Musiikin mestareita on vain internetissä ilmestyvä sarja, joka esittelee taidemusiikin taitajia.
Nettisivuilta voit kuunnella musiikkia ja ladata sitä omaan soittimeesi. Kuuntele myös Musiikin mestareita -nettiradiota.
(Musiikki)
Musiikin mestareita on Radio 1:n uusi internet-sarja, joka esittelee 1900-luvun alun klassisen musiikin suuria taitajia.
Ensimmäisenä esittelyvuorossa on tenorien tenoriksikin kutsuttu Enrico Caruso.
Myöhemmin vuoronsa saavat esimerkiksi Marian Anderson, David Oistrah, Kirsten Flagstad ja Erna Sack. Musiikin mestareita -sarjassa esitellään kaikkiaan 30 taiteilijaa.
Näiltä sivuilta voit kuunnella paitsi taiteilijoiden esittelyt myös valikoiman musiikkia, joita mestarit ovat levyttäneet.
Musiikkia voi myös ladata kuunneltavaksi kotitietokoneelle tai muihin laitteisiin. Koko sarja on myös myös mahdollista tilata podcast-vastaanottimille. Musiikin mestareita -nettiradio soittaa mestareiden musiikkia tauotta.
Musiikin mestareita -sarjaa voi seurata myös RSS-syötteen avulla kopioimalla Musiikin mestareita -sarjan RSS-osoitteen RSS-lukijaan. (Tietoa Radio 1:n RSS-palveluista.)
Musiikin mestareita -sarjan on toimittanut Tero Halvorsen.
Huom. Tekijänoikeuksiin liittyvät seikat ovat rajoittaneet musiikkivalintoja.
Musiikin mestareita -internetsarja esittelee klassisen musiikin suuria taitajia
YLE Radio 1:n internet-sarja
Marian Anderson - Tumma alttolegenda
Tero Halvorsen | 8.9.2005
Mattia Battistini - Italian kunnia
Tero Halvorsen | 15.12.2005
Jussi Björling - Pohjolan tenorikuningas
Tero Halvorsen | 22.3.2006
Enrico Caruso - Tenoreiden tenori
Tero Halvorsen | 1.9.2005
Pablo Casals - Sellon mestari
Tero Halvorsen | 29.9.2005
Maria Cebotari - Hopeaääninen tähdenlento
Tero Halvorsen | 20.10.2005
Alfred Cortot - Pianon runoilija
Tero Halvorsen | 24.11.2005
Kirsten Flagstad - Norjan valkyyria
Tero Halvorsen | 27.1.2006
Beniamino Gigli - Bel canton mestari
Tero Halvorsen | 6.10.2005
Vladimir Horowitz - Pianon neuroottinen nero
Tero Halvorsen | 8.12.2005
Maria Jeritza - Temperamentikas oopperaprimadonna
Tero Halvorsen | 10.2.2006
Alexander Kipnis - Oopperan Aleksanteri Suuri
Tero Halvorsen | 13.10.2005
Fritz Kreisler - Wienin viuluvirtuoosi
Tero Halvorsen | 20.1.2006
Wanda Landowska - Cembalon renessanssin äiti
Tero Halvorsen | 27.10.2005
Lotte Lehmann - Sydämen sävyjen sopraano
Tero Halvorsen | 3.11.2005
Dinu Lipatti - Pianon herkkä tähdenlento
Tero Halvorsen | 17.2.2006
Nellie Melba - Australian hopeakurkku
Tero Halvorsen | 1.12.2005
Yehudi Menuhin - Viulun ihmelapsi
Tero Halvorsen | 15.9.2005
David Oistrah - Venäläisen viulukoulun mestari
Tero Halvorsen | 3.3.2006
Adelina Patti - Laulun kuningatar
Tero Halvorsen | 3.2.2006
Ezio Pinza - Italian bassokarisma
Tero Halvorsen | 28.4.2006
William Primrose - Violan mestari
Tero Halvorsen | 13.4.2006
Arthur Rubinstein - 80 vuotta konserttilavalla
Tero Halvorsen | 19.5.2006
Titta Ruffo - Leijonaääninen baritonikuningas
Tero Halvorsen | 22.9.2005
Erna Sack - Saksan satakieli
Tero Halvorsen | 10.11.2005
Fjodor Saljapin - Laulutaiteen shamaani
Tero Halvorsen | 24.2.2006
Pablo de Sarasate - Ranskalais-belgialaisen viulukoulun mestari
Tero Halvorsen | 17.11.2005
Solomon - Pianon ihmelapsi
Tero Halvorsen | 14.3.2006
Lawrence Tibbett - Amerikan tähtibaritoni
Tero Halvorsen | 5.5.2006
Arturo Toscanini - Mestareiden mestari
Tero Halvorsen | 23.5.2006
Kysymyksiä ja palautetta voit lähettää esimerkiksi sähköpostilla tai nettisivulla olevalla lomakkeella.
Yhteystiedot ja palaute -sivulle
Etusivu > Musiikki > Musiikin mestareita
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Kulttuuriuutiset: Stieg Larssonin Millennium-trilogialle Hollywood-sopimus
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 60, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat