Etusivu Kulttuuri Musiikki Tiede Yhteiskunta Teatteri Ateljee Dokumentit Uskonto Kolumnit Keskustelu

Musiikin mestareita

Musiikin mestareita on vain internetissä ilmestyvä sarja, joka esittelee taidemusiikin taitajia.

Nettisivuilta voit kuunnella musiikkia ja ladata sitä omaan soittimeesi. Kuuntele myös Musiikin mestareita -nettiradiota.
(Musiikki)

Baritonilaulaja Titta Ruffo. Kuva: YLE

Titta Ruffo - Leijonaääninen baritonikuningas

: Musiikin mestareita

Tero Halvorsen | 22.9.2005

Italialainen baritoni Titta Ruffo (1877-1953), oikealta nimeltään Ruffo Cafiero Titta, on Suomessa jäänyt tuntemattomammaksi nimeksi kuin esim. Caruso tai Shaljapin.

Hän oli kuitenkin oman fakkinsa edustajana täysin saman veroinen edellä mainittujen kanssa ja yhdessä näitä kolmea voidaan pitää maailman parhaina omien äänialojensa laulajina heidän aikakautenaan 1900-luvun alussa.

Ruffo opiskeli laulua Italiassa Persichinin ja Casinin johdolla. Oopperadebyytti tapahtui Roomassa keväällä 1898 Wagnerin Lohengrinin Airuena.

Oopperakiinnityksiä hänellä oli mm. Buenos Airesin Teatro Calónissa 1908-31, jota voidaan pitää hänen kotinäyttä-mönään ja Metropolitanissa 1922-29.

Ruffon rooligalleriaan kuului 55 roolia. Mukana olivat kaikki keskeiset suuret Verdin baritoniroolit. Hän vieraili loistavalla menestyksellä myös Venäjällä ja venäläisestä oopperakirjallisuudesta hänen repertoariin kuuluivat mm. Jevgeni Onegin, Boris Godunov ja Rubinsteinin Demooni.

Ruffoa on kutsuttu Baritonien kuninkaaksi. Hänen laulutaiteelleen oli ominaista uudenlainen, väkevä ja dramaattisen rehevä, jopa agressiiviseksi kuvattu ilmaisu ja näytteleminen, johon sisältyi aina myös hiomatonta alkuvoimaa.

Hänen äänensä oli sensaatiomainen ihme. Sitä on kuvattu titaaniseksi leijonan ääneksi, voimakkuudeltaan rajattomaksi, suurimmaksi baritoniksi mitä koskaan on ollut.

Ruffon ääniala oli myös täysin epätavallinen käsittäen kaksi ja puoli oktaavia nousten jopa tenorien kaksiviivaiseen c:hen!

Ruffo oli aikanaan maailman parhaiten palkattu baritoni ohittaen palkkioiden suuruudessa jopa Caruson.

1920-luku oli Ruffon viimeinen oopperalavalla, mutta 1930-luvulla hän antoi vielä joitakin konsertteja. Jouduttuaan Mussolinin epäsuosioon Ruffo lopetti kokonaan esiintymiset Italiassa. Äänilevylle hän levytti uransa aikana noin 130 esitystä.

Lataa / Kuuntele:

Titta Ruffo - Leijonaääninen baritonikuningas. Toimittajana Tero Halvorsen. Lukija: Jari Rantschukoff.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä

1. Meyerbeer: "All'erta, marinar!" (L'Africana). 1915.
Tämä Nelusko-orjan aaria "Huomio merimiehet, tuuli kääntyy" on ehkä parhaita esimerkkejä äänilevyn edes puutteellisesti välittämästä Ruffon äänen valtavasta volyymista sen täydellisestä soinnista ja hallinnasta.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä

2. Thomas: "O vin, discaccia la tristezza" (Hamlet). 1907.
Tanskan prissin Hamletin rooli Thomasin samannimisessä oopperassa oli eräs Ruffon mieliosia, sillä siinä hänen sulkeutunut ja alakuloon taipuva luonteensa pääsi soittamaan sielunsa säveliä. Tässä kuullaan Hamletin juomalaulu. Levytystä moni pitää Ruffon parhaana säilyneenä tallenteena.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä

3. Verdi: "Pari siamo!" (Rigoletto). 1920.
Rigoletto oli eräs Ruffon loistorooleista. Ensimmäisen näytöksen monologin "Pari siamo!" Ruffo levytti kahdesti. Tämä levytys on jälkimmäinen.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä

4. Rossini: "Largo al factotum" (Il barbiere di Siviglia). 1920.
Ruffon roolisuoritusta Sevillan parturin Figarona pidetään aikansa ylittämättömimpänä.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä

5. Massenet: "Ecco dunque" (Thais). 1914.
Ruffo oli kotonaan vakavien ja psykologisesti vaikuttavien tehtävien parissa. Munkki Athanaelin aaria "Kas tuossa, kaamea kaupunki Alexandria" saa Ruffon käsittelyssä loistokkaan paatoksen italiaksi laulettuna.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä

6. Verdi: "Credo in un Dio crudel" (Otello). 1914.
Jagon Credo on loistoesimerkki rajattomalta kuulostavista Ruffon äänivaroista ja äänen täydellisestä soinnista sekä äänellisen väripaletin täydelliseksi kehittämisestä.
Kuuntele Real Audiona
Lataa/Kuuntele mp3-äänenä

----

YLE Radio 1:n muita ladattavia ohjelmia. Podcasting.


 

Musiikin mestareita 

Musiikin mestareita -internetsarja esittelee klassisen musiikin suuria taitajia
YLE Radio 1:n internet-sarja

Marian Anderson - Tumma alttolegenda
Tero Halvorsen | 8.9.2005

Mattia Battistini - Italian kunnia
Tero Halvorsen | 15.12.2005

Jussi Björling - Pohjolan tenorikuningas
Tero Halvorsen | 22.3.2006

Enrico Caruso - Tenoreiden tenori
Tero Halvorsen | 1.9.2005

Pablo Casals - Sellon mestari
Tero Halvorsen | 29.9.2005

Maria Cebotari - Hopeaääninen tähdenlento
Tero Halvorsen | 20.10.2005

Alfred Cortot - Pianon runoilija
Tero Halvorsen | 24.11.2005

Kirsten Flagstad - Norjan valkyyria
Tero Halvorsen | 27.1.2006

Beniamino Gigli - Bel canton mestari
Tero Halvorsen | 6.10.2005

Vladimir Horowitz - Pianon neuroottinen nero
Tero Halvorsen | 8.12.2005

Maria Jeritza - Temperamentikas oopperaprimadonna
Tero Halvorsen | 10.2.2006

Alexander Kipnis - Oopperan Aleksanteri Suuri
Tero Halvorsen | 13.10.2005

Fritz Kreisler - Wienin viuluvirtuoosi
Tero Halvorsen | 20.1.2006

Wanda Landowska - Cembalon renessanssin äiti
Tero Halvorsen | 27.10.2005

Lotte Lehmann - Sydämen sävyjen sopraano
Tero Halvorsen | 3.11.2005

Dinu Lipatti - Pianon herkkä tähdenlento
Tero Halvorsen | 17.2.2006

Nellie Melba - Australian hopeakurkku
Tero Halvorsen | 1.12.2005

Yehudi Menuhin - Viulun ihmelapsi
Tero Halvorsen | 15.9.2005

David Oistrah - Venäläisen viulukoulun mestari
Tero Halvorsen | 3.3.2006

Adelina Patti - Laulun kuningatar
Tero Halvorsen | 3.2.2006

Ezio Pinza - Italian bassokarisma
Tero Halvorsen | 28.4.2006

William Primrose - Violan mestari
Tero Halvorsen | 13.4.2006

Arthur Rubinstein - 80 vuotta konserttilavalla
Tero Halvorsen | 19.5.2006

Titta Ruffo - Leijonaääninen baritonikuningas
Tero Halvorsen | 22.9.2005

Erna Sack - Saksan satakieli
Tero Halvorsen | 10.11.2005

Fjodor Saljapin - Laulutaiteen shamaani
Tero Halvorsen | 24.2.2006

Pablo de Sarasate - Ranskalais-belgialaisen viulukoulun mestari
Tero Halvorsen | 17.11.2005

Solomon - Pianon ihmelapsi
Tero Halvorsen | 14.3.2006

Lawrence Tibbett - Amerikan tähtibaritoni
Tero Halvorsen | 5.5.2006

Arturo Toscanini - Mestareiden mestari
Tero Halvorsen | 23.5.2006

Musiikin mestareita - Radio 1:n internet-sarja

 
Muita ohjelmia:

Palaute

Miten voin lähettää palautetta?

Kysymyksiä ja palautetta voit lähettää esimerkiksi sähköpostilla tai nettisivulla olevalla lomakkeella.
Yhteystiedot ja palaute -sivulle

 

Etusivu > Musiikki > Musiikin mestareita

Ohjelmat A-Ö | Taajuudet
Yhteystiedot ja palaute

Ylen Klassinen
Jazzradio
Nuntii Latini

RSS

Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.

Pikku Ykkönen on lasten ikioma ohjelma

Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle

Venytystä uteliaille korville

Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...

Podcasting

Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.

Twitterissä

on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!

YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 60, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat

yle.fi