Musiikin mestareita on vain internetissä ilmestyvä sarja, joka esittelee taidemusiikin taitajia.
Nettisivuilta voit kuunnella musiikkia ja ladata sitä omaan soittimeesi. Kuuntele myös Musiikin mestareita -nettiradiota.
(Musiikki)
Ranskalainen pianisti ja kapellimestari Alfred Cortot (1877-1962) kuuluu soittimensa suuriin tulkitsijoihin ja Pariisin musiikkielämän keskeisiin vaikuttajiin.
Cortot opiskeli Pariisin konservatoriossa mm. Émile Descombesin, Louis Diémerin ja Raoul Pugnon johdolla. Nuoruudessaan hän sai osakseen suurta huomiota erityisesti Beethovenin pianokonserttojen solistina. Ensiesiintyminen näiden parissa tapahtui Pariisissa ja teoksena oli c-mollikonsertto.
Cortot oli erityisen kiinnostunut Wagnerin oopperoista ja matkusti Bayreuthiin, missä jatkoi opintojaan ja sai avustavan kapellimestarin tehtäviä toimien mm. vuosina 1898-1901 Bayreuthin musiikkijuhlilla Felix Mottlin ja Hans Richterin assistenttina. Myöhemmin hän johti "Tristanin ja Isolden" sekä "Jumalten tuhon" (1902) Pariisin ensiesitykset ja teki innokkaasti Wagneria tunnetuksi Ranskassa.
Vuonna 1905 Cortot siirtyi kohti kamarimusiikkia ja perusti yhdessä kahden muun huipun eli sellisti Pablo Casalsin ja viulisti Jacques Thibaudin kanssa maailman tunnetuimpiin kuuluvan trion, jonka legendaariset levytykset ovat lunastaneet paikkansa äänilevykirjallisuuden perusteosten joukosta.
Myös pedagogina Cortotilla oli tärkeä merkitys. Vuosina 1907-1917 hän toimi Pariisin konservatorion professorina ja kyllästyttyään tähän virkaan vuodesta 1918 alkaen perustamansa École Normale de Musiquen johtajana. Pianotaiteilijana Cortot teki uransa aikana useita pitkiä kiertueita ympäri Eurooppaa sekä myös Yhdysvaltoihin. Jäähyväiskonserttinsa hän piti 1958.
Cortotia on kutsuttu "Pianon runoilijaksi". Hänen ominta aluettaan olivat Liszt, Chopin, Schumann ja Debussy, joiden parissa hän pääsi erityisen syvällisiin tulkintoihin. Hänen soittonsa oli runollista ja elävää, hänen kosketuksensa pehmeä, mutta kantava. Cortotin taide oli aina kaikesta virtuoosisesta pakosta vapaata.
Kuuntele/Lataa omalle koneellesi:
Alfred Cortot - Pianon runoilija. Toimittaja Tero Halvorsen. Lukija: Jari Rantschukoff
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä
1. Liszt: St. Francois de Paule marchant sur les flots. 1935.
Franz Lisztin pianolegenda nro 2: "Franciscus Paolalainen kävelee vetten päällä".
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä
2. Chopin: Preludi nro 4 e-molli. 1933.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä
3. Chopin: Valssi nro 7 cis-molli (tempo giusto). 1929.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä
4. Debussy: Sonaatti viululle ja pianolle g-molli. 1929.
Sonaatin osat ovat: Allegro vivo, Intermede (Fantasque et leger) ja Finaali (Tres anime). Viulistina esiintyy Jacques Thibaud.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä
5. J.S. Bach: Brandenburgilainen konsertto nro 5 D-duuri, osa 1: Allegro. 1932.
Kamarimusiikin parissa Cortot tuli tunnetuksi musikaalisena ja tyylitarkkana tulkkina. Tässä kokoonpanossa hänen lisäksi soittavat Jacques Thibaud - viulu, Roger Cortet - huilu sekä Pariisin konservatorion kamariorkesteri.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä
6. Haydn: Pianotrio nro 25 G-duuri, 2. osa: Poco adagio (Cantabile). 1927.
Toinen kamarimusiikkiteos Haydnilta. Maailmankuulussa triossa soittavat Jacques Thibaud - viulu, Pablo Casals - sello ja Alfred Cortot - piano.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä
7. Schumann: Ich will meine Seele tauchen (Dichterliebe). 1935.
Mikä sopisikaan "Pianon runoilijaksi" nimetylle Cortotille paremmin kuin Robert Schumannin "Runoilijan rakkautta"? Tässä tutun laulusarjan viides laulu, joka on levytetty yhdessä baritoni Charles Panzéran kanssa. Laulu ja erityisesti sen loppu pianolla kerrottuna kuuluu sarjan kauneimpiin kohtiin.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä
8. Schumann: Papillons (Perhosia), 12-osainen pianosarja. 1935.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä
-----
Musiikin mestareita -internetsarja esittelee klassisen musiikin suuria taitajia
YLE Radio 1:n internet-sarja
Marian Anderson - Tumma alttolegenda
Tero Halvorsen | 8.9.2005
Mattia Battistini - Italian kunnia
Tero Halvorsen | 15.12.2005
Jussi Björling - Pohjolan tenorikuningas
Tero Halvorsen | 22.3.2006
Enrico Caruso - Tenoreiden tenori
Tero Halvorsen | 1.9.2005
Pablo Casals - Sellon mestari
Tero Halvorsen | 29.9.2005
Maria Cebotari - Hopeaääninen tähdenlento
Tero Halvorsen | 20.10.2005
Alfred Cortot - Pianon runoilija
Tero Halvorsen | 24.11.2005
Kirsten Flagstad - Norjan valkyyria
Tero Halvorsen | 27.1.2006
Beniamino Gigli - Bel canton mestari
Tero Halvorsen | 6.10.2005
Vladimir Horowitz - Pianon neuroottinen nero
Tero Halvorsen | 8.12.2005
Maria Jeritza - Temperamentikas oopperaprimadonna
Tero Halvorsen | 10.2.2006
Alexander Kipnis - Oopperan Aleksanteri Suuri
Tero Halvorsen | 13.10.2005
Fritz Kreisler - Wienin viuluvirtuoosi
Tero Halvorsen | 20.1.2006
Wanda Landowska - Cembalon renessanssin äiti
Tero Halvorsen | 27.10.2005
Lotte Lehmann - Sydämen sävyjen sopraano
Tero Halvorsen | 3.11.2005
Dinu Lipatti - Pianon herkkä tähdenlento
Tero Halvorsen | 17.2.2006
Nellie Melba - Australian hopeakurkku
Tero Halvorsen | 1.12.2005
Yehudi Menuhin - Viulun ihmelapsi
Tero Halvorsen | 15.9.2005
David Oistrah - Venäläisen viulukoulun mestari
Tero Halvorsen | 3.3.2006
Adelina Patti - Laulun kuningatar
Tero Halvorsen | 3.2.2006
Ezio Pinza - Italian bassokarisma
Tero Halvorsen | 28.4.2006
William Primrose - Violan mestari
Tero Halvorsen | 13.4.2006
Arthur Rubinstein - 80 vuotta konserttilavalla
Tero Halvorsen | 19.5.2006
Titta Ruffo - Leijonaääninen baritonikuningas
Tero Halvorsen | 22.9.2005
Erna Sack - Saksan satakieli
Tero Halvorsen | 10.11.2005
Fjodor Saljapin - Laulutaiteen shamaani
Tero Halvorsen | 24.2.2006
Pablo de Sarasate - Ranskalais-belgialaisen viulukoulun mestari
Tero Halvorsen | 17.11.2005
Solomon - Pianon ihmelapsi
Tero Halvorsen | 14.3.2006
Lawrence Tibbett - Amerikan tähtibaritoni
Tero Halvorsen | 5.5.2006
Arturo Toscanini - Mestareiden mestari
Tero Halvorsen | 23.5.2006
Kysymyksiä ja palautetta voit lähettää esimerkiksi sähköpostilla tai nettisivulla olevalla lomakkeella.
Yhteystiedot ja palaute -sivulle
Etusivu > Musiikki > Musiikin mestareita
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Hartausohjelmat: Aamuhartaus 18.3.
Uutissirkus: Suuri arvolähetys
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 60, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat