettakoon, että Saljapin ei levyttänyt ainoatakaan esitystä saksan kielellä vaikka konserteissa hän esitti saksalaiset laulut yleensä saksaksi. Nimeättömäksi jäänyttä orkesteria johtaa Eugene Goossens.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä

7. Musorgski: Pesnja Mefistofelja o blohe. 1936.
Saljapinin viimeisen julkaistun äänilevyn toinen puoli, joka on äänitetty Tokiossa yhdessä George de Godzinskyn kanssa. Levytyssessiossa oli tarkoitus tehdä kaikkiaan 12 levypuolta, mutta kuitenkin vain neljä äänitettiin Saljapinin tilapäisen äänenmenetyksen takia ja kustakin otettiin kolme ottoa. Saljapin ei hyväksynyt äänityksistä julkaistavaksi kuin kaksi: "Volgan lautturien laulun" sekä tämän Musorgskin tutun "Kirppulaulun", jonka alkuperäinen teksti on Johann Wolfgang von Goethen ja venäläiset sanat Aleksandr Strugovshtshikovin.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä

-----

YLE Radio 1:n muita ladattavia ohjelmia. Podcasting.


 

Musiikin mestareita 

Musiikin mestareita -internetsarja esittelee klassisen musiikin suuria taitajia
YLE Radio 1:n internet-sarja

Marian Anderson - Tumma alttolegenda
Tero Halvorsen | 8.9.2005

Mattia Battistini - Italian kunnia
Tero Halvorsen | 15.12.2005

Jussi Björling - Pohjolan tenorikuningas
Tero Halvorsen | 22.3.2006

Enrico Caruso - Tenoreiden tenori
Tero Halvorsen | 1.9.2005

Pablo Casals - Sellon mestari
Tero Halvorsen | 29.9.2005

Maria Cebotari - Hopeaääninen tähdenlento
Tero Halvorsen | 20.10.2005

Alfred Cortot - Pianon runoilija
Tero Halvorsen | 24.11.2005

Kirsten Flagstad - Norjan valkyyria
Tero Halvorsen | 27.1.2006

Beniamino Gigli - Bel canton mestari
Tero Halvorsen | 6.10.2005

Vladimir Horowitz - Pianon neuroottinen nero
Tero Halvorsen | 8.12.2005

Maria Jeritza - Temperamentikas oopperaprimadonna
Tero Halvorsen | 10.2.2006

Alexander Kipnis - Oopperan Aleksanteri Suuri
Tero Halvorsen | 13.10.2005

Fritz Kreisler - Wienin viuluvirtuoosi
Tero Halvorsen | 20.1.2006

Wanda Landowska - Cembalon renessanssin äiti
Tero Halvorsen | 27.10.2005

Lotte Lehmann - Sydämen sävyjen sopraano
Tero Halvorsen | 3.11.2005

Dinu Lipatti - Pianon herkkä tähdenlento
Tero Halvorsen | 17.2.2006

Nellie Melba - Australian hopeakurkku
Tero Halvorsen | 1.12.2005

Yehudi Menuhin - Viulun ihmelapsi
Tero Halvorsen | 15.9.2005

David Oistrah - Venäläisen viulukoulun mestari
Tero Halvorsen | 3.3.2006

Adelina Patti - Laulun kuningatar
Tero Halvorsen | 3.2.2006

Ezio Pinza - Italian bassokarisma
Tero Halvorsen | 28.4.2006

William Primrose - Violan mestari
Tero Halvorsen | 13.4.2006

Arthur Rubinstein - 80 vuotta konserttilavalla
Tero Halvorsen | 19.5.2006

Titta Ruffo - Leijonaääninen baritonikuningas
Tero Halvorsen | 22.9.2005

Erna Sack - Saksan satakieli
Tero Halvorsen | 10.11.2005

Fjodor Saljapin - Laulutaiteen shamaani
Tero Halvorsen | 24.2.2006

Pablo de Sarasate - Ranskalais-belgialaisen viulukoulun mestari
Tero Halvorsen | 17.11.2005

Solomon - Pianon ihmelapsi
Tero Halvorsen | 14.3.2006

Lawrence Tibbett - Amerikan tähtibaritoni
Tero Halvorsen | 5.5.2006

Arturo Toscanini - Mestareiden mestari
Tero Halvorsen | 23.5.2006

Musiikin mestareita - Radio 1:n internet-sarja

 
Muita ohjelmia:

Palaute

Miten voin lähettää palautetta?

Kysymyksiä ja palautetta voit lähettää esimerkiksi sähköpostilla tai nettisivulla olevalla lomakkeella.
Yhteystiedot ja palaute -sivulle

 

Etusivu > Musiikki > Musiikin mestareita

Ohjelmat A-Ö | Taajuudet
Yhteystiedot ja palaute

Ylen Klassinen
Jazzradio
Nuntii Latini

RSS

Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.

Pikku Ykkönen on lasten ikioma ohjelma

Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle

Venytystä uteliaille korville

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...

Podcasting

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.

Twitterissä

on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!

YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 60, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat

yle.fi