Säveltäkää Te vain lisää noita partureita

: Oopperailta Metropolitanissa

Lauantaina 24.3.2007 klo 20.30

Gioachino Rossini (1792-1868) ei ollut vielä syntynytkään, kun Pietarissa Katariinan Suuren hovissa italialainen Giovanni Paisiello (1740-1816) saavutti menestyksen oopperallaan Sevillan parturi, tahi Turha varovaisuus - Il barbiere di Siviglia, ovvero La precauzione inutile.

Italialaisetkin ihastuivat Paisiellon teokseen, joten Rossini tiesi ottavansa riskin säveltäessään saman aiheen Rooman 1816 karnevaaleihin. Niinpä hän nimesikin teoksensa Almavivaksi eli turhaksi varovaisuudeksi.

Giuseppe Petrosellinin Paisiellolle runoilemat säkeet Rossini kuitenkin hylkäsi ja antoi Cesare Sterbinin laatia uuden libreton. Silti molemmat seuraavat aika uskollisesti ranskalaisen Pierre-Augustin Caron de Beuamarchais'n (1732-1799) komediaa, joten Paisiellon kannattajat saivat ensi-illassa hyvän syyn osoittaa mieltään vanhan mestarinsa kilpailijaksi ilmaantuneelle 23-vuotiaalle Rossinille.

Teoksen ensi-ilta oli muutenkin epäonnen juhlaa. Ensimmäinen isku oli tapahtunut jo kaksi viikkoa ennen Rooman Teatro Argentinan esitystä, kun oopperan tilannut impressaari kuoli. Kun esitys alkoi, Rossini ilmestyi johtamaan pähkinänruskeassa, kultanappisessa takissa, jonka piti edustaa sevillalaista 1700-luvun muotia. Yleisön mielestä asu oli pelkästään naurettava.

Sitten huutoja ja vihellyksiä hämmästynyt Don Basilion esittäjä kompuroi lavasteissa ja melkein mursi nenänsä. Verta tulvehtien hän kuitenkin yritti suuren nenäliinan takaa urheasti laulaa osansa. Tämän jälkeen lavalle ilmestyi katti. Figaron esittäjä sai jahdattua sen lavan syrjään, vaan kohta kissa hiipi takaisin näyttämön toiselta laidalta. Eläin oli kovin hyväilynkipeä ja kirmaili sylistä toiseen, kunnes joku laulajista menetti malttinsa ja paiskasi sen yleisön sekaan. Yhtä tuohtuneena kissan päälleen saanut katsoja palautti lemmikin lavalle.

Koko sali kaikui huutoja, naurua ja naukaisuja. - Oli tietysti onni, ettei ohjelmassa ollut tragediaa, mutta sen verran ilta verotti Rossinin itsetuntoa, että hän tekeytyi seuraavaan esitykseen sairaaksi ja hautautui vuoteeseen.

Päivän asiaa mietittyään roomalaiset olivat kuitenkin yllättäen alkaneet katua käytöstään, ja kun seuraava näytäntö koitti, he keskittyivät kuuntelemaan. Kun ystävät sitten esityksen jälkeen kiirehtivät Rossinin luo kertomaan huimasta menestyksestä, säveltäjä oli edelleen hämillään ja teeskenteli vain erittäin sikeäunista toipilasta.

Sevillan parturin henkilöt, solistit ja tapahtumat:

Rosina, kaunis, nokkela ja omapäinen perijätär, joka elää lukkojen takana holhoojansa, vastenmielisen tohtori Bartolon talossa - Joyce DiDonato, mezzosopraano

Kreivi Almaviva, Rosinaan rakastunut rikas aatelisnuorukainen, joka neidon tunteita tarkkaillakseen heittäytyy köyhän miehen rooliin - Juan Diego Flórez, tenori

Figaro, kaupungin ovela parturi ja tuhattaituri, joka tietää kaikki skandaalit ja juorut - Peter Mattei, baritoni

Tohtori Bartolo, vanha, ahne ja mustasukkainen puoskari, joka myötäjäisten toivossa yrittää naida suojattinsa - John Del Carlo, basso

Don Basilio, Rosinan laulunopettaja ja tohtori Bartolon tekopyhä avustaja - John Relyea, bassobaritoni

Fiorello, kreivi Almavivan Rosinan pehmittämiseksi palkkaama serenadilaulaja - Brian Davis, baritoni

Ambrogio, Bartolon alati haukotteleva palvelija - Rod Besserer, basso

Berta, isäntäänsä Bartoloon ihastunut iäkäs, niiskuttava taloudenhoitaja - Claudia Waite, mezzosopraano

Poliisiupseeri - Mark Schowalter, baritoni

Metropolitanin kuoroa ja orkesteria johtaa italialainen Maurizio Benini.

Nuoren, ylhäisen kreivi Almavivan mieleen on piirtynyt kuva kauniista Rosinasta ja mies on matkannut ihastuksensa perässä Madridista Sevillaan. Almaviva saa uskotun Figarosta, jolla on parturina pääsy tohtorin taloon. Koska Almaviva haluaa hurmata Rosinan ihka omana itsenään, ilman asemansa ja varallisuutensa suomaa hohtoa, lähestyy hän neitoa köyhänä Lindorona.

Oopperan tapahtumapaikkana on tohtori Bartolon talo ja sen edessä oleva aukio.

1. näytös

Kreivi Almaviva on palkannut muusikoita laulamaan serenadia taloon suljetulle Rosinalle. Muut poistuvat, mutta Almaviva jää odottelemaan aamua ja vilahdusta neidosta. Paikalle ilmestyy Figaro, joka kehuskelee aariassaan tuhattaiturin - tai yleismies Jantusen - asemaansa Sevillassa. Kreivi laulaa Rosinalle vielä toisen serenadin, jossa paljastaa olevansa vain poloinen opiskelija, Lindoro.

Almavivan uskotuksi ryhtynyt Figaro keksii juonen. Päästäkseen Bartolon taloon kreivin pitäisi naamioitua juopuneeksi sotilaaksi ja vaatia tohtorilta majapaikkaa.

Rosina on kuullut serenadin ja laulajan ääni on koskettanut häntä. Hän päättää tavata Lindoron. Toisaalla laulunopettaja Don Basilio varoittaa Bartoloa Rosinan ihailijan, kreivi Almavivan ilmestymisestä kaupunkiin. Bartolo päättää naida Rosinan välittömästi. Basilio vakuuttaa, että huhusta pian pahaksi parjaukseksi kasvava juoru olisi paras keino Almavivan karkottamiseksi.

Figaro kuulee miesten suunnitelman, varoittaa Rosinaa, ja lupaa toimittaa tältä kirjeen Lindorolle. Juuri sitä Bartolokin epäilee, mutta tohtorin moitteet kilpistyvät neidon nokkeluuteen. Lopulta Bartolo voi vain puhkua uhkauksiaan.

Almaviva saapuu reilusti naukkailleen sotilaan asussa, vaatii kortteeria, ja saa annettua salaa Rosinalle kirjelapun. Bartolo väittää, että hänet on vapautettu sotamiesten majoituksesta. Figaro huomauttaa, että aukiolle on kerääntynyt uteliasta väkeä ihmettelemään talosta kantautuvaa meteliä. Poliisi rynnistää sisään viedäkseen juopuneen häirikön putkaan. Vaivihkaa kreivi paljastaa lainvartijalle oikean henkilöllisyytensä ja saa oitis vapautensa - kaikkein muiden paitsi Figaron hämmästykseksi. Koko aamu on ollut järjettömän sekava.

2. näytös

Tohtori Bartolo epäilee juopuneen sotilaan toimineen Almavivan kätyrinä. Tällä kertaa kreivi ilmestyy Don Basilion oppilaan, laulunopettaja Don Alonson valepuvussa. Basilio on muka sairas, joten Alonso on tullut pitämään Rosinan tunnin. Alonson äänestä Rosina tunnistaa rakkaan Lindoronsa. Bartololle Alonso paljastaa asuvansa samassa hotellissa Almavivan kanssa ja löytäneensä Rosinan kirjoittaman kirjeen. Alonso tarjoutuu kertomaan Rosinalle, että kirjeen toimitti hänelle kreivin toinen lemmitty, mikä saisi Rosinan uskomaan Lindoron ja Almavivan vain huvittelevan hänen tunteillaan. - Näin juonikkaat suunnitelmat vakuuttavat tohtori Bartolon uskomaan Don Alonson todellakin Don Basilion oppipojaksi.

Figaro tulee ajamaan Bartolon parran ja hän nappaa parvekkeen oven avaimen. Mutta samalla taloon ilmestyy myös terveyttä uhkuva Don Basilio. Alonso, Rosina ja Figaro saavat musiikinopettajan pian tuntemaan itsensä tulirikkopotilaaksi, kunhan Alonso on ehtinyt sujauttaa hänen käteensä sopivan lahjuksen. Figaron siistiessä Bartolon partaa, Alonso-Lindoro suunnittelee Rosinan kanssa karkaamista. Pahaksi onneksi Bartolo kuulee sanan valepuku ja ymmärtää tulleensa jälleen petetyksi. Kun taloudenhoitaja Berta saapuu valittamaan hullua huushollia, kaikki ovat jo kaikonneet tahoilleen.

Tohtori Bartolo haetuttaa Don Basilion ja käskee tätä noutamaan notaariin: vielä samana iltana hän solmisi avioliiton Rosinan kanssa. Sitten tohtori näyttää Rosinalle tämän Lindorolle kirjoittaman kirjeen. Tyttö uskoo tulleensa petetyksi ja lupautuu, sydän särkyneenä, Bartolon puolisoksi.

Ulkona puhkeaa rajuilma. Sen turvin Figaro ja Almaviva kiipeävät parvekkeelle ja tulevat taloon. Rosina raivoaa, kunnes Almaviva saa suun vuoron ja paljastaa olevansa sekä Lindoro että kreivi.

Basilio saapuu notaari mukanaan. Tällä kertaa hänet saadaan nuorten puolelle lahjuksin ja uhkauksin eli arvokkaan sormuksen sekä pyssyn voimin. Niinpä Basilio sitten todistaa Rosinan ja Almavivan vihkimisen. Kun tohtori marssii saliin sotaväki tukenaan, ei kestä aikaakaan kun hänkin ymmärtää vastustuksen turhaksi. Bartolo hyväksyy häviönsä ja Figaro, Rosina ja Almaviva riemuitsevat.

Beaumarchais'n Figaro-trilogia

Le barbier de Séville (1774) on Beaumarchais'n kolmen Figaro-näytelmän ensimmäinen osa. Toisen osan muodostaa Le mariage de Figaro (1784) eli Mozartin oopperan pohjana oleva Figaron häät, ja trilogian täydentää vuonna 1792 valmistunut La mère coupable (Syyllinen äiti). - Tässä viimeisessä osassa Figaron ja Susannan häistä on jo vuosia. Kreivitär - eli Sevillan parturin Rosina - ja kreivi Almaviva ovat jälleen ajautuneet erilleen. Perheen vanhin poika on kuollut ja nuorempi rakastunut neitoon, jolle kreivi haluaa - poikansa syrjäyttäen - jättää koko omaisuutensa. Noita rahoja havitteleva irlantilainen kelmi, kreivin entinen sihteeri, paljastaa kuitenkin nuoret sisareksi ja veljeksi. Hän on jo saamaisillaan tytön sekä omaisuuden, kun Figaro tulee hätiin: neito on kyllä kreivin tytär, mutta poikapa ei, sillä ennen kuin Cherubino meni ja sai surmansa, koki hän kreivittären kanssa lemmenhetken. - Petostaan katuva Rosina saa lopulta kreiviltä anteeksi.

Tietoa New Yorkin Metropolitan-oopperan radioinneista ja esityksistä osoitteissa: www.operainfo.org
www.metopera.org.